KUIKKA ALKULINTU

Muutettuamme rannikolta tänne Päijänteen rannoille, muistan kahdelta venekesältä, jotka suorastaan asuimme vesillä, monta upeaa hetkeä ja mitä en muista, sen voin lukea lokikirjasta. Yksi on kuitenkin ylitse muiden elämysten ja ne ovat yöt, jolloin istuimme paatin kannella kuunnellen yön ääntä, huutoa, joka oli viesti jostain kaukaa, ikiaikaisuudesta. Se huuto oli suorastaan aavemaista, mutta niin taikaa, että sen pauloihin jäimme ja monet yöt tuli vietettyä kuunnellen vesilintua, jonka esi-isät elivät maapallolla jo 65 miljoonaa vuotta sitten, lintua, jota kansantarustossa on kutsuttu pyhäläiseksi, pyhäksi linnuksi, mutta jonka me tunnemme kuikkana.

Kuikan pauloissa tapaamme myös biologi Mauri Leivon teoksessa Kuikka alkulintu (Docendo 2012), jossa hän kuvailee mystisen, suurten selkien vesilintumme ääntä näin:

Karstulassa muuan Hirvijärvi suorastaan vavahteli, kun järvenselälle kokoontuneen parven kuikista yksi alkoi huutaa kutsuääntä täysin palkein. Oli iltayö, lähes pimeä, ja ääni otti kimmoketta järven tyynestä pinnasta. Mitään muuta ääntä ei järvellä kuulunut, vain tuo kuikan huikea, sydämeen käyvä sudenulvonta, kaikkein hienoin ja salaperäisin kuikan äänistä.


Ylivoimaisesti tunnetuin kuikan ääni on onomatopoieettinen reviirihuuto kuiiik-ka…kuiik-ka. Huutaja on miltei aina koiras. Hyvissä olosuhteissa soidinhuuto voi kantaa yli kymmenen kilometrin päähän.

Leivon kirja on ensimmäinen Suomessa ilmestynyt, vain kuikkaa käsittelevä teos. Loistavana valokuvaajana tunnettu Mauri on panostanut kuikkaan kaikellaan ja se näkyy etenkin kirjan huikeissa kuvissa, joissa näemme tämän loistavan sukeltajan monipuolisissa sosiaalisissa rituaaleissaan toisten kuikkien kanssa, kuin myös yksinäisenä, pärskivänä reviirivahtina, pariutuneena, syömässä, nukkumassa ja huolehtivana emona. Tässä mitä ilmeisimmin alkulinnun reviiriräpistelyä muille koiraille parittelu- ja pesintäaikana:

Maapallolla elelee noin kolmisensataatuhatta kuikkaa. Suomen osuus tästä on noin 12 000 pesivää paria sekä joitakin joutokuikkia. Kuikan tulevaisuus ei ole mitenkään vahva, sillä sen pahin uhka ihminen vaarantaa sen elämää monin tavoin. Muuten niin suositeltavia kuin tuulivoimalat ovatkin, on niistä tullut monien kuikkien surmanloukkuja. Kömpelö ja suoraviivaisesti lentävä kuikka osuu tuulivoimaloiden lapoihin muita lintuja useammin. Myös mökkiasutuksen leviäminen, päristelevät veneet ja vesiskootterit sekä vesistöjen samentuminen ravinteiden takia, uhkaavat tätä upeaa lintua, mutta samalla myös järvitaimenta sekä saimaannorppaa. Toisaalta ihmiset ovat kiintyneet myyttiseen lintuun, sillä BirdLife Suomen teettämässä Rakkain mökkilintumme –äänestyksessä kuikka oli ylivoimaisesti suosituin lintulaji.

Mauri Leivo ei ole vain kuvaaja, vaan myös rikaskielinen tekstittäjä ja tässä kuvaava makupala kirjasta:

Koillisahava työntelee edellään reilun kokoisia laineita, jotka loiskuvat ja särkyvät vasten rantakalliota. Järveä kiertävä syvänvihreä taiga on saanut iloista väriä hepeniinsä, kun ruska on luikerrellut lehtipuihin, pensaisiin ja poukamassa rehottaviin järvikortteisiinkin. Ilma on kirpeä ja syksyinen, vaikka aurinko loimottelee melkein pilvettömältä taivaalta.


Korkealla yläilmoissa pieni metsähanhitokka kuroo taivaankantta tasaisin siiveniskuin. Nokat lounaaseen sojottaen. Sameaa pajatusta kuuluu harvakseltaan. Metsässä hyörii monilajinen tinttiparvi vilkkaasti sipisten, yksi tiltalttikin.

Yllä oleva on kirjoitettu syyskuussa, mutta sitä ennen kohtaamme kirjassa kuikkaperheen, jonka elämää saamme seurata pariskunnan ensikatseesta pesintään ja vihdoin poikasen vierotukseen ja syysmuuttoon. Toki syksylläkin tapahtuu sukuhormonien syysroihuntaa, mutta niistä ei synny pesiä, ei poikasia, ei kuikkaparia kuin ovat Kauno ja Vieno. Silloin oli toukokuu ja koiraiden soidinhuudot kiirivät pitkin vettä…


Myös Sammakkoluodon koiraskuikka huusi huutonsa. Kerran, kahdesti. Huudolleen se antoi alkuvauhdin suuntaamalla nokkansa alaviistoon kohti äänenvahvistimena toimivaa vedenpintaa. Puolisonsa kera se ui edestakaisin jäänreunalla odottaen pesimäluodon vapautumista jääkahleesta.

Sinä yönä lähtivät jäät.

Näin alkaa erään kuikkaparin tarina ja samaan aikaan toisaalla, toisilleen ikiuskollinen pariskunta saattaa maailmaan poikasen, Kaapon. Kirjassa saamme hyvin likeltä seurata Kuikkajärven kuningatarta ja kuningasta, Vienoa ja Kaunoa, jotka tekivät kesästä aivan erityisen myös perhettä pressun alta rantakiviltä seuraavalle Leivolle. Kaiken kruunaa kesäkuussa pesässä nököttävä pieni, pörröinen karvapallo: Kaapo!

Kaapo ei yhtään pidä yksinolosta, vaan heti kun vanhemmat lähtevät aamutoimilleen, se alkaa itkeä näiden perään käheällä kutsuäänellään, johon Kauno ja Vieno vastaavat rauhoittavasti. Vanhemmilla pitää kiirettä, sillä Kaapolle kuskataan ötököitä tasaiseen tahtiin. Selvää on, että nyt Kauno pitää vahvaa reviirivahtia ja tunkeilijat häädetään nopeasti. Kaapon alkaessa seurata vanhempiaan sen sukellusharjoitukset ovat hauskoja. Vielä ei jälkeläisessä näy kuikkalinnun sulavuutta painua veden alle, vaan Kaapo ponnahtaa ensin ilmaan siivet räpisten painuen sitten vain hetkeksi sukelluksiin. Elokuussa vanhemmat alkavat vierottaa Kaapoa ja ei voi olla pikkuista säälimättä, kun se vanhempiaan lähestyessä saa huomata näiden ottavan etäisyyttä. Kaapon haikea, hiljainen vinkuna on vetoavaa, mutta vanhemmat tietävät, että Kaapon on opittava selviämään omillaan. Ja Kaapo oppii nopeasti ja koemme myös päivän, jolloin hän saa ilmaa siipiensä alle ollakseen yhtä tuulen kanssa kunnes päätyy pärskähtäen veteen eli vähän on vielä harjoiteltava.

Kuikka alkulintu on kirja jokaiselle luonnon ystävälle. Se on myös kirja, jota voi lukea suvikirjana lapselle. Jo pientäkin lasta kiinnostavat ainakin kuikkaperheen touhut. Jokaisesta myydystä kirjasta menee euro kuikan suojeluun. Euro sille, että selkävesien upean kuningaslinnun huudot ikiaikain takaa säilyvät myös lastemme lapsille. Heillekin on suuri elämys kokea se värisyttävä hetki, kun yöstä kuuluu kuikan viesti, jolle ei vertaista löydy, tai saada verkkokalvolleen kuva, jossa kuikka yöusvassa levittää siipensä kuin yhtyen sukupolviensa miljoonien vuosien takaiseen salaperäiseen historiaan…

*****

Mauri Leivolta olen lukenut blogiini aikaisemmin upean Savanni hengittää.