keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Karin Ehrnrooth: Vinoon varttunut tyttö


Mehiläiskuningatar makaa suuressa mahonkisängyssään, jota ympäröivät pölyiset sanomalehtikasat. Lattialla on rasia ranskalaisia pastilleita, ja yhden lehden päällä on avonainen paperipussi, jonka sisällä on karamelleja.

Tyttö ajattelee siirtomaatavarakauppaa, jossa hän käy Mehiläiskuningattaren kanssa. Mehiläiskuningatar ostaa karamelleja itselleen. Lapsi katsoo ja hengittää sisään hedelmien, juurijauhetun kahvin ja karamellien tuoksua. Lapsi ei saa karamelleja.

Karin Ehrnroothin kirja Vinoon kasvanut tyttö (Flickan som blev fel, Gummerus 2011, suomentanut Riie Heikkilä yhteistyössä Karin Ehrnroothin kanssa) on pakahduttava kertomus perheen esikoistytön elämästä ja varttumisesta tunnetun suomalaisperheen tyttärenä. Hänen isänsä oli arvostettu jalkaväen kenraali, Mannerheim –ristin ritari Adolf Ehrnrooth. Hänen äitinsä puolestaan oli Karin-Birgitte Ehrnrooth, syntyään Schack ja äidin lapsuudenkoti oli Schackenborgin linna Tanskassa. Karin-Birgitte oli syntyperäinen kreivitär, joka oli palvellut Tanskan kuningatar Ingridin hovinaisena. Kuningatar Ingrid oli myös Karinin kummitäti. Kun Karinin sisko ja veli syntyvät, Karinista tulee kuin äidin palvelija, jonka piti vastata myös tämän mielialoista. Karinista tuntuu, että äiti haluaa ottaa hänen paikkansa vanhimpana tyttärenä. Äidille mikään ei riittänyt olipa sitten kyseessä suklaa tai uudet kengät, jotka piti hankkia Tanskasta asti. Äiti myös kutsui Karinin isää Pappaksi. Talouden- ja lastenhoidossa auttavat lukuisat vaihtuvat au pairit. Nämä nuoret tytöt huomioivat Karinin ja ovat hänelle usein mieluisaa seuraa. Tässä vaiheessa Karinista on tullut äidille ’se tyttö’ ja on kuin heidän välilleen olisi rakennettu lasiseinä. Jättää huomiotta on yksi tapa ehdottomasti vahingoittaa lapsen tervettä varttumista aikuiseksi. Kaikki olisi voinut mennä hyvin, jos Karinin suuresti rakastama ja palvoma isä vain olisi asettunut hänen puolelleen edes kerran, edes yhden ainoan kerran, mutta Adolf tiesi kenen joukoissa seisoi ja oli epäselvissäkin tilanteissa vaimonsa puolella. Tällaiseen lapsi vastaa sekä kapinalla että henkisesti joutuen kuin eksyksiin: Missä on minun paikkani, jos en saa olla täällä teidän kanssanne? Kuka minä olen ellen ole teidän tyttärenne? Minun on usein käsketty pysyä poissa, siksi en tiedä, missä saan olla? Kahden kesken Karinin ja isän välit olivat lämpimät, mutta muiden läsnäollessa Karin oli kuin Tove Janssonin kirjan Näkymätön lapsi.

Karin on haastatteluissa kertonut, että kuvattu lapsuus ei ole täysin sama kuin oli todellisuus, mutta arvaan lukijoiden huomaavan, missä mennään  ja missä on tosin tosi. Kaikki on mahdollista tapahtua ja on tapahtunut muissakin, mutta vähemmän tunnetuissa perheissä. Karin kirjoittaa todella pakahduttavasti ja minusta yhtään sääliä kerjäämättä. Hän asettuu taas siksi pieneksi tytöksi, joka rakasti heidän Kakskerran Solgårdeniaan ja halusi vain kuulua joukkoon. Halusi syödä edes yhden paahtoleivän, jossa voi sulaisi herkullisesti, halusi vain kerran tulla nähdyksi hyvänä hänenään, ei aina koko perheen syntipukkina.

Eristäminen kasvaa, kun Karin saa seitsemänvuotislahjaksi oman huoneen. Se on entinen piian huone, jonka äiti sisustaa hienoksi. Äiti on oikein innoissaan. Hän kehuu ikkunasta avautuvaa näköalaa ja jopa maalaa yhden piirongin harmaaksi. Karin olisi mieluummin halunnut koiran kuin tytönhuoneen. Sattumaa tai ei, Karinin huone on hyvin kaukana muiden perheenjäsenten huoneista ja eri kerroksessakin. Hän on käytännössä erossa perheestään, kun mukaan otetaan huonon käytöksen rangaistukset, joka tarkoitti aina omaan huoneeseen menemistä ja myös syömistä siellä. Karin oli myöhemmin yrittänyt selittää, miten väärin se oli, mutta kukaan ei nähnyt siinä mitään ihmeellistä, sillä

Sinähän olit aina itseksesi. Istuit ja luit...Et koskaan oikein kuulunut joukkoon.

Toisaalta Karin mainitsee tuntevansa olleen etuoikeutettu, vaikka häntä ei hellitty, hän kärsi kylmästä ja nälästä eikä hänellä ollut omaa rahaa eikä suklaa sulanut kielen alla. Se etuoikeutettu elämä oli saada tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin, oppia monia kieliä, saada asua rakkaassa Solgårdenissa, jota hän ei voinut kuvitella voivansa ikinä menettää. Kaikkein tärkeintä olivat kuitenkin hetket isän kanssa. Ne harvinaiset timantit, jolloin isä katsoi häntä ja sanoi pitäneensä Karinia aina hänelle tärkeänä voimatta sitä vain osoittaa: ”Halusin aina mieluiten olla sinun kanssasi, mutta muiden takia se ei käynyt päinsä. Luuletko, että puhun jollekin muulle niin kuin puhun sinulle?” Karin ihaili isäänsä, joka ei koskaan hankkinut itselleen mitään, jolle kaikki riitti. Isäänsä, joka istutti perunaa risaisessa, vanhassa sotilaspuvussaan ja oli haavoittunut sodassa. Karinin ja hänen äitinsä välinen lasiseinä tunki vain liian usein kaikkialle eristäen Karinin yksinäisyyteen. Jatkuvan arvostelun alaisena oleminen kasvaa niin sietämättömäksi, että Karin alkaa elää öisin. Yöstä tulee hänen ystävänsä ja kotinsa. Tällöin hän oli jo teini ja tietoinen toiseudestaan, eriöönsä alistunut. Kun Adolf Ehrnroothille myönnettiin Vapaudenristin suurristi 1989, Karin oli sairaalassa melkein kuoleman kielissä anoreksian takia.

Oli olemassa tienristeyksiä ja lukemattomia tilaisuuksia kääntyä takaisin. Sen sijaan minä kuljin syvemmälle yöhön. Sen sijaan päätin lakata syömästä...Die Geister die ich rief. Henget joihin vetosin.

Jos Karin Ehrnroothin kirjaa sanoo sairauskertomukseksi, minusta se on väärin. Hän oli ihan normaali lapsi, joka vain kaipasi rakkautta ja perheeseen kuulumista. Vinoon varttunut tyttö vartettiin vinoon. Se tapahtuu todella helposti joukosta eristämisellä, rakkauden kieltämisellä. Kirjan kannesta lukijaa katsoo kaunis, pettynyt, hyvin yksinäinen tyttö. Hänellä on paljon kerrottavaa ja hän on lahjakas, joten lukekaa ihmeessä kaikki tämä kirja, joka ei ole kostoa, vaan rakkauden nälkää. Tiedostamalla jantelaisuuden mahdollisuus kaikkialla, estämme Janten lain mitätöinnin kohdistumasta heikompiimme, joita niin usein ovat lapset.

Jos ihminen ei koskaan ole maistanut auringon lämmittämiä metsämansikoita, hän ei voi tietää mitä ne ovat.

*****

Elämäkerrat Leena Lumissa

20 kommenttia:

  1. Luin tämän aikoinaan, ja on kyllä yksi hienoimmista kirjoista, jonka olen lukenut. Seuraava, Hamburger Blues ei yllä aivan yhtä korkealle, mutta lämpesin kovasti sillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tani, koskettava ja hyvin kirjoitettu. Törmäsin netissä tuohon Hamburger Bluesiin ja minusta tuntuu, että vasta siellä kaikki todella alkoi purkautua eli alkoi terapia ja Karin sai perspektiiviä omiin kasvuosiinsa eli mitä oikeasti oli tapahtunut. Tämä mutu-tunnolla, sillä en ole kirjaa vielä lukenut.

      Poista
  2. Tuon kirjan haluaisin lukea, varsinkin nyt kun terapiassa käyn läpi omaa menneisyyttäni lapsuudesta alkaen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sesse, ilmestynyt vuonna 2011, joten ehkä kirjastosta tai kokeile Adlibris. Tästä on takuulla sinulle apua, etkä varmaankaan ole ainoa, joka löytää tästä samaistumista.

      Poista
  3. Ikävä kasvukertomus Karinilla. Kurjaa hänelle. Luin kirjan vuosia sitten, löytyy myös blogistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, erittäin. Olen seurannut itse liki ihan samanlaista...Tätä tapahtui. En vain tajua ikinä motiivia. Käyn lukemassa sinut pian...

      Poista
  4. Kiehtova ja vaikea kasvukertomus;luin kirjasta aikoinaan , varmaankin Husiksessa, mutta olin unohtanut tämän, ja tämä onkin sellainen kirja jota haluaisin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, suorastaan rankka, mutta myöhemmin hän selvisi traumoistaan. Suomalainen kirjasto♥ Sain tämän lahjaksi ja jää minulle, valitan:)

      Poista
  5. Kiitos, kun muistutit tästä kirjasta. Tämän olen toivonut löytäväni jostain luettavaksi. Ehkä tässä ajan kanssa löytääkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, ole hyvä vain. Ainakin joku oli löytänyt Helmet -kirjastosta.

      Poista
  6. Luin tämän vuosia sitten ja kirja herätti samanlaisia ajatuksia. Teksti on koskettava ja hyvin uskottava, mutta ei syyttävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, juuri noin. Kyllä Karinilla kaiken tuon jälkeen oli vihdoinkin lupa tulla kuulluksi - ja nähdyksi.

      Poista
  7. Tämä (kirja) oli paikoin hieman ankeaa luettavaa, ja oli kylmä perhetilanne. Mukavaa lukea bloggaustasi ja mukavaa, että pidit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, perhetilanne oli minusta ankea, mutta Karinin kirjoitus on minusta elävää. Kiitos♥

      Poista
  8. Leena kiitos tästä! Pistän kirjan nimen muistiin ja etsin luettavakseni.

    Tästä tulikin mieleeni: otin juuri tänään luettavakseni toisen kuuluisan isän tyttären tarinan; Steve Jobsin tyttären Lisa Brennan-Jobsin kirjoittaman 'Pikkusintin'. Lisan tarinassa isä oli se taho, jolta tytär etsii hyväksyntää, mutta Steve Jobs ei alun alkaen halunut edes tunnustaa lastaan...

    Ihanaa viikonjatkoa Leena! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, ole hyvä. R. lukee nyt ja pitää. Äiti noutaa huomenna kirjastosta...

      Tuostahan taisi olla joku aika sitten Hesarissa juttuakin.

      Kiitos samoin sinulle Kaisa Reetta!♥

      Poista
  9. Koskaan ei voi tietää mitä kauniin kartanon seinien sisäpuolella saattaa tapahtua. Mikään ei olekaan niin auvoista kuin voisi kuvitella. Turkulaiset ovat kiinnostuneina seuranneet tämän perheen tarinaa. Hienoa, että tytär on saanut purettua pahan olonsa kirjoittamalla. Kiitos Leena, että muistutit vielä tästä kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma, juuri näin asia on. Minäkin olen seurannut vähän samanlaista likellä Turkua. Turkulaisia tämä takuulla on kiinnostanut, sillä rouvan käytös ei ollut kovinkaan kuninkaallista, kun hän meni muotiliikkeeseen ja häntä ei HUOMATTU. Jukra vie, että siihen sitten puuttui miehensäkin...Karin häpesi! Karinin oli aika saada puheenvuoro, tulla kuulluksi ja nähdyksi. Ole hyvä ja lue ihmeessä! Äitikin noutaa tämän huomenna kirjastosta ja R. lukee parhaillaan.

      ♥♥

      Poista
  10. Tämä on hieno kirja. Sellainen, joka jää mieleen. Miten Karinin myötä voikin lukiessaan elää! Ja miten upeasti kirja pysyy kasassa.

    Ihanaa, että luit tämän. ♥

    T. Lumiomenan Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, satavarmasti. En voisi unohtaa...Hän kirjoittaa itsensä herkkävaistoisen lukijan sydämeen. Hyvä kirjoitustyö todellakin - myös.

      Nyt oli aika♥

      Poista