Oi, muistatko vielä sen virren, jota lapsena laulettiin? Kun yö liki ikkunan liikkui, se virsi, se viihdytti niin. Se antoi rintahan rauhan, se uskoa unehen toi. – Jos muistat sen virren, niin laula, laula se oi!
Muistatko isä? Sinulla oli vihdoinkin pieni tyttö, pieni, suloinen, paksu vauva, jota olit odottanut vuosia ja taas vuosia. Ehkä kaipasit häntä jo rintamalla, kun olit taistelemassa lapsellesi itsenäistä Suomea. Ehkä haaveilit hänestä jo sotasairaalassa, jossa olit toipumassa sodan haavoistasi. Ehkä näit hänet silmissäsi jo kun rauhan palattua aloit rakentaa omaa elämääsi ikuiset kranaatinsirpaleet selässäsi.
Muistatko isä, kuinka koko Säkylä sanoi, että ’tuolle tytölle Viljo hakee vaikka kuun taivaalta’. Pieni nuhani oli sinulle maailmanloppu, johon haettiin apua vaikka keskellä yötä ja vähät eivät olleet nekään yöt, jolloin heijasit huutavaa prinsessaasi sylissä tai istuit hikimärkänä höyryhengityshupun alla seuranani. Työstä tultuasi et koskaan ollut liian väsynyt asettuaksesi nelinkontin lattialle, jotta tyttäresi sai riemusta kiljuen ratsastaa selässäsi huoneiston ympäri, ympäri, kohti auringonlaskua.
Ja ne pyöräretket pitkin pitäjää! Sinä polkien ja minä ylpeänä tarakalla istuen. Milloin mentiin mummolaan, milloin Pietilään tai Rauniolle, aina kuitenkin poikettiin oikealle tötteröjäätelölle. Sellaista jäätelöä ei ole enää olemassakaan, sillä se oli oikeata hellyysjäätelöä.
Muistatko isä, kun sairastuin vakavasti ja jouduin kuukausiksi sairaalaan, kuinka olit kuolla tuskaasi ja mitkään lääkärien vakuuttelut eivät antaneet Sinulle toivoa. Lopulta et voinut enää käydä luonani, sillä huusin vuorokauden suoraa huutoa lähdettyäsi ja minut piti sitoa sänkyyni kiinni. Muistatko, kuinka aloin toipua ja Sinä riehakkaana ilosta keksit, että nyt likalle tuodaan televisio! Aku Ankkoja luit minulle niin, että äänesi oli enää vain pelkkää pihinää. Ja nukuit kanssani lattialla, sillä sairauteni jälkeen minua pyörrytti sängyssä.
Ja isä rakas, muistatko ne ukkoset, joita pelkäsin niin, että istuin pimeässä komerossa tuntikausia. Ja kuka jälleen olikaan kanssani, oma isäni, maailman paras isä!
Rakas isä, kiitos Sinulle, että olit niin paljon kanssani. Kiitos, että olit aina jaksavainen ja ymmärtäväinen ja hellä. Kiitos, että aina seisoit puolellani ja kehuit ja kannustit lastasi. Ne hetket, jotka annoit minulle, eivät unohdu koskaan. Ne ovat elämäni tukipilarit, joihin nojaan, kun väsyttää. Ne ovat muistoja, jotka tähdittävät isän ja tyttären tarinaa. Ne samat tähdet haluaisin ojentaa valoksi ja iloksi kaikille isille ja heidän lapsilleen.
Muistatko isä, kuinka lauloit: Rakastan elämää, joka nuoruuden haaveita kantaa. Rakastan elämää, joka muistojen hetkiä antaa. Rakastan elämää, sille lempeni tahdon ma antaa. Rakastan elämää, joka muistojen hetkiä kantaa.
Isä rakas, kaikki taivaan tähdet Sinä!
♥:lla tyttäresi Leena
Muistatko isä? Sinulla oli vihdoinkin pieni tyttö, pieni, suloinen, paksu vauva, jota olit odottanut vuosia ja taas vuosia. Ehkä kaipasit häntä jo rintamalla, kun olit taistelemassa lapsellesi itsenäistä Suomea. Ehkä haaveilit hänestä jo sotasairaalassa, jossa olit toipumassa sodan haavoistasi. Ehkä näit hänet silmissäsi jo kun rauhan palattua aloit rakentaa omaa elämääsi ikuiset kranaatinsirpaleet selässäsi.
Muistatko isä, kuinka koko Säkylä sanoi, että ’tuolle tytölle Viljo hakee vaikka kuun taivaalta’. Pieni nuhani oli sinulle maailmanloppu, johon haettiin apua vaikka keskellä yötä ja vähät eivät olleet nekään yöt, jolloin heijasit huutavaa prinsessaasi sylissä tai istuit hikimärkänä höyryhengityshupun alla seuranani. Työstä tultuasi et koskaan ollut liian väsynyt asettuaksesi nelinkontin lattialle, jotta tyttäresi sai riemusta kiljuen ratsastaa selässäsi huoneiston ympäri, ympäri, kohti auringonlaskua.
Ja ne pyöräretket pitkin pitäjää! Sinä polkien ja minä ylpeänä tarakalla istuen. Milloin mentiin mummolaan, milloin Pietilään tai Rauniolle, aina kuitenkin poikettiin oikealle tötteröjäätelölle. Sellaista jäätelöä ei ole enää olemassakaan, sillä se oli oikeata hellyysjäätelöä.
Muistatko isä, kun sairastuin vakavasti ja jouduin kuukausiksi sairaalaan, kuinka olit kuolla tuskaasi ja mitkään lääkärien vakuuttelut eivät antaneet Sinulle toivoa. Lopulta et voinut enää käydä luonani, sillä huusin vuorokauden suoraa huutoa lähdettyäsi ja minut piti sitoa sänkyyni kiinni. Muistatko, kuinka aloin toipua ja Sinä riehakkaana ilosta keksit, että nyt likalle tuodaan televisio! Aku Ankkoja luit minulle niin, että äänesi oli enää vain pelkkää pihinää. Ja nukuit kanssani lattialla, sillä sairauteni jälkeen minua pyörrytti sängyssä.
Ja isä rakas, muistatko ne ukkoset, joita pelkäsin niin, että istuin pimeässä komerossa tuntikausia. Ja kuka jälleen olikaan kanssani, oma isäni, maailman paras isä!
Rakas isä, kiitos Sinulle, että olit niin paljon kanssani. Kiitos, että olit aina jaksavainen ja ymmärtäväinen ja hellä. Kiitos, että aina seisoit puolellani ja kehuit ja kannustit lastasi. Ne hetket, jotka annoit minulle, eivät unohdu koskaan. Ne ovat elämäni tukipilarit, joihin nojaan, kun väsyttää. Ne ovat muistoja, jotka tähdittävät isän ja tyttären tarinaa. Ne samat tähdet haluaisin ojentaa valoksi ja iloksi kaikille isille ja heidän lapsilleen.
Muistatko isä, kuinka lauloit: Rakastan elämää, joka nuoruuden haaveita kantaa. Rakastan elämää, joka muistojen hetkiä antaa. Rakastan elämää, sille lempeni tahdon ma antaa. Rakastan elämää, joka muistojen hetkiä kantaa.
Isä rakas, kaikki taivaan tähdet Sinä!
♥:lla tyttäresi Leena
Kaunista! On varmaan ihanaa, kun on oma isä, johon turvata. Minulle isän virkaa toimitti edesmennyt kummisetäni.
VastaaPoistaSatu, kiitos<3 Ei ole enää isää, mutta tämä kirje on tähtiin kirjoitettu. Isien tytöistä kasvaa vahvoja: Olen etuoikeutettu! Ja toivon tätä kaikille.
PoistaTärkeää, että sinulla on ollut kuitenkin 'isä'<3
(((♥)))
VastaaPoistaAllu, niin...Aina sama kirje, mutta uskon, että siellä jossain tämä tavoittaa isäni♥ Sinä voit myös kirjoittaa isällesi tähtiin♥
Poista♥ Kaunis isänpäiväpostaus - ja ihana jouluruusu!
VastaaPoistaKatja, kiitos♥
PoistaNiin kaunis kirje isällesi Leena 🌟💚🌟🌟💚🌟💙🌟
VastaaPoista🌟💚💚💚💚🌟💚🌟
🌟💚🌟🌟💚🌟💚🌟
Jael, kiitos♥
PoistaKaunis ja niin liikuttava isänpäivän postaus!
VastaaPoistaHyvää isänpäivää!
Kiitos ja kiitos samoin Minttuli♥
Poista<3 Ihana ja sinulla on Leena ollut aivan mahtava isä, oli hienoa luettavaa. <3 Mukavaa huomista isänpäivää <3
VastaaPoistaTiia, niin tunnen ja vieläkin on ikävä. Kiitos samoin sinulle<3
PoistaKauniisti kerroit isästäsi ja sinun isätunnoista.
VastaaPoistaSirkkis, kiitos♥
PoistaValloittava kirjoitus ihanasta ihanasta isästäsi❤️ Isät elävät. Isoisät elävät. Ikuisesti ajatuksissamme. Oma isäni elää vielä, mutta isoisääni minulla on usein kova ikävä. Hän lähti aivan liian aikaisin.
VastaaPoistavalkoisiahiutaleita, kiitos♥ Tällaista meillä oli. Ikävä iskee vieläkin, vaikka isä lähti jo vuonna 2000. Joskus olen soittamassa hänelle ja sitten muistan...Minulle eivät isoisäni olleet likeisiä, mutta isäni sitäkin enemmän. Sekin on ihanaa, että on lämpimät muistot isoisästä♥
PoistaKoskettava ja kaunis kirjoitus Leena <3!
VastaaPoistableue, kiitos♥
PoistaTänään söimme aamupalalla leipomon leipää, joka maistui ihan isäni tekemältä. Pienistä asioista, samantyylisistä ilmeistä, eleistä, käsistä, tulee edelleen isä mieleen, ja silloin haikea hymy nousee kasvoille. <3
VastaaPoistaJoululainen, niinpä...Isänpäivä, sitten Itsenäisyyspäivä ja Veteraanin iltahuuto, sitten joulu...ja ne muistot isästä jouluisin. Joskus heittäydyn lumihankeen selälleni pimeässä puutarhassamme, katson tähtiä ja näen isän. Vielä unet ja tähtien silta...<3
PoistaKiitos taivaalle hyvistä isistä! <3 <3 <3
VastaaPoistaKaisa Reetta, juuri niin<3<3<3
PoistaLiikutuin ja olen onnellinen puolestasi. Isän tyttö olin minäkin, ja isä oli huolissaan, kun sairastuin, mutta tuollaisesta hellyydestä ja huolehtimisesta kuulee harvoin. Onnen tyttö olet, Leena!
VastaaPoistaRaili, muistan, että olemme isän tyttöjä. Jos isä vielä eläisi, tekisin hänelle Aronin erityisherkkyystestin: Kaikki läheiseni ovat saanet tuossa testissä 'hyväksytyn':) Osaan arvostaa♥
Poista