Runo tuli elämääni niin, että luin vuosia sitten kuolinilmoituksia. Siinä oli toinen säkeistö tästä runosta. Toimin tyypilliseen tapaani eli en pystynyt pidättelemään itseäni, sillä runon alla ei ollut, kenen runo oli!, ja minä soitin leskelle. Onneksi sukunimi oli harvinainen. Monien anteeksipyytelyjen ja surunvalittelujen jälkeen sain asiani sanottua ja ensinnäkin leski ilahtui, kun kerroin, minkä vaikutksen runo oli minuun tehnyt ja toiseksi hän kertoi kirjoittajan olevan Eino Leino. Kolmanneksi hän kertoi, että runo liittyi hänen ja miehensä viimeisiin aikoihin heidän saaressa. Ja myös tulevan menetyksen tietoon.
Tämän jälkeen etsin käsiini kirjan, josta löysin ko. runon ja sain samalla lisääkin Leinoa. Sen lisäksi minulla alkoi outo harrastus: Kerään hautajaisvärssyjä. Löydän ehkä vain yhden puolessa vuodessa, joten nahkakantiseeni kyllä mahtuu. En kelpuuta mitään, mikä ei kosketa jotain minussa. Olen runokranttu ja kai kranttu vähän muutenkin, mutta runon pitää alkaa soida minussa.
En nyt laita sitä runoa tähän, sillä löydätte sen hieman rollaamalla. Notturno♥
Kaunis kuva Tuurelta. Mielenkiintoinen harrastus,hautajaisvärssyjen keruu.
VastaaPoistaAlempana arvostelemasi kirja kuulostaa mielenkiintoiselta.Itse voin ottaa vain 2 kirjaa koska muuten olisi liikaa ylipainoa,ja nyt on menossa Carlos Ruiz Zafonin Tuulen Varjo.
Jael, tuo Tuuren kuva olisi ollut hyvä ilma noita timmia oksiakin, mutta ei käynyt minulle. Ne oksat ja meren kahdet kasvot: täysin pläki ja pieni vire veden kalvolla, samassa kuvassa.
VastaaPoistaKaikki mitä teen on mielenkiintoista. En kestä tylsää. ja kuolemahan on vain osa elämää.
No nyt sinä sen sanoit, tuo on se kirja, joka minun piti myös ehtiä, mutta hurmaannuin niin Paul Claudelista, kun joku suositteli hänen Harmaat sielut, että otin jo toisen Claudelin ja syksyn uutuuksia tippuu jo. Ei auta. Jo nimi Tuulen varjo on kuin musiikkia...Entäs se taidekirja? Älä kulje onnesi ohitse!
PS. Tuo Lindénin krja oli ilmestyessään naistenlehtien suosikki. Se on oivaltava, hauskakin ja täydellisen hieno kansi, joka ei kuitenkaan mene (siis kansi) minulla ohi Kirjan kansan kannen....Kirjassa pohditaan paljon parinmuodsotusta, kultturieroja sekä tietty on paljon verailuja suomalaisten ja venäläisten välillä.
VastaaPoistaJännä tarina siitä runosta. Minä luen aina kuolinilmoitukset ja kerään muistiin värssyt, joista pidän.
VastaaPoistaEhkä saan vielä mahdutettua jonkun toisen kirjan....
VastaaPoistaMielenkiintoinen tarina liittyi Leinon runoon.
VastaaPoistaBloggeri tosiaan pilasi Leino-päivän kun kommentitkaan eivät tulleet läpi. Mutta runon voi lukea muinakin päivinä, ja Tuuren kuvaa voi katsella ihastuneena uudelleen ja uudelleen.
Allu, joku voisi ajatella meistä outoja, mutta ei välitetä;-) Paras ystäväni lukee sunnuntain lehdestä kaikkein tarkimmin kuolinvärssyt ja hän on vasta 39 vee! Tämä on tumman runouden harrastusta!
VastaaPoistaJael, yritä nyt;-) Kotona sitten sua kummiskin harmittaa...
Soolis, no se tarina piti kertoa Leinon päivän iltana...Se oli kanssa yksi oikein Hard day's night!
Toivon syvästi, että eivät menneet hukkaan runo ja kuva ja ovathan ne myös Lumikarpalossa. Ensimmäisenkerran laitoin samanaikaisesti saman postauksen molempiin blogeihini - kunnioituksesta Eino leinoa kohtaan ja samalla tuli runo Tommylle.
Tämän postauksesi lukeminen sopii jotenkin juuri tähän hetkeen, kesäyöhön. Runoon liittyvä tarina on kiehtova, haikea ja onnellinen samaan aikaan - haikeaa on tietenkin kuolema ja onnellista löytäminen. Minulla on eräs toinenkin ystävä, joka kerää hautajaisvärssyjä.
VastaaPoistaTuuren kuva on hieno!
Lumiomena, minä ajattelin heitä siellä saaressa kesäyönä tietämässä ja hyväksymässä väistämätön ero. Sitten runo alkoi elää omaa elämänsä ja tosiaankin: Sopii juuri tähänkin hetkeen.
VastaaPoistaOlga 'vahtii' partsilla kun siilit tulevat kupilleen;-) Hänen täytyy saada elämyksiä ja yksi on tämä leikki: Minä Suuri Punainen Vahtikoira.
Todella runoon sopiva kuva! Ja hurmaava tarinasi runon löytymisestä kuolinvärssystä. Minä luen myös värssyt, haluan ymmärtää mitä niillä on tahdottu sanoa jäähyväisiksi. Leinon runot sykähdyttävät aina, samaa ei voi sanoa eilisen runokilpailun "moderneista" runoista, vaikka kilvassa hyviäkin oli.
VastaaPoistaKiitos kaikille kehuista! Ja suurkiitos Leenalle linkityksestä.
VastaaPoistaMiten proosallinen tarina :D estottumuutesi on ihailtavaa, en minä ainakana olisi saanut tuollaista päähäni!
Tuure, estottomuuteni;-) Lueppa haulla arvostelu kirjasta Unen kelluva silta. Siinä porilainen syöpäsairaiden saattohoitaja törmää sisälle Japanin surlähetystöön Hesassa tuosta vaan ja kysyy: Onko mitään japanilaisista puutarhoista? Hän sai mukaansa videon ja rakensi yhden Suomen kuuluisimmista japanilaisista puutarhoista. Mitä yhteistä Leilalla ja minulla? Karjalaiset juuret.
VastaaPoistaOlisin kuollut ellen olisi saanut tietää, kuka sen runon on kirjoittanut! Muistathan, että blogissani, moelmmissa, on veilä se yksi runo, jonka tekijää kukaan ei tunnu tietävän.
Ole hyvä vain ja kiitos TÄYDELLISESTÄ KUVASTA LEINON NOTTURNOLLE♥
Joo, se runo on arvoitus ... ehkä se runo itsessään pysyy raikkaampana ja kauniimpana, kun sen sanoissa kuultaa ohut salaperäisyyden verho.
VastaaPoistaTuure, leskikin sanoi tuota...He nousivat varhain mökillä viimeisen kerran ja heillä aamu-usva...Koko runo kuin usvan tai udun takaa. Mutta hänelle se oli silti voimakas ja elävä muisto tuohon heidän hetkeen.
VastaaPoista