Kirkkoherra Voitto Viro kirjoitti aikanaan suurta kohua herättäneen kirjan Toni, veljeni (1980), jossa hän pohtii pienen villakoiransa innoittamana ajatusta, että eläimellä on sielu ja eläin pääsisi näin ollen myös taivaaseen.
Eino Leinolla oli rakas koira, josta hän teki kirjan Musti (1957).Teoksessa suuri runoilijamme käy unessa keskusteluja lapsuutensa ystävän Mustin kanssa.
Thomas Mann, Raija Oranen, Mirja Pyykkö ja monet, monet muut ovat kirjoittaneet kirjan omasta parhaasta ystävästään, koirasta.
Huhtikuun Eeva -lehdessä Liisa Mantereen jutussa kerrotaan Helsingin Pakilan seurakuntapastorista Antti Kylliäisestä, joka syksyllä 1997 aiheutti suuren kohun kirjallaan Kaikki pääsevät taivaaseen. Kylliäistä alettiin välittömästi kammeta ulos kirkosta. Viime syksynä häneltä ilmestyi kirja Armoa työhön. Kirkossa taistellaan nyt siitä, kuka tulkitsee Raamattua oikein. Kylliäinen toteaa:
"Että meidän arvoisat piispamme kehtaavat tehdä sellaisia päätöksiä kuin samaa sukupuolta olevien siunaamatta jättäminen...Toisaalta jos ajattelen Imatraa - siellä seurakunnasta erotaan, koska kirkkoherra on vaihtanut sukupuolta - on pakko todeta, että sellainen kirkko kuin kansa. Mikä se sellainen kristitty on, joka suhtautuu toiseen näin tuomitsevasti?"
Näin kirjoitin Imatran papin kohtalosta aiemmin:
Mikä ihme meitä ihmisiä oikein vaivaa, kun empatia, myötäelämisen kyky tuntuu täysin kadonneen?
Onko nyt koittanut suden hetki, jolloin peto päästetään irti?
Joku julkisesti kauhistelee, kuinka suurta hämmennystä seurakuntalaisissa aiheuttaa transseksuaalipappi, jos hän saa jatkaa tehtävässään!
Missä on empatia pappia kohtaan? Missä on myötätunto siihen, mitä hän kokee ollessaan jo nyt sairaslomalla ennen kuin rankat leikkaukset ja hormonihoidot alkavat?
Missä on kiitollisuus siitä, että hän on niin ilossa kuin surussa elänyt seurakuntalaistensa rinnalla näiden elämän suurissa murroksissa?
Kuvitteleeko joku, että transseksuaalisuus tai homous tai lesbous on valinta? Missä on suhteellisuudentaju ymmärtää, kumman kärsimys on suurempi: Ilmiselvästi kärsivän papin, jolla on rankka, vuoden sairasloman vaativa hoito edessään vai seurakuntalaisen hämmennys, kun Jumalan palvelija palaa työhönsä muuttuneena ulkoisesti, mutta sielultaan ihan yhtä nöyränä jakaakseen apua ja lohtua sitä tarvitseville?
Mikä meitä vaivaa, kun näemme kärsivän ihmisen tai eläimen ja käännymme pois? Mitä maksaa antaa vähän lohtua ja tukea ja silitystä?
Muutama hetki hellyyttä ei tyhjennä kukkaroa ja kohdattu katse voi jollekin olla se ainoa viikkoon. Muutama sana ilmiselvästi yksinäisen vanhuksen kanssa, voi olla se ainoa sana, jonka hän kuulee viikon aikana. Avattu ovi ja hymy päälle ei vie rahoja tililtäsi.
Meiltä puuttuu kärsimys! Vain kärsimyksen tie synnyttää kyvyn empatiaan, myötäelämiseen. Sunnuntailapset eivät koe kärsimystä, mutta heiltä ei myöskään irtoa aitoa empatiaa. He ovat kyvyttömiä, vajavaisia. Pitää kulkea polvet verillä ennen kuin tajuaa, mistä on kysymys.
Tommy Tabermannilla on loistava runo Road Map, joka kertoo perille löytäjistä. Toivon, että tämä runo lohduttaa nyt niitä, jotka tuntevat olevansa hukassa, myös tällä hetkellä sairaslomalla olevaa kirkon palvelijaa, joka ei ehkä ole enää sairaslomalla ja tässä linkki häneen eli Marja-Siskon blogi:
Jotka tulevat suorinta tietä,/ saapuvat tyhjin taskuin./ Jotka ovat kolunneet kaikki polut,/ tulevat säihkyvin silmin,/ polvet ruvella,/ outoja hedelmiä hauraassa säkissään./ Niin se ystäväni on, niin se on,/ että eksymättä/ et löydä perille./
Tässä siis teksti, jonka julkaisin 4.4.2010 blogissani. Juttu jatkui vielä Olgan kuvalla ja kertomuksella siitä, että minä ainakin haluan mennä koirien taivaaseen. Ihmiset ovat pahoja! Siitähän saamme lukea päivittäin lehdistä, kuulla muusta mediasta. Toisaalta, rakkaus eläimiin ei sulje pois rakkautta ihmisiin, hyviin ihmisiin ja Seboldin kirjassa Oma Taivaassa ovat sekä koirat että hyvät ihmiset, joista yksi on Susien rakas isoisä. Miksi nyt uusin tämän juttuni? Siksi, että halusin linkittää Lumiomenan, joka teki juuri arvostelun minulle rakkaasta Seboldin kirjasta. Minä en sitä edes aikonut tehdä, sillä kirja on todellakin jo kulttikirja hyvässä ympäri maailmaa ja minulle hyvin tärkeä, joten en pysty/kykene. Toinen syy on se, että haluan linkittää Marja-Sisko Aallon blogin, kolmas syy on se, että vastustan kaikkea rasisimia sekä myös eläimiin kohdistuvaa julmuutta ja neljäs on syy, jonka paljastan myöhemmin...
Oman isäni kuolemasta tulee kohta kymmenen vuotta ja hän on ollut minulle esimerkki täydellisen hyvästä ihmisestä kuin myös äitinsä Amanda. Isästäni sanottiin, että hän antaa vaikka viimeisen nuttunsa sitä tarvitsevalle, mutta hän piti myös eläimistä niin paljon, että ei eläissään hiirtä tappanut. Tiedän, mistä taivaasta isäni tähti minulle vilkuttaa...
Myös minuun on Seboldin kirja tehnyt aikanaan vaikutuksen, syvän sellaisen.
VastaaPoistaSusa, kirja pelasti minut! Tajusin, että minun ei tarvitse mennä sinne taivaaseen, jossa potkitaan mummoja, sateenkaarikansaa ja koiria, ei niiden joukkoon, jotka silpovat tyttöjen sukupuolielimiä ja kivittävät naisia elävältä. Minulla on nyt Oma Taivas kiitos Seboldin ja please, antakaa minun pitää uskoni!
VastaaPoistaKirja vaikutti minuun myös kirjatyylillisesti, mutta ei niinkään kielen takia, sillä Sebold ei ole Nadeem Aslma, vaan siinä miten hän osasi tuoda niin liki lukijaa tarinan, jossa kaikkea katsotaan nuoren kuolleen tytön silmin ja vielä Oma Taivaasta. Asia jäi vaivaamaan minua niin vahvasti, että toivon, etten yritä plagiaattia;-)
Tässä kirjassa on Se Jokin. En voinut tehdä tätä liian likeisyyden takia. On kiva kuulla, että vaikutuit. Niin moni ystäväni myös. Olen ajatellut näin naiivisti: Vaikuttuakseen tästä kirjasta pitää rakastaa koiria/eläimiä ja/tai olla pettynyt tavalla tai toisella omaan kirkkoonsa/uskontoonsa/uskontoihin yleensä ja/tai olla kokenut joku todella rankka juttu omassa elämässä ja/tai omata syvä empatia/samaistumiskyky toisen kärsimykseen. Ehkä näin, ehkä ei. Uskon, että kirjasta tehdään jo tutkimusta, väitöskirjaa etc. Ellei, jonkun kannattaisi aloittaa.
Kiitos linkityksestä arviooni. En tiedä, osasinko tehdä siinä selväksi, että kirja kosketti minua, vaikka kirja ei ihan mieleeni ollutkaan. Vaikutuin siitä suuresti ja samaan aikaan koin ärtymystä. Se on mielestäni hyvä merkki siitä, että kirja puhuttelee, vaikkei se täysin kolahdakaan. Minä kyllä rakastan eläimiä, olen ollut pettynyt kirkkoon (erosin kirkosta vuonna 2000 ja etsikkoaikani jälkeen liityin siihen uudelleen 2004, löysin varmaan silloin sen oman tieni) ja olen kokenut _todella_ rankan asian elämässäni. Siltikään kirja ei ollut minulle kuin yksi mukaansatempaava romaani. Hyvä kesälukeminen kylläkin.
VastaaPoistaTämä kirjoituksesi on tärkeä! En ole itse ihan varma, millaiseen kuolemanjälkeisyyteen uskon (minulle kirkko taitaa antaa enemmän juuret kuin siivet), mutta jos taivas on olemassa, uskon kaikkien sinne toivovien sinne myös pääsevän. En voi ymmärtää ahdasmielisyyttä, vaan olen aina ollut täysillä esim. transihmisten puolella. Marja-Sisko Aalto on viisas ja rohkea ihminen, kuten muutama oma, saman läpikäynyt, tuttunikin.
Olen iloinen, että nostit tämän vanhan kirjoituksesi esille. Se on aina ajankohtainen ♥
Lumiomena, linkitin koska antaa kaikkien kukkien kukkia elleivät ne loukkaa heikompia joukossamme.
VastaaPoistaEi me voida kaikkea kokea samalla tavalla,v aikka kuinka haluaisimme. Ja kyllä kirja todellakin voi koskettaa, vaikka sitä ei tähditäkän viidellä tähdellä. Ei Seboldin kirja ole taiteellisesti/verbaalisesti huippua, mutta minulle siitä vain tuli Se Suuri Juttu, jota olen lukenut paljon, paljon enempi kuin raamattua. Kirjaa voisi muuten tarkastella myös dekkarina. Siinä on yllä aikamoinen kauhu, kun se hirviö saa jatkaa siinä likellä kuin ei mitään vaan..., mutta onneksi etc.
Oli nyt pakko, sillä olin tänään yhteydessä Marja-Siskoon ja sitten yksi muu juttu ja halusin vielä painottaa, että en hyväksy rasismia ja miten sattuikaan, että sinä otit esiin kirjan, josta muistin juttuni, josta sainkin aasinsillan eli kiitos sinulle♥
Kuulun, kirkkoon, mieheni ei, mutta hänen moraalinsa on korkeampi kuin monen kirkkouskovaisen. Silti minulla on monenlaista epämukavuutta kirkon suhteen alkaen Päivi Räsäsestä moneen muuhun. Katsotaan nyt...
Leena: Teillä on sama kirkko- ja moraalisuhde kuin meillä. Mieheni suvussa on paljon pappeja, mutta hän itse omaa tiukan luonnontieteellisen maailmankatsomuksen ja on mielestäni siinä hyvin rehellinen. Itse olen henkisempi ja olen iloinen palattuani kirkon jäseneksi. Päivi Räsänen edustaa vain pientä osaa kirkosta. Ja _ennen kaikkea_ ajattelen, että kaikkien järkevien, tasa-arvoisten ihmistean on syytä kuulua kirkkoon siksikin, ettei siitä tule vanhoillisuuden äänitorvea. On tärkeää, että kirkossa puhaltavat tasaveroisuuden tuulet: Onneksi nyt on Kari Mäkinen arkkipiispana ja Wille Riekkisen ja Irja Askolan kaltaisia piispoja.
VastaaPoistaMinä muuten sivusin (sivu)lauseessa tuota Oman taivaan dekkaripuolta.
Lumiomena, 25 vuodessa ehtii nähdä toisen moraalin momessa...joten siksi oli vahvuus sanoa.
VastaaPoistaOlen täysin samaa mieltä siinä, että kirkon pitää uudistua sisältä. Jos nyt pakeneme Räsäsläisiä mistään ei tule mitään. Neljäs asiani liittyy tavallaan juuri kirkon sisäiseen uudistamiseen, mutta en voi vielä kertoa koska...
Ja olen todella tuohtunut Marja-Siskon saamasta kohtelusta Imatran USKOVAISTEN taholta.
Arvaa siunasinko tuota piispavalintaa;-) Olin onnessani!
En huomannut ollenkaan, että sivusit dekkariaihetta...täytyy sitten vieläkin käydä kurkkaamassa...
Olen aika syvästi ja tunteella asiat ottava, joten uskon, että jokainen tarvitsee jotain, mihin voi uskoa, mutta ei minulla ole koskaan ollut vielä mitään kaikenkattavaa epäilystä Jumalan olemassaolosta. Vain kirkon eräät kuviot harmittavat ja kun itse olisin kerran tarvinnut kirkkoa en tuntenut saavani sieltä yhtikäs mitään. sain Seboldin kirjasta ikuisen lohdun.
Hyvä, että otit tämän asian esille. Olen seurannut Marja-Siskon blogia ja lukenut Antti Kylliäisen haastattelun ja päättänyt hankkia hänen kirjansa. Olen ollut neljännesvuosisadan ajan kirkon luottamuselimissä ja nähnyt toimintaa aidan molemmilta puolilta. Sanoisin, että suvaitsevaisuudenkin suhteen tarttis tehdä jotakin. Mutta aina on niin, että jos kumartaa johonkin suuntaan, pyllistää varmasti toiseen. Minusta kirkon pitää seistä vahvana mutta kulkea ajassa mukana. Ja kestää keskustelu myös eri näkökulmista. Irja Askolan valinnasta piispaksi olin todella innoissani, vaikka vastaehdokkaana oli ns. "oma" mies, palveli täällä omassa seurakunnassa aiemmin.
VastaaPoistaJa Voitto Viron kanssa olen samaa mieltä; minulla ja Simolla on yhteinen taivas.
Uskaltaudun nyt tännekin, ja ihan ensiksi toistan, että Seboldin lukemisesta on minulla tosiaan useita vuosia eikä mielessä ole kuin hämärä kuva lukukokemuksesta, joka ei - anna anteeksi, Leena - minuun vaikuttanut. Ajatus omasta taivaasta koirineen (siellä ainakin Reksi ja Otto minua odottavat...!) oli mieleenpainuva ja ihana, ja ymmärrän hyvin sen helpotuksen ja oivalluksen, joita näytät kirjan luettuasi tunteneen.
VastaaPoistaMUTTA vaikka en vaikuttunut, ainakaan silloin, ainakaan muistaakseni, minä rakastan koiria, kuulun hyvillä mielin kirkkoon ja käsitykseni uskosta (ja kirkostakin) on iloinen ja valoisa, olen mielestäni empaattinen ja raakaa suruakin kokenut... hm. Ehkä ei pitäisi kommentoida kun muistaa niin huonosti.
Onpas täällä ihan mahdottoman mielenkiintoinen keskustelu!!
VastaaPoistaOlen usein miettinyt, että se kuva joka itse kullakin on kirkosta on useimmiten kahden asian summa - oman kokemuksen ja median. Jos omat kokemukset on pettymyksiä ja sitten vielä media paukuttaa koko ajan kaiken maailman naispappeus- ja homoliittovastustajia niin ei mikään ihme jos Jumalakin alkaa kuulostaa joltain, josta haluaa pysyä kaukana. Ja tämä nyt on yksinkertaistamista, mutta kärjistetysti eivät nämä asiat varmasti voi olla vaikuttamatta toisiinsa. Surettaa miten laki- ja tuomitsemishenkisenä kirkko ja usko nähdään ja kuvataan (ja tämä on tietysti kirkon työntekijöiden ja median yms. vika) vaikka keskiössä pitäisi olla ilosanoma, armo.
Kirkosta onneksi kertoo aika paljon mielestäni nuo uusien piispojen välinnat. Ne ovat menneet tiukoille, mutta lopulta "liberaalit" ovat voittaneet: heidät kuitenkin äänestävät sinne papit ja tietyt maallikot eli ns. kirkon sisäpiiri. Eli toivoa on. (Ei Heinimäkeäkään muuten koskaan heitetty ulos pappisvirasta.)
Olen kovin jäävi kuitenkaan sanomaan mitään kun olen kirkossa töissä kuin myös mieheni. Ja sitten vielä tunnemme Marja-Siskon varsin hyvin ja olemme häntä osaltamme tukeneet.
Ketä taivaaseen? Olen itse taipuvainen ajattelemaan, että jos sellainen on, niin Jumala on varmaankin sitten järjestänyt sen parhaalla mahdollisella tavalla. En voi olla ajttelematta, että haluaisin meidän kuolleen vauvamme tavata siellä aivan terveenä. Ja muitakin rakkaita. Ilman jälleennäkemisen toivoa kuolema on niin lopullisen lohduton, ettei sitä halua kestää eikä ajatella. Mutta siitä itse pidän kiinni, että taivas on jotain muuta kuin uskovaiset riitelemässä keskenään siitä kuka mahdollisesti osoittautui olleen oikeassa. Jotai ihan muuta.
Tyttäreni tosin oli todella pettynyt kun lensimme lentokoneella, eikä pikkuveli ollutkaan "taivaassa". Joskus ajattelen olevani samanlainen: luulen että ihmisen ajatukset eivät useinkaan tahdo tavoittaa Jumalaa. Tai taivasta. Mieheni on aina ajatellut että olisi hienoa jos taivaassa voisi osata lentää. Minustakin se voisi olla hienoa :)
Oma taivas- oli kirjana mieleenpainuva ja olen iloinen, että se lohdutti sinua Leena.
Tämä on nyt niin kiinnostavaa, että vastaan kaikille erikseen ja yritän keskittyä.
VastaaPoistaAnja, minun edesmennyt isänikin (hänen kuolemastaan tulee 29.7. kymmenen vuotta) oli pitäjän kirkkovaltuustossa ja mukana myös monen monessa muussa, mutta isältäni opin pienen epäilyksen, en Jumalaan, vaan systeemeihin. Niitä kannattaa aika ajoin herätellä!
Kun itse sairastuin syöopään, jota aikanaan kutsuttiin nopeaksi tappajkasi eli melanoomaan, tuntuu kuin ym,pärilleni olisi syntynyt rinki, kuoleman kehä. Missä olivat kaikki ystäväni? He pelkäsivät, ymmärrän nyt, mutten ymmärtänyt silloin. Hädissäni käännyin kirkon ja papin puoleen. Sieltä en sanut mitään, joka olisi auttanut. En pelännyt kuolemaa sinällään, vaan sitä, miten sen kokee silloin vasta viisivuotias lapseni. Se asia ahdisti. No, apu löytyi metsästä ja meren rannalta: Jumala oli siellä. Siis uskon lapsuuteni taivaan Isään, mutta haluan kirkon seinien olevan niin avarat, että siellä päätöksiä eivät tee Päivi Räsäset! Sateenkaarikansa kuuluu kirkkoon siinä missä me muutkin. Meissä ei ole mitään heitä parempaa tai oikeammin.
Kylliäinen sanoi sen, mitä monet ajattelevat ja piispavalinnat menivät nappiin - tällä kertaa.
Olisin muuten nyt kirkosta pois ellei naispappeus olisi mennyt läpi. Soitin isälle ja ilmoitin edellisiltana enen tuloksen julkistamista, että 'eroan kirkosta, jos sananjulostus on kiinni siitä, mimoinen elin on jalkojen välissä.' Parhaat ja antoisimmat, ihmisläheisimmät saarnani olen kuullut naispapeilta ja tavallaan - runoilija Tommy Tabermannilta.
Anja, jo lyhytkin tapaaminen osoitti minulle, että sinussa on ihan oikeaa ainesta olla kirkon tehtävissä ja kommenttisi loppuu alleviivaa käsitykseni: Tottakai olette Simo, sinä ja miehesi samassa taivaassa. Et ikinä joudu eroon terhakasta Simo-koiruudesta, mamman kullasta!
Ilse, Seboldin kirja oli MINUN pelastukseni, joku muu pelastautuu toisin. Uskon että jotenkin täältä lähdetään kuitenkin yksin. Minä voin täällä naputtaa konetta vaikka rintasyöpään kuolemassa, enkä kerro teille, sillä en aio 'mainostaa' kuolemaani. Eläni täysillä, lähden täysillä! Heikkona kuitenkin minäkin tarvitsen lohtua ja kirkosta en sitä saa! Minua lohduttavat enemmän Seboldin ajatus Oma taivaasta, pyyteetön koirani ja meri. Meri on kirjattu jopa hoitotahtooni. Miehelläni on tarkat ohjeet, mihin tuhkani jaetaan. Luvan siihen saa, sillä Italiassa asuva ystävämme, sai jakaa vaimonsa tuhkan luvan haeuttuaan, kuten rakkaansa oli halunnut. Ja lupa tuli Suomen viranomaisilta ja tännehän vaimonsa halusi palata.
VastaaPoistaEn ole löytänyt evankelisluterilaisesta kirkosta mitään valoisaa. Jo pyhäkoulut olivat niin pelottavia, että näin niiden jälkeen painajaisia. Saarnat aina yhtä helvetin tulta. Parin NAISpapin olen kuullut saaranaavan hieman enemmän valoa tarjoten ja enemmän tässä elämässä kiinni ollen. Tällä mielipiteelläni kirkosta ei ole vaikutusta siihen, miten henkilökohtaisesti koen Jumalani.
Tällä hetkellä kirkot ovat minulle kauniita arkkitehtonisia rakennuksia, joissa käyn konserteissa. Jos olen kotipitäjässäni (lue: lapsuuspitäjässäni) jouluna, käyn myös joulukirkossa. Joulukirkko on jotenkin aivan eri kuin mikään muu kirkko. Liekö papitkin jouluna enemmän tunnelmissa ja minähän käyn ns. iltapäiväkirkossa, josta sitten lähden kynttiläkulkueen mukana hautausmaalle, jonne palaan vielä keskiyöllä vaeltamaan kynttilämeren keskelle ja vien isän haudalle jouluyönä vielä yhden kynttilän lisää. Oi Jouluyö!
Ilse, ole onnellinen,että näet valoa siellä, missä minä en sitä näe.
Anni, nimenomaan: Oma kokemus ja mdia. Mutta eikö ollut hyvä, että sain tietää, miten Imatran seurakunnan ns. uskovaiset ajattelivat Marja-Sisko Aallosta! Kirkon pitää seistä heikompien puolella ja hän oli sitä silloin!
VastaaPoistaAnni, kirkon sisällä olevana olet todellakin hieman jäävi, mutta kuuntelen silti. Ja lopussa paljastan nyt sen neljännen kohdan ja vain sinun kommnettisi takia.
Anni, tuo liberaalilinja voitti nyt! Mutta miten on huomenna? Ainoa varmuus on epävarmuus. En halua kuulua institution, joka syrjii homoja lesboja, transuja, koiria, huoria, ketään!!!
Marja-Siskon takiahan tämä keskustelu alkoi blogissani 4.4.2010. Ja kohta tulee joku 'uusi Marja-Sisko', siis tapaus, jota kohtaan tunnetaan niin voimakaita tunteita ja epähyväksyntää, että kaukaa hirvittää, mutta silloin monet äänestävät eroamalla kirkosta. Minulle korkein hetki oli naispappeusäänestys. Jos paremmaksi Jumalana sanan levittäjäksi ja voittajaksi olisi kelvannut vain miehen sukupuolielimet omistava yksilö, asia olisi ollut minun osalta Ikuiset Jäähyväiset.
Ja taivaasta. Kuvittele nyt, että olet siellä yhdessä Iranin nykyisen presidentin kanssa. Menen mielummin helvettiin! Kuitenkin ajatus olla tapaaatta koskaan enää isääni, joka oli minulle ihan kaikki tai tapaamatta meidän menetettyä vauvaa tai tapaamatta rakkaita koiriani...ei en kestä. Pidän kinni omasta taivaastani, että jaksan säteillä täällä maan päällä ja pitää niiden puolia, jotka ovat heikompia: naiset, lapset ja eläimet.
Anni, minun ajatukseni tavoittavat Jumalan ja siitä on näyttöjä, mutta niitä kokemuksia en aio 'huorata' eli julkistaa. Läheiseni tietävät. Ja siihen yhteyteen ei tarvittu kirkkoa. Kirkko olisi jopa häirinnyt suoraa yhteydenpitoani ja eräät asiat eivät olisikaan muuttuneet ihmeiksi.
Se Neljäs Asia: Meri on nyt 0,25 pisteen päästä teologiseen pääsystä. Jos sinne sisälle pääsee ihmisiä kuten hän, kirkko muutuu sisältä. Meri oli jo pääsykokeista ihan täpinöissään, sillä sanoi 'porukan olleen todella coolia;-)' Tunnet ehkä Maria Buchertin (vai Buchart...). Hän kastoi serkkuni Espoon kodissa kummipoikamme ja meillä oli Marian kanssa sen jälkeen kahdestaan tosi kiintoisa keskustelu. Hän jätti minuun lähtemättömän vaikutelman. Mutta hän on nyt pois papin virasta ja tekee parisuhde- ja seksuaalitutkimusta tms. yliopistolla. Muistan, että syksyllä minulta pitäisi tulla blogiin hänen uusin kirjansa. Kun Maria puhui kastejuhlassa, siinä kaikki turha unhoittui!
Anni, Oma Taivas on minun ehkä hieman lapsellinen pelastusrenkaani, mutta se pitää pinnalla kuitenkin ja sallii minun jatkaa jollekin tai joillekin valona tunnelin päässä!
Kaikki mahtuvat taivaaseeni,
VastaaPoistatässä ja nyt..
(isäni opetti; hän yllätti kaikenlaisilla liftareilla vierassoffallamme :)
Aika vanhoillista tuo Suomen kirkon meininki. Minua hävetti ennen täällä Saksassa myöntää, että Suomessa ei ollut naispappeja, vaikka Saksassa jo oli. Katolinen kirkko on tietenkin eri asia, ne tulee satoja vuosia perässä kaikkialla.
VastaaPoistaP.S.
VastaaPoista80-vuotias isäni elää Jämsässä.
Hannele, sinulla on katto korkealla ja seinät leveellä, se on hyvä.
VastaaPoistaIsäsi oli sitten juuri kuten minun ja hän oli kotoisin Säkylästä, mutta suurin osa hänen suvustaan nyt Turussa.
Hannele, äidin suvulla elää aina yksi 100-vuotias Jämsässä. Jopa Reiman suvulla siellä joku suvun pitkäikäisin. Jämäsässä eletään pitkään...
Allu, noin ajattelen minäkin ja myös samat ajatukset katolisesta kirkosta. Onneksi Suomella on joku sisäinen pakko matkia Ruotsia ja siellä ollaan aika ennakkoluulottomia.
(nuori äitipuolini on Jämsästä :)
VastaaPoistaHannele, niillä Jämsän geeneillä hän voi elää yli satavuotiaaksi.
VastaaPoista