tiistai 1. kesäkuuta 2010

MARILYN MONROEN MONTA ELÄMÄÄ


Tämä arvostelu on omistettu Marilyn Monroelle, joka syntyi 1.6.1926, joka kulki aina mukanaan Rilken, Faulknerin ja Steinbeckin teokset, Marilynille, joka olisi halunnut ryhtyä opiskelemaan ja lopettaa miellyttämisen, mutta joka siitä estettiin, Marilynille, jota ei ansainnut yksikään niistä miehistä, joiden kanssa hän oli tekemisissä, Marilynille, joka oli niin yksin, ettei ollut yhtäkään, joka olisi ollut hänelle Valonkantaja ja vienyt pimeän tunnelin päähän edes kynttilän hänen selviytyä pimeästä, Marilynille, joka ei kuole koskaan.

Muistan aina Marilynin laulamassa Happy Birthday Mr. President ihailemalleni John F. Kennedylle Madison Square Gardenissa toukokuussa 1962. Ei, ei hän laulanut, hän eli laulun Jackille. Kukaan, joka on nähnyt esityksen, ei voi sitä unohtaa, ei halua sitä unohtaa.

Kaikilla meillä on mielipiteemme näyttelijä Marilyn Monroesta alias Norma Jean Bakerista ja kaikin mokomin pitäkäämme oma käsityksemme, sillä hyvin vähän saamme loppujen lopuksi totuutta naisesta monien kuuluisien elokuvien päätähtenä. Yksi totuus kuitenkin on: Hän kuoli elokuun 4. päivänä 1962 barbituraattien yliannostukseen, mutta lopullinen kuolinsyy ei selviä koskaan. Seuraavana vuonna murhattiin Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy.


Marilyn Monroesta on tehty niin monta elämänkertaa ja tutkielmaa, että kun sain käsiini Sarah Churchwellin Marilyn Monroen monta elämää (The Many Lives of Marilyn Monroe, Ajatus Kirjat, 2008) päätin hylätä kaiken hänestä lukemani, koska jokainen kirjoittaja kumoaa toisensa. Olisin ehkä helpommin lukenut tieteellisesti, mutta hellästi ’tähdistään’ kirjoittavan Donald Spoton kirjan, sillä Sarah paljastaa kaiken, kaiken. Kuitenkin: Hän on Marilynin puolella!, ja sitä jos mitä tämä seksin ikoniksi miesten rakentama edesmennyt lahjakkuus tarvitsee.

Marilyn Monroesta on tehty tuhansia aikakausi- ja sanomalehtiartikkeleita, kuusikymmentä täyspitkää elämänkertaa, yli neljäkymmentä elämänkerrallista dokumenttielokuvaa, osapuilleen kaksikymmentä näytelmää, yli kymmenen tieteellistä artikkelia, ainakin kymmenen romaania, kaksi akateemista erikoistutkielmaa, kaksi musikaalia, baletti, ooppera ja yksi Elton Johnin laulu: Candle in the Wind.

Monroen sinnikkäästä kulttuurisesta vähättelystä huolimatta kirjallisesti sivistyneet henkilöt ovat ajan myötä olleet entistäkin kiinnostuneempia hänestä. Marilyn oli myös avioliitossa kuuluisan näytelmäkirjailija Arthur Millerin kanssa. Häntä ovat kommentoineet Jean-Paul Sartre, joka sanoi Marilynin olevan upein elossa oleva näyttelijä; Saul Bellow puhui hänestä Playboy –lehden haastattelussa ja Vladimir Nabokov sanoi häntä häikäiseväksi.


Paljon on puhuttu Marilynin pikkutyttömäisestä äänestä ja hänen kuuluisasta kuiskauksestaan. Lopultakin Monroe kuiskasi pikkutyttömäisesti vain kahdessa vuonna 1953 tekemässään elokuvassa, Herrasmiehet pitävät vaaleaverisistä ja Kuinka miljonääri naidaan. Jopa Kesäleskessä, jossa Marilyn-persoona on täydellisimmillään, hänen äänensä on kimeä ja hilpeä ja kuvastaa roolin koomista huolettomuutta. Niagarassa, joka on hänen ainoa todellinen femme fatale –roolinsa, hän puhuu paljon matalammalla äänellä. Todellisuudessa emme tunne edes hänen ääntään, sillä kiinnostuneena Kennedyn –klaanista luin, että Jackien, tulevan presidentin puolison piti opetella puhumaan pikkutyttömäisesti, hieman kimeällä äänellä, koska muun miehet kokivat uhaksi ja matala ääni oli miesten toimesta luokiteltu epänaiselliseksi!

Bussipysäkin Cherienä Marilyn teki yhden elämänsä rooleista ja myös kriitikot yhtyivät tähän varauksetta. Prinssi ja revyytyttö oli Monroen oman tuotantoyhtiön filmi ja se tehtiin Lontoossa. Oscar-palkittu kameramies Jack Cardiff kuvaili turhautumista Monroen unohtaessa vuorosanojaan, mutta antoi lopuksi epäsuoria kehuja: ”Hän ei ollut näyttelijä, hän oli nero.” Dame Sybil Thorndike oli jälkeenpäin auliimpi: ”Hän on meistä ainoa, joka todella tietää, miten kameran edessä näytellään.”

Piukat paikat on epäilyksettä kokonaisuudessaan paras elokuva, jossa Marilyn Monroe esiintyi: roolisuoritukset, käsikirjoitus ja ohjaus olivat kaikki huippuluokkaa.


Voimme lisätä faktoina, että Norma Jeanilla oli karu ja järkyttävä lapsuus ja hänet vihittiin ensimmäiseen avioliittonsa kaksi viikkoa sen jälkeen, kun hän oli täyttänyt 16 vuotta! Myöhemmin Marilynille tehtiin useita abortteja. Faktaa on myös, että kamera rakasti häntä ja hän oli kuin luotu elokuvaan. Se, jos roolihahmot eivät olleet hänen tasoaan, ei ollut Marilynin vaan käsikirjoittajan vika!


Faktaa on myös, että Marilyn oli miesten märkä uni riippumatta herrojen koulutuksesta tai sosiaalisesta asemasta. Marilynista tehtiin haluttavuuden ja patologisen seksuaalisuuden ikoni. Hän oli halu. Hän oli kuolema. Toisaalta miehet tekivät hänestä paketin, joka loputtomasti tarjoaa heille seksuaalista tyydytystä viis veisaten omasta nautinnosta. Siis miestentyydytyskone! Puhuttiinhan Marilynin olevan myös biseksuaali tai jopa frigidi, mutta mitäpä tuo nyt olisi herroja ohjaajia ja näytelmäkirjailijoita jarrutellut, sillä Marilynhan oli niin suojaton ja koko ajan huulet puoli avoinna ja muhkeat muodot suorastaan huusivat miestä/miehiä! Vai huusivatko kuitenkaan! Itse asiassa vaikutelma Marilynin helposta saatavuudesta suojeli heikon itsetunnon omaavia miehiä suorituspaineilta. Myös kaikki ristiriitainen tieto lisäsi miesten suojaa. Ja tuskin heistä kenestäkään olisikaan ollut Marilynin kumppaniksi. Marilynin epäonni oli elää 40- ja 50 –lukujen puritanismin ja tekohurskauden tyyssijassa, Amerikassa.

Churchwellin kirjan anti on se, että hän osaa todella kirjoittaa. Hän myös opettaa kirjallisuustiedettä, joten saamme taaskin nauttia tutkijan tarkkuudesta. Haittana on se, että kirja on liian runsas, liian antava mahtuakseen mihinkään raameihin. Kuvapuoli on hyvin niukka. Kannattaa kuitenkin katsoa kansikuvaa, joka on otettu muutama viikko ennen Marilynin kuolemaa. Katso häntä silmiin, niin näet naisen, joka on päättäväinen, rakastunut, lahjakas ja älykäs. Hän oli niin älykäs, että ymmärtäisi tänä päivänä elää ilman miehiä ja ryhtyä lesboksi!

10 kommenttia:

  1. Olen lukenut muutamia vuosia sitten David Spoton kirjoittaman elämäkerran ja pidin siitä kovasti. Siitä ainakin tuli hyvin pätevä vaikutelma. Joskin myös Spoto sortui paikoin päätelmiin, jotka olivat mielestäni aika härskejä. Kuitenkin Spoton kirjan myötä innostuin Monroesta kovasti ja toivoisin, että ehtisin joskus lukea lisää häntä käsitteleviä elämäkertoja. Kuten historiakirjoituksessa yleensäkin, totuus, tai ainakin liki-main-totuus, löytynee jostakin eri näkemyksien risteymästä.

    VastaaPoista
  2. Amma, totuus on aina risteyksessä. Ja täytyy toki muistaa, että Donald Spotokin on 'vain' mies..., vaikka myönnänkin, että hän on aika hellä tähdilleen.

    Minua suututaa ja surettaa Marilynin puolesta. Moni asia. Kun hän yritti aloittaa opiskelun, senkin estivät miehet. Todella estivät, Jos Marilynilla olisi ollut tosienlainen lapsuus ja itsetunto sitä luokkaa kuin samanaiakisella tähdellä Grace Kellyllä, hän olisi selvinnyt. Siis: selvinnyt.

    VastaaPoista
  3. Milloin riisut jumpperin?
    -muuttolintu

    VastaaPoista
  4. Siis täällä;-) Vastattu on jo.

    On muuten ihan kiva biisi...se.

    VastaaPoista
  5. Taidan kyllä haluta lainata tämän uudestaan kirjastosta nyt kun luon tuon toisen, Välähdyksiä, sirpaleita!

    Noita Marilynin kuvia katsellessa tulee aina niin haikea mieli, kaiho.

    VastaaPoista
  6. Sarahin kirja on rehellisin hänestä kirjoitettu, mutta Marilynin oma kirja on liikuttavin.

    Nämä kirjat saavat minut vapisemaan sekä raivosta että sydämen kivusta. Kaikki olisi voinut mennä niin toisin...

    Oletko muuten huomanut, että vaikka Marilyn hymyileekin sadoissa ellei tuhansissa kuvissa, niin silmissä asuvat ikuiset surun linnut.

    VastaaPoista
  7. ihana ihana marilyn <3

    VastaaPoista
  8. Tämän perusteella tuntuu että O'Haganin kirja antaa hyvinkin samantapaisen kuvan Marilynista. Olkoonkin kirja, jossa koira on kertojana. Siinäkin Marilynilla on kirjansa mukana, hän miettii, on älykäs ja silti niin epävarma muiden seurassa. Kaunis kirja. Marilyn on kiinnostava henkilö, ehdottomasti.

    VastaaPoista
  9. Linnea, koira kertojana sopii minulle. Ehkä minulle oli vain väärä aika nyt sille kirjalle, vaikka olenkin hirveän kiinnostunut hänestä, siitä, miten väärinymmärretty voi olla, kun on nainen, heikko kotitausta, itsetunto, lukihäiriö ja tavallaan myös se amerikkalaisuuden nurja puoli iski Monroeen: Ranskassa hänellä olisi saattanut olla kaikki toisin tai Englannissa, jonne hän kipeästi kaipasi opiskelemaan.

    En osaa sanoa tuosta O'Haganin kirjasta mitään järkevää, yritän vain käydä kommentoimassa kaikille tutuilleni kunnes kupsahdan. Toivottavasti siinä en tehnyt mitään kiellettyä;-)

    Luulen tehneeni aika monta Monroe -kirjaa, mutta joku joukosta puuttuu...Sen lisäksi häntä on sivuttu muissa filmitähtien elämänkerroissa joita olen innokkaasti tehnyt. Viimeksi tietysti Monroen oma kirja Välähdyksiä, sirpaleita (Fragments), jota lukiessa kyynelehdin...Elämä on joskus niin epistä.

    By the way: Tämän kirjapostauksen jälkeen jouduin ottamaan kommenttivalvonnan...En ole ikinä tajunnut, että on naisia, jotka vihaavat Marilynia, mutta mukaan tietysti tuli myös miehiä, jotka olivat Marilynistä aivan omaa mieltään.

    VastaaPoista