Tein jokin aika sitten ’löydön’ omasta kirjahyllystäni. Löysin vihreän, nahkakantisen kirjan nimeltään Yrjö Kaijärven kauneimmat runot (Otava 1956). En tiennyt, minkä helmen olin löytänyt, minkä intohimon runoilijan kohdannut! Minun piti ensin kulkea kaikki polut polvet ruvella ja outoja hedelmiä säkissäni, kunnes tajusin ja pääsin perille Runokotiini. Nyt on niin, että Lumikarpalo on se blogini, jonne vien kaiken, mikä erityisesti koskettaa minua runoissa, sitaateissa ja kuvissa. Sen on kuitenkin oltava Hiljaisuuden blogi vailla musiikkia, vailla kävijälaskuria, vailla mitään pakkoa. Hemmottelen siellä itseäni, mutta toivottavasti samalla teitä. Mutta miten voisinkaan jättää Leena Lumin lukijoita vaille runoja, se ei vetele, ei! Ja arvostelenhan myös runokirjoja. Tästä syystä ne lukijat, jotka lukevat molempia, saavat myös runonautinnot, samatkin, kokea monesti ja uudesti. Runo ja kuva soittaa minussa. Sille en voi mitään, Enkä tahdo voida – edes. Siis tämä mammani kirja... Kirjan alkusanoissa Rafael Koskimies kertoo:
Yrjö Kaijärvi on rakkauden runoilija, milteipä aina, kaikissa kokoelmissaan, alusta loppuun. Hän on nähnyt Eroksen ”kahdet kasvot”, ja niistä on kysymys sekä tämännimisessä kokoelmassa vuodelta 1940 ja myöhemmin lukuisissa runoissa, sikermissä, kirjoissa. Hänen rakkauslyriikkansa tavoittelee kuitenkin laajempia aloja kuin tuota suhteellisen selväpiirteistä kaksien kasvojen aihetta. Toisinaan, eikä harvoin, rakkauden tunne laajenee universaaliseksi, toisinaan mystiseksi kokemukseksi. Sillä on idealistinen ja aistillinen piirteensä. Se ilmenee sekä välittömänä purkauksena että pitkälle ajateltuna runollisena kuvakudoksena. Kaikessa tässä on tunnuksia, jotka muistuttavat Uuno Kailaan ja Kaarlo Sarkian hehkuvaa Eroksen-runoutta.”
Tätä kohtaa lukiessa tajusin, miksi koen Kaijärven niin voimakkaasti. Kaarlo Sarkia kuuluu suosikkirunoilijoideni kärkikaartiin ja Uuno Kailaalta olen löytänyt tajunnan räjäyttävän, kohtalokkaan runon Kumpi?
Ennen kuin sallin Koskimiehen lausua tärkeimmän Kaijärvestä, kerron ihmisestä runoilijan takana, sillä vain harva tuntuu tietävän Yrjö Kaijärvestä paljoakaan.
Yrjö Kaijärvi (1896-16.2.1971) oli runoilija, kirjailija, kääntäjä ja lehtimies. Hän valmistui ylioppilaaksi 1915, kävi Lepaan puutarhaopiston (runoilija ja puutarhuri!) ja valmistui kansakoulunopettajaksi 1924. Filosofian kandidaatin tutkinnon hän suoritti 1933.
Oman, runsaan kaunokirjallisen tuotannon ohella Kaijärveltä ilmestyi tietokirjallisuutta, suomennoksia, sanoituksia ja radiotekstejä, minkä lisäksi hän kirjoitti myös lehtiartikkeleita ja esiintyi erilaisissa antologioissa. Kaijärvi käänsi mm. Charles Baudelairea ja T.S.Eliotia. Yrjö Kaijärvi sai valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1937 ja hänet palkittiin Pro Finlandia-mitalilla vuonna 1967.
Tuotanto:
Multa laulaa (runoja nimellä Yrjö Teppo, Otava 1934), Maan viini (runoja, Otava 1937), Kahdet kasvot Runoja kärsivälle rakkaudelle Otava 1940), Ovi avautuu (runoja, Otava 1942), Sydänpäivä (runoja, Otava 1944), Heinäkuun hämärässä (romaani, Otava 1946), Heinäkuun hämärässä (kuunnelma, 1948, Olet enemmän (runoja, Otava 1948), Kotikylä (valikoima aikaisempaa ja uutta, Otava 1953), Lähtöjä (runoja, Otava 1953), Yrjö Kaijärven kauneimmat runot (Otava 1953), Valikoima (runoja, Otava 1956), Kaikki on toisin (runoja, Otava 1959), Tässä hetkessä (runoja, Otava 1962), Vuoret ovat (matkakertomus, Otava 1963) ja Anna minun vaeltaa (runoja, Otava 1966).
Ja nyt Rafael Koskimies kertoo ehkä juuri sen, miksi Yrjö Kaijärvi on kokemisen arvoinen runoilijaelämys:
Yrjö Kaijärven kaksikymmenvuotinen runoilijataival tarjoaa alusta alkaen itsenäisen ja omalaatuisen runoteknillisen taidon runsaita näytteitä. Hänen rytminkäsittelynsä poikkeaa selvästi muista. Hän on siinä kohden usein ollut rohkea, suorastaan uudistaja, eikä ole polkenut paikallaan. Taitajanakin hän on tuonut huomattavia lisiä viime kymmenlukujen suomalaiseen lyriikkaan. Hänen sanontansa noudattaa usein oikullista rataa ja poikkeaa ankarimmasta sidonnaisuudesta – onnekseen myös aina sovinnaisesta säkeen ja säkeistön rakentelusta.
Tähän minä lisään, että Yrjö Kaijärvi ei vain poikkea sovinnaisuuden poluilta, vaan hän ylittää ne tuhatkertaisesti ja vielä lisää. Häntä lukiessa henkeä salpaa, sydän hakkaa ja tunnet tuoksua ruusun, mullan, veren ja intohimon!
Leena, tämä Yrjö Kaijärvi on rautalampilainen ja muistan hänet henkilönä oppikouluajaltani. Silloin häntä pidettiin kirkonkylän raitilla hieman omituisena, mutta olen samaa mieltä kanssasi: runoja hän osasi kirjoittaa. Hänen veljentyttärensä oli parhaita kavereitani ja siihen aikaan emme ymmärtäneet, että runoilija on ammatti! Nyt arvostan hänen tuotantoaan ja minullakin on hyllyssäni jossakin hänen julkaisujaan.
VastaaPoistaAnja, miten jännittävää! Olen yrittänyt etsiä Kaijärvestä kuvaa, enkä ole löytänyt yhtäkään. Ja mikä yhteensattuma onkaan, että nyt tunnen Anjan samasta pitäjästä kuin on Kaijärvi kotoisin...
VastaaPoistaTaiteilijoita on kautta aikojen pidetty omituisina. Kävin itse lukiota samaan aikaan Kansallisbaletin johtajan Jorma Uotisen kanssa ja hän oli takuulla siihen aikaan nuori mies, jota ennakoluuloiset porilaiset pitivät kaikkein omituisimpana, mitä olla voi. Ei ollut helppoa varmaan Jormallakaan.