perjantai 27. tammikuuta 2023

Vainojen uhrien muistopäivänä huomaamme, että...


Vainojen uhrien muistopäivänä huomaamme, että ihminen ei ole muuttunut. Hän ei ole oppinut menneisyydestään. Kuvassa osa kansanmurhaa Varsovan ghetossa. Ja nyt tapahtuu kansanmurha Ukrainassa. Vainot kulkevat käsi kädessä sodan kanssa. Ihmisessä on viha, jota hän ei saa pois itsestään. Joskus tuntuu, että panokset vain kovenevat. Ne kovenevat...


Vainojen kirjat Leena Lumissa


Sotien kirjat Leena Lumissa

Se onko kirja fiktiota vai faktaa, on näissäkin kirjoissa kuin se kuuluisa hiekkaan piirretty viiva, jonka jo seuraava aalto pyyhkii pois. Mukana on tietokirjoja sekä kirjoja, jotka ovat fiktiota, mutta: Kun lukee ns. fiktiivisen kirjan loppuun, voi kohdata yllätyksen. Näin oli mm. Tulkin kohdalla, sillä lopussa esitellään, miten tarkasti aina oikeudenkäynnin sanoja myöten kirja oli tehty. Tarkistan myös itse usein, onko kirja ihan kuvitelmaa  vai todellisen sodan kulissia. Sade lankeaa ei voisi jäädä minulta pois, vaikka olisi sinänsä fiktiota. Sain sätkyn Darfurin sodan akana kun eräs akateeminen ystäväni kysyi: Mikä ihmeen Darfurin sota? Juu, kyllä se sota ihan totta oli ja varmaan siellä rämmittiin myös iilimatokosteikoissa, kärsittiin siitä sun tästä, kuoltiin ja myös voitiin rakastaa. Kaikkien sotien yhteinen nimittäjä on julmuus, joten otetaan nöyrästi vastaan ja toivotaan rauhaa kaikille maailman kansoille niin ilmassa, vesillä kuin vuoristoissa ja etenkin sydämissä!


"Those who cannot remember the past are condemned to repeat it."

"Wer sich an die Vergangenheit nicht erinnern kann, ist dazu verdamnt sie zuwiederholen."

"Ne jotka eivät muista menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä."

- George Santyana -

Rauhan puolesta
Leena Lumi

tiistai 24. tammikuuta 2023

Pohdiskelua keskittymiskyvyttömästi valokuvilla ja kiitos sinne, minne se kuuluu!


Ostin pakon edessä uuden puhelimen. Nyt en pysty keskittymään sen käytön opetteluun. Ehkä otin kuitenkin tämän valoisan sydämen suoraan kohti pimeää. Osaan siis jo kuvata sillä. Puhelimen valinta hyvän kameran ja erityissuuren tallennustilan takia alkaa naurattaa. Ennen liimailin huolellisesti albumeita ja minusta se oli rauhoittavaa ja mieluisaa. Äsken lueskelin uutisia vanhasta puhelimestani ja sitten kone hyppäsi terveyteen ja antoisaan juttuun, joka on Me naiset lehdestä ja jutun nimi on Etkö pysty enää keskittymään? Asiantuntija kertoo 8 tapaa, miten kyvyn saa takaisin. Vastaajana on aivotutkija Minna Huotilainen ja kirjoittaja on Noora Valkonen. Toivottavasti mahdollisimman moni löytää jutun. Ystävilleni jo lähetin. Ja hehän tietävät, että olen elänyt somessa neljätoista vuotta...Nyt minä sitten pyörin täällä ja ihmettelen. Luenkin, mutta en katkeamatta. 

Minulla on tällainen työnurkkaus, jonka vasen seinä tässä. Tarjosin koko nurkkausta mieheni tutkimustyölle, johon hänet kutsuttiin, mutta hän mieluummin valtasi kuusen lähdettyä olohuoneen ruokapöydän. Yritän keskittyä: Voisiko se johtua siitä, että laitoin hinnaksi hänen ergonomisen huipputuolinsa...

Tässä kuvat suoraan. Valitan heijastuksia. Toinenkin seinä on jo aloitettu, mutta siellä on vasta tämä 

voimatauluni. Voi tuota hymyä, jota maailma ei ole vielä ehtinyt pyyhkiä pois. Siinä on veikeää itsevarmuutta, jonka soisin kaikille lapsille! Noin pitäisi saada elää, että niin voi peiliin katsoa. Täysi keskittyminen: Koska Casper Julian niin kaukana, elän hänen kuviensa kautta, että tämä on totta. Tämä ihme.

Kuusi lähti, kaiho jäi. Aarikan tontutkin on jo kerätty pois. Vain huikeat amaryllikset muistuttavat vuodenaikajuhlista ihanimmasta. Niiden hempeys antaa uskoa ja toivoa, että Saksa muistaa katsoa taakseen eikä toista virhettään, sillä Ukrainassa oikeasti kuolee ihmisiä, sekä sotilaita että siviilejä. Leopardit Ukrainaan niin kuin olisi jo! Aina sanotaan, 'katso eteenpäin'! Ei hyvä, sillä silloin ei muista menneisyyttään eikä ole ottanut opikseen.

Kaikille maailman lapsille hyvä lapsuus. Siitä voi sitten reippaasti ponnistaa, minne mieli vie.

Ihailen Zelenskyä ja hänen vaimoaan ♥♥ Ja ihailen meidän omaa presidenttiämme ja hänen vaimoaan ♥♥ Nyt meillä on paras presidenttipari, mitä ikinä on ollut. Nautitaan tästä niin kauan kuin aika on. Kiitos Jenni ja Sauli ♥♥

Leena 


Saulin kaa ihan tolkun jutuis eli työasioissa.

perjantai 20. tammikuuta 2023

Pidä suutasi siinä...

Pidä suutasi siinä
kunnes soluni laskeutuvat.
Tupruan kuin lumi, asennosta toiseen.
Tuuli tulee pohjoisesta, nietostaa silmäripsiisi,
älä liikahda
tai saamme äkkiä heinäkuun


emme kestä kaleidoskooppia
ennen kuin opimme välinpitämättömyyden

rakkauden puhtaan vuodenajan.


- Aila Meriluoto -
Varokaa putoilevia enkeleitä (WSOY 1977)
kuva Pekka Mäkinen

sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Hyvästi kaunis Karjala, hyvästi sydämeni lävitse, hyvästi iäksi!


Kun Karjalan Kannaksen asukkaat saivat lähtökäskyn: Vihollinen oli lähentymässä, talvisota oli alkanut. Lähtijöiden joukossa oli äitini, silloin 12 –vuotias Eila ja hänen perheensä, jossa kolme muuta sisarta, joista nuorin vasta alle kaksivuotias. Mukaan sai ottaa sen, mitä jaksoi kantaa. Parhaat hevoset oli viety armeijalle, joten perhe lähti taittamaan matkaa perheen isän veljen hevosella.  Lunta oli todella paljon ja talvi oli tunnettu kovista pakkasistaan aina -40 asteeseen saakka. Äiti ja hänen serkkunsa Sirkka hoitivat toiseksi nuorinta siskoa, sillä mammalla oli sylissään alle kaksivuotias Kaija. Yksitoista päivää matkattiin Parikkalan asemalle, jossa päästiin härkävaunuun eli junan kyytiin. Asemat olivat tungokseen asti täynnä sotilaiden ja evakkojen takia. Toiset olivat menossa, toiset tulossa. Parikkalasta sitten Humppilaan, jossa koonnuttiin työväentalolle. Sieltä talolliset kävivät noutamassa evakkoja koteihinsa. Karjalaiset olivat omaa kansaa, vihollista paossa, kotinsa pakon edessä jättämään joutuneet. He olivat suomalaisia ja heidät tuli asuttaa, oman maan kansalaiset. Pakkanen oli kova ja kuka ikinä olisi tätä uskonut. Matkalla syntyi lapsia, toiset olivat viimeisillään raskaana, oli vanhuksia ja muuten sairaita, mutta kaikilla oli vahva tahto ja usko parempaan. Eläimiä kävi pakkasessa sääli, mutta nyt saivat apuun tulla oman maan kansalaiset. Tästäkin selvittiin, vaikkakin kyyneleet silmissä ja sydän Karjalassa.


Kuten historiasta tiedämme karjalaiset pääsivät jatkosodan ajaksi palaamaan takaisin. Toivo eli ja elämä jatkui. Helluntaina 1944 äitini, kotoisin Valkjärven Teppolan kylästä, pääsi ripiltä. Hän oli viimeisessä Karjalassa ripiltä päässeessä ryhmässä, sillä kesäkuussa 1944 oli toinen lähtö edessä. Nyt hyvästeltiin Karjalan laulumaat lopullisesti, mutta muistot jäivät.

Kaikesta huolimatta äitini on käynyt parikymmentä kertaa syntymäkodissaan ja kerran minäkin mukana. Se oli kokemus, joka jätti oudon kaihon. Uin äitini ja mammani rannalla, askeleeni yhyttivät Viipurissa mammani kulun, Valkjärven talon puutarhassa kypsyttivät hedelmiään mammani istuttamat omenapuut. Näin ikkunan, josta äitini siskonsa Sirkan kanssa oli illan pimeässä nähnyt Leningradin piirityksen palon.

Kuvassa äitini istumassa lapsuuden uimarantansa kivellä. Ikävä ei jätä, sillä missä muualla olisi samanlaiset kulleroniityt, missä muualla käköset niin kukkuisivat, missä muualla viljan tähkät niin painavat, missä muualla kaupunki kuin Viipuri niin liki. Viipuri oli kansainvälinen ja suvaitsevainen. Siellä kuului monia kieliä, käytiin kauppaa, pidettiin seuraa, oltiin vilkkaita, tytöt somia kuin villimansikat, miehet sanavalmiita ja komeita, hevosten kupeet hohtivat ja Valkjärven kieseillä ajettiin aina Pietariin asti. Jäyhyys oli täysin tuntematon sana. Karjalan maassa ja ilmassa oli sitä jotakin. Äitini kantaa sitä muistoissaan mukana sateenkaaren tuolle puolen ja Valkjärven vesi kuin unta ja unelmaa. Äiti rakas, mammani, sinä ja minä, Valkjärvessä uineet, lupaan kantaa kauniin Karjalan muistoa neljännelle sukupolvelle!

tyttäresi
Leena

Voi Leena, suruhan on se hinta, jonka maksamme rakkaudesta 💕  

- Sassu Saarinen -  (päivänä, jona kirjoitin ikihyvästit viipurittarelle minussa ja koko Viipurille)

perjantai 13. tammikuuta 2023

Ja minä tahdon, että sinä vihdoinkin...


Ja minä tahdon, että sinä
           lopultakin vavahdat,
kun sateesta märkä järvi
         nostaa siivilleen kesän,
                 sen joutsenet.
Kun ne vielä hetken viipyvät
     puiston puiden yllä, kaiken
                 rakastetun kullan yllä.
Kun niiden väri on
        jo valkoisempi lunta,
valkoisempi eron väriä.

- Sirkka Turkka -
Tule takaisin, pikku Sheba (Tammi 1986)
kuva Riitta-Liisa

torstai 12. tammikuuta 2023

Lumen ikävä ja torstai on toivoa täynnä

Sataa vettä. On kaljamoista eli hyvin liukasta. Olen edelleen flunssassa, en koronassa enkä influenssassa. En näe hitaita puuterilumihiutaleita...Olen lukenut hitaasti hyvin kiinnostavaa true crime -kirjaa Tyttö maissipellossa, joka kertoo keuruulaisen piikatytön erikoisen kohtalon Kanadassa, jonne hän suurin toivein lähti syksyllä 1913. Kustantaja on Docendo ja kirjoittaja on Jenni Stammeier. Tilasin tämän ihan itselleni joululahjaksi, mutta haluan jakaa, mitä tässä nyt jaksan. Vaikka tiesin siirtolaisvirrasta, niin en tiennyt mitään Keuruun Haapamäeltä Murtomäen tilalta lähteneestä piikatytöstä Anna Jokinen. Kun hän löytyi jo talven tullessa hyvin huonossa kunnossa maissikuhilaan sisältä ja tilan isäntä kantoi hänet lämpimään. Anna oli ollut kadoksissa 17 päivää. Koko sitä aikaa hän ei ollut voinut olla kuhilaassa, sillä yöt olivat jo todella kylmiä. Lääkärin saapuessa paikalle, Anna teki jo kuolemaa eikä häntä voitu auttaa. Kirja sisältää monien suomalaisten piikatyttöjen järkyttäviä kohtaloita. Olen vasta vähän yli puolen välin, sillä olen pitkästä aikaa vilustunut.

Vahva suositus!!!!

Kirja, jota olen kauan odottanut, on ilmestynyt. Toivottavasti on jo matkalla luokseni. Anneli Heliön Anna Ahmatovan elämä on suurtyö, jota lukenen kevään mittaan. Edellinen Annelin suurtyö oli Anna Ahmatova Olen äänenne Kootut runot 1904-1966. Sivuja kirjassa on 835 ja kaikki on luettu. Muutama on luvalla julkaistu, satoja sulattelen. Jutussani jo ikääntynyt Anna lukee Kesäpuistoa...

Dekkareissa voisi olla vähemmän kuin kolmen kirjan matskut. Jouduin kahdesta paksukaisesta viime vuonna kirjoitusjumiin. Mikä minut pelasti? Lyhyt paussi ja Patricia Highsmithin alle 300 sivuiset todella jännittävät dekkarit omasta hyllystä. Ketä Patricia kiinnostaa, kannattaa katsoa tai tallentaa ensi la klo 20.00 sveitsiläisen Eva Vitijan Patriciaa koskeva "rakkkauselämäkerta" Patricia ja rakkauden kaipuu. Teema&Fem

Jos jollain on myydä minulle Sirkka Turkan Tule takaisin, pikku Sheba, olisin kiinnostunut kirjasta, joka olisi hyväkuntoinen ja kohtuuhintainen. Bloggariystäväni, jonka kanssa löysimme toisemme vuosia sitten, laittoi yhden Turkan runon kommenttikenttääni ja nyt olen ihan myyty. Olen ollut yhteydessä myös kustantamoon kahdesta syystä, että jos varastosta löytyisi tai otettaisiinko uusi painos♥

Vaikka en ole voimissani, kaipaan tätä...

ja tätä. Keski-Suomen parhautta ovat olleet kunnon lumitalvet.

Kuuma lääkejuomani saapui. Siirryn ihanan joululahjaksi tyttäreltäni saaman ison, pehmeän filtin alle♥ 

Leena Lumi

Urpiaiskuva Pekka Mäkinen

sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Leonardosta on moneksi


Tässä loikoilee omanarvoisena Leonardo, joka innoitti Leena Kellosalon kirjoittamaan esikoiskirjansa Leonardo sai siivet Kun Leenan kässäri levisi liuskoina pitkin tupaa, Leonardo alkoi leimaamaan pienillä piikkihampaillaan A-nelosiin lempirunojaan, jotka Leena tietenkin julkaisi! Leonardon suosikkimusiikki oli vauvana irkkumusiikki, nykyään jazz. Perheessä on kilpailevia basset -laulajia, mutta Leonardoa moinen ei hätkäytä. Frodo tenori, Cosmo sumusireeni ja Leonardo jotain basson ja Cosmon väliltä. Frodo jopa nousee pianotuolille ja plärää isoilla tassuillaan Toive laulukirjaa. Länttää tassun sitten lopulta tietylle sivulle ja pyytää säestämään. Vaikka olo on flunssainen, Leonardo sai minut nauramaan.  

Mitäkö on luvussa? Jotain erittäin kiinnostavaa, jota eilen vielä jaksoin...

Tyttö maissipellossa ei olisi voinut mennä minulta ohi, sillä kyseessä on nuoren keuruulaistytön kohtalo Kanadassa. Kun äitini perheineen nuorena tyttönä joutui lähtemään pakkoluovutetusta Karjalasta viimeisen kerran, he lopulta asettuivat Keuruulle. Mitä tässä kerrotaan Haapamäen asema-alueesta on myös niin totta. Pieniä väreitä oli vielä silloinkin, kun junalla lähdin Porista mammalaan ja junan vaihto oli vasta Haapamäellä. Tänään piti lähteä tutkimusretkelle, mutta en nyt pysty kuin olemaan. Iltamyöhällä vielä luin. 

Lumoavaa lumista hämäränhyssyä♥

Love
Leena Lumi&Leena Kellosalo

*****

tiistai 3. tammikuuta 2023

Juhli kanssani tätä lumista yötä kuin...


 Juhli kanssani tätä lumista yötä
kuin viimeistä vuosipäiväämme.
Katso, tänään on palannut ensimmäinen -
se timanttitalvemme.

Tsaarin talleilta nousee sumua,
Moika upposi pimeään,
Joku himmensi kuunvalon tahallaan -
mihin mahdamme mennäkään...

Kahden keisarihaudan väliin
on eksynyt puisto takkuinen,
ja vankilahoureesta nousseet lyhdyt
antavat hautajaisvalaistuksen.

Mars-kentän uhkaavat jäävuoret
ja Joutsenkanavan kristalli...
Kun sydämessä on pelko ja riemu,
mihin voisin verrata osaani?

Sinun äänesi lepattaa olallani
kuin ihmeiden lintu. Ja äkkiä 
säde sytyttää eloon lumen tomun,
se hohtaa hopeista lämpöä.

- Anna Ahmatova -
suomennos Marja-Leena Mikkola
Anna Ahmatova Fontankan talossa
kuva Anne Hämäläinen