sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

KUIKKA ALKULINTU

Muutettuamme rannikolta tänne Päijänteen rannoille, muistan kahdelta venekesältä, jotka suorastaan asuimme vesillä, monta upeaa hetkeä ja mitä en muista, sen voin lukea lokikirjasta. Yksi on kuitenkin ylitse muiden elämysten ja ne ovat yöt, jolloin istuimme paatin kannella kuunnellen yön ääntä, huutoa, joka oli viesti jostain kaukaa, ikiaikaisuudesta. Se huuto oli suorastaan aavemaista, mutta niin taikaa, että sen pauloihin jäimme ja monet yöt tuli vietettyä kuunnellen vesilintua, jonka esi-isät elivät maapallolla jo 65 miljoonaa vuotta sitten, lintua, jota kansantarustossa on kutsuttu pyhäläiseksi, pyhäksi linnuksi, mutta jonka me tunnemme kuikkana.

Kuikan pauloissa tapaamme myös biologi Mauri Leivon teoksessa Kuikka alkulintu (Docendo 2012), jossa hän kuvailee mystisen, suurten selkien vesilintumme ääntä näin:

Karstulassa muuan Hirvijärvi suorastaan vavahteli, kun järvenselälle kokoontuneen parven kuikista yksi alkoi huutaa kutsuääntä täysin palkein. Oli iltayö, lähes pimeä, ja ääni otti kimmoketta järven tyynestä pinnasta. Mitään muuta ääntä ei järvellä kuulunut, vain tuo kuikan huikea, sydämeen käyvä sudenulvonta, kaikkein hienoin ja salaperäisin kuikan äänistä.


Ylivoimaisesti tunnetuin kuikan ääni on onomatopoieettinen reviirihuuto kuiiik-ka…kuiik-ka. Huutaja on miltei aina koiras. Hyvissä olosuhteissa soidinhuuto voi kantaa yli kymmenen kilometrin päähän.

Leivon kirja on ensimmäinen Suomessa ilmestynyt, vain kuikkaa käsittelevä teos. Loistavana valokuvaajana tunnettu Mauri on panostanut kuikkaan kaikellaan ja se näkyy etenkin kirjan huikeissa kuvissa, joissa näemme tämän loistavan sukeltajan monipuolisissa sosiaalisissa rituaaleissaan toisten kuikkien kanssa, kuin myös yksinäisenä, pärskivänä reviirivahtina, pariutuneena, syömässä, nukkumassa ja huolehtivana emona. Tässä mitä ilmeisimmin alkulinnun reviiriräpistelyä muille koiraille parittelu- ja pesintäaikana:

Maapallolla elelee noin kolmisensataatuhatta kuikkaa. Suomen osuus tästä on noin 12 000 pesivää paria sekä joitakin joutokuikkia. Kuikan tulevaisuus ei ole mitenkään vahva, sillä sen pahin uhka ihminen vaarantaa sen elämää monin tavoin. Muuten niin suositeltavia kuin tuulivoimalat ovatkin, on niistä tullut monien kuikkien surmanloukkuja. Kömpelö ja suoraviivaisesti lentävä kuikka osuu tuulivoimaloiden lapoihin muita lintuja useammin. Myös mökkiasutuksen leviäminen, päristelevät veneet ja vesiskootterit sekä vesistöjen samentuminen ravinteiden takia, uhkaavat tätä upeaa lintua, mutta samalla myös järvitaimenta sekä saimaannorppaa. Toisaalta ihmiset ovat kiintyneet myyttiseen lintuun, sillä BirdLife Suomen teettämässä Rakkain mökkilintumme –äänestyksessä kuikka oli ylivoimaisesti suosituin lintulaji.

Mauri Leivo ei ole vain kuvaaja, vaan myös rikaskielinen tekstittäjä ja tässä kuvaava makupala kirjasta:

Koillisahava työntelee edellään reilun kokoisia laineita, jotka loiskuvat ja särkyvät vasten rantakalliota. Järveä kiertävä syvänvihreä taiga on saanut iloista väriä hepeniinsä, kun ruska on luikerrellut lehtipuihin, pensaisiin ja poukamassa rehottaviin järvikortteisiinkin. Ilma on kirpeä ja syksyinen, vaikka aurinko loimottelee melkein pilvettömältä taivaalta.


Korkealla yläilmoissa pieni metsähanhitokka kuroo taivaankantta tasaisin siiveniskuin. Nokat lounaaseen sojottaen. Sameaa pajatusta kuuluu harvakseltaan. Metsässä hyörii monilajinen tinttiparvi vilkkaasti sipisten, yksi tiltalttikin.

Yllä oleva on kirjoitettu syyskuussa, mutta sitä ennen kohtaamme kirjassa kuikkaperheen, jonka elämää saamme seurata pariskunnan ensikatseesta pesintään ja vihdoin poikasen vierotukseen ja syysmuuttoon. Toki syksylläkin tapahtuu sukuhormonien syysroihuntaa, mutta niistä ei synny pesiä, ei poikasia, ei kuikkaparia kuin ovat Kauno ja Vieno. Silloin oli toukokuu ja koiraiden soidinhuudot kiirivät pitkin vettä…


Myös Sammakkoluodon koiraskuikka huusi huutonsa. Kerran, kahdesti. Huudolleen se antoi alkuvauhdin suuntaamalla nokkansa alaviistoon kohti äänenvahvistimena toimivaa vedenpintaa. Puolisonsa kera se ui edestakaisin jäänreunalla odottaen pesimäluodon vapautumista jääkahleesta.

Sinä yönä lähtivät jäät.

Näin alkaa erään kuikkaparin tarina ja samaan aikaan toisaalla, toisilleen ikiuskollinen pariskunta saattaa maailmaan poikasen, Kaapon. Kirjassa saamme hyvin likeltä seurata Kuikkajärven kuningatarta ja kuningasta, Vienoa ja Kaunoa, jotka tekivät kesästä aivan erityisen myös perhettä pressun alta rantakiviltä seuraavalle Leivolle. Kaiken kruunaa kesäkuussa pesässä nököttävä pieni, pörröinen karvapallo: Kaapo!

Kaapo ei yhtään pidä yksinolosta, vaan heti kun vanhemmat lähtevät aamutoimilleen, se alkaa itkeä näiden perään käheällä kutsuäänellään, johon Kauno ja Vieno vastaavat rauhoittavasti. Vanhemmilla pitää kiirettä, sillä Kaapolle kuskataan ötököitä tasaiseen tahtiin. Selvää on, että nyt Kauno pitää vahvaa reviirivahtia ja tunkeilijat häädetään nopeasti. Kaapon alkaessa seurata vanhempiaan sen sukellusharjoitukset ovat hauskoja. Vielä ei jälkeläisessä näy kuikkalinnun sulavuutta painua veden alle, vaan Kaapo ponnahtaa ensin ilmaan siivet räpisten painuen sitten vain hetkeksi sukelluksiin. Elokuussa vanhemmat alkavat vierottaa Kaapoa ja ei voi olla pikkuista säälimättä, kun se vanhempiaan lähestyessä saa huomata näiden ottavan etäisyyttä. Kaapon haikea, hiljainen vinkuna on vetoavaa, mutta vanhemmat tietävät, että Kaapon on opittava selviämään omillaan. Ja Kaapo oppii nopeasti ja koemme myös päivän, jolloin hän saa ilmaa siipiensä alle ollakseen yhtä tuulen kanssa kunnes päätyy pärskähtäen veteen eli vähän on vielä harjoiteltava.

Kuikka alkulintu on kirja jokaiselle luonnon ystävälle. Se on myös kirja, jota voi lukea suvikirjana lapselle. Jo pientäkin lasta kiinnostavat ainakin kuikkaperheen touhut. Jokaisesta myydystä kirjasta menee euro kuikan suojeluun. Euro sille, että selkävesien upean kuningaslinnun huudot ikiaikain takaa säilyvät myös lastemme lapsille. Heillekin on suuri elämys kokea se värisyttävä hetki, kun yöstä kuuluu kuikan viesti, jolle ei vertaista löydy, tai saada verkkokalvolleen kuva, jossa kuikka yöusvassa levittää siipensä kuin yhtyen sukupolviensa miljoonien vuosien takaiseen salaperäiseen historiaan…

*****

Mauri Leivolta olen lukenut blogiini aikaisemmin upean Savanni hengittää.

33 kommenttia:

  1. Kiinnostava kirja. Taidanpa käväistä hankintaretkellä.
    Juuri tänään aamulla seurasimme kuikkaperheen soutua täällä lähijärvellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma, tässä oiva kirja juhannukseen. Kuvia ja tarinaa on kiitettävän paljon ja millaisia kuvia: huiman upeita!

      Kuikka liikauttaa jotain meissä...ja kurjet myös.

      Poista
  2. Teuvo, kiva, kun kävit ja kiitos samoin sinne Noormarkkuun!

    VastaaPoista
  3. Oi kuinka kaunis kirja! Myös teksti vaikutti ihastuttavalta.

    Tykkään myös kovasti tuosta sinun tyttökirjojen koosteesta!
    (Minun koneeni alt+kolme ei tee sydäntä. Pöh!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, tämä on. Ja Kaaposta on kirjassa ihana höyhenpallerokuva;-) Juu, Mauri kirjoittaa kirjan henkeen ja vie ihanasti luontoon. Olen niin luontoihminen, että osaan olla kiitollinen, kun saan asua niin, että haukka istuu joskus parvekkeen kaiteella, lumikko asuu kallion kolossa, linnut pesivät pöntöissä, siilit tulevat iltamurkinalle ja samalla vielä syövät lehtokotilotkin pois ja iltaisin saapuvat lepakot...

      Sain vihdoinkin kerättyä nuo tyttökirjat yhteen. Seuraavaksi lastenkirjat...Kaikki eivät jaksa kollata koko lukemaani kirjastoa läpi.

      Poista
  4. Minäkin rakastan kuikan ääntä. Ihanat kuvatkin olivat kirjaan saaneet napattua.

    Täällä yksi väsynyt mutta onnellinen on loman kynnyksellä. Odottamassa tilattua ruokaa. Viinipullo on aukaistu ja kohta kippistetään. Alkuviikosta matka kutsuu. Kunhan saadaan tavarat pestyä ja pakattua. Aika ihanaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, meidän yhteytemme ikiaikain taa, sitä se ääni on. Näkisitpä ne muut...

      Olenkin ymmärtänyt, että olette lähdössä jonnekin...Matkapostausta odottaen toivotan 'luannikast reissu'. Tämä oli Rauman giält;-)

      Poista
    2. Olen niin kuoleman väsynyt viime viikosta, että sovittiin suosiolla matkan siirtämisestä keskiviikkoon. Helpotti. Hullua se on aloittaa lomansa stressaamalla lomailua. Minä rakastan matkaamista, mutta VIHAAN pakkaamista ihan huvittavuuteen asti. Perhe tietää pysyä poissa lähettyviltäni pakkauspäivän. Olen ihan sekopäinen. Muuten olen ihan säyseä ihminen:).

      Poista
    3. Minä muistan, miltä tuntui ensin odottaa matkaa ja sitten alkaa pakata kaikille ja murehtia, mitä tärkeää unohtuu.

      Tiedätkö: Sinun väsymyksesi tuntui tänne asti. Olet ollut niin ahkerana ja sitten loma on alkamassa. Silloin yleensä iskee Iso Väsy.

      Pari päivää nyt rennosti, niin olet kuin uusi ihminen.

      Minä olen enimmäkseen vain säyseä myös, enkä ymmärrä, miksi perhe, paitsi koiruus ihanuus, pitää minua temperamenttisena. Minähän olen vain herkkä ja viileä. Tietysti jos härkää oikein ärsytetän, voi Scarlett ilmaantua paikalle...

      Poista
  5. Upeita kuvia!
    Mielenkiintoista tekstiä. Tulee oma lapsuus mieleen isä kanssa aamuvarhaisella soutuveneessä kalassa.
    Täytyypi hankkia ja lukea pikkuiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, ovat ne ja kirjassa moninkertaisesti.

      Miten kuikasta tuleekin mieleen niin paljon muistoja...ehkä vähän myös haikeutta. Outoa kaipuuta.

      Pikkuinen innostuu Kaapon tarinasta ja kuvista;-)

      Poista
  6. Kuikan ääni on kyllä aivan ainutlaatuinen! Pidän vedestä, vesilinnuista..ikuinen kaipuu veden ääreen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta Sinikka, se on ja läpäisee sielun kaikki kerrokset.

      Sama täällä. En varmaan voi ikinä muuttaa täältä Päijänteen rannoilta pois, paitsi jos pääsen ihan liki merta...

      Poista
  7. Kuikan äänen tuntee varmaan jokainen...;))

    Varmasti kiinnostava kirja, kiitos postuksestasi, Leena-IhaNainen.<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, tuntee ja aina sitä jaksaa ihmetellä kuin täysikuuta tai elokuun lepakoita...

      Minä en tee muita kuin kiinnostavia kirjoja, tiedätkin sen;-)

      Ole hyvä ja lumoavaa uutta viikkoa sinulle, Aili-IhaNainen!

      Poista
  8. Upeita kuikkakuvia,ja nätti lintu tuo kuikka! Mukavaa juhannusviikkoa Leena.ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en ole juhannuksen aikaan Suomessa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, sinä taiteilijana näet linnun graafisen kauneuden.

      Tulet sitten mansikka-aikaan!

      Poista
  9. Leena, tämä on ehdottomasti hankintalistalla. Mökkimme on Kakarniemessä (kakar on yksi kaakkurin, kuikan lähisukulaisen vanhoista nimistä), ja kuikkia on ollut järvellämme aina.

    Elämäni suuriin kokemuksiin kuuluvat hetket seitsemänjäsenisen kuikkaparven keskellä, lähimmät noin puolentoista metrin päässä minusta. Pysyttelin hiljaa paikallani koko sen ajan, minkä parvi tarvitsi tarkistaakseen, mikä otus ui kolme kertaa päivässä kuikkien saalituslenkin poikki.

    Aina kun muistan tapahtuman, hengästyn vähän vieläkin, niin uskomaton se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raili, hieno juttu! Kaakkuri sekoitetaankin usein kuikkaan, josta kirjassa onkin ansiokkaasti selsotusta. Tässä on siis kovaa faktaa (lue: paljon tietoa), sitten ihana kuikkaperhetarina (sopii myös lapsille) ja lumoavat kuvat, joista nauttivat kaikki.

      Voi mikä uimakokemus! Minulla on ollut samanlaista joukkoon pääsemisen tarvetta, mutta onnistunut vain sorsien kanssa. Joutsenien kanssa ei oikein uskalla etenkään jos niillä on poikaset vielä mukana. Meille tuli vanhempieni mökkirantaan rannikolla joka kevät 31 joutsenta, joista siis yksi hyljeksitty leski...Saisinpa joskus uida, olla liikkumatta vedessä ja kuikat ympärilläni...On asioita, jotka säilyvät mielissämme ikuisesti.

      Minäkin hengästyisin...ja kaipaan samaa kokemusta. Uinkin aina niin etten melskaa vaan yritän olla osa vettä...ja sen lintuja. Ja kuvittele jos saisi uida norppien kanssa vapaassa vedessä...Elämä on ihana seikkailu!

      Poista
    2. Elämä on. Joskus se antaa enemmän kuin on osannut toivoakaan.

      Poista
  10. Ihana kirja! Mitä olisi elämä keväisessä niemennokassa ilman kuikan huutoa! Se on kuin tervetulotoivotus. Koko kesän seuraamme kuikkien elämää, olemme onnellisia pikku-Kaapoista, joita emot yhdessä ruokkivat ja suojelevat. Ja syksyinen kuikkien "parlamentti" pohtimassa muuttomatkaa. Viime syksynäkin laskin 13 parlamentikkoa pitämässä kokoustaan mökin rannan edustalla. Ja kun yksi kuik`ahtaa ja sukeltaa, seuraa joukkosukellus. Ja Simo on ihmeissään joka kerta kuikan hävittyä näkyvistä. Tosin kuikat käyvät lähellä laituria tarkistamassa, onko koira tosissaan tai vaarallinen.
    Tämän kirjan minäkin haluaisin. Ehkäpä saankin.
    Kiitos Leena hienon kirjan esittelystä meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, tämä on ja toivottavasti tämän saat!

      Tuosta kuikkien 'parlamentista' on kirjassa tarkkaa havaintoa, mitä ne milloinkin toisilleen viestivät.

      Voin kuvitella Simon, kun lintu yhtäkkiä katoaa;-)

      Poista
  11. Näin erään tv-ohjelman tästä viime talvena tai syksynä, mutta se pääsi unohtumaan taaimmaiseen muistilokeroon, joka sitä paitsi lienee jo umpeutunut. Tämän kirjan haluan hankkia itselleni. Ja kiitos hienosta tyttökirjakoosteesta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marja-Leena, miten se on voinut minulta päästä ohitse, sillä jos jotain televisiosta katson, se on luonto-ohjelmat.

      Tämä on täydellinen tietoteos, joka myös viihdyttää.

      Ole hyvä.

      Poista
  12. Hei Leena ja anteeksi, että en ole ehtinyt luoksesi. Upeita postauksia on taas jäänyt kommentoimatta.

    Luontokirjat ovat kyllä upeita ja Teuvo on niin mahtava kuvaaja, että hänen kuviaan on ilo katsella. Kuikka itse on mahtava vesilintu jonka kesäisiä touhuja on kiva seurata.
    Tuollaiset ovat hienoja lahjakirjoja kenelle tahansa.

    Upeat nuo sinun valkoiset särkyneet sydämet♥

    Ihana postaus tyttökirjoista, siihen minun on vielä palattava ajan kanssa.

    Mukavaa juhannusviikkoa!♥

    Hanne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, en minäkään aina ehdi kaikkialle. Ei kukaan niin voi.

      Luontokirjat ja -ohjelmat. Ammattilaistasoinen kuvaaja, en tiedä, missä kulkee raja...

      Lahjakirjana arvostettava, ei mitään kitschiä.

      No eikö vain ja vasta ovat vuoden vanhoja. Kuvasin nyt jo, että varmasti jää muisto, kun niin moni on sanonut valkoisen menettäneensä.

      Ne tyttökirjat löytyvät nyt sinullekin oikeasta palkista parhaiten. Klikkaat vain kuvaa, niin saat tuon koosteen auki myöhemminkin.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  13. Linnut aina jänniä seurata.
    Hiano lehtiartikkeli, onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, ne ovat sitä ja myös hyödyllisiä puutarhassa.

      Kiitos.

      Poista
  14. Kuikanhuuto tuntuu ihan "sielussa" asti, niin kaunis se on ja kuuluu kesään ja erityisesti kesäiltoihin meillä kotosalla. Meiltä (siis tässä paikkakunnalta) on myös Kansallismuseon kokoelmissa upea kuikanrintakukkaro. Kuikka on ollut myös pohjoisessa tärkeä ja myyttinen lintu. Kiitos tästä postauksesta, se toi taas kotiseudun kesät mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena, sitä nimenomaan. Kun kuulin sen ensimmäisen kerran, pelästyi, sillä se oli jotain kuin ihmisen ja eläimen huutoa sekaisin...

      Sinulla se on paljon...tunturit, kuikat, lumi, ruska ja ehkä vielä tunturipöllötkin. Onneksi osaat arvostaa!

      Poista
  15. Ensimmäisen kappaleen teksti toi vedet silmiini, sillä minulla on samanlaisia muistoja mökkikesiltä. Yön hiljaisuus ja kuikan huuto järvellä, sitä kokemusta ei voi unohtaa.

    Tämä on kirja, jonka aion ostaa ja nauttia vähitellen sisällöstä. Kaunis kiitos postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiitos. Kuikkaa ei voi unohtaa ja lintu ottaa sielun vangikseen...

      Nimenomaan niin: Hitaasti suven myötä.

      Ole hyvä!

      Poista