torstai 17. lokakuuta 2019

Per Petterson: Miehet minun tilanteessani


Tuntui kuin hän olisi halunnut antaa minut pois. Ikään kuin hänelle olisi ollut yhdentekevää, kenen kanssa olin, missä olin, milloin olin. Kunhan en vain ollut hänen kanssaan.

...hän itki hiljaa laulaessaan lauluja joita he aina kuuntelivat keskenään, hänen äänensä lähellä ja intiiminä Morrisseyn äänen päällä, to die by your side is such a heavenly way to die, ja sitä rataa, eikä hän suinkaan tarkoittanut minun viertäni. Vihasin sitä musiikkia. Hän takavarikoi sen musiikin. Hän riisti sen musiikin minulta.

Norjalaisen Per Pettersonin Miehet minun tilanteessani (Menn i min situasjon, Otava 2019, suomennos Katriina Huttunen) saa lukijan vaeltamaan keski-ikäisen miehen mielen maisemissa hyvin paljon samaan tyyliin kuin hänen aikaisemmassa teoksessaan Kirottu ajan katoava virta. Ajalla on kaiken aikaa merkitystä, mutta ajan menetyksen väistämätön melankolia värittyy ensimmäisessä riittämättömyyden tunteessa äidille, etenkin äidille, nyt ollaan rittämättömyydessä suhteessa puolisoonTuridiin, joka on jättämässä miehensä kirjailija Arvid Jansenin. Edes kolme yhteistä tytärtä, Vigdis, Tine ja Tone, eivät riitä suhteen liimaksi. Ehkä olemmekin keski-ikäisen naisen kriisissä. Ehkä suuri kaiho kokea vielä kerran kuumia tunteita, suudelmia liukuportaissa, saada mies ihastuksesta polvilleen, ehkä kaikki kimpoaakin Turidin janosta. Tämä on kuitenkin Arvidin kertomus, joten saamme tietää Turidista hänen suodattamanaan. Arvid on mielestäni luotettava kertoja. Hän ei ole paatoksellinen miesnillittäjä, jolle koko maailma on velkaa paremman elämän, ’koska vaimokin lähti toisen matkaan.’ Hän mieluummmin kätkee tappionsa, mutta tarvitsee siihen liian usein avuksi alkoholia. Henkiset ja muut vammat mitä alkoholin liikakäytöstä seuraavat aiheuttavat tietenkin eponnistumisen paisumista aina niin pitkälle, että Turid voi pitää tyttöjä pois hänen luotaan isäviikonloppuinakin. Heikoimmillaan Arvid yöpyy autossaan, ei saa kirjoitettua riviäkään ja naistenkin kanssa menee vähän niin ja näin. Ainakaan Arvid ei esitä, mitä hän ei ole, mihin hän ei kykene. Riemunkirjavaa tarjontaa kyllä riittää, mutta Arvidin energiaa vie hänen prosessointinsa suhteessa menneeseen sekä välien säilyttäminen tyttäriin, joista etenkin vanhin, Vigdis, on isälle läheinen. Vigdis osaa jo tehdä omia päätelmiään eikä hän ole kummankaan vanhempansa lahjottavissa.

Kirjailijaksi minusta Arvid ei ole mikään uskaltaja. Hän ei anna menneisyyden odotusten ja niiden täyttymättömyyksien antautua täydelliseen paritteluun nykyhetken kanssa. Aina tulee muuta. Paeta alkoholiin tai toipua siitä, että varmasti pääsee hakemaan tytöt. Kaiho lapsuuteen tai nuoruuteen. Huomio Turidin uudesta hyvännäköisyydesta. Harmi kiinnostumattomuudesta tarjolla oleviin naisiin, joista joku voisi olla uusi ’match’. Arvid rakentaa mielessään yksinäisyyden kehää, jota silloin tällöin rikkovat erikoiset tapaamiset aina liikuttavasta hetkestä keltaisen, lumisen hevosen kanssa yllättäen tavattuun, aikanaan koulukiusattuun luokkakaveriin. Arvidin sydäntä lähinnä ovat tyttäret sekä kirjat:

...ja kaikki kirjojen parissa vietetyt vuodet, ainoat uskolliset ystäväni Audunin lisäksi, jokaisen kirjan selkä oli ovi ja avautui elämään, joka ei ollut minun elämääni mutta olisi ehkä voinut olla ja tavallaan jo oli, koska minulla oli ne kaikki kiinnitettyinä poijulla sydämeeni, joka ikinen niistä; koko matkan yläkoulusta tänne minulla oli ollut ne mukanani, ja kuka olisin ollut ilman niitä, kuka olisin ollut ilman de Beauvoiria, ilman Sandemosea, Cora Sandelia, Hamsunia, kuka olisin ollut ilman Jan Myrdalia, Hemingwayta ja Jayne Anne Phillipsiä, ilman Jean Rhysia ja Melvilleä, Isaak Babelia, Strinbergiä. Kaikkia heitä ja muita. Niin, kuka olisinkaan ollut.

Miehet minun tilanteessani on tarina, joka varmaan tarjoaa vertaistukea 'miehille heidän tilanteessaan'. Tai kiinnostaa muuten vain, sillä Arvidissa tapahtuu vajaan kolmensadan sivun aikana selvää eheytymistä. Oman uuden elämänsä hyväksymistä, siihen asettumista. Eikä hän voi olla näkymätön mies, vaikuttamaton, jos kerran lukee Sandemosea, Phillipsiä, Rhysia...Hänestä tulee vielä mies, jota tulevaisuus syleilee. Joskus vain tapahtuu, että vaikka on antanut rakkautta yhtä paljon kuin on toiselta saanut, sekään ei riitä. Silloin noustaan uusiin juniin, uusiin huomisiin. Hyvästellään mennyt hellästi. Ollaan armollisia menneisyydellemme, niille nuorille, jotka kerran rakastivat kuin eivät ketkään toiset ikinä.

*****

8 kommenttia:

  1. Vaikuttaapa hyvältä teokselta! Tuota "noustaan uusiin juniin" -ajatusta yritän välittää nuorille: ihmisen elämä ei saa olla niin toisesta riippuvaista, että tekee toiselle tai itselle mitään, vaikka ihmissuhde päättyy. Surra saa, mutta pitää olla sillä tavalla itsenäinen, ettei omaa elämää ripusteta toisen varaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joululainen, tämä on! Kunpa se välittyisi ja leviäisi. Niin moni jää kieriskelemään surussaan ja katkeruudessaan. Jopa jättävät itse, sillä suurten päätösten kestäminen jättää jälkensä.

      Poista
  2. Per Petterson on saanut paikan sydämessäni. Kivaa kuulla, että häneltä on ilmestynyt uusi suomennos. Vaikuttaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, sama täällä. Lue ja kerro, mitä pidit♥

      Poista
  3. Pettersonit aiemmat kirjat ovat olleet suosikkejani. Pitää siis lukea tämäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tässä jotain samaa kuin Kirottu ajan katoava virta.

      ♥♥

      Poista