kun viima kaluaa koivujen luita,
nuolee vielä nurkkapielet mennessään.
Talon harjalla peltinen, levoton kukko
halkoo tuulta virkansa vankina.
Metsä viittoilee
ja mykkä lintu jättää pihan.
Laihan miehen pelto on käännetty lepoon
ikkunasta tuo katselee. kädet taskuissa
kuin ei muuta osaisi
jumalten itku valuu maahan
toisille siunauksena, toisille tuhoksi
luonto on odottavalla kannalla,
vain ihminen on malttamaton.
-Timo Naarala -
Iltaan on vielä päivän matka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti