Kävipä niin, että löysin pitkästä aikaa Marimekolta mieluisan mekon. Niitä oli mininä ja pitkänä. Kiitos ei! Kun teimme lähtöä myyjä juoksi peräämme ja olikin löytänyt jostain piilosta polvimittaisen ja unelmavärini siinä vielä.
Meillä oli pienet partyt ja tietysti olin uusi mekko ylläni. Kauhukseni tajusin, että enhän minä enää saa melanooman jälkeen ruskettaa itseäni ja ihan pitää juosta aurinkoa piiloon. Yöt ovat minun! Totesin miehelleni, että en voi käyttää mekkoa kuin pimeässä, koska sääret, ennen aina kauniisti ruskettuneet, olivatkin nyt kuin maidossa uitetut. Mieleni alkoi ihmetellä, että eikö kukaan ole keksinyt Body meikkiä. Istuin koneelle ja aloin etsiä sanoja. Ja ylättäen löysin sivustot Heroka. Luin kaiken, sillä minulla ei ole intoa saada uutta melanoomaa, mutta haluan kulkea suvet paljain säärin kuten olen aina tehnyt.
Luin kaiken Herokasta ja tilasin kokeeksi ensin yhden putelin. En löytänyt mitään vaarallista ja aloin odottaa tuotetta. Kun se saapui, kokeilin käteen, joka alkoi näyttää suvisametilta ja ihana pieni glow mukana. Eilen illalla oli ihan pakko mennä esittelemään Herokaa naapurilleni, jolla on myös tuotteeseen tarve. Sivelimme mukana tulleella sudilla vasemmat kätemme. Ystäväni on taiteilija ja hän alkoi huokailla ihastuksesta. Vertasimme Heroka -käsiämme maidonvalkoisiin ja siinä oli sitten iästäkin pois 10 vuotta! Ystäväni lupasi tilata heti.
Tuote on miellyttävän kevyen tuoksuinen ja sitä ei ole testattu eläimillä.
Nyt on kuin uusi aika ja happy days are here again! UV-suojaa en vielä löytänyt, mutta arloissa paikoissa voi heti aurinkoaamuna vetää oman aurinkosuojansa alle ja antaa sen imeytyä. Sitten tervetuloa Heroka, ei ole enää kesää ilman sinua!
Kaunista kesähehkua♥♥Minä hehkun kesäpronssissa. Missä sinä?
Leena Lumi

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti