tiistai 8. kesäkuuta 2010

KIRJALLINEN PIIRI PERUNANKUORIPAISTOKSEN YSTÄVILLE


Joskus kirja löytää lukijansa ja niin minulle kävi nyt. Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society, Otava 2010, suomennos Jaana Kapari-Jatta) on elämäni etiäinen, sillä olematta Juliet löysin aivan liikaa yhtymiä omaan elämääni... Kirjassa ollaan Kanaalisaarilla eli tarkemmin ottaen Guernseyn saarella. Päähenkilö Juliet on suosittu kolumnisti, joka nyt pyrkii kovasti kirjailijaksi. Hän on kranttu miesten suhteen ja siksi naimaton – vielä. Julietin idea on tuoda esille lukemisen autuutta ja sitä miten se vaikuttaa ihmiseen. Merkillisen sattuman kautta Juliet alkaa kirjeenvaihtoon Guernseyn asukkaiden kanssa. Lopulta saarelaiset ja koko saari vievät hänet täysin. Julietilla on selkärangassaan taju, että ihmisen autuus on lukea ja asua saarella! (Samaa mieltä ja siksi asun saarella!)

Saksalaiset valtasivat Guernseyn saaren 30.6.1940 ja tästä alkoi saarelaisten kujanjuoksu. Suurin osa lapsista evakuoitiin Englantiin, osaa ei. Nälkä, syyhy, täit, epävarmuus, mielivalta saivat saarelaiset, myös ne, jotka eivät olleet aiemmin lukeneet yhtään mitään, takertumaan kirjoihin ja näin syntyi kirjallinen piiri, johon myös Juliet myöhemmin mantereelta siirtyi. Tapahtui paljon asioita, joihin liittyi salainen porsaspaisti-illallinen, vakava romanssi saksalaisen sotilaan ja saarelaisen Elizabethin välillä, sekä kaikki se mitä siitä sitten seurasi, mutta yhtäkaikki, tapahtumat kirjautuivat uskomattomaan kirjeenvaihtoon, jossa tunneskaalat heittelivät syvästä epätoivosta täysin hulvattomaan menoon, jossa usein mukana neiti Isola Pribby. Mutta kaikki alkoi kuitenkin Will Thisbeestä:

On Will Thisbeen ansiota, että piirimme nimeen tuli perunankuoripaistos. Olipa saksalaisia tai ei, hän ei tosiaankaan suostu lähtemään kokoukseen, jossa ei ole mitään purtavaa! Syömisestä tuli siis osa ohjelmaamme. Koska Guernseyllä oli tuolloin niukasti voita, vielä vähemmän jauhoja eikä lainkaan sokeria, Will kehitti perunankuoripaistoksen: perunasosetta täytteeksi, siivilän läpi puristettua juurikasta makeuttajaksi ja perunankuoria taikinakuoren sijaan. Willin reseptit ovat yleensä epäilyttäviä, mutta tästä tuli suosikki.

Kuvitelkaa tuota aikaa ja peribrittiläisyyttä sekä saarta, joka on niittyjä, notkelmia, merta, kartanoita, kivikautisia hautoja, noitien loukkoja, normannien kivimökkejä, hurjia kalliojyrkänteitä ja pikkuruista kirkkoa, jonka jokainen tuuma on rikottua posliinia ja murskattua keramiikkaa. Kuvitelkaa sinne kirjallinen Juliet, jolla on aivan liian omahyväinen ja aivan liian innokas kosija Mark. Ehkä Juliet pakeni saarelle?

Heittäydyn pitkäkseni ja katselen taivasta, joka hohtaa tänään kuin helmi, ja hengitän ruohon lämmintä tuoksua ja leikin ettei Markham V. Reynoldsia ole olemassakaan.

Tulin juuri takaisin sisään. On kulunut useampi tunti – laskeva aurinko on reunustanut pilvet loimuavalla kullalla ja meri voihkii jyrkänteen juurella. Mark Reynolds? Kuka hän on?

Tässä on nyt kirja, josta voi sanoa kevytlukuinen, mutta ei tyhjänpäiväinen, viehkeä, mutta ei imelä. Tämä loistava Mary Ann Shafferin kertojan lahja kulkee brittiläisillä ja irlantilaisilla geeneissä. Se on uniikkia ja sitä ei voi jäljitellä, mutta koska kirjailija sairastui vakavasti juuri ennen kirjan valmistumista, kirjailijan sisarentytär, lastenkirjailija Annie Barrows oli juuri oikea henkilö saattamaan romaanin julkaisukuntoon. Kirja kantaa sitä kertojaääntä, jota saarilla on kuultu vuosituhansia takkojen ääressä, kun ulkona on riehunut syysmyrsky tai mereltä on noussut sankkaa usvaa, se ääni soi tässä kirjassa täydellisen puhtaana, välillä andantino ja yhtäkkiä taas lento, sillä mytologia ja noidat haluavat tehdä vakuuttavan sisääntulon. Molli ja duuri sekoittuvat, sillä samaan aikaan kun saaren kaduilla marssivat jäykin polvin sotilaat hiilisankohattuineen ja tyhjine katseineen kranaatit saappaanvarsissa neiti Isola Pribby sekaantuu yhä enenevässä määrin yliluonnollisiin kiemuroihin. Hänelle eivät enää riitä omatekoiset tinktuurat, joita kaikki pelkäävät, vaan hän löytää frenologian, jossa pään muhkuroita koettelemalla löydetään ihmisen todellinen sisin. Tämän jälkeen kenenkään saarelaisen pää ei ole enää turvassa Isolan kiihkeiltä sormilta ja öljyä lieskoihin heittää Julietin kustantaja Sidney, joka lähettää Isolalle 1800 –luvulla julkaistun opuksen nimeltään Frenologian Ja Psykiatrian Uusi Kuvitettu Itseopiskelukirja Sisältäen Koko- Ja Muototaulukot Ja Yli Sata Piirustusta.

Ja nyt en paljasta juonta, mutta pakko sanoa, että eräs herra A:a taitaa omata Isolan kykyjä, sillä kirjassa tulevat myös esille eräs Rilken nahkakantinen runoteos, elokuva Tuulen viemää ja Oscar Wilde! Oscar Wildestä blogini alkoi… ja kirja päättyy huimaan yllätykseen, jonka aiheuttaa allekirjoitus O.F.O´F.W.W. eli Oscar Fingal O´Flahertie Wills Wilde, jonka nimen Speranza aikanaan pojalleen antoi. Rainer Maria Rilke taas on kovasti mullistanut elämääni, kuten myös elokuva Tuulen viemää…Tuntuu kuin juuri nyt olisin itse mukana jossain kelttiläisessä tarinassa…


Tässä huumaava kirja, joka maistuu paremmalta kuin Will Thisbeen flambeeratut kirsikat. Itse asiassa tämä teos maistuu kirjoilta, perunakuoripaistokselta, ystävyydeltä, huumorilta, mereltä, rohkeudelta ja outoa kyllä myös porsaspaistilta, mutta jälkimaku hivelee kitalakea ja sielua, sillä se on laadukas kuin upein Chablis, joka nautitaan rakkaudelle.

*****

Tämän kirja ovat lukeneet monet, mutta ainakin Krista ja

9 kommenttia:

  1. Joskus kirja löytää lukijansa, kuten sinulle kävi. Ja joskus toisten blogista löytyy täysosumakirjoja, kuten minulle kävi. En ollut kuullut Perunankuoripaistoksesta ennen kuin luin kirjoittamasi arvion. Sen jälkeen toivoin kirjaa syntymäpäivälahjakseni ja sain :)

    Minun oli aluksi hyvin vaikea päästä sisälle kirjaan sen kirjeromaanirakenteesta johtuen. Pian huomasin kuitenkin nauttivani kirjeiden mukanaan tuomista erilaisista näkökulmista tapahtumiin. Kirjeet mahdollistavat yksilölliset, keskenään erilaiset katsannot sota-ajan kokemuksiin.

    Hieno romaani, pieni helmi!

    VastaaPoista
  2. Lumiomena, sain kirjan eräältä Kustannusherralta lähetteellä: "Jos pidit Siilin eleganssista (luin arvostelusi), niin pidät tästäkin. Kokeile!"

    Minuakin rasitti tavattomasti ensin tuo kirjemuoto, mutta yhtäkkiä olin niin saarella, että unohdin sen ja tarina imaisi minut. Ymmärtääkseen KAIKKI viittaukset minuun, mikä tietenkään ei ole kirjan 'tarjoilun' kannalta oleellista, pitää tuntea minut. Yhden hauskan tarjoan sinulle nyt: Reima oli USAssa työmatkalla viikon ja olin ajatellut silloin olla ihan yksin ja yrittää kääntää Emily Dickinsonia! Suljin sähköpostin. Blogia minulla ei vielä ollut ja suljin myös
    puhelimen. Mielestäni ilmoitin asiasta heille, joille se kuului! Vuorokausirytmi Olgalla ja minulla meni miten sattui eli olimme kuin muusta maailmasta irrallamme. Olin syvällä muinaisenglanin syövereissä ja hurmiossa Emilyn runoista. Perjantaina vihdoin katsoin matkapuhelintani ja siellä oli monta puheluyritystä joltain Reimalta;-) Päässäni kuului vain: Reima who? Minulla löi oikeasti ensin ihan tyhjää eli retriitti oli tehnyt tehtävänsä. No, Reima oli ensin tietty nyreissään, mutta siitä alkaen olen antanut hänelle soittoajat työmatkojen ajaksi. Tarkan kelloajan, jolloin minulle saa soittaa. Nyt ystäväpiirissämme kiertää hauska illallispuhe tästä tarinasta. Mille ihmeelle he oikein nauravat! No, hupinsa kullakin...

    Koira ei muuten ollenkaan häiritse retriittiä, vaan jopa täydentää sitä. Ainakin noutaja...

    VastaaPoista
  3. PS. Mielestäni tässä on nyt kirja, joka ei välttämättä aukene kaikille. Tämän on oikeasti tragedia, mutta myös rakkauskertomus, joka sisältää mustaa huumoria. Musta ja brittihuumori ovat ainoat, jotka minä tajuan.

    VastaaPoista
  4. Minunkin oli alussa vaikea päästä sisään, mutta sitten se lähti käyntiin ja tykkäsin ja se kansi on mielestäni onnistunut.

    VastaaPoista
  5. Allu, uskon monen kokeneen tämän samoin. Eli ei aukene heti, mutta hyvää kannattaa odottaa. Tässä on erittäin onnistunut kansi. Pitääkin muistaa järjestää taas se kaunein kansi kilpailu vuoden lopussa!

    VastaaPoista
  6. Kuins multa on jäänyt tämmöinen kirja huomaamatta? Kipastava äkkiä kirjakauppaan....nyt!

    VastaaPoista
  7. Krisu, tämä on jotenkin ihanan vanhanaikainen kirja tuon kirjemuodon takia, mutta ei ollenkaan yllätyksiä vailla.Lukijani ovat myös kovasti tykänneet. You too! Try it!

    VastaaPoista
  8. Tämmöinen myöhästynyt kommentti. Tykkäsin kirjasta muuten, mutta kirjan henkilöiden suhtautuminen saksalaissotilaaseen oli niin epäuskottava, että se lähes pilasi koko kirjan. Suomessahan ei sodan jälkeen hyväksytty suomalaisten naisten saamia saksalaisten lapsia, vaikka suomalaiset ja saksalaiset olivat aseveljiä. Miten sitten Guernseyn saarella hyväksyttiin saksalainen upseeri, hänen naisensa ja lapsensa, vaikka saksalaiset olivat siellä miehittäjiä. No, kaunokirjallisuuttahan tämä on eikä dokumenttia, mutta kuitenkin...

    VastaaPoista
  9. Anonyymi, ei täällä ole mikään kommentti myöhästynyt;-)

    Siis olet aivan oikeassa ja tuskin tuo on voinut olla muuta kuin kaunokirjallinen keino, jolla kirjassa on saatu yleistunne pidettyä hellän mukanava muutamasta kauheasta tapahtumasta huolimatta. Tämä kirjahan on aika romanttinen. Toisaalta vaikka harrastankin historiaa, tämä oli jotain, mitä en ollut ikinä kuullut.


    Kirjassa Sodan haavoittama lapsuus puhutaan myös suomalaisten naisten saksalaisten sotilaiden kanssa saamista lapsista. Ei ollut helppo heidänkään osansa. Eikä heidän äitien. Ääritilanteet tuovat ääritunnetiloja ja -ilmiöitä. Noiden äitien ja lasten leimaaminen on yksi sodan jälkipyykin pysyvistä likatahroista.

    VastaaPoista