Vuoden 2022 parhaat kirjat Leena Lumissa

Vaikka olen tänä vuonna lukenut määrässä vähemmän kuin koskaan, sen ei tarvitse olla laadussa. Tietenkin tulosta määrittää kirjojen lukumäärä, mutta kaiken uuden elämäämme tulleen mukana, aikani ei enää riitä enempään. Koska kohtasin pari kirjoitusjumia, luin niihin lääkkeeksi muutamia vanhoja Patricia Highsmithin dekkareita. Ne menivät kuin vettä vain. Ja olivat todella pelottavia ja sivuja niissä noin 250! Kummatkin jumini alkoivat viisisataasivuisista dekkareista, joita olen lukenut usein enemmän tai vähemmän  ajalla, sillä niissä on liikaa henkilöitä, aikahyppelyitä ja välillä tuntuu, että yhteen kirjaan on mahdutettu kolmen kirjan matskut. 

1.  Riitta Jalonen Omat kuvat

Voi olla, että yritykseni olla kirjoittamatta on työn perimmäistä luonnetta vastaan. Kirjoittamiseni on samanlaista kuin lumisade, joka ei tule taivaalta anomalla vaan tulee kun on tullakseen. Kuitenkin tahto lopettaa on samalla lailla voimakkaasti mielessä kuin aikoinaan se että on pakko kirjoittaa.

Lumen mukana tippuu uusia lauseita. 

Se että Taikavuorella sataa lunta, on ylimääräinen lahja.

Pelkään lopettamista yhtä paljon kuin jatkamista. Haistoin yöllä lumen! Sen on pakko olla harhaa. Sitten näin kirjasi yöpöytähyllylläni ja aloin etsiä vastausta. En ole ikinä halunnut olla mikään itkupilli. Jos on itkettävä, se tehdään sievästi eikä suu auki poraten. Ja paskat! Tämä lady on tänään lukenut tämän kirjan ja vollottanut rumasti. Sinä olet minun Janet Frameni ja minä porasin sinuun reiän asunnoksi. Toukokuun tytöt ovat villeiksi luotuja, mutta kaipaavat usein hiljaisuutta. Tai musiikkia, joka antaa voimaa, lohduttaa ja hivelee ihoa kuin joku kadonnut. Jossain soi Donizettin Lucia Di Lammermoor....

2.  Britt Bennet Mikä meidät erottaa

Oli täydellisen selvää, että lukisin oman aikamme kirjan, jossa mustat itse haluavat erottua toisistaan aina asuinalueita myöten. Mallardin pikkukaupungista syntyi mustien oma "not into my backyard". Kaupunki oli valkoisten mustien kaupunki. Mitä valkoisempi olit, sen ylempänä olit hierarkiassa. Aivan kuin yhteinen historia ei olisi ollut mitään ja valkoisten opit olisi imetty hengityksen ja kokemusten kautta. Kirja on salailun ja rasismin tarina, se myös huutaa tunnesiteiden perään, mutta vastaako kukaan?

Reese avasi Juden hautajaismekon vetoketjun, taitteli vaatteen kivelle, ja sitten he kahlasivat kiljahdellen reisiä myöten kylmään veteen. Tämä joki, niin kuin kaikki joet, muisti virtansa kulkusuunnan. He kelluivat puiden lehtevän katoksen alla ja anelivat unohdusta.

3.  Ville Hytönen Johannes Andreas

Ville Hytönen on jäätävän huikea kirjoittaja. Ei ollut vaikea arvata, että luen murhista kertojalta, joka on antanut kynänsä hetken viivähtää runomusteessa, meren vaahdossa, nuotiotulien savuissa. Runoilijat ovat parhaita monessa. He eivät rakentele järkyttävän koukeroisia, ylipitkiä virkkeitä. Lauseet ovat pelkistettyjä. Isonkin asian Hytönen kertoo lyhyesti, mutta kaiken perässä voi kujertaa lumikyyhky. 

En halua varoitella nyt herkkiä, sillä lehdessä on kerrottu koko tarina ja kirjan kirjoittaja on käsitellyt aihetta sukeltaen päähenkilöiden päiden sisään täyttäen tyhjiöt fiktiolla. Kyseessä ei olekaan tietokirja, mutta faktat ovat kohdillaan. Ville Hytönen sanoo sen, minkä minä olen usein yrittänyt sanoa: "Ihmisten tunne-elämää ei pysty kuvaamaan vain sitä kautta mitä tapahtui, vaan siinä täytyy olla jotain muuta. Fiktio tuo enemmän tietoa esiin kuin faktakirja."

Minä olin Johannes, pappisperheen lapsi, myöhemmin ehkä sosialisti, työläinen ja aviomies Ja minä olin Andreas, öinen saalistaja, salaisuuksien kätkijä ja elämän ja kuoleman ratkaisija.

Minä olin Johannes-Andreas Hanni, papinpoika maailmassa, jossa pappeja ei enää tarvita. Siksi minä olin se mikä minä olin.

Olin lamaantunut, raskas ja punainen. Olin lunta, olin lintu.

4. Heikki Tiilikainen Kolmen rintaman mies

Sain heti alussa vahvan tuntuman levottomaan nuorukaiseen, joka jo varhain karkasi merille toimien jungmannina ja se vihattu ruotsin kielikin piti opetella. Nuori mies, oikeastaan melkein poikanen vasta, palasi Suomeen talvisodan alussa ja haavoittui 1940. Sittemmin alkaakin aueta Sepon mieli, vaikka tuskin hän tajusi, mitä joku nainen saaressa paljon myöhemmin hänestä ajattelisi. Sepon elämästä tuli minulle syväluotaus nyt meneillään olevaan sotaan ja hyvin konkreettisesti. Niin liki miehen mieltä kirjan kautta tuskin pääsee kuin nyt itse, kun jouduin kohtaamaan itänaapurimme toimet. Tämä on tietokirja ja minulle Seppo Tiilikaisen elämäkerta, mutta Ukrainan aroilla repesin sirpaleiksi, joiden haavoille Sepon rakkaudelliset kirjeet rintamalta kotiin eivät yhtään helpottaneet oloani. Arolta tuuli kovassa pakkasessa...ukrainalaiset, joita he kohtasivat paljastivat vihansa Neuvostoliittoon niin rajusti, että varma oli Sepon periksiantamattomuus. Tämä tarina on tunteita, tuskaa, totta ja salatun mielen avautuminen. Tätä kirjoittaa isän tyttö, jolle isä kertoi elämänsä järkyttävimmän tapahtuman sodasta. Olin esikoinen enkä ikinä unohda....

Seppo ehtii vielä kesäiselle lomalle vuonna 1944. Isä ja poika pohtivat tulevaa...Tämä on viimeinen kuva Seposta. Hän on kuin pieni poika, jonka olisi kuulunut saada olla kodin turvassa kauhun vuodet. 

Rüht euch!

5.  Elin Cullhed Euforia

Nyt olimme tässä, kuun loisteessa, ja Teddy työntyisi minuun. Lämpö valuisi meistä pois, meistä molemmista yhtä aikaa. Nojasin kyynärpääni sänkyyn ja painoin suurta takamustani hänen ruumistaan vasten.

Olen sairas Ted, olet sairastuttanut minut ja olen täysin palasina, joten vähin mitä voit tehdä on pysyä siinä ja suitsia tätä mielettömyyttä, tätä viekasta raskautta, joka tyhmentää minua ja tekee minusta hitaan, vaikka haluaisin olla kaunein Luojan luoma tyttö päällä maan. 

Elin Cullhed ei korosta pahimpia, sillä niitäkin löytyi kun vähän etsin muualta. Elin tuo esiin Sylvian mielentilan, joka heilahtelee äärestä ääreen kuin Britannian kylmä sää, Sylvian inhoama. Sylvian kuvailussa Elin on onnistunut erinomaisesti. Sylvian tyhjyyden tunne, Sylvian raivokohtaukset heidän taistellessaan Tedin kanssa, Sylvian valkohehkuinen raivo hänen tajuttuaan Tedin pettävän häntä yhtä hyvin kuin apaattinen mitääntekemättömyys ymmärrettyään ettei voi Tedille mitään. Hän ei voi haudankaan yli Tedille mitään!

En tietenkään kiellä Sylvian sairautta, mutta kuten kirjoitin Virginia Woolfin kirjasta Vuodet: 

Äärimmäinen intuitio ja herkkyys ovat usein naimisissa suuren lahjakkuuden kanssa. Jollekin kaikki voi olla niin läpinäkyvää, että vaikka kuinka kaipaisi niitä junan suojaverhoja, on pakotettu katsomaan ja kokemaan, kunnes ei vain enää jaksa. Onneksi uskon Woolfin kirjallisen lahjakkuuden kristallisoituneen hänen elämästään, en kuolemastaan.  Samoin uskon Sylvia Plathin kohdalla hänen runojensa hohtavan lahjakkuuden, en hänen kuolemansa kautta.

Mikään näissä ei ole kiveen hakattua ja seitsemäs aalto pyyhkii sen jo pois. Toisaalta jollekin voikin olla suuri merkitys, kun ensin löytävät sen eli lukevat kirjat. Kolmen rintaman miehessä olin seisomassa Ukrainan arolla yön pimeydessä 40 asteen pakkasessa ja ymmärsin, että...Ville Hytönen taas kirjoitti kirjansa sekä runoilijan sulkakynällä että terävimmän veitsen kärjellä tuoden tositapahtumiin rivien välisen toisen näkökulman.

Tämän vuoden iloni ovat olleet ihanat lastenkirjat:

Penni Pähkinäsydän ja Viluhallan arvoitus sekä

sekä Murkens ja hirmuinen syysmyrsky. Voitte ola varmoja, että näitä sarjoja seuraamme jatkossakin.

Ensimmäinen lause toi tullessaan toivon. Vain toivon tähden voin kirjoittaa, en vihan tai pelon. Kun on kirjoittamalla kokenut kirkkauden ja nähnyt mustasta ajasta erottuvan valon, ei voi unohtaa sanojen voimaa.

Riitta Jalonen Kirkkaus

Rakkaudesta kirjoihin

Leena Lumi