Perheen perintönä on verenpaine. Tajusin sen vasta kun aamupäänsäryt olivat jotain muuta kuin migreeniä.Heti löytyi hyvä lääke ja porskutin lujaa monenlaista. Vuorokauden tunnit eivät riittäneet. Sitten tapahtui jotain kauheaa: Lääkkeeni valmistus loppui ja koko Euroopasta ei löytynyt apua. Jäljet päättyivät Japaniin. Alettiin sitten uuden lääkärini kanssa koetella muita merkkejä. Kaikista tuli kammottavia sivuoireita aina silmätulehduksesta pahoihin ihottumiin. Lääkärini on parhaasta päästä, mutta apua ei löytynyt. Olin hyvin ohuen elämänlangan varassa VUODEN. Mitä olisin voinut tehdä. Aloin sitten kaatuilla tajuamatta ennakkoon mitään.Alitajunta kai vei käteni aina kasvojen eteen, pään suojaksi. Tosin ehdin loukata polveni ja kämmenselät eivät näyttäneet siltä, että niitä olisi rasvattu huolellisesti joka ilta. Ehkä olisi ollut helpompaa ellen olisi juuri toipunut melanoomasta ja yhden oudon, hoitovirheen syöpälöydöksestä sytohoitoineen. Kaikki oli nyt minulle liikaa. Olin liikkeellä vain Reiman kanssa, sillä todella pelkäsin jotain sellaista, joka ei antanut mitään merkkiä itsestään.
Eräänä aamuna noin kello neljältä heräsin päänsärkyyn, joka oli kuin olisi ruuvia sinne puristettu. Otin Panadolia ja odotin helpotusta, jota ei tullut. En raaskinut herättää vielä nukkuvaa miestäni. Odotin kello seitsämään, sillä olo alkoi olla todella outo. Lähdettiin lähimpään hoitoyksikköön hyvin vilppaasti. Ja siellä heti selälleen ja suntti käteen ja taisi olla muutakin. Lääkäriä ei näkynyt missään. Alkoivat puhua, että täytyy lähteä sairaalaan. Kieltäydyin välittömästi ja kehotin katsomaan hoitohistoriaani, joka oli päättynyt posttraumaattiseen stressiin kaikkia sairaaloita kohden. No, Turku, mutta olisin varmaan jo matkalla sinne kuollut. Sitten ovi aukeni ja lääkäri A. tuli luokseni. Ehdin tajuta, että hän oli tosissaan, kun sanoi, että minua ei enää ole, ellen nyt lähde ambulanssin kyytiin. En välittänyt yhtään. Olen horoskoopiltani härkä ja ajattelin, että sairaalaa on saatu tarpeeksi. Ei! Ei! A. katsoi minua vakavasti silmin, joista valui kyyneleitä. Sitten hän otti minua kädestä kiinni ja vaipui polvilleen kivilattialle. Joku järjen valo häivähti ja suostuin ambulanssiin, jonka A. oli jo tilannut minulle. Polvistuva, kaunis, kyynelehtivä lääkäri A., elämäni enkeli.
Sairaalassa sain kuulla, että olen toistaiseksi vain seurannassa ja mieheni pääsi mukaan sairaalakammoni takia. Siinä meni sitten jotain kolmisen tuntia, kun sairaalan kardiologi oli löytänyt aivan erilaisen lääkkeen, mitä ei oltu vielä kokeiltu. Toivo heräsi, mutta tällä vain rauhoitettiin tilanne. Siitä ei voinut tulla pysyvää lääkettä, koska aloin pahoinvoimaan siitä muutaman viikon päästä, vaikka paineet laskivatkin. Tämä tarina tuolta illalta ei päättynyt vielä tähän.
Menimme apteekkiin noutamaan lääkkeet ja sattumalta laukussani oli koskettava kortti. Kirjoitin siihen "Kiitos elämästä A.♥♥♥" Ajoimme tapahtumien lähtöpisteeseen. Kävelin sisään ja koputin hyvin hiljaa ovea, jonka takana tiesin A.:n olevan. Ovi aukeni, katsoimme toisiamme silmiin sanaakaan sanomatta ja sitten vaivuin polvilleni. Olimme aivan hiljaa. Nousin ylös ja ojensin kortin henkeni pelastajalle. Hetken katse ja käännyin lähtemään kotiin.
Enkeleitä, onko heitä? Aivan varmasti on! Kiitos elämästä A., olet valonkantajani♥♥♥
rakkaudella
Leena Lumi
PS. Huomenna tapaan oman sydäntohtorini, joka lopulta löysi minulle sopivan lääkkeen. Kiitos K.♥♥♥
.jpg)