perjantai 4. tammikuuta 2019

Mattias Edvardsson: Aivan tavallinen perhe



Olimme aivan tavallinen perhe, ja sitten kaikki muuttui.

Elämän rakentamiseen menee kauan, mutta sen tuhoutumiseen vain silmänräpäys. Menee vuosia, vuosikymmeniä, ehkä jopa koko elinaika tulla siksi, mitä oikeastaan on. Tiet ovat lähes poikkeuksetta mutkaisia.

Minun on vaikeampi ymärtää sen tarkoitusta, miksi perheellemme kävi syksyllä niin kuin kävi. Tiedän, ettei kaikkea voi aina ymmärtää, että on myös korkeampia tarkoitusperiä, mutta kuluneiden viikkojen tapahtumissa en pysty näkemään minkäänlaista tarkoitusta.

Mattias Edvardssonin Aivan tavallinen perhe (En helt vanlig familj, Like 2018, suomennos Taina Rönkkö) osui minulle saumaan, jossa etsin hidasta, psykologista dekkaria joulun välipäivien jälkeiseen muutokseen. Nuoret ja koiruudet olivat lähteneet. Suuri talo oli nyt liian suuri. Loputtomasti satumaista kuivaa lunta ja kaunis alakulo, joka piti tiukasti vielä kiinni ihmeellisestä yli viikon joulustamme. Kollasin dekkareita ja huomasin, että Liken syksyn katalogi oli jäänyt minulta katveeseen. Mattias Edvardsson, eikös hän ollut dekkaristi, joka kirjoitti niin erikoista, että luin aamukolmeen: Melkein tosi tarina. Ja nyt kertomus aivan tavallisen perheen murenemisesta. Perhe ulospäin kaunis ja täydellinen kuin ruukku, mutta halkeamia täynnä. Kirja juuri minulle, kuten oli myös Herman Kochin Illallinen. Haluan kurkistaa kauniiden kuvien taakse ja sitä on minulle tarjonnut Koch ja nyt Edvardsson.

Asetelma on herkullinen. Perheen isä on pappi ja äiti on juristi. Perheen ainoa lapsi Stella täyttää kirjan alussa yhdeksäntoista vuotta, eikä mahdu minkään tavanomaisuuden kriteereihin. Kapinallinen jo viisivuotiaasta. Erityisesti isä on kuitenkin niin antautunut tyttärelleen, että kaikista ongelmista selvitään, kunnes...Kirjan kertojat ovat isä, tytär ja äiti eli luemme kuin saman tarinan, mutta kolmen eri kertojan äänellä. Rrrrakastan tätä ristivalotusta, joka paljastaa eniten juuri kertojistaan!

Rikosoikeuden professorin Margaretha Olsenin poika Christopher on löydetty murhattuna. Chris oli ollut hurmuri, jonka kanssa monet olivat seurustelleet, mutta josta entinen avopuoliso antoi järkyttäviä tietoja Stellalle luullessaan tämän olevan tosisuhteessa Chrisiin. Linda Lokind halusi varoittaa Stellaa ja tämän ystävää Aminaa, mutta hän ei onnistunut olemaan vakuuttava. Kun pahin on tapahtunut pidätetyksi joutuu Stella...

Kun muistelen kaikkia lasten- ja nuortenpsykiatrisen tapaamisia, osasta nuppimaakareista välittyi jonkinlainen itseriittoinen vahingonilo. Täytyi olla jotenkin erikoista, että pääsi kurkistamaan verhon taakse päällisin puolin menestynyttä perhettä, asianajajaa joka oli välillä tv:ssä, ja pappia, hyvä jumala sentään, pappia. Pääsi näkemään meidän täydellisen perheemme likaisimmat sopukat.

Koulukuraattori kävi läpi koko kokemushistoriaansa etsiessään todennäköisiä syitä huonolle koulumenestykselleni. Huumeet? Syömishäiriö? Avioero? Ei ollut enää mitään perusteita, jolla minua olisi voinut testata.

”Eikö isäsi ole pappi?” kuraattori kysyi ja tuijotti minua niin kuin hänen koko elämänsä olisi luhistunut.

”Pappiko? Ruotsin kirkossa?”

En voi olla mainitsematta, että huono koulumenestys ei korreloinut mitenkään Stellan älykkyyteen ja siitä on kirjassa vaikuttava näyttö oikeussalissa. Kirja on myös oikeussalidraamaa ja siitä minä pidän. Katsokaa tarkkaan: Siellä istuu kaksi äitiä, jotka ovat oikeusoppineita ja tuntevat toisensa. Uhrin äiti ja oletetun  murhaajan äiti. Puolustuksen todistajina ovat isä ja paras ystävä Amina. Minun huomioni vie Stellan äiti Ulrika, jossa on jotakin erityistä, sekä kiehtovaa että pelottavaa

Olin juuri äsken tekemässä uraa, askel oli kevyt ja olin pukeutunut päästä varpaisiin Dolce&Gabanaan. Minua arvostettiin suoruuteni, ammattitaitoisuuteni ja uutteruuteni ansiosta. Nyt istun käräjäsalissa ja odotan käsittelya, joka ratkaisee minun, perheeni ja tyttäreni tulevaisuuden.
Muutama kuukausi sitten olimme vielä aivan tavallinen perhe. Nyt olemme joutuneet säälimättömyyden parrasvaloihin.

Oliko unelmia enää jäljellä? Kun näen häntä tuotavan käräjäsaliin, asia muuttuu todeksi, se on kuin isku kasvoille. Epäonnistumiseni on yhtä perusteellinen kuin anteeksiantamatonkin. Stella on yhdeksäntoista, ja kaikki hänen unelmansa ovat murskana.

Aivan tavallinen perhe jättää lukijalle nälän: Tällaista lukisi enemmänkin. Ei mitään kikkailua, ei liian raakaa, mutta ei mitään kesyäkään. Korea, mutta tavallaan myös niin inhimillinen pinta. Sitten halkeamat, jotka tuovat mieleeni Tolstoin Anna Kareninan, jossa ’Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.” Mattias Edvardsson leikkii lukijansa kanssa kissaa ja hiirtä, sillä hän ei alleviivaa kumpaan ryhmään Stellan perhe kuuluu – aidosti. Minulla on epäilykseni...

Mattias Edvardsson on dekkaristi juuri minulle! Vahva suositus!

Perjantai-iltana tunsin itseni poikkeuksellisen uupuneeksi pitkän viikon jäljiltä.  Seisoin ikkunan edessä ja katselin, kun elokuun loppu vajosi horisonttiin. Syksyn vakavuus oli saanut jalansijaa. Viimeiset grillisavut katosivat kiemurtelevina savumerkkeinä kattojen ylle ja ulkokalusteet tyhjennettiin tyynyistä.

Lopulta sain riisua papinkaulukset. Nostin käden hikiselle kaulalle. Kun kumarruin ikkunanpieltä kohti, satuin törmäämään perhekuvaan, joka putosi lattialle.

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Annika/Rakkaudesta kirjoihin

*****

6 kommenttia:

  1. Arvasin, että sinäkin pidät tästä!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Leena, että muistutit tästä dekkarista. Laitan sen lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ole hyvä. Tämä on just sellaista, josta otaksun sinun pitävän. Tämän me jaamme!Tilasin Adlibrikseltä, joten sain muutamassa päivässä.

      Poista
  3. Huikea, huikea teos! <3 ihanaa tätä vuotta sinulle, kirjoittelen paremmalla ajalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, tätä lisää!!! Kiitos samoin sinulle♥

      Poista