Kätesi ovat kevyt kesätuuli,
ne liikkuvat minua ees taas hiljaa,,
ne ovat uinti pitkin kuunsiltaa.
Kätesi ovt ensi lämpö kevään,
niistä eloon herään.
Kätesi ovat linnunpesä,
ne ovat turva myrskyn ja sateen,
suojassa niiden ikikesä.
Kätesi ovat voima ja tahto,
ne jaksavat silloinkin kannattaa,
kun minua heikkoa jo uuvuttaa.
Kätesi ovat kirkas aamu ja sininen uni,
niiden lämmössä on hyvä päivä aloittaa,
niiden pesään haluan kaikki yöni nukahtaa.
- Leena Lumi -
kuva Sandy Pimenoff (Iurima Ultima)
(Hyvin vanha runo, jonka kirjoitin tavattuani Alfaurokseni. 'Syy' julkaisuun Ilsen, joka jotenkin oudosti muistutti minua tänään juuri tästä runosta;-)
*
VastaaPoistaPienen pienet kädet myös noin.
Kätesi on kauniisti kirjoittanut tuon kaiken, suuren tunteen ja sydämen onnen sanalliseen muotoon.
VastaaPoistaHuokaus, osaisinpa minäkin.
Vaikka itse sanoit, että "naiivi", niin eikö ole ihana muistaa itsensä nuorena ja vastarakastuneena... suloista ja kallisarvoista, että olet tallettanut sen tunteen näihin sanoihin.
VastaaPoistaKaunis rakkausruno.Osaat käyttää hyvin sanoja,Leena:-)
VastaaPoistaHannele, varmasti! Minulla on vain ihan eri kaikki: Mieheni kädet ja koirannuolaisuja;-)
VastaaPoistaUnelma, kiitos! Minä aavistan sinussa sanan taitajan...Paas sanavirta auki;-)
Ilse, naiivi oli väärä sana, tarkoitin enemmänkin, että en enää kirjoita tällä tyylillä. Vieläkin kyllä rakkausrunoja ja edelleen sytytämme toisemme tuleen ja siitähän ne uudetkin runot kertovat, mutta paljon, paljon eroottisemmin. Minä olen nyt Aikuinen Nainen, joten luonollista, että tyyli on toinen - kaikessa...;-)
Jael, kiitos! Mutta en usko, että olisit tuntenut minua tästä ellen olisi paljastanut itseäni...
Ilmeisesti Lumimies osasi arvostaa hienoa runoasi, ei ainakaan karkuun lähtenyt. :-)
VastaaPoistaAllu, kyllä hän oli vaikeasti valloitettava. Meinasin uupua, mutta onneksi olin sitkeä. Meidät oli kirjoitettu tähtiin jo enenn syntymäämme olemaan yhdessä. Hänen erostaan oli kulunut vasta runsas vuosi ja hän oli lukenut jostain, että kun eroaa, pitää olla yksin kaksi vuotta. Mitä kaikkea typeryyttä miehet uskovatkaan! Mutta kirjoitin sata runoa ja yhtä monta rakkauskirjettä ja luulen, että vasta runo Minä timantti oon, räjäytti hänen tajuntansa. Kovasti siis oltiin yhdessä, mutta se lopullinen irtiotto tapahtui vasta Sveitsissä alpeilla, jossa minä yläilmoissa kosin ja anoin vielä yhtä lasta, yhtä yhteistä lasta, sillä olin aina haaveillut pienestä tytöstä...Ja kaikki unelmani toteutuivat! Ehkä ohut alppi-ilma teki hänen olonsa vähän huteraksi...Nyt hän on palvonut minua tiedät kyllä mihin päivämäärään mennessä tänä vuonna(se outo kuu sille asialle, sama kuin sulla) jo 25 vuotta VIRALLISESTI. Veret senkun kuumentuvat! Ei sitä nuorena tiedä, miten jännittävää ja hauskaa voi muka-aikuisena olla;-)
VastaaPoistaVain sitä kadun, että opetin hiljaisesta hämäläisestä todellisen suupaltin...
Hyvältä tuntuva runo! Juuri tietyt kädet - niiden kosketus voi herättää tuollaisia onnistuneesti kuvaamiasia hyviä tuntemuksia.
VastaaPoistaRita, kiitos kauheasti.
VastaaPoistaTietysti ne tietyt kädet;-) ja hitaasti...
Voi Leena, niin nuori, kaunis ja rakastunut - ja rohkea!
VastaaPoistaOlet kaikkea sitä edelleen.
Jatka kirjoittamista! Jaksa ja jatka, kaikkien nyt tekemiesi arviointien keskelläkin - jaksa! :)
Toivoo kirjallinen - helteestä huolimatta vähän huurteessa oleva - Ystävä
Eve, näin helteellä on unelmaa ola vähän huurtessa, jos vain kivut ovat poissa...Tiedäthän, kestän mit vain, mutta en kipua, en omaani, enkä sinun.
VastaaPoistaRunot pulpahtelevat kaiken kirja-arvioinnin lomassa...,mutta päässä muhii iso aihe, jantelainen aihe, mutta olen huono pitkässä proosassa, joten taidan puristaa siitä novellin...kunhan pystyn, sillä nyt rankka aihe.
Toivon todellakin, että olet nyt kivuton♥