Sanat huutaa kahdeksan tuntia aiemmin vaimokseen tulleelle Florencelle Edward Ian McEwanin kirjassa Rannalla (On Chesil Beach, Otava 2007). Se mitä on tapahtunut näiden sanojen ja vihkitilaisuuden välissä on melkein käsin kosketeltava piina niin kahdelle asianosaiselle kuin lukijalle.
Ian McEwan on käsittämättömän hienosti osannut tuoda esille kaikki vivahteet tragediasta, joka seuraa, kun kaksi varsin kokematonta nuorta menee naimisiin oikein itsekään ehkä tajuamatta, mitä ovat tehneet. Millään en voinut olla ajattelematta, että Ian on itse kokenut tämän hyvin nuorena, sillä tapa, jolla hän tavoittaa sekä miehen ajatukset että myös naisen, on syvälti käytyä.
Olemme vuodessa 1962, jolloin ’60 lukulaisuus ei ollut varsinaisesti vielä saavuttanut vanhaa mannerta. Edward opiskelee historiaa ja valmistuu huimassa vauhdissa jo 22 vuotiaana. Florence on tuleva viulutaiteilija. Ajan tyyliin eivät vielä kuuluu esiaviolliset suhteet, vaan kunnon tyttö on pidättyväinen ja kunnon kosija hyväksyy tämän. Kosijalla on hieman kokemusta, mutta Florencen oppi tulee vain kunnon vaimon käsikirjasta, jossa kerrotaan miten miehen elin työntyy hääyönä naiseen ja silloin voi ajatella vaikka kuningaskuntaa! Florencea kauhistuttaa, mutta toisaalta hän haluaisi olla kuten ystävänsä, mennä naimisiin ja saada lapsia. Ja lapsiahan ei saada ilman tuota iljettävää alistumista, jonka kyllä luvataan olevan nopeasti ohi…
Pariskunta on majoittunut hotelliin Dorsetin rannikolle ja tilannut päivällisen huoneeseen. Heillä ei ole mitään puhuttavaa keskenään. Hiljaisuus ei tunnu hyvältä. He alkavat kuunnella alakerrasta kuuluvaa radion uutislähetystä, kunnes Edward ehdottaa, että he menisivät alas sitä kuuntelemaan…Ehdotus on mustaa huumoria, mutta epätoivolla maustettuna. Nyt Florence yrittää sietää edes Edwardin suudelman, vaikka hän inhoaakin yli kaiken miehen kieltä, joka tunkeutuu hänen suuhunsa kuin limainen käärme, tutkii hänen ikeniään, tunkee hänen kielensä alle…Florence on varma, että oksentaa Edwardin suuhun ja häneltä pääsee tahaton voihkaisu, jonka Edward parka kuvittelee himon ilmaukseksi…
Tilanne on niin piinallinen, että lukija toivoisi Florencen tavoin kaiken olevan pian jo ohi, mutta kärsimys vain lisääntyy. Ja Edwardin piina on sikälikin suuri, että hänen on tähän asti annettu koskettaa vain rintoja ja hän on pidättäytynyt jo viikkoja itsetyydytyksestä, koska on arvellut Florencen olevan seksuaalinen ja aistillinen nainen. Mitään todellisia perusteita näille arveluille ei ole!
Florence yrittää parastaan edelleen yllään sininen hameensa, jonka vetoketju on juuttunut kiinni:
Florence oli tyytyväinen kun muisti punakantisen käsikirjan neuvon, että morsiamen oli täysin hyväksyttävää ’ohjata mies sisään’.
Ensin hänen kätensä osuivat kiveksiin, eikä hän pelännyt yhtään, vaan kiersi sormensa hellästi tuon merkillisen karvapintaisen kapineen ympärille. Hän ei ollut koskaan osannut uskoa, että moinen saattaisi ilman hankaluuksia riippua aikuisessa ihmisessä. Sitten hän omaksikin hämmästyksekseen rohkaistui tarttumaan penikseen lujalla otteella noin puolesta välistä ja kääntämään sitä vähän alaspäin…
Ja sitten täytyy todeta, että tapahtuu pahin, ja molemmat nuoret seisovat hääyönsä raunioiden keskellä, mutta täysin kyvyttöminä korjaamaan mitään. Florence juoksee loukkaantuneena rannalle ja hetken yksin olo saa Edwardin näkemään koko kuvion: Florence on täysin epäaistillinen ja vailla halua. Häntä on huijattu! Ja Edward ryntää rannalle Florencen perään ja siellä hän muistuttaa Florencea vihkikaavan sanoista: …ja ruumiillani sinua palvon!
Jotkut kirjat ovat kuin leffa, joka onkin melkein näytelmä eli tapahtuu pienessä tilassa, antaa tilaa keskittyä syvällisesti päähenkilöiden tunnetiloihin, ei tuo mukaan mitään turhaa ja asia itsessään nousee pintaan kuin loimottava tuli ja polttaa kauan jälkeenkin päin. Tämä Ian McEwanin kirja on tragedia, vaikka voi siinä joku nähdä mustaa huumoriakin, mikä onkin McEwanin yksi tyylikeino. Minä näin pelkkää tragediaa ja olin hirveän onnellinen, että seksuaalinen vallankumous ja ehkäisypilleri saavuttivat minun nuoruuteni.
Mietin myös, kun luin kirjan liepeitä, kuinka kevyen kuvan ne antavat kirjan sisällöstä. Enemmän tekstinäytteitä, kiitos!, niin kiinnostava kirja löytää lukijansa! Rannalla on todella kiinnostava, suorastaan nerokas, jos osaa tajuta hienovireisissäkin lauseissa niiden alla olevan todella syvän tragedian. Ne, joille kirja aukeaa täydesti, palaavat Rannalle aina vain uudestaan...
*****
Ian McEwan Leena Lumissa
*****
Tämän kirjan ovat lukeneet lisäkseni ainakin Opuscolo Katri Linnea Lukutuulia
Minulla on sellainen vakaa olo joka innostaa lukemaan muitakin McEwaneita!! Annoin tämän kirjan lahjaksi eräälle kaverilleni.
VastaaPoistaTuure, sinun vakaa olosi McEwanin suhteen on oikeaan johtava suuntaviitta. Mitä enempi näitä luen, sen enempi pidän. Olen HYVIN iloinen, että aloit innostua McEwanista;-)
VastaaPoistaTiedätkö, se Atonementin maisema, idylli --- siitä tulee aivan mieleen hartaan ja traagisen Lokin lavasteet!
VastaaPoistaOi Tuure!, minä en ole vieläkään ehtinyt sitä Lokkia...
VastaaPoistaAtonement on uskomaton kirja. Oletko nähnyt siitä tehdyn elokuvan. Kerrankin filmi ylistää kirjaa! Yleensä myötähäpeän, kun esnin luen mahtavan kirjan ja sitten katson siitä tehdyn leffan. Ja Lukijassa kävi jotain odottamatonta: Filmi oli kerrankin parempi kuin kirja, johon elokuva perustui.
Meillä oli vieraita ja yritän nyt vielä lähteä lukemaan. Olen onnessani, kun vihdoinkin sinulla on aikaa lukea niitä, joita sitten voin vaikka kommentoida;-)
Pidin niin tästä kuin Amsterdamistakin. Molemmista jäi sellainen "vai näin tässä sitten kävi" -fiilis. Pitäisikin lukea lisää McEwania!
VastaaPoistaSatu, minäkin pidin Amsterdamista, Sovituksesta, Lauantaista ja Sementtipuutarhasta. Nyt varmaan unohdin jonkun, mutta en ole vielä saanut Robertsiani enkä Hesariani;-) Ehkä kannattaa lukea kaikki McEwanit! Ei käynyt huonosti, kun tutustuit kirjailija Ian McEwaniin;-)
VastaaPoistaKaivoin tämän arvostelusi esiin, sillä luin juuri Rannalla-kirjan. Halusin nähdä, mitä olet aiheesta kirjoittanut. Yhdyn täysin sanoihisi, mutta yksi asia kirjassa jäi askarruttamaan. Oliko Florence kokenut nuorena hyväksikäyttöä isänsä taholta? Sitähän ei sanottu, mutta siihen suuntaan oli vihjeitä.
VastaaPoistaKAiken kaikkiaan aivan upea elämys!
Mirka, hyvänen aika, en osannut moista epäillä...Luulin, että hänen käytöksensä johtui vain siitä äidin kauheasta opetuksesta avioseksin suhteen. Tiedäthän, mitti brittitytöille äidit opettivat: Se on semmosita, mitä miehet haluvavat, mutta sen kyllä kestää, kun ajattelee kuninkaskuntaa ja hallitsijaa. Luen uudelleen heti kun saan aikaa. Sain asiaan nyt uuden näkökulman. Kiitos Sinulle!
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, että kirja on suorastaan merkillisen vahva. Ja näyttämöllinen.
Eihän siinä mitään suoraan sanottu, mutta kerrottiin Florencen veneilleen isänsä kanssa kahden nuoruudessaan ja jotenkin viitattiin siihen, että "hänen tehtävänsä oli maata hiljaa mahonkilaitaisessa punkassa ja ajatella jotain sävelmää". Tosin samalla puhutaan myös merisairaudesta. Pokkariversion sivu 112.
VastaaPoistaNiin tai näin, joka tapauksessa kirjassa on uskomattomia tasoja!
Mirka, luin sen sivun. Olet aivan oikeassa! Hän oli hyväksikäytetty. Mitne minä en tajunnut, enkä ole lukenut tätä keltään muultakaan.
VastaaPoistaVoisin lisätä sen arvosteluuni ja viitata tarkkaavaiseen lukijaani. Toisaalta, tänään on yksi lukija järkyttynyt McEwanin Sementtipuutarhasta ja minä suosittelin sitten tätä kirjaa...
Minä pidän Mcewanissa juuri siitä, että hänen kanssaan ei koskaan ole tylsää. Hän keksii hurjimmat jutut ja ne ovat juuri psykologisia. Kun luet muut, kommentoitko minulle niitä. Siis mun kolmen kärki on: Sovitus, Lauantai ja Ikuinen rakkaus, jonka muuten luin vasta äsken. Mieheni lukee nyt Ikuista rakkautta. Siinäkään mikään ei ole niin kuin voisi luulla. Myös Vieraan turva oli kiinnostava ja erikoinen. Sen myös lukee nopeasti, sillä ohut, mutta ei 'ohut', kuten Rannallakin.
Oletpa sinä tarkka lukija. Nyt ihmettelen itseäni, sillä minullahan on dekkarinlukijan mielikuvitus eli kuvittelen aina pahinta. Kiitos!
Minä ajattelin samassa kohtaa ihan samaa kuin sinä Mirka. Mutta tuo ajatus hyväksikäytöstä ei tullut uudelleen myöhemmin kirjassa joten ajattelin että oli kyse vain minun omasta tulkinnasta joka johtui opiskeluista (luen parhaillaan oikeuspsykologian kurssia jossa käsitellään todella paljon lasten hyväksikäyttöä ja huomaan tällä hetkellä tapauksia jokaisessa kirjassa;)). Mutta mielenkiintoista että joku muukin ajatteli samoin!:)
VastaaPoistaSiis nyt musta tuntuu, että Mirka on oikeassa. Ja sinä ja minä varmaan tulkitsemme samoin, sillä siinä venemuistelossa oli kylmää outoutta, tytär yritti etäännyttää itseään siitä tilanteesta ja sehän on merkki siitä, että asia menee rankasti 'yli'. Ja kun ajattelee, mitä Ian McEwan yleensä kirjoittaa, niin hän ei kaihda mitään. Enempi minua nyt ihmetyttää, että hän on tässä käyttänyt ohutta verhoa...Ehkä tarkoituksella?
VastaaPoistaEpäilin itsekin itseäni :) Tuntuu, että näen välillä liikaakin mörköjä joka paikassa. Voihan olla, että tilanne on jätetty tarkoituksella usealla tavalla tulkittavaksi.
VastaaPoistaToisaalta siinä hääyön kuvauksessa yllätti se Florencen räjähtävän voimakas inhoreaktio miehensä siemensyöksyä kohtaan. Aivan kuin se olisi aiemmin koettu ja nähty. Siitä vasta aloin enempi ajatella, että mistä kaikki oikein johtui. Täytyy kai palata kirjan pariin heti uudelleen.
Nyt voi olla, että olen väärässä ja yritän korottaa itseäni turhan fiksuksi ja tarkkaavaiseksi, mutta muistelen, että minullakin olisi tuo hyväksikäytön mahdollisuus tullut mieleen lukiessani tätä kirjaa. Mutta lukemisesta on jo aikaa, se oli ennen näitä blogeja, enkä ole mihinkään kirjoittanut ylös mietteitäni. Pitää minunkin lukea tuo kohta uudelleen kirjasta ja katsoa, muistuuko siitä jotakin mieleen.
VastaaPoistaKaroliina
Mirka, minulta se kohta löytyi samalta sivulta kuin sinulta, vaikka minulla sidottu laitos. Olen varsin vakuuttunut, että olet oikeassa. Olen tosin lukenut Rannalla kahdesti, mutta välissä oli paljon vuosia. En tajua, miksi se ei auennut minulle. Mietin liikaa tuota brittiläisten 'hienon naisen' kasvatusoppeja.
VastaaPoistaKaroliina, joskus kirja vaatii uudelleen luvun. Minä jouduin lukemaan Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin kahdesti, sillä ensimmäisellä kerralla hurmaava, boheemi, vaika Bill vei kaiken huomioni. Tai joutua ja joutua, Sirin kirja on puhdasta euforiaa!
Nyt taidamme nähdä kaikki jo, mitä tässä oikeasti oli takana. Eikä voi olla ohittamatta Mirkan huomiota Florencen järkyttävään inhoon miehensä siemensyöksyä kohtaan. Sen jo pitäisi olla selvää 'pässinlihaa'.
Hahaa! En viitsinyt Leena lukea tätä sinun tekstiäsi ennen kuin olin itse lukenut Rannalla ja nyt luin myös sinun ja Mirkan keskustelun. Ja päädyin aivan samaan päätelmään kuin Mirkakin!
VastaaPoistaRannalla oli todella hienovarainen kirja, rivien välissä tapahtui PALJON.
Linnea, minä olen lukenut tämän monasti, enkä tajunnut. Luulin, että se on vain sitä brittiläisen keskiluokan typerää kasvatusta: Kestä se ja ajattele kuningashuonetta!
VastaaPoistaLinkitän nyt sinut tähän. Kukahan muu on tehnyt.
Hieno kirja!!!
Pakko kommentoida näinkin vanhempaa tekstiä nyt kun itse kirjan luin. Itsellenihän tuli hyvin nopeasti tunne juurikin hyväksikäytöstä ja olin pettynyt, kun se tuntui pitävän paikkansa, mutta asia jäi siihen. Sitä ei koskaan sen enempää selvitetty, ei näytetty sen suurempia seurauksia tms. Arr.
VastaaPoistaJa jos lukee sivun 112 tarkkaan, niin mielestäni kohta "Muistikuva tuntemuksesta, sen sisällä olemisesta ja sen todellisesta käsittämisestä oli jo ehtinyt haaleta kuivaksi historialliseksi faktaksi." Mielestäni kun lukee koko sivun, niin tuo viittaa selvästi siihen, että isä on tytön jo maannut.
No, minä luin ihan sillen sokeana, että ajattelin naisen käytöksen johtuvan siitä brittikasvatuksesta, jossa opetetaan, että 'kun mies tekee sitä, katso kattoon ja ajattele kuningashuonetta'. Ei siis tullut mieleenkään. Tämän päivän valossa tietenkin, jos näin oli tapahtunut, se olisi pitänyt selvittää, mutta McEwanilla on vähän tätäkin, että hän ei selittele. Samahan oli Sementtipuutarhassa.
VastaaPoistaKyllä minä sen sitten tajusin, kun luin uudelleen, että näin se on mennyt.
En muista mitä olet McEwanilta lukenut, mutta Vieraan turva on järkyttävä Venetsia-kokemus ja Launtaissa on sitä jotakin. Ikuista rakkautta jotkut pitävät Ianin parhaana kirjana. Minulle Vieraan turva oli niin järkyttävä, että pakko lukea uudestaan. Jaana on sen juuri arvostellut eli siis Jaana Täältä toisen tähden alta -blogista.
Voi, oli tämä Vaikuttava! Ihan kuin muutkin McEwanit (olen lukenut Lauantain, Ikuisen rakkauden ja Sementtipuutarhan). En osaa oikein sanoa muuta, täytyy vähän makustella tätä kirjaa vielä...
VastaaPoistaTuulia, nimenomaan. Olen lukenut Rannalla monta kertaa, kuten myös Lauantain ja Vieraan turvan. Vieraan turva on yhtä 'ohut' kuin Rannalla, kokeileppa sitä. Rannalla on paljon pidetty, Sementtipuutarha jakaa ehkä eniten mielipiteitä McEwanin kirjoista. Makusteleppa nyt, tulen sitten lukemaan;)
Poista