sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Suvi Vaarla: Westend


Toiset meistä muistavat 90-luvun lamavuodet, toiset eivät ehkä tiedä niistä mitään. Toiset kokivat ne henkilökohtaisesti ja rankasti, toisia nuo vuodet eivät kuin hipaisseetkaan. Muistan meidän ystäväpiirissämme jokaisen yrittäjätuttumme sekä yksityisen palveluksessa olleen kokeneen menetyksiä. Jotkut maksavat niistä vuosista vieläkin, toiset selvisivät kuin sattumakortilla vähemmillä menetyksillä. Lapset ovat tarkkoja havannoijia, he kyllä näkevät ja huomaavat, jos joululahjoista toivotuin puuttuu tai ellei syyslomallakaan lähdetä mihinkään, jos ennen oli niin tehty. Osa näki jopa nälkää ja näin alkoivat syntyä leipäjonot. Noita vuosia on kasvattavaa muistaa, kunhan ei jää niihin vellomaan. Osa kärsijöistä teki omat ratkaisunsa eikä paluulippua ollut. Toiset turvautuivat alkoholiin. Ne nuoret, jotka noina vuosina olivat vielä koululapsia, voivat muistaa outoja asioita, kuten vaikka kouluruokalan seinältä ilmoituksen, että ’vain neljä lihapullaa yhdelle syöjälle.’ Hirveän hyödyllistä palata noihin aikoihin, sillä historialla on tapana toistaa itseään. Kaikki kuitenkin alkoi löysän pankkilainoituksen ajoista, jolloin ostettiin isompia ja hienompia taloja ja veneitä, kun pankit kerran tyrkyttivät lainaa. Tokikaan sitä ei ollut pakko ottaa, mutta ihminen on vain ihminen ja haluaa perheelleen ja itselleen parempaa ja parempaa sokeana tulevalle.

Suvi Vaarlan Westend (WSOY 2019) ilmestyy vasta 24.9., mutta yllätyksekseni sain ennakkokappaleen, vilkaisin vähän ja sitten se oli menoa. Suvi kertoo tarinan olevan fiktiota, mutta sanoo tuntevansa aiheen josta kirjoittaa. Totta! Juuri näin se meni. Vaarla kertoo Elinan perheestä, joka on onnellinen, kuten Elinakin on onnellinen lapsi, vaikka hänellä ei olekaan kavereita. Kun hän täyttää 7 vuotta kukaan kutsutuista ei tule hänen syntymäpäivilleen. Eletään aikaa 1984-1988 ja ilmassa on jotakin outoa, kuin savun ja ilokaasun sekoitusta...Sitten Elinan perhe muuttaa Westendiin, jossa on omat norminsa eikä muutto mitenkään sosiaalista Elinaa, mutta tapahtuu jotain muuta: Ollaan saavuttu vuosiin, jolloin verkostoitumisesta tulee pyhä toimitus ja Elinan vanhemmat lähtevät mukaan. Pekka-isä hakee pankista ison lainan ja aloittaa yritystoiminnan, jonka suunnitelma vain kasvaa kasvamistaan ja lopulta se on lomakylä Levillä! Perhettä aletaan huomioida ja heitä kutsutaan tilaisuuksiin. Parhaasta ystäväperheestä Elina saa vakituisen ja pitkäaikaisen ystävän Sandran. Rahaa ja viiniä virtaa, ostellaan matkoja, ostellaan veneitä, mutta tehdään tietty myös pitkiä työpäiviä. Kaikki juhlapyhät vietetään Forsholmien kanssa. Kai on lopulta myös sijoittanut Levin mökkikylään ja näin he kaikki voivat alkaa unelmoida paitsi voitoista, myös yhteisistä lomista Lapissa. Juhannus 1989 vietettiin vielä veneellä Forsholmien kanssa, mutta tunnelmassa oli jotain outoa.

Tunnelma oli utuinen, jollain tavalla unelias.

Tunsin, että jokin oli vialla.

Forsholmit vaikuttivat happamilta, vaikkei siihen ollut mitään syytä. Erik sanoi, että hänellä on vatsa kipeä. Aterian jälkeen Forsholmit halusivat maihin, kotiinsa nukkumaan.

Sitten keväällä 1991 saapuu ulosottomies ja perhe muuttaa Matinkylään. Elina saa jatkaa samalla yläasteella. Tyttöjen ystävyys jatkuu, vaikka vanhemmat eivät siitä enää pidäkään. Tapahtuu todella paljon, mutta kukaan ei näe Elinan sisälle. Tuo aika rakentaa hänet. Elina päättää tuntea talouselämän lait ja pyrkii aikanaan Kauppakorkeaan ja pääsee. Hän tekee myös yhden ratkaisevan päätöksen: Hän ei ikinä määritä ihmistä tämän varallisuuden mukaan. Kaikella on kuitenkin hintansa. Vaarla kirjoittaa järkyttävän todenmakuisesti Elinan masennusvuodesta soluasunnossa ja siitä, miten Elina oli käytännössä kyvytön lähtemään sängystään. Vaikuttavaa! Kirja ottaa kantaa myös Elinan työuupumukseen, jota hän ei millään tunnista. Hän on vihdoinkin koulutustaan vastaavassa työssä eikä yhtäkkiä jaksa mitään...

Nyt vanhemmat elävät omaa elämäänsä ja Elina omaansa. Elina varsin yksinäisenä, sillä hän ei jollain tavalla kuin osaa ystävystyä. On kuin rankat vuodet olisivat rakentaneet hänen ja muiden väliin lasiseinän, jonka läpi ei ole käyminen. Vai onko vika vain siinä, että Elina ei edes oleta, että hän voisi olla hyvinkin suosittu? Ja mitä on olla suosittu? Juhlia isäpapan purjeveneellä? Ulkomaan lomamatkoja äidin luottokortilla? Ei, ei ja ei. Sen elämän Elina oli kurkannut eikä sitä kaivannut, mutta hän oli silti päättänyt olla oikeutettu kohtuulliseen unelmaan, mutta omilla ansioilla ja rahoilla.

Suvi Vaarlan teos on laadukas ja traaginen. Se on sitä monessa. Perhe hajoaa, rakkaus katoaa, tapahtuu paljon muutakin...Kuka ei noita Suomen järkyttäviä vuosia muista, suosittelen vahvasti Westendiä, joka on osa suomalaisen yhteiskunnan historiaa suuressa murroksessa. Ja ketkä ovat kokeneet: Tässä on vertaiskärsimystä. Elina ei sääli itseään, joten mikään itkuvirsi tämä ei ole vain hyvin tarkkakatseinen analyysi lamavuosiin ja Elinaan.

Sattumaa vai valintaa? Vastaus oli kadonnut, sillä hetkellä ei ollut enää mitään, ei mennyttä eikä tulevaa, oli vain tämä, minun elämäni, vain sinisenä ylleni kaartuva taivas, jota pitkin linnut syöksyivät kuin nuolet.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Suketus ja Kirja hyllyssä

12 kommenttia:

  1. Kiitos kirjan esittelystä Leena. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  2. Tuo aikakausi säilyy mielessä aina, sillä tämä aika muistuttaa pikalainoineen ja vippeineen 90-lukua. Ihmiset ovat koukussa rahaan ja sen tuomaan hyvään oloon. Moni työkaveri oli taannut sukulaisten velkoja ja joutui maksumieheksi. Muistatko miten pankit saivat valtiolta lisärahoitusta, etteivät menneet nurin, mutta takaajat joutuivat maksamaan. Luulenpa, että monet sukulaissuhteet menivät poikki tuohon aikaan. Nyt rahaa tyrkytetään joka puolelta ja tuhannet ihmiset ovat velkaantuneet älyttömistä koroista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, samaa mieltä! Osto-onni kestää tutkijoiden mukaan puoli tuntia, joten ei kannattaisi...Sivusta seuranneena takauksia: Niissä ovat menneet sukulaissuhteet siinä missä ystävyyssuhteetkin. Muistan. Se ei voi unohtua. Ihmisellä ei ole tapana oppia menneisyydestään.

      ♥♥

      Poista
    2. Minäkin maksoin tuolloin omaa asuntoa ja muistan, miten pankkivirkailija varoitteli minua, että älä vain mene takaamaan kenenkään lainoja.

      Poista
  3. Tämä kuulostaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  4. Muistan tuon ajan kuim eilisen päivän. 1991 markka devalvoitiin ja 1992 se laitettiin kelluun. Monella yrittäjällä, kuten meilläkin oli valuuttalainaa, jota pankit olivat tuputtaneet melkein "väkisin".Asiakkaiden valuuttaluotot olivat suojaamattomia, mutta pankin omat ulkomaiset luotot suojattuja. Tuho pyyhki yli asiakkaiden, mutta ei pankkien.
    Lainamäärä lisääntyi yhdessä yössä, ei paljon hymyilyttänyt. Ihme, että siitäkin selvittiin jaloilleen, mutta menetyksiä oli.
    Nyky meininki on yhtä hulvatonta. Lainojen korot ovat nyt pitkään olleet niin alhaalla, että jossain kohtaa niiden on pakko tulla ylöspäin. Monilla on valtabia asuntolainoja ja hallitus kiristi vielä korkojen vähennysoikeutta, niin ei hyvältä näytä.
    Täytyy hankkia tuo ja lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, samoin. Meillä oli yrittäjäystäviä, joille kävi todella rankasti. Joku olisi selvinnytkin, jos pankit olisivat antaneet mahdollisuutta ja maksuaikaa. Meillä oli myös muutama ystävä, joilla oli ok-talo valuuttalainalla...eroja tuli. Kukaan viroissa olleista ystävistämme ei ollut edes lomautettuna, mutta meille iski salama. Meri oli niin lapsi, että ei tajunnut vielä mitään, enkä tässä nyt retostele yksityiskohtia,mutta rankkaa oli. Sitten tapahtui odottamaton tapaaminen ja selvisimme. Olen kova likka arkistoimaan. Nyt niitä pitäisi hävittää, ei kaikkia kuitteja voi säilyttää. Just tuon laman aikana meidän asuntolainan korko pelkästään oli 16 prosenttia! Kovemiakin lukuja olemme kuulleet.

      Nyt on sentään minusta se suoja, että Suomi on eurossa eli vastaavan kokoisia korotuksia tuskin voi tulla. Se mikä on mennyt alas, tietysti tulee myös ylös, mutta ei sellaisella rytinällä kuin markka-aikana. Meidän päättäjät ovat osa niin taukkeja, että hyvä vain näin.

      Meidän nuoret juuri aloittivat oman talon laittamisen. Minusta heillä on hyvät lainaehdot, mutta tätä toisten asiaa en voi puhua tämän enempää.

      Lue ihmeessä. Mun aika menee nyt vanhoja lukiessa, kun siinä Vaarla on kertonut sen kaiken niin hemmetin hyvin.

      ♥♥

      Poista
  5. Leena, luemme koko ajan samoja kirjoja, minä vaan viiveellä. Olen lukenut tämän jo pari vuotta sitten mutta jouduin sen lukemaan pikaisesti uudelleen, koska se on lukupiirimme seuraava kirja. Oipa synkkää aikaa, jonka muistan mutta onnneksi ei osunut minuun kuin vain sillä tavalla, että se oli koko yhteiskunnalle painostavaa aikaa. Hiljattain luin Annamari Marttisen Häriömerkinnän, mikä käsittelee saman tyyppisiä asioita kuitenkin pienmmässä mittakaavassa. Yhteistä molemmille kirjoille on, miten hirveä voi häpeä olla.. Häpeä on pelottava tunne, joka saattaa lamauttaa koko ihmisen. Ainahan me ajattelemme, mitähän muut sanovat, jos tietävät... Sydän

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erkki, tuo lama ei osunut yhteenkään virassa olevaan ystäväämme, mutta hyvin moni kuten mieheni ja moni muu liike-elämässä koki kaiken. Päätimme, että tyttäremme on liian nuori tätä ottamaan vastaan, joten kun isä oli kotona 4 kk, se oli lomaa. Nyt tytär ja hänen ystävänsä ovat lukeneet tämän ihmeissään. Sinähän olit virassa. Kukaan opetuksessa tai sairaanhoitopuolella olevista tutuistamme ei kokenut, mitä liian monet. Anna-Marin Häiriömerkintä on minulle hänen parhaansa. Me emme hävenneet! Sitten tapahtui ihme, sillä mieheni kohtasi uimahallissa lasten kanssa ollessaan miehen, joka oli myös uittamassa lapsiaan. Hän omisti kuuluisan firman, jonka tuotantojohtajaksi hän pyysi miestäni tammikuun alusta. Mieheni teki muovialan yritysten eri johtotehtävissä 47 vuotta, kunnes jäi muutama vuosi sitten eläkkeelle. Ja mitä nyt? Hänet kutsuttiin työryhmään, jossa tohtorit tarvitsivat muovialan osaajaa. Kehitteillä on jotain, joka tulee auttamaan monia, joten mieheni päässä ja meidän olohuoneessamme tehdään historiaa! Tämä ei kuitenkaan sido kuin muutamaan tapaamiseen kuukaudessa. Ja jos reissu, voimme senkin supistaa kertaan. Hienoa, että on osattu arvostaa tieto/taitoa, jota Reimalle on kertynyt ympäri maailmaa ja Suomessa. Tätä eivät ole keksineet edes kiinalaiset. Westend on juuri heidän luettava mielestäni, jotka eivät tienneet mitä se todella oli. Sydän.

      Poista