maanantai 5. huhtikuuta 2021

Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet

Nyt hän ymmärtää mitä uusi alku tarkoittaa. Mitä on aloittaa alusta uudessa paikassa , kun voi jättää vanhan taakseen. Jyväskylässä juuri kukaan ei tuntisi häntä, ei ollut painolastia, vääriä odotuksia, kätkeytynyttä katkeruutta. Hänen elinpiirinsä muuttuisi täysin ja terveellisempään suuntaan. Olisi tilaa, valoa, raikkautta, puhtautta, ja hän voisi aloittaa uudelleen puutarhaviljelyn, oleskella ulkosalla ja…

Hän katselee talonsa piirustuksia: monimuotoinen, näyttävä, muttei missään nimessä pramea. Kaksi erkkeriä etelään ja länteen, parveke, kasvihuone, katettu sisääntulokäytävä, erilaiset ikkunat ja hillityt ornamentit. Rinteeseen sijoittuva talo olisi pohjoispuolella kaksi- ja eteläpuolella kolmikerroksinen. Alakertaan tulisivat eteistilat, talvipuutarha, saunaosasto ja hänen huoneensa, toiseen kerrokseen sali, äidin huone, ruokasali, keittiö ja Hildan huone sekä ullakolle…

Villa Wivi – voi miten hyväksi kaikki jälleen muuttuisikaan.

Pirkko Soinisen teos Valosta rakentuvat huoneet (Bazar Kustannus 2021) oli minulle kuin tuhat polkua sinne, minne olen jo kauan halunnut päästä: Jyväskylän elämään ja rakennuksiin menneinä aikoina, sillä olen Jyväskylään ja Muuratsalon saarelle merituulten tuoma, mutta nälkäni Jyväskylään on ollut vahva tuntemattomasta syystä aina. Pyrin ylioppilaskirjoitusten jälkeen vuonna koivu ja tähti lukemaan historiaa juuri Jyväskylän yliopistoon, mutta jäin muutaman pisteen päähän enkä sitten yrittänyt uudestaan. Pettymyksiäkin on mukaan mahtunut, mutta myönnän sivelleeni salaa Jyväskylän kadun nupukiviä ja myönnän nimenneeni Jyväskylän Suomen Salzburgiksi. Pirkko Soinisen Valosta rakentuvat huoneet on suuri kertomus. Sitä ei haukata yhdellä hotkaisulla, koska kyseessä on fiktiivinen elämäkerta yhdestä Suomen ensimmäisistä naisarkkitehdeistä, Wivi Lönnistä, naisesta, joka tunsi joka solullaan, mitä on arkkitehtuurin harmonia. Se oli kannattavuus- ja kantavuuslaskelmia, se oli näkymiä ikkunoista, se oli miten valo kulkee huoneissa ja silti kaiken piti olla toimivaa, talon omistajia palvelevaa ja tyydyttävää. Se oli kuin itse elämä: Valon ja varjon harmoniaa.

Wivi oli isän tyttö Tampereen Onkiniemestä. Isä oli ollut panimomestari ja perhe asui Näsijärven rannalla. Wivi eli kannustavassa perheessä ja hänen kykynsä huoneiden piirtämiseen tuli esiin jo hyvin varhain. Kun hän oli valmistunut arkkitehdiksi, ylimmillään oli ilo ja kiitollisuus, mutta edessä oli myös rämpimistä miesvaltaisen alan ilmapiirissä, jossa naisarkkitehdin katsottiin hallitsevan vain koristelut, kun miehet piirsivät laajat kaaret ja laskivat kantavuuksia. Vaikka Wivi saikin paljon Tampereella töitä, ei hän oikein päässyt itseään auki toteuttamaan. Hän voitti mieskilpailijansa, kun haettiin arkkitehtejä suurinkin hankkeisiin, mutta usein salaamalla sukupuolensa nimimerkin taakse. Palokunnan talosta tuli miesten ikuinen kauna, että nainen sellaisen oli saanut suunnitella! Vihdoin vuonna 1910 Wivi saa kuulla veljeltään Villeltä, että Jyväskylään kaavoitettaisiin Yrjö Blomstedtin aloitteesta Seminaarialueen eteläpuolelle eli järven puolelle, huvilakaupunginosa. Jo syyskuussa Wivi oli hankkinut ensimmäisen lainhuudatuksen tonteille 2 ja 3. Hän hankki omistusoikeuden kaivatulle muutokselle, uudelle tulevaisuudelle, aavistamattakaan, miten suuria elämyksiä se kantaisi mukanaan.

Vuonna 1911 Wivi jo harppoo rakennustyömaallaan ja saa huomiota sekä jyväskyläläisiltä että rakennusmiehiltä, jotka eivät voi tajuta, miten voi joku tarvita niin monta erilaista ikkunaa. Kansa taas ihmettelee pytinkiä, jollaisesta ei ollut kuunaan kuultukaan, mutta silti sinne tulee kanala! Wivi on aina halunnut pitää kanoja ja nyt hän voi myös vihdoin hankkia koiran!

Joulua 1911 vietetään jo Jyväskylässä. Äiti on mukana ja apulaiseksi Wivi on pestannut reippaan Hildan. Äitikin on onnessaan ja Wivi unohtaa särkevät polvensa, sillä ehdittiinhän saada viettää jo tämä joulu Villa Wivissä. Aamulla hän avaa huoneensa verhot, talo on vielä aivan hiljainen. Ikkunoista näkyy kuutamossa järven jäätynyt pinta, koivujen siluetit, edessä pellot ja heti niiden takana järvi.

Mutta ihan tuossa vieressä, toisella suunnalla kohosi vireä pieni kaupunki. Kaikki oli lähellä, kävelymatkan päässä.

”Huomenta äiti. Nukuitko hyvin?”

Äiti sanoo nukkuneensa nyt paremmin kuin vuosikausiin, kun melkein kaikki hänen rakkaansa ovat hänen lähellään. Vain Aina on kaukana Jääskessä, mutta muut lapset asuvat sadan metrin säteellä.

Hyvin pian Wivi saa ensimmäisen tilaustyönsä, joka on kansakoulu kauniilla paikalla. Sinne mennään romanttista Puistokatua, jota suuret puut reunustavat. Tila on varsin iso ja muistan miten istuin kerran suosikkiravintolassani syömässä ja näin koulun. Kysyin ’mikä rakennus tuo on?’ Se on Puistokoulu! Rakennuksen oli määrä olla valmis 1. tammikuuta 1913.

Soinisen kirjassa kerrotaan kaikki Wivin työt sekä tarinan lomassa, että lopun lähdeluettelossa Huoneita ja vuosia, joten en lähde niitä tähän mainitsemaan paitsi...mitä en voi vastustaa.

Pirkko Soininen on solahtanut Wivin sisälle kuin olisi itse Wivi. Näin annan itseni tämän kokea. Kirjailija on tehnyt paljon tutkimusta sekä papereista että tutustumalla Wivin suunnittelemiin rakennuksiin. Hän on tuonut esiin myös Wivin rohkeuden ja sen, että Wivistä ei ole Jyväskylän seurapiiriperhoseksi. Hän on sen verran introvertti ja toisaalta hän on työnarkomaani, joten vähät vapaa-aikansa hän haluaa vaikka puuhailla puutarhassa tai kävellä harjulla, lukea, seurustella äidin kanssa. Pakolliset avajaiset hän tietysti käy läpi, mutta kaipaa usein jo varhain omaan rakkaaseen huvilaansa. Eipä Wivi arvaakaan mikä pyörremyrsky häntä odottaa!

1912 Tampereelta saapuu vieraaksi Martta Lundelin, joka kestityksen yhteydessä pyytää Wiviä esittelemään hänet Hanna Parviaiselle. Wivi toteaa kuulleensa Hannasta, mutta kieltää tätä tuntevansa. Wivi kyllä tietää Parviaisen perheen, sillä Hannan isä, Johan Parviainen, on ollut Jyväskylässä mahtihahmo ja syystä. Hän oli perustanut viinanpolttimon, oluttehtaan ja laivanveistämön sekä Tourulan nahkatehtaan.

Viime töikseen hän osti kokonaisen saaren, Säynätsalon, ja siirsi sahatoimintansa sinne. Kaksitoista vuotta sitten kauppaneuvos oli kuollut ja hänen poikansa Hugo oli ottanut tehtaat ja liiketoiminnan haltuunsa.

Hanna kuuluu olevan hyvin omintakeinen persoona, joka pitää Sulkulan tilaa harjoittaen karjan- ja hevosenjalostusta. Wivi kiinnostuu ja kohta lähettipoika jo vie viestiä Sulkulaan, joka sijaitsee Jyväsjärven toisessa päässä, suorastaan vastapäätä Wivin kotia. Hanna tarjoaa lounaaksi itse kalastamiaan ahvenia silmät ystävällisesti vilkkuen. Vähän arkaileva Wivikin innostuu seurustelemaan rennosti ja hänestä tuntuu, että he ovat Hannan kanssa kuin ennestään tutut.

Alkaa ystävyys, jonka syvyyttä kummankaan äidit eivät oikein kestä. Etenkin Hannan äiti pitää loppuun asti kiinni mielipiteestään, vaikka kummallakin naisella on omat asunnot ja ura. Kaikesta huolimatta Wivi ja Hanna alkavat tehdä yhdessä ulkomaan reissuja ja kaiken aikaa Wivi myös tarjoaa Hannalle uusia työkohteita. Wivin äiti haluaa lopulta Helsinkiin asumaan ja Wivi on sen äidille luvannut. Eletään aikoja jolloin kumpikin hankkii asunnon toisensa vierestä sieltä sun täältä, mutta ei vieläkään yhteistä. Lopulta Hannasta tulee Säynätsalon tehtaiden vetäjä ja hän haluaa työväestölle vain parasta. Hänessä on isänsä energia ja kekseliäisyys, mutta ei isänsä nuukuutta. Lasten päiväkoti Marjala valmistuu pääsaarelle, samoin kirkko. Wivin tehtävänä on lopulta piirtää meidän nykyiselle kotisaarellemme, Alvar Aallon huvilasaarelle, työväestön asuntoja, joissa perheet voisivat viihtyä. Tehtaan puolesta lahjoitetaan jokaiselle omenapuu ja marjapensaita. Sitä ennen Wivi piirtää Muuratsalon Haikan pohjakaavan, joka on hyvin kiinnostava. Hanna ostaa upean auton ja niin hevosajelut jäävät, kun hiukset hulmuten ajellaan Jyväskylästä Säynätsaloon. Johtokunta on varoittanut, että tehtaalla ei nyt mene hyvin, joten ’suu säkkiä myöten.’ Hanna on kuin kuuro. Hän on vauhtisokeuden huumaama. Matkoilla vain kalleinta ja parasta eli eri tavalla, mitä Wivi oli tottunut. Hanna haluaa toisen huvilan, paikan jonne lyövät ison selän, Ristiselän aallot. Molempien äidit lähtevät aikanaan. Nyt naiset alkavat haluta vihdoinkin omaa, yhteistä kotia. Hanna haluaa myös lahjoittaa Säynätsalolle kirkon. Sen suunnittelisi Wivin ystävä Armas Lindgren. Hanna on kiinnostunut astronomiasta ja yllättää ystävänsä rakennuttamalla Sulkulaan tähtitornin! Hän on niin iloinen yllätyksestään ja opettaa Wiville tähtien nimiä. He ovat sitten Kaksosten tähdistö eli Kastor ja Pollux. Hanna Kastor ja Wivi Pollux.

Loppiaisena 1927, kuudentena tammikuuta, ovat Säynätsalon kirkon juhlalliset vihkiäiset. Wivi näkee kyyneleet monen säynätsalolaisen silmissä. Hänen loistava ystävänsä on nyt Suomen ensimmäinen naispuolinen kauppaneuvos. Samaan aikaan Wivi miettii omaa uraansa. Hänestä tuntuu, että aika on ajanut hänen ohitseen. Hän ei enää keksi, ei jaksa! Hannakin joutuu heräämään todellisuuteen rankimman kautta. Toisaalta molemmat ovat tehneet niin paljon ja Wivin rakennukset kertovat hänestä samoin kuin meille tuttu Haikka. Hanna taas elää säynätsalolaisten mielissä ja kirkko seisoo paikallaan. Ja sitten on Jyväskylä, johon toki nämä saaret nyt kuuluvat. Siellä on äärettömän kaunis rakennus, johon ei voi kuin ihastua. Wivin itselleen suunnittelema koti. Kiitos Kauko Sorjosen, talon nykyisen omistajan, talo ei ole vain rakennus. Se on pieteetillä remontoitu koti, jossa toivottavasti omistaja kohtaa sekä valon, että Wivin hengen.

Pirkko Soinisen kieli on minulle mieluista, sillä hänhän on myös runoilija. Taitavasti Pirkon lyyrisyys tuo teokseen ilmavuutta, suorastaan sitä Wivin valoa ja harmoniaa! Soininen on aikaisemmin kirjoittanut taidemaalari Ellen Thesleffistä fiktiivisen elämäkerran Ellen, joka toi Ellenin kuin likemmäs. Valosta rakentuvat huoneet on tarina Wivistä, mutta samalla myös Hannasta, sillä ei toista ilman toista. Selkeimmin se ehkä tuntuu luopumusten hetkillä. Lopulta he päättävät vihdoinkin alkaa asua yhdessä Helsingin kodissaan. Olisi vain me ja tietysti ystävät ja sukulaiset. Eikä se ole vain. Se on kaikkeus heille. Kaksi edelläkävijänaista, niin erilaiset, mutta kuitenkin samaa henkeä. Miten Wivi osasikaan olla vaiti ja antaa Hannan toipua muutoksista, kun kaikki ei ollut niin mieluisaa. Luopuminen.

1932

Lokakuun taivas on samettia ja tähtien välkettä.

Wivi tuijottaa kaukoputkeen, lokakuinen tähtitaivas on kimmellystä, hohtavaa hopeaa, äärettömyyttä.

Kuinka hän oli silloin joskus ajatellut, ettei tälle tunteelle heidän välillään muka ollut sanoja. Olihan sille – oli olemassa yksi oikea sana ja se oli rakkaus. Ei rakkaus voinut koskaan olla väärin.

”Älä itke Pollux”, Hanna sanoo ja kiertää käden hänen ympärilleen.

”En minä itkekään, silmään taisi vain mennä tähtipölyä.” 

*****

Elämäkerrat Leena Lumissa

20 kommenttia:

  1. Kiitos hienosta sisältökuvauksesta, kirja tilauslistalla.Tampereella on muuten Wivi Lönnin koulu,entinen tyttölyseo,yksi monista Lönnin suunnittelemista koulurakennuksista.Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, kiitos♥ Tiedän ja kirjassa on alussa paljon Tampereen aikaakin, mutta tämä juttuni on jo aika pitkä:) Kaikki Wivin rakennukset on mainittu kirjan lopussa sekä myös tarinan myötä. Muistan tuon tyttölyseonkin.

      ♥♥

      Poista
  2. Kiitos tästä, ehdottomasti lukulistalle ja arkkitehtiäidilleni lahjaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, ole hyvä♥ Erittäin hyvä lahjaidea jo äitisi ammatinkin huomioiden. Minulle tämä oli erittäin kiintoisaa jo senkin takia, että en ole juuriltani täältä, joten uuttakin tuli vastaan.

      ♥♥

      Poista
  3. Mukaansa tempaava esittely! Mielenkiintoinen kirja. Superkaunis lause: "Lokakuun taivas on samettia ja tähtien välkettä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarja K., kiitos♥ Toivottavasti kirjan henkeen. Se on♥ Pirkko on täynnään ihania lauseita jopa proosassa ja tässä esimerkki Ellenistä: "Piirrä selkääni joki ja hukuta minut siihen. Olen sumusta syntyvä nainen, joka tuntee viehtymystä vahvaa kahvia ja englantilaista teatterimiestä kohtaan. Sisälläni metsä, joka rispaantuu sitä mukaa kuin valo, jokainen huokoseni ikkuna."

      ♥♥

      Poista
  4. Sinulle Leena tämä oli hyvin vaikuttava, kun asut siellä Wivin maisemissa. Hieno kirjoitus tästä upeasta kirjasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta K, erittäinkin ja kun mennyt kiinnostaa. Kiitos samoin♥

      ♥♥

      Poista
  5. Kiitos Leena ♥
    Kerroit kirjasta tosi hurmaavasti. Laitan kirjan lukulistalle. Suomalaisiset edelläkävijänaiset kiinnostavat kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ole hyvä♥ Uskon, että pitäisit. Tunnen makuasi jonkun verran. Minuakin monet, mutta riippuu hiukan aiheesta: Kaikki taide ainakin ja liitän edelläkävijöihin myös uskaltajia, kuten vaikka Aila Meriluodon.

      ♥♥

      Poista
  6. Olin jo ajatellut, etten tarttuisi tähän, mutta ehkä sittenkin kun nyt luin kirjoituksesi! Kiitos siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anki, jos mennyt aika ja sen tavat ja kahden naisen ystävyys (lue: rakkaus) kiinnostaa, lue sitten. Ole hyvä♥

      Poista
  7. Tuo on aivan PAKKO saada!!! <3 Ja ei voi olla... voiko? Esi-isäni veli muutti Jyväskylään. Sparfven, joka muutti nimensä - Parviainen! Hänen talonsa on edelleen siinä käsityökorttelin museo-osuudessa... Wau! Jyväskylä on jotenkin selittämättömästi vetänyt minuakin puoleensa. Jo ennenkuin tiesinkään sukukytköksestä! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thilda, yes!!!♥ Thilda, nyt sukua tutkimaan. Wivin talo on siinä, mitä nyt kutsutaan Älyläksi. Siinä ne vanhat talot sijaitsevat eli nyt kipin kapin juurillesi. No, minullakin voi olla sama juttu, varma en ole. Mutta erittäin yllättävää tuli esille, kun äitini aloitti sukutukimuksen...Lykkyä tykö♥♥

      Poista
  8. OOh! Pidetään toisiamme ajan tasalla! Jospa vaikka olisimme sukuakin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thilda, tosiaankin! Yllätyksiä on tullut vastaan...

      ♥♥

      Poista
  9. Sain seutuvarauksena Äänekosken kirjastosta nyt luettavaksi. Eilen aloitin ja ahmin jo melkein neljänneksen...
    Lapsenlapsi Ykkönen sai juuri paikan ranskankielisestä eskarista Wivi Lönnin kouluata Tampereelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkeilija, hyvä sinä, moni on ilman. Sitä lukee ihan kuin janoinen...Eilen kaiken ohella kävimme Älylän alueella kävelemässä. Kaikki aukeaa nyt tooisin.

      Hip hurraa ja onnea♥ Miten sattuikaan...

      ♥♥

      Poista
  10. Tämä kirja meni sinuun! ♥ Pirkko on tehnyt valtavan taustatyön ja hän saavuttaa jotain olennaista Wivistä ja myös Hanna Parviaisesta.

    Meidän lähellä muuten on Wivi Lönnin kesähuvila. Hän suunnitteli sen ensin toisille, mutta lopulta vietti siellä itsekin kesiä. Talo jää harmillisesti uudempien omakotitalojen taakse piiloon, mutta aina kun kuljen ohi, ajattelen Wiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, täysin♥ Eilen vaelsimme alueella ja otin muutaman kuvankin, mutta ne eivät kovin hyviä. Kodin omistaja Kauko Sorjonen pitää mielestäni myös joskus avoimia ovia...Kunpa huomaisin milloin, sillä meille ei tule Keskisuomalainen, vaan Hesari. Mulle tuli ihan outo olo. Suvella menemme ajalla, sillä alueella on erikoisia taloja paljon. Löysimme senkin talon, jonka yläkerrassa äiti on asunut nuorena tyttönä vuokralla. Aika liki Älylän taloja.

      Ihan tosi! No täällä jää koko vanha huvila-alue uusien kerrostalojen taakse. Tottakai ihmiset tarvitsevat asuntoja, mutta tuo alue on niin upea kokonaisuus ja kaikki talot siellä pitäisi entisöidä. Raha puhuu tai sen puute. Onneksi Sorjosella on ollut varaa tehdä kulttuuriteko ja entisöidä Wivin koti loistoonsa. Mikä vika minussa on, kun en tajua, kenelle hän suunnitteli talon tontille 3? Veljelleenkö? Olen menneen perään. Ne ovaalilasiset ikkunatkin♥ Wiv♥ Kiitos Pirkon saimme tämän elää ja minä olen goooglaillut ja jatkan alueella liikkumista.

      ♥♥

      Poista