Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa

Yli 90-vuotiaana oli hautajaisten suhteen ikään kuin ammattilainen. Perjantai-iltana Siirillä ja Irmalla oli hyvissä ajoin kaikki valmiina: kukat tilattuina mukavalta tytöltä Katajanokan kukkakaupasta, vaatteet huollettuina ja Irmalla lääkkeet annosteltuina dosettiin., jota hän säilytti punaviinitörpön vieressä keittiön tiskipöydällä. Siiri oli pannut jo aamulla eteisen tuolille vihreän tyynynsä, jotta muistaisi ottaa sen mukaan, sillä kappelin tuolit olivat kovat. He päättivät mennä tavallista aikaisemmin nukkumaan, tai ainakin sänkyyn lukemaan, ja toivottivat toisilleen hyvää yötä.

”Etkä sitten kuole ensi yönä. Minä en mene ilman sinua Teron hautajaisiin”, Siiri sanoi.

”Döden, döden, döden” Irman ääni jäi kumisemaan rappukäytävään.

Minna Lindgrenin teos Kuolema Ehtoolehdossa (Teos 2013) tuli minulle lukuun lukijani suosittelemana. Hän piti kirjasta paljon, minä vain hieman yli sen rajan, jolla tuon yleensä kirjaa blogiini. Alku oli todella raikas ja erilainen eli ensimmäiset 200 sivua menivät nauttien yli 90-vuotiaista daameista Irma, Siiri ja Anna-Liisa. Jokainen heistä erottuu omalla erityisellä tavallaan. Irmaa eivät kullannuput ehdi hevosten hoidoiltaan katsomaan, mutta hän ottaa asian näennäisen urheasti ja valuttaa juotavaa oman huoneensa punaviinipötikästä, sillä vesi on hänen mielestään vain peseytymistä varten. Siiri puolestaan on raitovaunufriikki, joka tuntee jokaikisen reitin ja ajelee pitkin Helsinkiä siirtyen vaunusta toiseen. Hänet ihan näkee silmissään ja kuvittelee hänen nauttivan ilmeensä. Äidinkielenopettaja Anna-Liisa on porukan coolein tyyppi ja jaksaa loputtomasti korjata toisten kielioppivirheitä ja siinä sivussa aloittaa myös vakavan romanssin Ehtoolehdon suurlähettilään, Onni Rinta-Paakun kanssa. Porukka on tiivistä ja etenkin Siiri ja Irma syövät usein parasta ennen päiväyksen jälkeistä maksalaatikkoa tai verimakkaraa punaviiniä kyytipoikana nauttien.

Hoitokoti jakautuu niin, että on palvelutalopuoli, jossa ehtoolehtolaiset saavat elellä hyvinkin itsenäisesti, mutta sitten on Ryhmäkoti eli dementiaosasto, jonne voivat joutua muutkin kuin muistisairaat ja juuri tämän ympärille kehkeytyy tarinan juoni, joka alkaa sekä eräästä kuolemasta Ehtoolehdossa että eräästä kylvetyksestä, josta seuraa sitten...

En voi sanoa, että tämä kirja olisi huono. Tämä ei vain ihan ollutkaan minun juttuni. Kun olin lukenut 200 sivua alkoi jatko tuntua aika köykäiseltä eli tarinan imu kuin sammui. Kirja on helppolukuinen ja varmaan monen mielestä myös hauska. Niin minustakin etenkin kirjan alku, mutta jollain tavalla tarina ei kantanut loppuun asti, vaan se jäi kuin junnamaan kuten Irma, kun häntä lonkkaleikkauksen jälkeen siirreltiin sairaalasta ja kuntoutusyksiköstä toiseen. Kirjan ehdoton bonus on se, että päähenkilöt ovat 90+, eivät vaikka 70+. Oli jotenkin lohdullisen hupaisaa miettiä 90-vuotiaiden kapinaa. Sen sijaan tuo kirjan kiinnostavuuden lasku loppua kohden toi mieleeni erään toisen kirjan, joka käsitteli myös palvelutaloa ja jossa tarina kantoi loistavasti viimeiseen sivuun eli Siina Tiuraniemen Kukkia Birgitalle, jota lukiessa niin minä kuin Lumimies nautimme ja nauroimme ihan hulluina.

On kuitenkin hyvä, että kirjoitetaan iloisiakin kirjoja vanhuksista, vaikka tämä onkin kaukana monen todellisuudesta. Ystäväni kävi juuri valokuvaamassa äitinsä toalettia kalliin palvelutalon dementiaosastolla. Kuvissa paljon kuivunutta eritettä, josta näki että viime siivoamisesta on kauan. Onneksi kuvat eivät voi haista, sillä ne on nyt lähetetty Suomen päättäjien yläkerroksiin.

”Pitääkö meidän ostaa tietokoneet?”

”Totta kai! Eikä se enää ole tietokone , se on tabletti, ja sitä silitellään ja hipaistaan ja se tottelee kiltisti. Sellaiset hankimme. Minä haluan vihreän, olen katsellut Stockmannin kanta-asiakasesitteestä.”

Voi sinua, Irma!” Siiri parahti. ”Mihin minä vielä joudun sinun kanssasi?”

”Kuolemaan”, Irma nauroi heleästi ja sanoi vihdoin sen, mitä Siiri oli odottanut: ”Döden, döden, döden.”

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Kirsi, Krista, Annika Suketus Annami  Kulttuuri kukoistaa ja Kirjan pauloissa