sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Casper Julianin kastejuhlassa 27.3.2022


Niin valkoinen oksa/ niin sininen taivas / niin kirkas lumi. / Ja vihreä puu / ja valkoinen pilvi / ja kimaltava meri./ Lapseni, sait nimesi/ ja kirkkaamman vielä.

Casper, kun hymyilit ensimmäisen kerran, oli hymysi äidillesi ja isällesi aurinko, kuu ja tähdet taivaan. Se oli takuuhurmaus. Mikään maailman kulta ja mammona eivät ole pienen hampaattomat ikenesi paljastavan hymysi arvoisia. Sinun hymysi on vauvailo, joka alkaa silmistäsi, virtaa läpi pienen vauvaolentosi ja herkistää vanhempasi lähelle jotain tuntematonta – lähelle itkua ja naurua.

Casper Julian, sinä olet Pikku-Tiitiäinen, joka teit meistä uusia. Tulimme äidiksi, isäksi, isovanhemmiksi, isomummoiksi, isoukeiksi, kummeiksi, enoiksi, tädeiksi. Tulimme rakkauden syliksi, jossa sinun on hyvä kasvaa. Tulimme elämän pesäksi, josta sinun on kerran hyvä lähteä lentoon.

Mutta Kulta-Casper, ei lennetä vielä, vaan avataan ensimmäisen juhlasi lahjoja. Voi, mitä saatkaan: rakkautta, perhekeskeisyyttä, tähtipolkuja, satuja, itseluottamusta, mielikuvitusta, suukkoja, ystäviä, lohtua, lumilinnoja, terveyttä, viisautta, metsämansikoita, kesäheinän kutitusta, joulun odotusta, syntymäpäiviä, unelmia, rohkeutta, perhosen siipipölyä…

Casper Julian, uskomme ja toivomme kaikki, jotka olemme tänään kokoontuneet sinun ensimmäiseen juhlaasi, että nämä lahjat kantavat koko elämäsi. Ne ovat tuuli siipiesi alle, kun aika on.

Ja kiitos Casper, että mekin saimme lahjan: Sinä annat meidän olla likelläsi kuin haahkanuntuvapesä, tarttua käteesi ja varmistaa kulkusi kohti unelmiasi.

Tiitiäinen metsäläinen,/ pieni Casper-menninkäinen, /posket tehty puolukasta,/ tukka naavatuppurasta, /silmät on siniset tähdet.

Tiitiäinen metsäläinen, /pieni Casper-menninkäinen,/ keinu kuusen kainalossa,/ tuutu tuulen kartanossa,/ sammuta siniset tähdet!

 Leena Lumi eli Nana

Ensimmäinen runo Niilo Rauhala
Tiitiäisruno Kirsi Kunnas

30 kommenttia:

  1. Paljon onnea pikku Casperille ja koko perheelle, hän on niin suloinen pieni, ja niin kaunis kirjoitus pikku vauvelille:) Terv. Jael-nana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, rakkaasti kiitoksia♥ Kiitos, sydämellä kirjoitettu.

      Rakkain terkuin Leena-nana♥

      ♥♥

      Poista
  2. Niin onnellinen kaikesta hyvästä ja kauniista, mitä pieni teiltä saa ja teille antaa!
    Ei nyt oikein löydy sanoja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka L., kiitos täydesti mukana elämisestä♥ Eipä multakaan niitä nyt löydy....♥♥

      Poista
  3. Ihanaa, miten hyvät lähtökohdat lapsi saa <3

    VastaaPoista
  4. Kaunis puhe, ihana vauva (hymyili papillekin), tunnelmallinen tilaisuus. Kiitos, että saimme olla mukana täältä käsin. Mekin lauloimme, rukoilimme ja lausuimme uskontunnustuksen. Kaunein virsi tähän tilaisuuteen. Mukavaa yhteistä aikaa sinne teille. Kaikille terkkuja. Haltijatarkummi Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merja, kiitos paljon haltijatarkummille♥♥♥ Ole hyvin ja kaikki innostuivat hienosta roolistasi ja erittäin kiva, että äiti ja Pekka olivat mukana. Olimme yhdessä mukana juhlissa kera ja kiitos kerrankin teknologian! Kiitos samoin, ja kaikilta terveisiä. Kiitos haltijatarkummille♥♥

      Poista
  5. Kaunista! Paljon onnea teille kaikille asianomaisille!

    VastaaPoista
  6. Ihana juhlapäivä, jota voi muistella, ja kaunis nimi ♥♥
    Onnea ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai Laakso, kiitos♥ ja tämä ei unohdu, kun äitikin istui ruudussa ja siskoni oli pukeutunut haltijakummiksi ja hänen miehensä oli mukana myös. Yksi kummeista oli yhteydessä toisella ruudulla Etiopiasta, mutta silti porukkaa talo täynnä. Kiitos♥♥

      Poista
  7. Onnea tuhannesti Nana ja lempeää elämän polkua pienelle <3<3

    VastaaPoista
  8. Kaunis kirjoitus ja suloinen kuva vauvasta! ❤ Teillä on ollut ihana perhejuhla siellä. Lämpimät onnittelut teille ja paljon yhteisiä onnen hetkiä Casper Julianin kanssa! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjarikas elämäni, kiitos paljon♥ Ei kovin kauaa sitten saavuimme. Kiitos ja kaikkea kivaa kevättalveesi♥ Meillä on satanut lunta ja on kylmä...

      ♥♥

      Poista
  9. <3 Onnea onnea kaikille Teille <3

    Aini

    VastaaPoista
  10. Onnea, iloa - oi,
    aatosta jaloa, tuntehen paloa,
    riemujen rikkaus,
    paljon min kohtalo soi.

    Onnea, onnea elämään!

    VastaaPoista
  11. Lämpimät onnittelut Casper Julianille hienosta nimestä! ♥♥♥ Miten kaunis puhe. ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos rakkaasti♥♥♥ Kannatti lukea Julian Barnesin romaani sekä John Lennonin elämäkerta, se uusin...Kiitos♥♥♥ Sydän sen kirjoitti♥

      Poista
  12. Kaunis puhe.
    ❤️
    Ja miljoonasti onnea onnea onnea ihan kaikille! ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kiitos♥

      Ziljoonasti kiitoksia meiltä kaikilta♥♥♥

      Poista