Lars Jonsson: Talvilintujen elämää

Tulin juuri täyttämästä lintujen syöttöautomaatteja sekä vein talipalloja puutarhan puihin. Siinä puuterilumen ihmeessä vaeltaessani mieleeni tuli, että en mitenkään voi 'pantata' yhtä joulukirjasuosikeistani ensi viikolle, sillä voihan jollakin olla innokas onrnitologi-isä! Meidän koko perhe on hulluna kaikkiin eläimiin, mutta äidin kanssa vaihdamme eniten kuulumisia linnuista ja oravista. Lumimiehen kanssa olemme alkaneet todella kiinnostua siitä, mitkä ruoat tuovat eri lintuja paikalle, olemme oppineet tunnistamaan niitä ja saaneet kokea tänäkin suvena monta ilonhetkeä lintujen pesintää seuratessa. Kympit veti jälleen kirjosieppopari, joka oli ihailtavan ahkera pesueensa hoitaja, mutta jossa isäkirjosieppo myös konsertoi meidät iltaisin uneen. Saimme kokea jokaisen poikasen lähdön ja sehän vei aikaa. Taas oli yksi pahnanpohjimainen, joka halusi niin kovasti jäädä vielä vanhempiensa huomaan. Kuittaamme toisillemme mieheni kanssa jokaisen kerran, kun näemme talvella mustarastaan. Ne ovat alkaneet jäädä jopa tänne Keski-Suomen saarelle ja viettävät aikaansa kuusiaitamme suojissa. Viime talvena sain nähdä, että ne kävivät ensimmäisen kerran syömässä yläterassimme lintu&oravaravintolan pöydällä ja....

Lars Jonssonin huiken kaunis teos Talvilintujen elämää (Vinterfåglar, Minerva 2016, suomennos Anna Maija Luomi) on melkein magiaa, sillä kirjan kuvat ovat niin kauniita...sanat loppuvat, kuvat kertovat...Lars Jonsson on ruotsalainen kuvataiteilija, kirjailija ja ornitologi, joka on julkaissut useita lintukirjoja. Hän kuuluu Ruotsin tunnetuimpiin akvarellitaiteilijoihin ja se näkyy tässä kirjassa. Sekä lintujen että kuvataiteiden ystävänä ihan sydän oli pysähtyä kirjan kuvia katsellessa. Klikatkaa kuvia suuremmiksi!

Tässä talitiasen väripaletti, josta on ihan oma lukunsa talitiaisen, Parus major, kohdalla. Me näemme helposti linnun vatsan vain keltaisena, mutta siinä on paljon muutakin. Jonsson kertoo, että 'keltainen väri on arvoitus, jota ei voi ratkaista muuten kuin siveltimellä ja paletilla - jos edes niillä.' Kuvassa on nimetty mm. näitä värejä: kaksi kerrosta green gold, winter green (yellow shade), permanent sap green, oliivinvihreä, green gold, maanvihreä (harmaa vivahde) terre verte, neutraali harmaa (white and wing black)....

Vaan mikäs on tämä lintu, jonka ilme on niin persoonallinen, että Jonssonkin sen yhtenä tunnisteena mainitsee? Tämä lintu sekoitetaan usein viitatiaiseen...No, Topeliuksen Sylvian joululaulun mustapääkerttu eli Sylvia atricapilla tässä. Laulu on niin surullinen ja suru liittyy niin Topeliuksen omaan elämän tragediaan kuin siihen, mikä kohtalo näillä linnuilla liian usein on etenkin Italiassa. Axel Munthe osti kokonaisen vuoren voidakseen estää linnustajia virittämästä verkkojaan muuttolintujen levähdyspaikoille. Onneksi mustapääkerttu on kertuista kestävin ja on oppinut muuttamaan Britanniaan, johon muuttoreitti on nyt vakiintunut. Suomessa mustapääkerttuja on noin 85 000 paria. Joskus mustapääkerttu jää talvehtimaan Pohjolaan, mutta naaraat koiraita harvemmin. Huomatkaa jälleen sivun väripaletti.

Oi!, tällainen närhi, Carrulus glandarius, joka on 'tukka' pystyssä, koko lintu pörhöinen, käy nyt meillä rohmuamassa ruokaa. Kunpa se oppisi ottamaan vain mitä tarvitsee:)

Lars Jonsson kertoo kiinnostavassa johdannossa paljon työstään taiteilijana, asuinymäristöstään Etelä-Gotlannista, miten hänellä on ateljeestaan eutoikeus nähdä paljon erilaisia lintuja ja saada niistä paljon iloa. Hän myös painottaa, että ei halua tässä teoksessa yksityiskohtaisesti keskittyä ruokintaan ja parhaisiin lintulautoihin vaan hän haluaa keskittyä itse lintuihin:

Minua kiinnostavat itse linnut, niiden ulkonäkö ja niiden käytös talvisaikaan. Siveltimellä ja väreillä maailmaa hahmottavana taiteilijana olen äärimmmäisen innnostunut niiden ulkonäöstä ja väreistä.

Tämän kirjan vahvuus on yllä mainitussa. Linnut, jotka kirjaan ovat päässeet ovat Lars Jonssonista itsestään kiinnostavimpia ja myös ne ovat niitä, joita hän on voinut tarkkailla. Tämä kaikki on todella innoittavaa, sillä mekin seuraamme mieheni kanssa eri lintulajien käytöstä aina ilmeisiin saakka!

Kun pihapiiri yhtäkkiä hiljenee pikkulinnuista, lienee liikkeellä varpushaukka, Accipiter nisus. Yhtenä vuonna tuijotin minuutteja ikkunan läpi terassimme kaiteella istuvaa haukkaa suoraan silmiin. Ei ihan niin likeistä kuin sama ketun kanssa, mutta likeltä liippasi. Ei voinut ajatellakaan liikahtaa kohti kameraa. Varpushaukkakoiras on äärettömän komea, joten siitä ei voi erehtyä.

Lounatuulten mukana saapuvat uuttukyyhkyt, Columba oenas. Näitä lintuja minä tällä saarella kaipaan. Länsirannikolla ne olivat aina kuin kevään ensimerkki, niiden "uu-o", "uu-o"...,joka soi pitkinä, kevättä rintaan nostattavina sarjoina.

Pyrstötiainen, Aegithalos caudatus, tekee vaikutuksen! Jopa Jonsson sortuu sanaan söpö kuvatessaan tätä lumoavaa lintua. jonka pää on kuin pieni pallo, jossa höyhenet harottavat joka suuntaan. Ja mitkä ihanat nappisilmät ja

Ruumis on kuin lankavyyhti, jossa valkoisen ja mustan joukossa vilahtelee tummaa roosaa. Liian pitkältä näyttävä pyrstö saa ruumiin näyttämään entistä pyöreämmmältä. Läheltä katsottuna silmän yläpuolella voi erottaa häivähdyksen roosaa.

Sinä vuonna kun pidin keittiön ikkunan alla olevassa syreenissä sellaista rumaa, pitkää talipötköä, näin sen näyn, kuin unta vaan: Koko pötkö oli täynnä pyrstötiaisia! Siihen aikaan ei kamera ollut piirongin kulmalla kuten nykyään: Olisin voinut hyvin kuvata ikkunan läpi, sillä eivät olleet yhtään niin säikkyjä kuin ovat haukat. Kirjassa on tästäkin linnusta useita kuvia, kuten muistakin eli nämä kaikki ovat sekä kuvineen että tietoineen vain lintuinnoituksen esileikkiä.

Myyttinen korppi, Corvus corax, on linnuista kiehtovimpia. Tästä älykkäästä linusta saimmekin lukea jo kirjassa Suomen myyttiset linnut, jossa kansikuvanakin oli komea korppi. Jonsson kertoo luvussa Korpin viisaus, tarinan, joka saa kyynelehtimään...Ja hän oli sen omin silmin nähnyt!

Mikä siinä onkaan, että mustarastas, Turdus merula, kiehtoo aina vain...Sen salaperäisyys, sen upea, hieman surumielinen laulu, sen kauneus, se jokin siinä. Suomessa pesii noin 400 000-600 000 paria, joista kolmannes talvehtii maassamme. Ne ovat ihmisen ruokinnan varassa ja varmaan monelle erittäin tervetulleita syöttöpaikoille. Jos talviomenat ovat tippuneet eikä niitä halua itse käyttää, kannattaa niitä kerätä lumensuojaisiin paikkoihin, joihin lintu uskaltautuu. Myös hedelmäpuiden oksanhankoihin sijoitetut omenat maistuvat niille.

Ihana, ihana, kaunis tietokirja kaikille lintujen ja luonnon ystäville♥

Mitä kauemmin lintuja tarkkailee, sitä enemmän kysymyksiä nousee esiin. Björn von Rosen kirjoittaa eräässä kirjassaan, että 

nähdäkseen näkymättömän ihmisen on tarkkailtava näkyvää. Jos tavanomaista tarkkailee tarpeeksi kauan, alkaa arki ja ympärillämme oleva yksinkertaisuus vaikuttaa ainutlaatuiselta.