keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

KAPTEENIN LAULUT

Olen vailla kykyä sanoa mitään omaperäistä Pablo Nerudasta, sillä on vaikea puhua omaperäistä hänestä, joka on liian liki. Sen sijaan minä osaan puhua nerudan kieltä. Sitä puhuessa ymmärtää voi vain toinen ’nerudalainen’.

Pablo Neruda on herkkä juttu meille, jotka hengitimme hänen Andien maininkiensa (1972) vaahdossa. Nyt on kuitenkin kustannettu hänen aikaisemmin suomentamaton teoksensa Kapteenin laulut (Los versos del Capitán, WSOY 2008) ja olen kykenemätön olemaan tuomatta tätä teosta esille, vaikkakin majakat vilkuttavat hätämerkkejään ja valkoinen kimalainen surisee sielussani. Ensimmäisen kerran käytän kirjan liepeitä ja kääntäjä Jyrki Lappi-Seppälää, joka on uskomattomalla tunteella tavoittanut Nerudan hengen. Kiitos Jyrki!

Chileläisen Pablo Nerudan (1904-1973) yli neljäkymmentä teosta käsittävä tuotanto muistelmateoksineen sekä poliittisine, rakkausaiheisine ja surrealistisine runoineen on monille 1900 –luvun kirjallisuudesta ehkä eniten muistoja kantavaa, sillä omaksuihan hänen tuotantonsa uusi nuoriso, joka kuohui aivan ennen kokomattomalla tavalla: Oli Vietnamin sodan vastustus, vapaa rakkaus ja me kukkaislpaset, jotka kannoimme puseromme rinnuksessa pinssiä, jossa luki 'Make love, not war'.  Ja paljon, paljon muuta, minkä puolesta tai vastaan nousta barrikadeille. Nerudan runot soivat tuon ajan nuottiviivastolla kuin sitä varten luotuina.

Laajimmin hänet muistetaan silti yhteiskunnallisena toimijana: kirjailijana, Salvador Allenden tukijana ja kommunistipuolueen poliitikkona. Nobelin kirjallisuuspalkinnon Neruda sai vuonna 1971.

Jyrki Lappi Seppälä:” Vuonna 1952 Napolissa ilmestyi tunnetun kustantajan Paolo Ricciin julkaisemana anonyymi espanjankielinen runokokoelma. Esipuheen mukaan sen oli kirjoittanut muuan keskiamerikkalainen pakolainen, joka oli osallistunut Espanjan sisällissotaan ja kuului kommunistipuolueeseen. Hänen peitenimensä oli Kapteeni. Siitä runokokoelman nimi.


Alkuaikojen anonyymiyden virallisena syynä oli se, että Neruda oli kirjoittanut runot rakastajattarelleen Matilde Urrutialle, jonka kanssa hän oleskeli maanpakolaisena Caprilla 1950-luvun alkupuolella. Nerudan mukaan hän julkaisi kokoelman nimettömänä, koska ei halunnut loukata silloista puolisoaan Delia del Carrilia. Vuonna 1955 pariskunta erosi virallisesti, ja Neruda avioitui Matildensa kanssa.”

Kaikin puolin arka tilanne, niin poliittisesti kuin avioliiton kanalta, synnytti sarjan hienoimpia koskaan kirjoitettuja rakkausrunoja. Anonyymiys antoi Nerudalle tilaa kirjoittaa tämän teoksen voimakkaat säkeet, kauniit mutta peittelemättömät kuvat rakkauden tuskasta ja hellyydestä. Jyrki Lappi-Seppälän suomennos tavoittaa Nerudan tunteen hehkun. Lukija syttyy tuleen!

Poissa


Tuskin olen sinut jättänyt,
kun olet taas sisässäni
kirkkaana tai värisevänä,
rauhattomana, sanojen satuttamana,
taikka täynnä rakkautta kuten silloin
kun suljet silmäsi tajutessasi
millaista elämänlahjaa
kannan sinulle lakkaamatta.


Rakkaani,
kohtasimme janoisina,
imimme kaiken
veden ja veren toisistamme,
kohtasimme nälkäisinä,
ahmimme toisiamme
tulenlieskojen lailla
kunnes kumpikin jäi nuolemaan haavojaan.


Mutta odota minua,
säilytä minua varten suloisuutesi.
Jonakin päivänä tuon sinulle
ruusun.


4 kommenttia:

  1. Niin,Nerudan runot ovat omaa luokkaansa.

    VastaaPoista
  2. Jael, ja miten ne kestävätkään aikaa! Muistin, että olin kirjoittanut blogiini yhden jutun nerudaksi, mutta nyt en itsekään muista, mikä oli otsikko;-) Hiukka vaikea löytää melkein 2000 postauksen joukosta...Voin julkaista sen joskus sopivassa tilaisuudessa, kunhan löydän sen ensin tiedostostani.

    VastaaPoista
  3. Nerudan runot ovat helmiä, joita kannan aika sisälläni. Aloin lukea runoja lukiossa. Aloitin ilmeisistä, suomalaisista Tabermannista, Rasasta ja Saarikoskesta, mutta siirryin lukemaan ulkomaista runoutta tuota pikaa. Eniten säväyttivät juuri Neruda ja Plath, niin erilaisia kuin ovatkin. Nerudassa on vahvuutta ja kirkautta... Tosiaan vaikea sanoa mitään omaperäistä ja uutta, mutta kaikki jotka kantavat Nerudaa sisällään, tietävät kyllä miltä hänen runonsa _tuntuvat_.

    VastaaPoista
  4. Lumiomena, minun lista on ollut about näin: Aila Meriluoto (herätti minut!), sitten Pablo Neruda, Kaarlo Sarkia, Edith Södergran, Lauri Viljanen, Eino Leino, Katri Vala, Saima Harmaja, Emily Dickinson, Rainer Maria Rilke, Tommy Tabermann, Heli Slunga, L. Onerva ja Sylvia Plath. Varmaan joku unohtuikin...

    En osaa sanoa mitään Pablo Nerudasta, koska elän nerudaksi!

    VastaaPoista