Ian McEwan: Ikuinen rakkaus

Prologi

Minä olen se nainen, joka pidän liikaa Ian McEwanista. Minä olen nainen, joka omisti kirja-arvostelunsa McEwanin kirjasta Lauantai Elämänsä Miehelle, jota on palvonut intohimoisesti jo neljännesvuosisadan ja Ian McEwanin Sovituksen Ensirakkaudelle, joka hukkui Saharan hiekkaan jo kauan sitten... Minä olen se, joka ei ollut vielä lukenut McEwanin erästä kirjaa, mutta sen luettuaan…olen se nainen, joka valitsee näin: Jos minun pitää lukea ääneen kirja sinulle yönuotiolla, minä luen sinulle juuri Ian McEwanin Ikuisen rakkauden, koska…olen aina rakastanut ikuisesti.

Ian McEwanin Ikuinen rakkaus (Enduring Love, Otava 2008, suomennos Juhani Lindholm) on omistettu Annalenalle. Ian on kirjoittanut kirjan jo vuonna 1997, mutta syystä tai toisesta se saavutti minut vasta monen muun hänen kirjansa jälkeen. Hiukan häiritsee, että niin moni on sanonut: ”Ian McEwanin kirjoista paras on Ikuinen rakkaus.” Olen omien latujeni hiihtäjä jota kaikki ylimainostus hieman häiritsee, mutta miten oikeassa eräs nuori mies olikaan, kun hän sanoi minulle jotain tästä kirjasta…


Ikuisessa rakkaudessa soivat sekä Sovituksen että Lauantain parhaat verbaaliset juoksutukset. Ianin sormet hakkaavat kirjoituskoneen näppäimistöä kuin kuumana hellekesänä, jolloin hän Robbiena kirjoitti: ”Haaveissani suutelen sinun pilluasi, sinun ihanaa märkää pilluasi. Ajatuksissani rakastelen kanssasi kaiket päivät.” Toisaalta Ikuisessa rakkaudessa tapaamme ylemmän keskiluokan Joen, joka rakastaa Clarissaansa ja kuvittelee voivansa hallita elämäänsä aivan kuten Lauantain neurokirurgi Henry Perowne, joka saakin huomata, että ne sinisen hämärän hetket lauantai-iltapäivisin, jotka ovat kuin kohtalon mukava syli pudota vaimon kanssa intohimon syövereihin, ovatkin vain harhaa, jonka seuraava tuuli pyyhkii pois ja kenelle vain voi tapahtua ihan mitä tahansa.

Ian McEwanin romaani Ikuinen rakkaus kertoo hyvin psykologisen tarinan sekä onnellisesta parisuhteesta että sen harhoista kuin myös mielisairaudesta, joka voi horjuttaa ympärillä olevia täysin kaiken käsityskyvyn yläpuolelle. Hulluuden ja sovinnaisen yläluokkaisuuden paritanssi vaatii ensimmäiseksi uhriksi tohtori John Loganin, joka putoaa yrittäessään pitää kiinni kuumailmapallon narusta. Pallon korissa on poika joka lentää suoraan kohti kuolemaa ja kenenkään ei pidä irrottaa otettaan ja viimeinen ei irrota ollenkaan ja hän, John kuolee. Muut uhrit selviävät tai eivät, mutta Johnin kuin patsasmaisen ruumiin äärellä Jed Parry kohottaa katseensa John Roseen, mieheen, joka rakastaa Clarissaa, ja rakastuu ikuisesti ensikatseesta lukien taivaan tähdistä ikuisen rakkauden harhaisen viestin, joka sinetöi muiden kohtalon. Poloinen Jed Parry osoittaa, että hulluuden voima on ääretön ja se päihittää aina jopa ne pariskunnat, jotka uudelleen ja uudelleen löytävät parisuhteestaan jotain jännittävää kliimaksia, älyllistä tai ei:

Minä makasin selälläni ja olin lukevinani sanomalehteä. Kun hän vei minut sisäänsä ja huokaisi ja kiemurteli ja värähti, olin tahallani kuin en olisi häntä huomannutkaan, kääntelin vain sivuja ja kurtistelin kulmiani kirjoituksille. Clarissa sai pientä masokistista nautintoa siitä, että tunsi itsensä laiminlyödyksi; häntä ei huomattu, ikään kuin hän ei olisi siinä ollutkaan. Pois pyyhitty! Sitten hän ryhtyi nautiskelemaan vallasta luhistamalla keskittymiseni ja kiskomalla minut julkisuuden pauhusta ja höyrinästä siihen syvään todellisuuteen, joka oli kokonaan häntä itseään. Nyt olin minä vuorostani se, joka oli määrä hävittää, ja minun mukanani kaikki muukin mikä ei ollut häntä.

Ian McEwanin ystävät tietävät, että herra on mestari kirjoittaessaan kätketyistä, alitajuista virroista, kuin myös kirjoittaessaan hyvinkin suoraan vaikkapa peräaukon sulkijalihaksen toiminnasta. Hän on myös kotikentillään kirjoittaessaan erotiikasta, yliopistomaailmasta tai hyvin oudoista sairauksista, kuten vaikkapa De Clérambaultin oireyhtymästä. Oudon perinnöllisen oireen tiimoilla liikuttiin myös Lauantaissa… Myös ikuinen ja tosi rakkaus, se oikea tai se harhainen on McEwanin kultaista kotikenttää, kuten hän todisti Sovituksessa. Kuitenkin kaikelle, mitä hän kirjoittaa löytyy yhteinen nimittäjä, jossa vahvinkin, neroinkin, on vain vesilinnun askeleen painallus rantahiekassa ja jo kohta seuraava aalto hävittää sen pois.


Ikuinen rakkaus jätti minut edelleenkin polvilleen brittikirjailijan eteen. Sovitus ja Lauantai on jo tehty blogiini, samoin kuin upea Rannalla, joka ei kaikille aukene – valitettavasti, sillä Rannalla on hyvin monimutkaisesti hienovireinen kirja, jota pitää osata lukea rivien välistä ja eläytyen, mukaan mennen. Ilman eläytymiskykyä Rannalla ei paljasta koskaan huippuaan! Huomionarvoinen on myös McEwanin esikoinen Sementtipuutarha sekä viimeisin Polte. Olen lukenut myös Amsterdamin, mutta paljon ennen blogia, joten aion jatkaa brittimestarin maailmassa, jossa mikään ei ole siltä miltä näyttää. Vastikään koin sen kovimman kautta viime vuoden viimeisessä kirjassani eli McEwanin Vieraan turvassa, joka on syväpsykologinen trilleri  ja vaatii toipumisaikaa. Aion elää koko McEwanilaisen syväsukelluksen antautuen ja pohjaimupelon unohtaen... 


Ei ole aikomustakaan tehdä mitään juoniselostusta, joten lukekaa itse Ian McEwanin Ikuinen rakkaus ja ette enää ihmettele, miksi minä aina niin paljon hänestä kuumana käyn. Ja tiedättehän, minä en ole koskaan osannut oikein sanoa, kumpi McEwan on minusta parempi Sovitus vai Lauantai ja nyt asia vain mutkistui, sillä Ikuinen rakkaus liittyi ryhmään. Tämä on muuten sitten kai kovinta luokkaa oleva kirjasuositus, mitä voin antaa…

Epilogi


Hyväksyn sen tosiasian, että Parry on hullu tavalla, jota en ikinä olisi osannut arvata. Käsitän siitä huolimatta, miten hän on saattanut saada sen vaikutelman, että sinä yllytit häntä. Hän nosti sinusta esiin jonkin piirteen.


Elämäämme tunkeutui tuntematon ihminen, ja siinä samassa sinä muutuit tuntemattomaksi ihmiseksi minulle.


Olemme olleet niin onnellisia yhdessä. Olemme rakastaneet toisiamme intohimoisesti ja uskollisesti. Minä kuvittelin aina, että meidän rakkautemme oli juuri sellaista, joka jatkuisi ikuisesti. Ja saattaa se jatkuakin. Mutta juuri nyt en tiedä.


Clarissa

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Kirjallisia kosketuksia

*****

Ian McEwan Leena Lumissa