sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Peter James: Kuoleman kanssa ei kujeilla

Michael tärisi lähes horkassa. Oli kylmä. Niin kylmä. Hän kuuli ääniä, hän kuuli, miten Ashley kuiskaili hänen korvaansa. Hän kohotti kätensä koskettaakseen Ashleyä ja kolautti rystysensä kovaan tiikkipuuhun.

Hän sylki vettä suustaan. Arkun kansi painoi tiiviisti hänen kasvojaan. Taskulamppu ei toiminut enää. Hän yritti pidellä radiopuhelinta veden yläpuolella, mutta käteen sattui niin, että kohta se ei ollut enää mahdollista.


Peter Jamesin kirjan Kuoleman kanssa ei kujeilla (Dead Simple, Minerva Crime 2010, suomennos Leena Mäntylä) nimi voisi yhtä hyvin olla Neljät hautajaiset ja yhdet melkein häät. Ikinä en ollut kuullutkaan mistään Peter Jamesista, mutta pari yötä hänen järisyttävän dekkarinsa kanssa valvottuani oli ihan pakko selvittää, kuka ihmeen Peter James!

Peter James on käsikirjoittaja, tuottaja ja Ison-Britannian tämän hetken myydyin dekkarikirjailija. Hänen teoksiaan on käännetty yli 30 kielelle. Tämä juuri lukemani kirja Kuoleman kanssa ei kujeilla aloittaa rikosylikomisario Roy Grace –dekkarisarjan, jossa minä olen koukussa ja aion koukuttaa myös teidät. Ainoa miinus ja minun missioni haitta ovat sarjan suomalaiset kannet. Miksi ihmeessä luotaantyöntävät ja mustat kannet! Englanninkielisen teoksen kannet ovat paljon myyvemmät, sillä kovaa mustaa ei tarvita dekkarin pelotteeksi, vaan siihen riittää hyvä tarina.

Tämä kirja oli minulle melkein vahinko. Se oli pinossa vuodenvaihteen yli ja juuri kirjan kansien takia siirsin sen lukua. Ajattelin jo tietäväni stoorin, mutta kaikki olikin toisin, sillä törmäsin neroon kirjoittajaan, joka tietää, miten tehdään hyvä jännityskirja. Kaikki on kohdillaan! On suorastaan huomiota herättävää, miten nopearytmisiksi dekkarit on tehty, miten paljon niihin on ängetty agentteja, salaista poliisia ja ennen kaikkea tapahtumia ja henkilöitä. Peter James ei sorru yhteenkään näistä rasitteista! Olen törmännyt täydelliseen brittidekkaristiin!

Itse tarina alkaa polttaripilasta, jonka piti siis olla vain pilaa, vai pitikö? Siitä alkaa kuitenkin kaikki mahdolliset karvat pystyyn nostattava kauhutarina, josta en olisi selvinnyt ellen olisi oudolla tavalla hurmaantunut Roy Graceen. Siitäkin huolimatta, että hän alkaa olla aika ihastunut ruumiidenkäsittelijä Cleo Moreyhin. Royssa on sitä jotakin, joka on kaukana äijämachoilusta olematta kuitenkaan mikään ufo, vaan ihan todellinen mies.

Ja nyt kieli keskellä suuta etten paljasta ratkaisua, jonka itse keksin vasta sivulla 374! Michael Harrison on menestyvän firman toinen osakas ja toinen on Mark Warren, joka on koko ikänsä halunnut olla vain rikas.

Mark oli homssuisesti pukeutuvan liikekumppaninsa vastakohta, sillä hän oli yleensä hyvin tarkka ulkonäöstään. Mutta hänen siisteissä, vaaleissa hiuksissaan oli kovin vanhanaikainen leikkaus aivan kuten hänen vaatteissaankin, eivätkä ne vastanneet hänen 28 vuoden ikäänsä. Hänen yllään oli aina virheettömän puhtaat vaatteet, jotka olivat kuin suoraan kaupan hyllyltä. Hänestä oli mukava ajatella, että muu maailma piti häntä hienostuneena liikemiehenä, mutta todellisuudessa hän erottui joukosta ainoastaan siksi, että hän näytti siltä kuin olisi ollut kauppaamassa jotakin.

Siis Mark ja hänen vastakohtansa Michael sekä sitten superkaunotar Ashley. Michaelin ja Ashleyn häiden pitäisi alkaa, mutta Michaelista ei kuulu mitään. Ashley päättää kuitenkin, että häävastaanottoa ei voi perua, sillä osa vieraista on tullut kaukaa ja tarvitsee kunnon tarjoilut. Siis kaikki kokoontuvat kirkkoon vain kuullakseen papin ilmoittavan, että 'häitä ei voida pitää Michaelin katoamisen takia, mutta vieraille on varattu tarjoilua…'


Missä on Michael melkein häiden aikana? En kerro. Ja jos luulet tietäväsi, putoat samaan syvään hämmennykseen kuin minäkin, sillä mikään ei ole miltä se näyttää. Peter James vedättää lukijoitaan häpeämättömästi ja kujeillen, paitsi että nauru on tästä kirjasta kaukana. Roy Grace ottaa tapauksen erityisesti omakseen, sillä hänen rakas Sandynsa oli kadonnut seitsemän vuotta aikaisemmin jättämättä pienintäkään merkkiä, syytä, selitystä, toivoa. Sandy, nainen joka oli hulluna mieheensä, harrasti puutarhanhoitoa ja sisustusta ja oli innostunut Feng Shuista…Sandy, joka katosi Royn 30–vuotispäivänä…Sandyn katoamisen jälkeen Roy oli alkanut nähdä outoja unia ja hän alkoi myös yhä enemmän kiinnostua paranormaaleista ilmiöistä ja käyttää meedioita myös poliisin työssään.

Äärettömän viisaasti Peter James ei tuo kirjaan kahta rikoskertomusta eli Sandyn tapaus on vain kuin heijastus, joka tarkentaa Royn luonnetta. Antaa lukijalle vihjeitä, miksi Roy ajattelee tai toimii tietyllä tavalla. Mielestäni on harkittua kaukonäköisyyttä Jamesilta myös jättää yhteiskunnalliset ongelmat ilmastonmuutoksista vesien saastumiseen pois ja tarjota klassista jännitystä ilman sademetsien suojelua. Luen mielelläni tiedostavia kirjoja, mutta dekkari dekkarina eli elämän pienenä irtiottona! Peterillä on myös tajua siitä, missä on jännityskirjan painotus, kuka johtaa näytelmää. Olen totaalisen kyllästynyt pelkkään poliisitutkintaan. Haluan olla rikollisen ja uhrin pään sisällä, en niinkään istua juomassa sitä poliisiaseman kitkerää kahvia. Tässä viime mainitussa asiassa Peter James, vaikka onkin mies, yltää samaan kuin vaikkapa Inger Frimansson kirjassaan Kissa joka ei kuollut tai Karin Fossum Harriet Krohnin murhassa.

Kuoleman kanssa ei kujeilla kirjan kauhu on aika piinaavaa, mutta kaikki tuntuu ihmeen mahdolliselta ja rikospoliisit ovat kuin oikeasta elämästä. Tähän löytyykin vastaus ihan kirjan lopusta, sillä James on saanut kirjaansa esilukijaksi rikosylikomisario Dave Gaylorian Sussexin poliisista. Ja tämän muuten huomaa!

Vaan missä on Michael, jolla on mukanaan radiolähetin? Me emme sitä tiedä, mutta voisiko siitä tietää jotain Davey Wheeler, kehityksessään 6-vuotiaan tasolle jäänyt mies, joka ihailee yli kaiken amerikkalaisuutta ja unelmoi vain suuresta sankaruudesta…

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Tiia

16 kommenttia:

  1. Minulla nousi syke jo siihen malliin tätä arvosteluasi lukiessa, että tämä kirja on pistettävä varaukseen kirjastosta!!

    Kiitos Leena!

    VastaaPoista
  2. Susa, mulle tuli hyperventilaatio;-) Täysin arvaamaton, mutta mukavatempoinen, jossa saattoi keskittyä kirjan juoneen, koska ei tarvinnut pinnistellä selvittääkseen, mikä nyt, kuka nyt, joko taas jotain uutta, voi miten sekavaa etc.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa siltä, että tämä on ihan PAKKO lukea! :)

    VastaaPoista
  4. Kuutar, minä tilasin jo jatkon, joka ilmestyy huhtikuussa. Minuun tämä upposi kuin kuuma veitsi voihin. Suosittelen.

    VastaaPoista
  5. En ole minäkään koskaa kuullut Peter Jamesista, tunnen vain P.D.:n.

    VastaaPoista
  6. Allu, mutta hän on ymmärtääkseni sitäkin kuuluisampi kotimaassaan ja ainakin leviämässä laajasti, koska käännöksiä jo 30 maahan.

    VastaaPoista
  7. Mietin, että onpa tuttu nimi ja muistin oikein. Olen joskus (about 10 vuotta sitten) lukenut häneltä yhden teoksen, Kylmä kosketus. En muista siitä tosin enää mitään.

    Mutta onnistuit tehtävässäsi eli ehdottomasti on pakko hankkia näin alkuun tämän Peterin kirja ja jos innostun, niin luenpa muutkin hänen teoksensa.

    Kiitos tästä hienosta ja kattavasta esittelystä!

    Löysin blogisi jonkun toisen blogin kautta ja jään seuraamaan :)

    VastaaPoista
  8. Elegia, tervetuloa joukkoon ja toivottavasti viihdyt. Teen kirjoja melkein laidasta laitaan ja sitten välillä on vähän muutakin.

    Peter James ei voi olla tuntematon suuruus, on vain jäänyt minulta huomiotta. Se asia on nyt teitty korjattu. Huhtikuussa häneltä tulee uusi kirja.

    Viihtymisiin!

    VastaaPoista
  9. Tämä kuuluu niihin, luen tyhjentääkseni pääni ja saadakseni hiukan jännitystä elämään sarjaan, joka kelpaisi mainiosti työpäivän päätteeksi rentouttajaksi, laitan ehdotomasti listalle. :)

    VastaaPoista
  10. Sarppu, mulla hyvä dekkari toimii aina niin. Vaikka niissä onkin kauheita tarinoita, ne jotenkin mieltää niin fiktioksi. Luen tasaisin välein dekkareita nollatakseni itseni;-)

    Tämä oli hyvä dekkari eli kirjoittaja tietää just tarkkaan, mitä lukija odottaa jännityskirjaan tarttuessaan.

    VastaaPoista
  11. Leena, googlasin tämän ja kopion tähän vastauksen minkä kirjoitin sun kommenttiin. Voi vihtahousu sentään, oikeasti kun kaikki teksti katosi...

    Leena mulla on hirveä ahtaanpaikankammo... Ja siksi tämä kirja oli suorastaan paikka paikoin hirvittävä ja meni yöunet.... Tuumin vaan kuinka paljon juonesta paljastan postauksessa ja opettelen tässä vielä tätä hommaa. :)

    Tämän postauksen kanssa kävi vielä aikamoinen kämmi. Kun liitin kuvat, kaikki kirjoittamani tekstit katosivat jotka olin oikein ajatuksella kirjoittanut... Miltei kuule itku tuli "raivosta"... Tuntuu että tämä uusi arvostelu oli hieman sellainen kevyempi sutaisu, tuntui että aivot tyhjeni ensimmäisen panostuksen jälkeen.

    Mutta homma jatkukoon paremmalla onnella..

    Ihanaa että heti kävit kurkkimassa..

    Aurinkoa päivään toivottelee Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, nettitaivas on toisinaan kova juttu.

      Olen jäänyt VIISI kertaa hissiin ja kaksi kertaa ilman valoja...Dekkarien juonien kanssa erityisesti pitää olla varovainen.

      Tiia, minä kirjoitan kirja-arvostelut aina ensin wordille, vain Hyvä aviomies sekoitti pääni niin, että vahingossa vein sen suoraan. Kun kirjoitat ensin wordille ja sitten muistat seivata eli taltioida, teksti ei karkaa. Olen kuullut jopa kirjailijasta, joka vahinogossa deletoi oman kässärinsä. Ihan hyvä se oli!

      Hyvä aviomies olisi hirveästi sun kirja ja tietty Ilonan askarteluteos etc.

      Melkein kuolin uteliaisuudesta;)

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
    2. Leena olen sellainen säätäjä, että varmaan onnistuisin Word tiedostonkin kadottomaan, tallennetun sellaisen. Mutta erinomainen idea, otan käyttöön. Blogger meinaan välillä sekoilee urakalla, mutta oli ensimmäinen kerta kun kävi näin ja suhtauduin vielä tähän kirja-arvosteluun suurella vakavuudella.

      Hyvä aviomies täytyy laittaa korvan taakse, kiinnostaa suuresti kirja joka sai sinut nukkumaan kirjan kanssa jo kello 19:00. :)

      Huh ja aivan järkyttävää tuo hissihomma, kertakin riittäisi auttamaan minut pehmustettuun huoneeseen, mutta viisi kertaa ja pimeään... Miten olet selvinnyt niistä. Kestikö pitkään?

      Jotenkin en voinut kirjoittaa paljaksia, kun olisin lähtenyt rönsyilemään hirmuisella tavalla. Muutamissa leffoissa tuollaiset ahtaaseen tilaan tai arkkuun hautaamiset ovat aiheuttaneet minulle ikuisia puistatuksia. Kyseiset leffakohtaukset ovat hamaan hautaan asti mielessä. Ainoa jos sinne lisättäisiin toinen pahin pelkoni eli käärmeet, niin ei kuolisi siihen, että haudattaisiin elävältä vaan oitis kuolisin sydänkohtaukseen...

      Apua....

      No odottelen kuitenkin innolla Peter Jamesin seuraavaa kirjaa. Ja olen ylpeä ensimmäisestä Tiian lukunurkasta, jonka Minervakustannuskin suopeudessaan jakoi sivuillaan. Ilman sinua sitä ei olisi. <3

      p.s. en muuten halunnut lähteä kurkkimaan sinun kirja-arvostelua ennakkoon kyseisestä kirjasta, etten vaan olisi vahingossa matkinut.

      Ihanaa iltaa Leena ja nähdään hyviä unia. <3

      Tiia

      Poista
    3. Tiia, minulla on kaikki melkein kuuden vuoden kirjatekstit wordilla ja sitten R. ottaa ne aika-ajoin ullkoiselle kovalelvylle. Eivät voi kadota.

      Hyvä aviomies saa naisen aikaisn vuoteeseen;)

      No mikään kerta ei varmaan pitkään, mutta kun minut löydettiin yksin pimeästä hissistä olin sokissa. Ja kun taas jäimme kerran R:n kanssa Zürichissä yhdessä pimeään hissiin pyörryin, se kesti kaikkein kauimmin. Aina sanon, että Zürichissä ei ikinä tapahdu mitään pahaa ja uskallanhan siellä kulkea iltaisin kaduilla paremmin kuin Hesassa, mutta kerran siellä nuorena ryöstetty matkapakaasit, kun olin junalla ja kerran sitten tämä hissijuttu. Niitä on sattunut ihan tasaisesti eli ekakerran kun olin jotain 20 vee.

      Minä voin oikeasti saada sydärin hämähäkistä. Sille pelolle on joku hieno nimikin eli araknofobia.

      No ei sen väliä, kun tämä on jo vanha juttu, kuka täällä nyt käy - enää. Sinulla oli kirjaankin jo 20 kommenttia ja minä olin aikomassa sanoa, että dekkarijuttuja luetaan enemmän kuin kommentoidaan;)

      Oijoi, olet jo Minervan sivuillakin!

      Minäkään en yleensä lue muiden arvosteluja, en edes lehtiarvosteluja, ennen kuin olen omani kirjoittanut. Vaikka ei haluaisikaan matkia, voi se jäädä alitajuntaan.

      Kiitos samoin sinulle ja toki, toki katsomme unelmaunia♥

      Poista