sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Meidän advenventtikynttilämme!


Meidän ihmeemme, adventtikynttilämme, Babe, saapui tänään luoksemme. Minä olen nana ja  Lumimies on Ukki. Babeen kortissamme luki:

Tiitiäinen, pikkarainen, Babe-menninkäinen, vauvalainen, ihmeemme. Tervetuloa maailmaan, tervetuloa kotiisi, tervetuloa kotiisi, tervetuloa äidillesi ja isällesi, tervetuloa meille kaikille. Tervetuloa marrastuiskuun, tervetuloa valoksi pimeän. Tervetuloa syleihimme, tervetuloa sydämiimme: Sinä rakkahin, meidän aurinko, kuu ja tähdet: tervetuloa meidän valoksemme.


Lumimiehestä tuli ukki ja minusta nana.


Marrashämärästä saapui vauva valonkantaja. Hän on tähdet ja kuu, nauramme kun mutruun menee pikkusuu.


Kun lapsenlapset syntyvät
sinkoutuvat mummot viimeinkin syrjään
äitiyden pyörremyrskystä
ja ovat vapaita rakastamaan häikäilemättömästi
niin kuin ei koskaan aikaisemmin.
Viimeinkin he näkevät lapsen
oikean välimatkan päästä.
Lapsi ei ole osa heitä,
he ovat osa lasta,
maailmaa jonka luulivat kadonneen,
ja siinä se avaa ja sulkee silmiään
kuin joku muinaisaikojen eläin,
äkkiarvaamatta syvänteistä löytynyt,
pieni sipuli joka meissä yhä kätkee kukan
ja kasvun mahdollisuuden.
Niin mummotkin itävät
ja heidän aavikkonsa puhkeaa villiin kukkaan
kun lapsenlapset ratsastavat yli
kuusijalkaisilla hevosilla hiukset hulmuten,
ohjaksitta, valjaitta.
Runojen kapseessa
ei yksikään kukka taitu.



- Eeva Kilpi -


Vaaleanpunaisen talon terveisin!

Nana, Ukki, Meri, Sami, Babe ja koiruudet

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Meri Paavolan tammella, Alaskaa ja mitä olen unohtanut...


Meri kävi voimaannuttamassa itseään ja vauvaansa Paavolan tammella. Oi, mikä suloinen pallo, joka ilmestyy elämäämme viimeistään torstaina♥ Olemme eläneet täällä matkaromppeiden keskellä jo tovin. Meistä tulee koirien hoviväkeä ja myönnän ottaneeni lukuun kirjan, jonka piti olla joululukemista


eli Kristin Hannahin Alaskan taivaan alla pitää minut rauhallisena, koska Alaskassa on niin hurjaa. Vahvasti kuuluu joulukirjoihin!


Toinen Alaska -kirja, joka ei unohdu, on asteen kovempi edellistä David Vannin Kylmä saari.


Unohdin tehdä juttua näistä vuosi sitten maahan istutetuista ruukkuhortensioista. Ne kukkivat uudelleen! Kuvat ovat sikin sokin, eli on kaksi vuotta sitten maahan syksyllä ruukuista laitettuja sekä vuosi sitten ja tänä vuonna aika myöhään.


Värit vaihtelivat hurjasti ja yksi tosi suuri, jonka sain keväällä ruukussa ja oli valkoinen, muuttui ihan tummanpunaiseksi.



Tämä on istutettu aika myöhään, mutta lähtö oli  valkoinen ja tästä vielä punaistui, mutta kuvasin kai silloin uusinta meillä eli gladioluksia tai olimme Lohjalla tms. Vajaa viikko sitten tämänkokoinen parin metrin päässä yritti vielä lykätä uutta oksaa ja oli uutta vihreää lehteä. Nyt on ollut jo yöllä pakkasta.


Tämä ruukusta maahan on toiminut erinomaisesti ruukkuhortensioilla, ensi vuonna nämä näreet näyttävät, mutta myös


edellisvuonna ruukusta maahan istutetut orvokit leviävät ilman hoitoa. Näistä oli kuvia yhdessä patjarikon kanssa joltain vuodelta, mutta nyt tyytyminen


näihin hurmaaviin villiorvokkeihin, kuten näitä kutsumme.



Te-te -narsissit myös aina maahan ja sitten vain istutuskastelu. Tietysti saavat, kun vain muistan paikat keväällä lannoitetta etc. En edes tiedä, minä vuonna nämä istutin ruukusta maahan.

Luumuja tuli tosi paljon, mutta ei näistä ole ehditty mitään ihmetellä. Tämä on siniluumu. Kaksi uutta punaluumua on istutettu yhden vanhan ja runsassatoisen kuivahtaneen tilalle. Tosin talvikin sen saattoi viedä, sillä emme olleet ainoat, joilta punaluumu katosi.

Atsalea Ruususen unen ensimmäinen kunnon kukinta ja

ymmärrys tajuta, miten kauniita ovat suurten kuunliljojen lehdet vielä lokakuun lopulla.

Etupihan suorastaan täydellinen ruska teki tästä kuvasta nyt näytönsäästäjäkuvan♥



Lähdetään elämään viikkoa, josta on tulossa yksi jännittävimmistä elämässäni. Tietenkin myös meidän koko perheelle!


Marraskuu on yllättäjien sukua. Silloin voi tapahtua mitä vain. Syksy kääntyy talveksi ja mekin olemme löytäneet kuorellisia saksanpähkinöitä oraville. Kohta on tehtävä ensimmäinen kookoshasselpähkinäkakku linnuille ja oraville yhteiseksi. Unista on tullut levottomia, mutta kyllä joulunaika ne sitten rauhoittaa. Eipä tiedä, vaikka seuraavan kerran viestisin teille vanhan vaaleanpunaisen talon vinttikamarista. Marraskuva on Nea Siemannin ja nyt on ilmestynyt Luonto -lehti, jonka Mäyrä -kansi on Nean ja lehdessä on juttua huikeasta kuvaajastamme. Yritän muistaa ostaa sen vaikka matkalla kohti jotain uutta...

Voikaa hyvin kaikki♥

Leena Lumi

perjantai 19. marraskuuta 2021

Unelmia


Tiedätkö - hiljaa hiipien
jätän joukon meluisan,
kun yllä tammien
näen kalpeiden tähtien 
kukkivan.

Tiet haluan silottaa,
harvoin kulkee kukaan
iltaniittyä kalpeaa.
Hellin yhtä unelmaa:
Tulet mukaan.

Illalla puutarhan hämyssä
mielimme kaukaisuuksiin.
"Ovat kätesi valkeaa silkkiä..."
Hän hämmästyy: "Sanot sen niin..."

On jokin astunut puutarhaan
veräjän narahtamatta.
Läheisyydessä sen eivät ruusutkaan
voi olla vapisematta.

- Rainer Maria Rilke -
suomennos Eve Rehn

tiistai 16. marraskuuta 2021

Kristiina Markkanen, Leena Virtanen: Wivi&Hanna

He olivat kuin toistensa vastakohdat, Wivi ja Hanna. Toinen oli kokenut jopa puutetta, mutta päässyt Tampereella kouluun ja siitä paljon eteenpäin hyvin arvosanoin. Wivi oli aina hyvin säästäväinen eli jotain piti olla säästössä. Toinen eli Hanna oli syntynyt yltäkylläiseen elämään, jossa kaikkea kiitos sahateollisuuden nousun, oli runsaasti. Monia tiloja, huviloita, juhlia, turkiksia, mitä kaikkea ihmismieli keksikään hamuta. Jos siihen syntyy, sillehän antautuu, koska se on luonnollista kuten oman tehtaan työväestön auttaminen. Wivi oli elegantti ja pidättyväinenkin, pieni ja hoikka. Hanna oli joskus frökynä, mutta useimmiten jossakin tilallaan, kuten Sulkulassa maatöissä. Hänellä oli karjaa ja kalastus oli hänen intohimonsa. Näiden kahden naisen kohtaaminen oli lopulta kuitenkin tapahtunut ja se kerta ei jäänyt viimeiseksi. Alkoi ihmeellinen suhde, josta riitti puhetta ja juoruja, mutta kukaan ei voi tietää miten se heillä kaksin oli. Ei kaikkea tarvitse tuoda framille. Salaisuuksiakin saa olla.

Kristiina Markkasen ja Leena Virtasen kaksoiselämäkerta Wivi&Hanna Arkkitehdin ja kauppaneuvoksen yhteiset vuodet (Atena 2021) on pikkutarkin tietokirja, jonka olen ikinä lukenut. Siis antavin aiheesta kiinnostuneelle. Asun Alvar Aallon huvilasaarella, mutta kotini oli liki Villa Mairean nurkkia, alueella, jossa myös Hannoja riitti, mutta ei näin itsenäisiä. Vapauden tehdä, mitä halutti, takasi naimattomuus alkaen 25 ikävuodesta alkaen. Siihen asti naisen tahto ja vaikka perintö, olivat miehen vallan alaisia.  Mihin tässä miestä tarvittiin, kun 

Wivi valmistui Tanpereen suomalaisesta tyttökoulusta 1891! Wivi kuvassa takana. Kuva: Anni Kupiainen

Wivi oli luokkansa parhaita oppilaita toisin kuin tuleva kumppaninsa Hanna Jyväskylässä. Hyvin pian Wivi teki jotain ajalle tavatonta, joka myöhemmin ratkaisi paljon: Hän jatkoi opiskelua Tampereen teollisuuskoulun rakennusosastolla, ainoana naisena kolmentoista miehen rinnalla. Tästä tuli se jokin ratkaiseva, että työmiehet ja insinöörit eivät voineet ikinä huijata matemaattista arkkitehtiä isoilla työmailla. Lopulta Wivistä tuli vuosikurssinsa priimus ja arkkitehtiopinnot ja lukuisat suuret rakennuskohteet odottivat edessä.

Kuvassa Wivin perhe Ville veljen kuvaamana 1893 (KeMu) Kuvassa äiti Mathilda, jonka kanssa Wivi oli loppuun asti hyvin läheinen, Emil-veli, Aina, Wivi ja Wivin vieressä luultavasti Villen puoliso Alma.

En edes yritä kuvata Wivin rakennuskohteita, ja ne on tarkasti löydettävissä kirjan lopusta. Opiskeluaika Helsingissä toi luettavakseni minusta herkän tapauksen Wivistä miesten keskellä opiskelemassa: 

Kun Lars Sonck sai kuulla voittaneensa ensimmäisen tärkeän arkkitehtuuripalkintonsa, Turun Mikaelinkirkon suunnittelun, hänen kerrotaan polvistuneen Wivin edessä ja kätkeneen onnen kyynelistä kastuneet kasvonsa Wivin hameenhelmoihin. 

Entäs sitten Hanna, tässä kuvattuna kolmevuotiaana  Helsingissä Anna Snellmanin  Ateljeessa. (KeMu, Snellman's Fotografi Atelier). 

Hanna syntyi tinkimättömän liikemiehen Johan Parviaisen kolmantena lapsena, ainoana tyttönä. He asuivat Jyväskylän Kauppakadulla. Äiti Maria oli kodin ihminen, konservatiivinen ja uskonnollinen. Kuolleista ei saa puhua pahaa, sanotaan, mutta Wivi on paljastanut hyvinkin rohkeasti, miten äiti kuin söi Hannan itsetuntoa sanomalla vaikka, ettei 'kehtaisi' mennä päiväsaikaan ulos kun on noin tukeva ja muuta kaikkea ikävää. Hanna todellakin oli arka valokuvista ja ulkonäöstään, mikä tulee kirjassa esille. Ja sitten ne vesiklosetin rappuset, jotka Wivi suunnitteli...,mitähän Maria silloin sanoi? Selvää lienee, että kun Wivi varasi Älylästä tontit kaksi ja kolme ja naiset löysivät toisissaan ehkä erilaisuudesta johtuen kumppanin, tätä ei Hannan äiti hyvällä katsonut. Ei moitita enää. Antaa kirjan kertoa, miten oli Hannan elämä ennen kuin Wivi oli siinä täysillä mukana.

Wivi piirsi mieluiten seisten, mikä lopulta melkein vei häneltä polvet. Tässä kuitenkin työpöytänsä takana. Wille Lönnin kuva vuodelta 1918 (KeMu)

Ei ole aikomustakaan kirjoittaa Markkasen ja Virtasen kirjaa uusiksi, mutta kerronpa hiukan mitä on teoksessa saataville. Ensinnäkin kirja on jaettu lukuihin, jotka ovat kiinnostavat: Heitä ei pysäytä mikään, Unelmien aika, Matkat ja Vauhti hiipuu. Koska itse asun Jyväskylän saarella Muuratsalossa, jonka Parviaiset aikanaan myös hankkivat omistukseensa, olen jyvällä, vaikka Länsirannikolta kotoisin. Parviaisten saha rakentui pääsaarelle Säynätsaloon, mutta Muuratsaloon nousun myötä rakentui kodikkaita asuntoja, joista kuuluisin lienee Haikan alue. Kaikessa on Wivin kädenjälki ja tehtaan johdon tahto parantaa työläisten asemaa. Olen myös lukenut Pirkko Soinisen kirjan Valosta rakentuvat huoneet, josta pidin kovasti. Tämä toinen kirja on tarkkaa faktaa ja vähän rohkeampi, Pirkon kirja lempeämpi, fiktiivinen, lyyrisempi, mutta tosiasiat kohdillaan! Kirjat ovat kuin sisarukset, joista toinen on taitava matematiikassa ja toinen kasvattaa niitä omenapuita silti kohdaten todellisuuden. 

Tämä kuva kantaa surua, vaikka ilolta näyttääkin. Ensinnäkin Hanna Parviainen oli lapseton ja naimaton. Hänen veljensä, jotka olivat olleet tehtaan johdossa isän kuoltua, menehtyivät ja jäljellä oli vain lääkäriksi lukenut Walter. Walter päättää kuitenkin asettua johtoon vailla kosketuspintaa sahateollisuuteen ja sen työväkeen. Hänkin kuolee nuorena ja jäljellä on Valter, jonka kummitäti Hanna on. Valter on aloittanut suomenkielen opinnot, sillä perheen kotikielenä on ollut saksa. Vain kolmevuotiaana Valter jää isättömäksi ja muuttaa äitinsä kanssa ulkomaille. Tähän kulminoituu erään Hannan hyvin tunteneen eli Kaarina Vaherin käsitys, että 'tuo rikas nainen olisi ollut ilman Wiviä hyvin yksinäinen.'

Nyt Hanna ottaa tehtaan johdon. Hänen hyvä ystävänsä Armas Lindgren saa rakentaa Säynätsalon kirkon ja monta uudistusta tapahtuu. Äitiensä kuoltua molemmat naiset kuin vapautuvat, vaikka Wivin suhde äitiinsä olikin hyvin lämmin, hän aina asui tämän kanssa. Naiset oppivat nauttimaan elämästä ja taitaa Wivin työ vähän seuranpidosta kaveta. Hän on kuitenkin niin onnellinen Hannan saamasta hyvästä ja he keksivät alkaa matkustella pitkin Eurooppaa. Joka kevät ja joka syksy eri kylpylöihin ja tilaapa Hanna hienon autonkin Amerikasta. Luku, jonka otsikkona on Säynätsalon Thelma ja Louise Euroopassa on loistava! Miten valitettavaa, että Wivin matkaviestit ovat niin lakonisia eikä niissä mainita oikeastaan  kuin paikat ja sää. Vähän eri kuin minun Syysmatka -kertomukseni, jossa upposin sinne lehmäojaankin ja kunpa tietäisitte, mitä tapahtui...Wivi oli hieman pidättyvä ja ehkä katsoi, ettei kaikki kuulu kaikille. Hanna oli sitten toista maata. Hän ei huomannut laman alkaneen ja alkoi tapahtua yhtä jännittävää kuin dekkarissa, kun Hannan erään ystävän poika sekaantuu Hannan omistuksiin ja rahoihin tämän ollessa pitkällä ulkomaan kiertueella. Lopulta olemme tilanteessa, jossa Hannan on luovuttava koko tehtaan omistuksesta. Hanna menehtyy jo 12.2.1938 sydänlihasrappeumaan. Wivi elää 94 -vuotiaaksi ja ehtii antaa monta haastatteluakin, joissa ei kaihda sanomasta, miten oli ollut.


Kaksoiselämäkerrassa on mielettömästi kuvia. Hanna vain on aina vähän syrjäytyvä eikä ainakaan nauravainen. Tämä lyhyt selostus tiheästä ja antavasta teoksesta saa loppua iloiseen Hannaan. Hanna aivan rakasti muuten kalastamista! Kuvassa Hanna on onnellisena veneessä Muuratjärven rannalla joskus 1920 -luvulla. (KeMu). Ja muistakaa: kirjan lopussa on lähdeluettelot. Kirjan naiset ovat avanneet ovia heidän jälkeensä tulleille naisille, joten kiitos Wivi&Hanna♥

*****

Elämäkerrat Leena Lumissa

lauantai 13. marraskuuta 2021

Tunnelmallista isänpäivää kaikille isille ja heidän perheilleen!

Tunnelmallista isänpäivää kaikille isille ja heidän perheilleen♥ Edesmenneet isämme sädehtivät elämämme tähtinä. Suru haalistuu, ikävä ei milloinkaan. Isä rakas, kaikki taivaan tähdet sinä♥

Leena

torstai 11. marraskuuta 2021

Isälle kirjoja vai....mitä?

Isänpäivä lähestyy ja vietämme sitä kukin tavoillamme tai keksimme uusia. Ostin omalle isälleni melkein aina kirjan. Jonkun elämäkerran. Tarjoilen muutaman uudemman ehdokkaan sekä hieman vanhemman, joka voi hyvinkin löytyä vielä kirjakaupasta. Kuvan Harry Potter -kakku on Sari Kalliomäen tekemä ja kuvaama. 


Janne Huuskosen Täydellinen päivä on enemmän mitä voisi olettaa takakansitekstin perusteella.

Benedict Wellsin Yksinäisyyden jälkeen on raikas yllätys.

Elämä ei ole nollasummapeliä. Se ei ole meille mitään velkaa, ja asiat menevät niin kuin menevät. Toisinaan oikeudenmukaisesti, niin että kai käy järkeen, toisinaan niin epäoikeudenmukaisesti, että asetamme kaiken kyseenalaiseksi. Riisuin kohtalolta naamion ja ja löysin sen alta vain sattuman.

- Benedict Wells -

Peter Jamesin uusin Roy Grace sarjan teos Kuolemaan jätetty jatkaa vahvaa tarinaa ja lopussa on yllättävä finaali. (Olen lukenut, mutta en ole tätä viimeisintä ehtinyt postaamaan...)

Olen lukenut kaikki Roy Grace -kirjat Jamesilta eikä määrä mahtunut tähän kollaasiin, sillä uusin tarina on jo seitsemästoista! Sarjan aloitti Kuoleman kanssa ei kujeilla ja sen ken on lukenut, ei hevin unohda, kuinka pienestä kaikki voi olla kiinni.

Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet on vahva suositus!

Håkan Nesserin takuu laatua Koston jumalatar.


Minttu Hapulin Emil on yksi vuoden yllättäjistä ja maistuu varmaan isillekin.

Venla Hiidensalon Suruttomat pitäisi kaikkien lukea...

Astelen portaat alas hitaasti ja toivon, että joku odottaisi minua alhaalla ja jakaisi tämän pakahduttavan riemun. Näen itseni äkkiä ulkopuolelta niin kuin katsoisin kuvajaistani. Olen tyttö joka vielä omistaisi kaupungin. Olen tyttö, jonka leninki on teetetty öiden silkistä. Olen tyttö, joka astuu palatsin jokaiseen saliin ilman että mikään osuu häneen.

Venla Hiidensalo Suruttomat

Mattias Edvardssonin Hyvät naapurit ja saman kirjailijan

Aivan tavallinen perhe ovat napakymppejä!


Kristiina Markkasen&Leena Virtasen Wivi&Hanna on tietokirja kahdesta vaikuttavasta naisesta. Luen tätä itse nyt yhden muun kirjan kanssa, jota taas ei pitänyt lukea ennen joulua eli putosin suureen lukuromaanin. Alaskassa on jotain vetoa sillä


Kristin Hannahin Alaskan taivaan alla vie myöhäisinä tunteina. Tarvitsen myös hiukan etäisyyttä 


Pirkko Soinisen teokseen Valosta rakentuvat huoneet, jossa esitellään yhtä Suomen ensimmäisistä naisarkkitehdeista sekä hänen ystäväänsä kauppaneuvos Hanna Parviaista.


Hjorth&Rosenfeldtin uusin Sebastian Bergman -dekkari Vihan jäljet on ihan huippua eli tämä dekkareista pitävälle isälle.


Runoista pitävälle isälle vaikkapa Leena Kellosalon Tulikärpäsiä Tammelan yllä.

Tässäpä perheen lukijat. Dina on tyttären, mutta vähän meidänkin....♥ Myönnän, että Lumimies lukee pitkälti jo samat kirjat kuin minä. Hän on ollut hyvin vaikuttunut Pierre Lemaitren kirjasta Näkemiin taivaassa, Mark Sullivanin Palavan taivaan alla sekä Emmanuelle Pirotten Vielä tänään olemme elossa. Hänellä tosin on riittänyt sanottavaa moneen muuhunkin teokseen, mutta nämä hän kehystäisi seinälle! Nyt kaikki on toisin, sillä hän kirjoittaa sukunsa erästä aikakautta, jossa salaisuudet aukaistaan. Odotamme myös tyttäremme äidiksi tuloa näin isänpäivän likellä...Sami saisi varsinaisen isänpäivälahjan ja isoisä samoin. Tässäpä tätä kirjapuolta ja lisää löytyy, kun blogeissa kollaa.


Hyvää ja herkullista isänpäiväviikonloppua kaikille ♥

terveisin
Leena Lumi

Ihanimmat muumimukit aikoihin: Nuku hyvin♥

tiistai 9. marraskuuta 2021

Tunnelmia Merin babyshowereista!


Merin ystävä Tuuli tältä samalta saarelta eli vauvasta asti tunteneet, järjesti ystävälleen babyshowerin. Kuvassa juhlan päähenkilö kakulla. Meri♥


Tuleva vauva, joka kohta putkahtaa maailmaan, on poika♥ Meitä täällä kotisaarella jännittää kaikki. Olemme valmiustilassa lähtemään tarvittaessa hoviväeksi koirille, joten löydämme puhtaat vaatteemme lähinnä matkalaukuista. Huikean kakun on Tuuli tuonut♥

Tuulin ja Tiian hieno kattaus.

Lapsuuden ystävien nauru!

Meri niin muodokkaana...ystävänsä Tiian kanssa. Vähän tulee meillä täällä ruudun takana haikea olo, sillä vastahan Meri syntyi! Silloin oli -30 astetta ja olin varma, länsirannikolta tulleena, että emme pääse kotiin...

Ensimmäinen kuva Meristämme, 1 vrk♥♥


Meri ja Sami♥ Tulevan prinssin hoviväki. Tuleva ukki sanoi pullan turvonneen hyvin:) Rakkaus♥

Merin instasivuilta löytyy vielä jokunen lisäkuva. Tämä karuselli alkaa kohta pyöriä soittaen tervetulomusiikkia uudelle perheenjäsenelle. Sängyssä on pupu, jossa on hämärävalo ja rauhoittavia luontoääniä...Onnea tulevaan♥

toivottavat
tulevat isovanhemmat