torstai 20. huhtikuuta 2023

Pirkko Soininen: Kipulintu

Tarvitsen luonnon syklisen ajan ja kaikki syksyt, kun on jäljiteltävä lehdistä tyhjentyviä puita ja selvittävä tästä tunnista ja päivästä ja viikosta, tarvitsen sävelasteikot, kun linnut laulavat ympärilläni, kun yritän päästä tasapainoon, tarvitsen keltaiset kumisaappaat ja muistot, jotka palaavat minusta riippumatta.

Kukaan ei voi pelastaa minua itseltäni.

Oli tähtisumuun kirjoitettu, että luen Pirkko Soinisen Kipulinnun (WSOY 2023), vaikka en olekaan enää aktiivikirjabloggaaja. Olin merkinnyt tämän kirjan listalleni heti kun sen huomasin. Olen ihan koukussa Soinisen lyyriseen proosaan. Ehkä olen jopa sanonut, että runoilijat kirjoittavat paremmin kaiken. Pirkko kirjoittaa läpikuultavaa tarinaa, jossa on sen alku ja loppu ja välissä elämän mehut ja tuskat tihkumassa. Pieni hippiäinenkin.

Kaikki alkaa Nikkilän mielisairaalasta 1979. Tapaan uuden runoilijan. Hyvää päivää Maila Pylkkönen! Ja hyvää päivää myös L Onervalle, joka on Mailan mielikuvitusystävä ja josta tiedän paljon enemmän kuin Pylkkösestä. L Onerva Liekkisydän ja Hannu Mäkelän upeat esisanat eivät unohdu. Onerva oli monilahjakkuus ja heti mielisairaalassa kun hänen rakastettunsa suomalaisten sydänten tulkki, Eino Leino oli kuollut. Tosin Onerva koki myös ihmeparantumisen välittömästi miehensä Madetojan kuoltua. Jään helposti Onervaan, mutta hän katsoo kohti Mailaa. Maila Pylkkösen elämä oli kulkua kodin ja Nikkilän sairaalan väliä. Tunne kadonneista sanoista ajoi Mailan epäsortoon. Joinakin kaaoksen hetkellä vietiin ensimmäinen lapsi Riiko ja toisena, myöhemmin Karolus peräti Floridaan. Mailan syli oli tyhjä onnesta ja tasapainosta, mutta joskus se alkoi taas täyttyä tulevaisuuden uskosta. 

Olen lukenut ehkä kaikki Pirkko Soinisen kirjat. Ellenistä luin ensin tietokirjan, mutta vasta Pirkko teki hänestä minulle liki. Wivi Lönnistä hän kirjoitti niin, että oli kauniin rohkeaa. Valosta rakentuvat huoneet. Runokirjat Murretut päivät ja Avataan siiven alta ovat valuneet vereeni kuin kuuma laava. Pirkko Soininen on huikea. Hän on minua.

Maila, joka ei ollut ennestään tuttu minulle, tulee tutuksi. Hän on kiehtova persoona, joka kestää itsensä eikä jää kierittelemään itsesääliin. Hän on kiinni pienessä, joten hän voi ilostua asfaltista kukkivasta voikukasta, ensilumen tuoksusta, istumisesta Nikkilän saunan lauteilla ja sen jälkeen uimisesta, naavasta puun oksalla...Hän tiskaa, laittaa ruokaa ja siivoaa. Hän tanssii flamencoa nuotiotulilla, hän on raikas puro, jota juon. Hän on minulle salattu viesti, jonka kerron vain Soiniselle, mutta sen koodi on lumiaava.

Ei se auta, ei lopulta. Lopulta olet aivan yksin.

ketun kostea turkki, yökääriäisten kimmeltävät 
ruumiit

pöllön huuto pellon yllä

Linnunrata kaartuu päällemme ja kaikkialla on tuoksuvaa ja huimaavaa ja pimeys levittää itsensä ja mustista rei'istä pisaroi hopeaa maan kamaralle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti