IRLANTILAINEN TYTTÖ

Se oli hirmuinen heinäkuu. Se muutti monen elämän. Sen mukana kylään tulivat varjot. Huoli nuokkui kylän teillä rinnan kesän viimeisten sormustinkukkien kanssa. Miesten kainaloihin kasvoivat tummat puolikuut, ja me nukuimme ikkunat raollaan. Mutta harjulta ei tietenkään löytynyt mitään – ei muta kuin tupasvillaa, takertunutta lampaankarvaa ja minun jalanjälkiäni. Ja näköala. Poliisitkin pysähtyivät, varjostivat silmiään ja jäivät hetkeksi tuijottamaan. Näin villiraparperimaaltamme, kun he tekivät niin.

Susan Fletcherin Irlantilainen tyttö (Eve Green, Like 2010, suomennos Jonna Joskitt) on niitä unenomaisia lapsuudenkuvauksia, joissa aikuinen palaa osin selvittämättömiin muistoihinsa sisäisestä tarpeestaan saada vastauksia vaiettuihin tapahtumiin ja osin myös selvittääkseen omia motiivejaan teoilleen, joita ei enää tekisi. Ehkä.


Kirjan päähenkilö on Evangeline, joka seitsemänvuotiaana jää orvoksi ja lähetetään Walesiin isovanhempiensa hoteisiin. Isovanhemmat asuvat alle sadan asukkaan Cae Tresaintissa, joka vaikuttaa päällisin puolin hyvinkin sopivalta paikalta pienen Even varttua aikuiseksi. Hyvin äkkiä punatukkainen Eve kuitenkin huomaa, että hänessä on jotain outoa, sillä nimitys ’varasteleva irkkuäpärä’ ja ’spitaalinen’ seuraavat häntä kuin varjo. Utelias ja melkein itsesuojeluvaistoa vailla oleva Eve alkaa etsiä ja kulkea edesmenneen äitinsä jälkiä aukoen samalla ovia, joiden takaa löytää elämän koko kirjon sen rumuudesta kauneuteen. Samanaikaisesti kylässä tapahtuu jotakin…

Irlantilainen tyttö on Susan Fletcherin esikoinen, mutta me saimme sen suomeksi vasta nyt. Kirja voitti 2004 esikoisromaanipalkinnon. Fletcheriltä ilmestyi toinen romaani, Meriharakat  2008 (Like ),  joten ainakaan ns. yhden romaanin kirjailijasta ei ole kyse. Vertailua en pysty tekemään, sillä Meriharakat  meni minulta ohi, joten kerron nyt vain Evangelinestä, irlantilaisesta tytöstä ja eräästä kesästä.

Susan Fletcherin Irlantilainen tyttö on viehättävä, sujuvasanainen, mutta hieman hidastempoinen kirja. Viime mainittu ei ole välttämättä huono asia, sillä hyvin usein, liian usein, saamme kärsiä aivan liian hektisistä kirjoista, joten päätin antaa tuon hitauden olla ja keskityin muuhun.

KADONNUT, Rosemary Anne Hughes, 12 vuotta


Trais rhywiol, raiskaus


Mitä raiskaus on? Ihanan asian turmelua.


Kylässä siis tapahtuu, mutta se ei estä kirjaa olemasta viehättävä tavalla, joka vie väistämättä Maevy Binchyyn ja hänen tyyliinsä kertoa lapsuudesta ja nuoruudesta. Jonkinasteinen pahan aavistus väijyy koko matkan lukijaa ja yllätyksiä on matkassa, mutta Fletcherin kieli on kaunis silta pahasta pois, joten päällimmäiseksi kuvaksi jää muistojen laatikko, josta Eve etsii äitiään ja löytää pöllönsulan, viinipullon korkin, kuivuneen luhtalitukan kukan, Cardamine pratensis, mustarastaan munankuoren…Miten voi antautua pahalle, kun kaikkialla kodikasta päärynöiden marinointia, tuuli puhaltaa vanhoihin kirjeisiin, rakastetun silmät ovat sumua ja linnunsulkia ja kaikkialla, kaikkialla…huumaava jasmiinin tuoksu…joku kantaa villikukkia uupumatta oven taakse ja lopulta:

Daniel. Miten ihmeessä olen saanut hänet omakseni?
”Evengeline?”, Daniel hymyili.
Nyökkäsin hitaasti, suu täynnä kakkua.
Hänen selkänsä takaa ilmestyi pieni ja hentoinen kimppu varhaisia lumikelloja – Galanthus nivalis.
”Hyvää syntymäpäivää”, hän sanoi.

Ja kun suljin kirjan näin aivan selvästi kuinka suloinen, vaaleanpunavalkoinen peltokierto, Convolus arvensis, kirjoitti K-kirjaimen polulle, joka odotti Evangelinea…

***

Kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin  Peikkoneito  Tuulia  Susa Naakku Nino ja Katja/Lumiomena