lauantai 20. helmikuuta 2016

Nanson Yuyu tunikamekko johtaa, Lopotti kärkkyy kannoilla ja...


Olen lista- ja tilastomaanikko, kun vain ehdin ja tänään katsoin blogini luetuimmat tältä vuodelta. Hauskaa, että kirjablogissani on nyt tämän vuoden ykkösenä juttu Uuden jokapaikanmekkoni kuvausta -25 asteen pakkasessa. Toivon nyt tukeneeni suomalaista työtä ja suunnittelua. Yuyu tunikamekko on herättänyt nyt ainakin aikuiset naiset, jotka huomaavat, että tämä tunikamekko voi olla just heidän 'juttunsa'!


Hyvin vahvana kakkosena kannoilla tulee Lopotti, joka voittanee koko kisan, sillä sehän on tuotu blogiin vasta viikko sitten, kun tuo mekkojuttu tuli esiin jo päivälleen kuukausi sitten. Uskon, että sekä Lopotista tulee kevätkauden myydyin kirja. Ainakin se on noussut kovimmalla vauhdilla sitten Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme.


Superhyvää suolistolle! Herkkävatsaisen elämä kuntoon on vahva kolmonen kertoen jotain ajastamme eli vatsa ja suolisto kiinnnostavat nyt monia.


Olisin ollut hämmästynyt ellei Kotiinpaluu olisi ollut kevättalven lukijasuosikeissa!

Appelsiinilehto sivakoi kannnoillaan


juttu Kevään 2016 kirjasatoa kohti pakkasen paukkuessa!


Järkyttävän vaikuttava Linnuntietä luonnollisesti pitää pintansa, vaikka ei olekaan uutuuskirja.


Kahdeksantena tulee Hyvää ystävänpäivää kaikille tasapuolisesti!



Lukujumijuttu Maalla, tuplajumia, papusoppaa, lettuja, unelmia ja lumen visiittiä on vahva yhdeksikkö, jota


kymppinä seuraa Kaikki se mitä en muista.

Ja koko blogini luetuin kirja 7 vuodelta on Syötkö riskiruokaa? Syöpälääkärin paljastuksia ruoan terveysvaikutuksista



Khayatin kirjaa tuskin pystyy blogissani mikään muu teos ohittamaa, mutta



loistava Maanpeitekasvit muistuttaa toiseksi suurimmalla suosiollaan supersuosikkia puutarhan yllättävästä voimasta!


Maanpeitekasveja lähestyy noin 1 500 lukijavisiitin päässä Erityisherkkä ihminen...

Sataa lunta...ihanaa!


"Tuota minun nimeni tarkoittaa, Faina sanoi sormi yhä ojossa.

Vuorta?

Ei. Tuota valoa. Papa antoi minulle sen nimen. Lumi on sen väristä silloin kun aurinko laskee.

Alppihohde, Mabel kuiskasi."

- Eowyn Ivey -
Lumilapsi

♥♥♥♥♥

18 kommenttia:

  1. Mekko on ihana ja sopii hyvin sinulle. Kivoja kirjojakin olet lukenut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maiju, oletko kokeillut tätä. Löytyy myös puserona ja molemmsita löytyvät tämän mustavalkoisen turkoosit vaihtoehdot. Täytyy vissiin tajuta, että ei aina vain ne maanvärit, vaikka pidänkin oikein pässinpökkimän harmaasta ja ruskeasta ja sitten oliivinvihreästä. Koralli ja mustavalkoinen tulevat nyt uusina. Sitä pelkkää mustaa on kaapit täynnä, mutta niille puseroille etenkin on käyttöä, kuten tässäkin tapauksessa, kun kesämekosta rakensin monipuolisempaa.

      Suosittelen kyllä noita kirjojakin!

      Poista
  2. Olet minulle kirja-arvostelija numero 1.
    Lisäksi piristät kertomalla omasta elämästäsi, kuten tuosta mekosta, jota en ehkä kaupassa osaisi lainkaan katsoa, mutta sinun päälläsi näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risa, kiitos♥

      Voihan tämä sopia sinullekin!

      Nyt lumilenkille...

      Poista
  3. Hieno kirjaluettelo, paljon mielenkiintoista.
    Tuo mekko on upea sinun vaaleaan tukkaasi .
    harmi, että Nanso lopettaa työt Suomeesa. Ainakin sen Nokian ison tehtaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, olen satavarma, että pitiäisit Lopotista!

      Tämä on mustavalkoinen, vaikka kuvat vähän viistävät siniseen eli kyllä käy bruneteillekin. Se on niin harmi ja etenkin Nokian tehdasta suren. R. on kotoisin Nokialta ja me ajmme usein sen kautta, kun menemme äidille.

      Kiitos♥

      Poista
    2. Minun lapsuussssmaisemani on Mokialla.

      Poista
    3. Samoin mieheni!

      Mukavaa viikonloppua<3

      Poista
  4. Joko olet lukenut Lumilapsen, kun tuo viimeisin lainaus on siitä :) Minun lempparikirja :) No on niitä joku muukin olemassa, mutta Lumilapsi on ihana <3
    Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, luin vuonna 2014: http://leenalumi.blogspot.fi/2014/02/eowyn-ivey-lumilapsi.html

      Vaikka se on fantasiaa, joka ei ole yhtään mun lajini, sanon, että ihana kirja!<3

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  5. No ei ihme,kiva ja varmaan mukava päällä -mekko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, KIRJAblogi:) No, nämä on näitä kevennyksiä.

      Mukavaa viikonloppua sinulle<3 Täällä on jotenkin jouluista, kun sataa ihanaa lunta ja laitoin pihallekin vielä isoon lyhtyyn kynttilän...

      Poista
  6. Tuon Leena Putkosen kirjan aion aiankin hankkia, se taisikin olla Kirjakerhon kuukaudenkirjana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JohaNna, se on tulossa arvontaani, mutta satavarmasti saat sen kirjaekrhosta. Hirveän paljon siihen on kiinnostusta ja hyvä kirja, joka oli minunkin tarpeen lukea.

      Poista
  7. Kevennykset elävöittävät blogia. Onnea toivon maanpeitekasveille,että kirisivät voittoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, ehdottomasti! Maanpeitekasveja luetaan sesongittain, mutta tuota terveyskirjaa luetaan joka päivä. Tuo on kyllä yksi puutarhakirjojen aatelisista.

      Poista
  8. Tuo eka kuva on ihana! <3

    Paljon hyvää on jo luettu tänä keväänä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos <3 Se on myös R:n ja tyttären suosikki:)

      Niin on ja hauska nähdä, onko lukijasuosikeista kolme loppuvuoden kuumassa ryhmässäni.

      Poista