sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

MELANKOLIAN HUONEET - ALAKULO, AHDISTUS JA APATIA SISÄLLÄMME

Nyt hyvää yötä. Selkäytimessä kuohuva kloraali unettaa niin, etten pysty kirjoittamaan pidempään mutta en myöskään lopettamaan – olen kuin ilolintu loistavanpunaisine silmineni ja pehmeine untuvatakkeineni – ilolintu syöksymässä ihanaan pensaaseen – ajattele jos se olisi totta – ah – mutta se on säädytöntä.

Näin kirjoitti vuonna 1928 Virginia Woolf kirjeessään Vita Sackville-Westille, jonka kanssa hänellä oli rakkaussuhde. Woolf nukkui bromin, veronaalin ja kloraalin avulla, mutta unettavan vaikutuksen sijasta kloraali saattoi suurina annoksina aiheuttaa euforiaa, jota kirjailija on saattanut jopa hakea löytääkseen tien hämmästyttävälle kirjoitustyylilleen, missä lineaarinen kerronta rikotaan assosiatiivisella ajatusketjulla unenomaiseksi kieleksi. Woolf onnistui tässä täydellisesti, sillä niin moni on hänen kielensä onnellinen vanki!

Luovuus lunastetaan melankolialla! Tämä on oma tiivistykseni yhdessä lauseessa, luettuani Karin Johannissonin teoksen Melankolian huoneet – Alakulo, ahdistus ja apatia sisällämme (Atena 2012, suomennos Ulla Lempinen). Olen vaeltanut lävitse jokaisen melankolian huoneen ja samalla viivähtänyt melankolian rikkaassa historiassa. Olen tavannut Rouva Bovaryn, Rainer Maria Rilken, Thomas Mannin, Sigmund Freudin, Søren Kierkegaardin, Sylvia Plathin, Charles Darwinin, Goethen Wertherin, Jean-Paul Sartren, Oscar Wilden, Marcel Proustin, Friedrich Nietzschen ja Kafkan, jonka päiväkirjassa lukee näinkin: ”Tuntuu siltä kuin olisin kiveä, olen kuin oma hautakiveni.” Olen tavannut vieläkin enemmän heitä, joista me kaikki olemme kuulleet, sillä kuinka ollakaan, vaikka kuinka tuntisi olevansa oma hautakivensä, melankolikot ovat olleet suunnattoman luovia ja kuuluisia henkilöitä ja heistä kaikki eivät suinkaan päätyneet itsemurhaan. Kirja tuokin hyvin ja monin esimerkein esille, mikä ero on masennuksella ja melankolialla ja miten eri aikakausina melankoliaan on suhtauduttu. Yhteenvetona voisi karkeasti todeta, että kautta aikain melankolia on ollut yläluokan etuoikeus, johon alemmilla luokilla ei katsottu olevan tarvittavaa herkkyyttä. Romantiikan melankolia myös herätti henkiin uudenlaisen taiteilijaidentiteetin, jonka innoittamana Kierkegaard toteaa: ”Meidän aikakaudellamme melankolikko edustaa ylevyyttä, jota jokainen halajaa.” Nietzsche puolestaan totesi, että ’kaikki saksalainen johti melankoliaan.’ Niin tai näin, Melankolian huoneet on elämysmatka lievästä alakulosta lentäviin yliherkkyyden tunnetiloihin ja jossain välissä antavat menetyksen, apatian, ruokaongelmien, ulkopuolisuuden ja unettomuuden majakat omia hätämerkkejään, mutta kaiken yllä, aivan kaiken yllä leijuu suuri herkkyys sekä salatuista huoneista kumpuava voimallinen luovuus.

Olisi niin onnellista nyt kertoa, että melankolia on aina ollut sukupuoleen katsomatta samoin arvotettua, mutta näinhän se ei tietenkään ole ollut, vaan naisen melankolia on vuosisadasta toiseen kokenut hieman eri kohtelua kuin miesten. Teoksessaan Naisellisuuden harhat Betty Friedan nimesi naisten melankolian ’ongelmaksi vailla nimeä’. Nykyisin myös naiset saavat masennusdiagnoosin kaksi kertaa useammin kuin miehet. Kuten arvata saattaa kaiken takana ovat ne odotukset, joiden mukaan naisen on kautta aikain odotettu käyttäytyvän. Eihän siitä ole kauaakaan aikaa, kun mustasukkainen aviomies sai vielä vaimonsa suljettua mielisairaalaan, vain ilmoittamalla vaimonsa hulluksi! Näin rankaisi myös säveltäjä Madetoja runoilijavaimoaan Onervaa tämän rakastetun, Eino Leinon kuoltua.

Naisen viha ja kaikkinainen ahmiminen on myös aina ollut kauhisteltua. Sylvia Plathia vaivasi epämääräinen vihan tunne. Ympäristö piti häntä itsekeskeisenä. Hän itse kirjoitti: ”Hotkin miehiä kuin ilmaa.” Kaikki tunnetut naismelankolikot ovat ylittäneet naisille määritellyt naisen rajansa ja ovat saaneet osaksensa paheksuntaa. Heille jäi kuitenkin kaikille kultainen kortti kuolemaan itsemurhan kautta, mutta melankolia ei kuitenkaan ole sairaus, jonka viimeinen ovi olisi kuolema. Toiset sukupuoleen katsomatta ovat näin valinneet, mutta yhtä monet eivät.

On helppo nähdä melankolia tunneperäisenä herkkyystilana, hyperestesiana, yliherkkyytenä, joka saa henkilön näkemään kaiken lävitse. Lävitse näkeminen voi saada kaiken näyttämään absurdilta, toisten puheet kuolettavan tylsiltä ja elämän vain harmaana jonona tylsiä päiviä, joista ainoa pelastus on uni ja luominen.

Melankolian huoneet kirjassa vaellamme huoneesta huoneeseen vaikuttuen siitä, millä perinpohjaisella kiinnostavuudella lääketieteen kulttuurihistoriaan erikoistunut professori Johannisson meitä kuljettaa. Hän juoksuttaa eteemme kuuluisuuden toisensa jälkeen ja myös heidän saavutuksiaan samalla kun melankolia tulee varmasti saamaan oman määreensä, jossa ylittyvät luonnontieteen ja humanismin rajat ennen kokemattomalla vahvuudella. Lukiessani kirjaa, nautin niin suuresti, että on helppo yhtyä Dagens Nyheterin lausumaan tästä kirjasta: ”Parasta lääkettä masennukseen.” Tämän jälkeen ymmärrän paremmin muita, mutta ennen kaikkea itseäni. Nyt vihdoinkin tajuan olevani suorastaan elitistinen, kun en jaksa lähteä kaiken maailman kissanristiäisiin! Melankolikot ovat aina olleet neroja välttämään liian vilkasta sosiaalista elämää, jonka he ovat kokeneet rasittavana ja tylsänä.

Koska huoneiden nimet ovat niin kauniit, en voi olla kertomatta, että tässä kirjassa sinä käyt melankoliassa, joka on menetys, saavut acediaan, oppiaksesi välinpitämättömyydestä, minä odotan sinua sensibiliteetissä näyttääkseni herkkyyteni, mutta joudun paljastamaan myös taipumukseni ikävystymiseen, jolloin astumme huoneeseen, jonka kaunis nimi on ennui. Ennui tulee ranskan verbistä s`ennuyer, pitkästyä. Ennui on erityisesti nuorten, eliitin ja miesten tunne. Täällä tapaamme kuuluisat dandyt, jotka ’rakentavat ulkopuolisuutensa eliitin himotuimpien tunnusmerkkien pohjalle ja luovuttavat samalla niille statusta ja makua, ja siksi heitä jumaloidaan salongeissa.’ Tämä on huone, jossa luetaan Oscar Wilden Dorian Grayta. Muistaen unettomuutemme jatkamme matkaa Insomniaan, jossa kohtaamme kauhun. Sudenhetki vaivaa täällä niin meitä kuin Woolfia. Nyt törmäämme myös ’tainnutuksiin’ eli lääkkeisiin. Bromi vaihtuu opiaatteihin ja lopulta barbituraatteihin. Hauska nyanssi on saada kuulla, että kun saksalaiset keksivät barbituraatit, koko lääkeryhmä nimettiin erään kemistin tyttöystävän, Barbaran, mukaan. Ovi uuteen on raollaan kuin kutsuen meitä fuugaan, pakenemiseen, jossa koemme ’sairaalloista vieraiden maiden tarkastelun kaipuuta’. Nykypäivä nimeää sairautemme dissosiatiiviseksi pakkovaellukseksi. Se on normaaliuden rajat ylittävää päämärätöntä matkustelua tai äkillistä kotoapakenemiskohtausta. Tässä sairaudessa on se lykky mukana, että muut eivät tätä helposti huomaa, vaan toiminta näyttää normaalilta. Äärimmillään tämä käsite on esitetty Thomas Mannin novellissa Kuolema Venetsiassa, jossa päähenkilö jahtaa kauneutta itse elämän korvikkeeksi.

Innoissamme suunnitelmistamme ryhtyä päämäärättömiksi vaeltajiksi, jätämme avaamatta oven neurositeettiin, jossa olisimme kohdanneet ahdistuksen. Se ei nyt kuulu matkaohjelmaamme. Sen sijaan olemme väistämättä astumassa fatigueen ja olemaan kasvokkain väsymyksen kanssa. Tinkimätön kauneuden ja vaihtelun jahtaaminen on uuvuttanut meidät ja matkaseuramme, Gustav von Aschenbachin, Kuolema Venetsiassa, päähenkilön. Itse asiassa juuri Gustav avaa oven anomiaan, jossa eksyneisyyden tunne valtaa meidät. Tunnemme olevamme väsyneitä olemaan oma itsemme, fatigue d`être soi, jolloin olemme tyypillisiä markkinatalousyhteiskunnan uhreja, alati tyytymättömiä uuden menestyksen, näkymisen ja kuluttamisen käynnissä pitäjiä.

Kaikki huoneet käytyäni tunnen yllättäen virkistyneeni. Kirjan kansi ei kovin hyvin kuvaa teoksen taiteellista yläviivastoa, ei sen melkein neljää sataa viitettä kuin ei myöskään niitä teoksia, joita kirjassa on lainattu Mannin Taikavuoresta Sartren Inhoon. Melankolian huoneet on haaste mielenterveyshoidolle, joka niin mielellään diagnosoi ihmisiä, lääkitsee heitä, sen sijaan, että sallisi melankolikon vapaasti vaeltaa omissa huoneissaan löytämässä niitä aarteita, joita hänen luova mielensä suorastaan ylitulvii. Suosittelen tätä herättävää kirjaa kaikille heille, jotka nyt luulevat olevansa kyllästyneitä elämään ja itseensä. Ja etenkin kaikille heille, jotka unissaan vaeltavat sumuisilla nummilla etsien nummikanervien tuoksussa jotain kaipaamaansa.

…ja hiljaisina rauhallisina tunteina ennen aamunnousua, silloin minä menin hänen luokseen ja syöksyin kuin liekki hänen raajojensa läpi, pakotin…


…pakotin hänet kaipaamaan. Sen minä ainakin osaan, pakottaa hänet kaipaamaan. Mutta minä en osaa selittää hänelle, mitä hän kaipaa, sillä sitä en tiedä itsekään.

*****

Osallistun tällä kirjalla Nooran Mieleni on rajaton -haasteeseen.

54 kommenttia:

  1. Olipa kiinnostavaa lukea esittelysi, sillä minäkin aion lukea tämän! Kiehtova aihe, ja kaikesta päätellen Johannisson on onnistunut sen käsittelyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, sinulla on odotettavissa täydellisen kiinnostavia lukuhetkiä! Jos pisteyttäisin kirjoja, tämä olisi saanut minulta täydet tähdet.

      Poista
  2. Mielenkiintoiseen kirjaan olet tarttunut ja hengästyttävän postauksen siitä kirjoittanut.

    Melankolia on mielenkiintoinen olotila. Me suomalaiset olemme aina olleet siihen taipuvaisia.
    Siksiköhän meillä on elänyt niin monta luovaa merkkihenkilöä, vaikka koko väestömäärämme on niin pieni.
    Melankolia ei todellakaan ole masennusta. Mielestäni melankolia on jonkinoloista haikeutta, kaipuuta johonkin nimeämättömään.

    Itse en ehkä olisi tarttunut tuohon kirjaan, mutta mukavaa että esittelit sen meille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, osuit suoraan suoneen! Pieni väestömäärä ja silti niin paljon loistavia kirjailijoita, runoilijoita, kuvataiteilijoita, säveltäjiä...

      Nimenomaan kaipuuta johonkin, haikeutta ja joskus myös menetyksen tunnetta siitä, mitä ei osaa edes nimetä.

      Kiitos♥ Ja kyllä tämä on minusta kaikkien kirja. Olen itse melankolinen persoona,vaikka ei heti uskoisi ja nautin kirjasta paljon. Ja Woolfin kielen taika aukeni minulle nyt toista kautta...Virginia kirjoittaa kieltä, joka kuin loitsii lukijansa.

      Poista
  3. Erittäin mielenkiintoisen oloinen kirja, aivan ehdottomasti luettava. Kiitos hienosta esittelystä.

    Tuosta L.Onerva-Madetoja asiasta olen hieman eri mieltä luettuani juuri heidän kirjeenvaihtonsa. Sairaalaan sulkemisen taustalla oli ennen kaikkea Madetojan lääkäri. Madetojan ongelma oli siinä, että hän itsekin oli niin pihalla, ettei pystynyt vastustamaan lääkärien valtaa vaan alistui siihen. Ja se, että L.onerva oli selkeästi alkoholisti ei voi kieltää, toinen asia tietenkin on, onko se syy laittaa ketään mielisairaalaan. Minusta ei ole, eikä monesta muustakaan nykyihmisestä, siksi se tuntuu niin pöyristyttävältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, tämä on ja kiitos.

      Saa olla eri mieltä. Minäkin saan. Olen lukenut tästä asiasta paljonkin, mutta ennen kaikkea voimme lähteä sen ajan hengestä, joka vaikutti vielä jopa '50 -luvlla, että aviomiehen toivomus oli yhtä kuin lääkärin diagnoosi. Madetoja oli alkoholisti kuten vaimonsakin, mutta sulki ensin vaimonsa mielisairaalaan ja meni itse sitten hienoon parantolaan, Huvitukseen. Onerva vapautui välittömästi miehensä kuoltua. Tästä voi lukea vaikka Hannu Mäkelän upeissa alkusanoissa kirjaan L Onerva - Liekkisydän http://leenalumi.blogspot.fi/2010/05/lonerva-liekkisydan.html

      Erittäin pöyristyttävä juttu oli nyt Hesarin kuukausiliitteessä, jutussa Helmi vai sika, jossa kerrotaan, miten taiteilija Tyko Sallinen otti vaimoltaan pois heidän molemmat lapsensa. Ensimmäiseen hän uupui itse ja lähetti lapsen Tanskaan adoptioon! Naisella ei ollut mitään valtaa edes omiin lapsiinsa, sillä miehen sana oli sama kuin laki.

      Järkyttävin naisen sulkeminen mielisairaalaan lötyy tästä kirjasta http://leenalumi.blogspot.fi/2010/08/camille-claudel-kuvanveistajan-elama.html Kyseessä siis lahjakas kuvanveistäjä, joka oli ohittamassa opettajansa ja rakastajansa Rodinin...

      Me olemme joltain turvassa, mutta en voi unohtaa, että Englannin hovi oli tekemässä tämän tempun heille hankalaksi käyvälle Dianalle. Katsoin haastattelun, jossa Diana itse kertoi asiasta.

      Oi aikoja, oi tapoja!

      Poista
  4. Kiitos Leena. Hankin tämän luettavakseni aivan ehdottomasti, sillä lopettelin juuri eilen Jeffrey Eugenidesin Naimapuuhia, jossa käydään syvällä maanis-depressiivisyydessä, ja tämän aihepiirin kanssa haluan nyt jatkaa ja ennen kaikkea laajentaa sitä. Ihmismieli ei lakkaa yllättämästä eikä hämmentämästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Suketus. Tässä käsitellään myös maanis-depressiivisyyttä, joka olisi kirjan mukaan ollut oikea nimike Woolfille, mutta sen perusteella, hän olisi joutunut/päässyt sairaalaan.

      Minä aivan vellon tässä aiheessa;-) Olethan jo lukenut http://leenalumi.blogspot.fi/2011/08/en-tahdo-kuolla-en-vain-jaksa-elaa.html Tämäkin kirja on Atenalta.

      Ihmsmieli kaikkineen on kiehtova!

      En ole ymmärtänytkään, että Naimapuuhia on jotain niin kiinnostavaa...Ehkä kirjan nimi hämäsi minua...

      Poista
    2. Hyvä muistutus, olen rekisteröinyt tuon En tahdo jne. kirjan olemassaolon, mutta sitten se on jäänyt. Se sopisi kuin nenä päähän. Panenpa senkin kirjastomuistilistaan!

      Naimapuuhilla on mielestäni hieman harhaanjohtava suomennos, mutta kirjan hienoutta se ei onneksi pilaa. (Vaikka en aivan täysin hurmioitunutkaan.)

      Poista
    3. Heberleinin teos on niiiiin koskettava ja antaa ymmärryksen valoa.

      Tulen lukemaan arviosi tänään.

      Poista
  5. Ihanan seikkaperäinen ja laaja juttu kirjasta, joka on kiinnostanut minuakin kovasti, mutten ainakaan vielä ole hankkinut tätä luettavaksi. Aion kyllä, sillä aihepiiri on niin kiinnostava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, kiitos. Vakuutan, että kirjan jokainen sivu olisi ollut sitaatin arvoinen. En melkein pystynyt lopettamaan;-)

      Lue ja säilytä tämä itselläsi!

      Hämmästyttävää, miten kirja melankoliasta voi olla piristävä/voimaannutta.

      Poista
  6. Hieno esittely, Leena: kiitos!

    Tämä kolahti minuunkin, paljon on tuttua näistä selostamistasi asioista;) Pitänee laittaa varauslistaani.

    Leppoisaa sunnuntaita, Leena-IhaNainen.<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, kiitos.

      Jaamme tunteen: Tämä tuntuu, mutta vahvistaa. Lue ihmeessä.

      Kiitos samoin sinulle, Aili-IhaNainen!

      Poista
  7. Hämmästyn yhä uudelleen siitä, miten esittelet kaikki kirjat niin taitavasti omalla palavalla tavallasi (en löytänyt tähän sanaa, jota oikeastaan etsin), että herätät halun siitä paikasta lähteä hankkimaan kyseistä kirjaa. :)

    Todella mielenkiintoisen tuntuinen kirja jälleen. Kiitos esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risa, kiitos! Voisiko se sana olla 'loitsia'...;-)

      Et kadu, jos tämän kirjan käsiisi hankit.

      Ole hyvä.

      Poista
  8. Voi miten kiehtova kirja Leena!Noissa huoneissa on varmaankin ollut mielenkiintoista kulkea..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, tämä on. Olen hyvin kiinnostunut siitä, mitä liikkuu ihmisen sisällä, mielessä. Pyskologia oli yksi suosikkiaineeni lukiossa. Ja nyt kiinnostavat kaikki psykologiset kirjat.

      Poista
  9. Tämä on myös mielenkiintoinen aihe, ja kiitokset kiinnostavasta kirjaesittelystä!

    Pitkään pystyin elämään niin, että suljin tietyt "huoneet" pois elämästäni. Aikansa sitä porskuttaa niinkin, mutta lopulta (liekö ikään liittyvää viisautta?!) kroppa tuntui palauttavan maan pinnalle, ja myös nämä suljetut huoneet ovat saaneet tuuletusta. Ehkä minussa on sen verran vahva tuo järkevä puoli, että luuli voivansa hallinnoida tunnepuolen juttuja. Balanssi syntyy kuitenkin jostain muusta kuin hirmuhallitsijan päiväkäskystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, kiitos ja ole hyvä.

      Sitä sulkemista on itse kukin varmaan elämässään yrittänyt, mutta vasta kun uskaltaa kohdata itsensä, koskettaa omia rajojaan ja avata kaikki ovensa, on terveesti vahva, vaan ei kova. Järkevyys ei ole koskaan ollut vahvin puoleni, mutta olen hyvä olemaan välinpitämätön omille tarpeilleni, niile, joita en halua nähdä.

      Milloin historiassamme hirmuhallinto on johtanut muuhun kuin onnettomuuteen ja kurjuuteen;-)

      Poista
  10. Kiitos tästä esittelystä. Olet hyvin perehtynyt tämän kirjan antiin, uskoisin. En ole vielä kirjaa lukenut.
    Hämmentää vähän se asia, että miten minäkin olen jossain elämäni vaiheessa tutustunut näiden "Melankolian huoneiden" asukkaiden teoksiin. Kaipa tuo melankolia jotenkin vaan kiehtoo alitajuisasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma,ole hyvä ja kiitos. Tämä aihe vain niin kiinnostaa...

      Ehkä luet...toivon minä.

      Melankolia meissä kaikissa, uskoisin. Jos on tunteita ja empatiakykyä, on myös melankoliaa.

      Poista
  11. Minuakin tämä kirja kiinnostaa - kovasti. Luulen, etten nyt kesällä ja niin monen uuden asian kynnyksellä lue tätä, mutta kentis hankin kirjan syksymmällä ja luen silloin. Melankolia kiinnostaa minua. Määrittelen itseni melankolisen onnelliseksi naiseksi ja tämä kirja varmasti tuo melankoliaan ennen kaikkea kulttuurihistoriallista, mutta myös monitahoisesti koskettavaa näkökulmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, en voi edes kuvitella, että et lukisi tätä kirjaa. Aloitin tämän huhtikuussa, mutta se oli väärä aika. Huhtikuu ei ole minun kuukauteni, ainakaan Suomessa. Keskeytin ja jatkoin loppuun nyt, jolloin kaikki on toisin.

      Eihän melankolinen onnetonta tarkoitakaan. Joskus vain suuri herkkyys voi hieman tuoda kärsimystä. Melankolikko voi olla vahva ja onnellinen ja sitä enemmän sitä, kun tuntee ja tietää suhteensa omiin tunteisiinsa ja tapoihinsa kohdata elämän eteen tuomia tlanteita.

      Poista
  12. Heräsipä mielenkinto ja sain heti varatuksi kirjan kirjastosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, no jopa! Sinulla on edessä kiinnostava lukuelämys ja varmaan myös hyödyllinen.

      Poista
  13. Minä tykkään välillä heittäytyä melankolian syövereihin. Tosin pitää muistaa, että sinne ei auta jäädä asumaan. Laitanpa listaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, juuri niin: Joskus siinä on niin suloista velloa, mutta ei ikinä Suomen huhtikuussa. Silloin pidän itseni kiireessä kiinni.

      Lue ehdottomasti♥

      Poista
  14. Wau!! Tähän siis viittasit kommentissasi ja nyt himo tähän kirjaan jaan syvenee. Sen kyllä huomaa ja tuntee, kun tuo melankolia ja matalapaine vetää ja kirjoittaa. Tulos on syvää, se ei enää häpeile mitään. Ja jos katsoo miten niitä harvoja kertoja, kun olen päästelyt niitä julki, niin kommentit tai lukijakerrat kasvaa. Ilo ja onni kulkee eri ratoja kuin melankolia ja sen kautta ammennetut tunteet. Enkä sano, että se olisi hyvää tai huonoa, aidot tunteet on aitoja ja ne saavat toiset tuntijat luokseen.

    En kaipaa melankoliaa, enkä matalapaineisia hetkiä. Olen elänyt niissä sen verran pitkään, että tunnen oelvani terveempi ja enemmän muille antava kun olen valoisampi ja uskon hyvään. Silti tiedän, että molemmat elää minussa, mieluummin kuitenkin oikeassa suhteessa =)

    Raikasta sunnuntaita sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, kiitos. Siis tämä kirja on nyt vienyt minua. Olen huomannut itsekin, että runovirtakin aukeaa, kun tumma laskeutuu kaiken yllä...Myös vahvimmat tekstit on kirjoitettu ei niin vahvoilla ollessa.

      Olen sinunkin teksteistä huomannut, milloin olet kuin ihan alasti. Sitten äkkiä aivan toinen.

      Kukapa niitä nyt niin kaipaa, paitsi sitä pikkumelankoliaa, jossa sade ropisee, saa kääriytyä huopaan ja syödä lukiessa suklaata, koska vain tarvitsee suklaata. Mutta jos on herkkä, näkee enenmmän läpi kuin haluaisikaan, ei sille mitään voi. sen kanssa oppii elämään ja sitä oppii myös hyödyntämään - luovasti.

      Sinähän olet yleensä kuin itse aurinko, mutta minä olen nähnyt sen varjon sinussa. Siellä se vain on. Toivottavasti hyvin kevyenä.

      Kerran Eve kertoi minulle yhdestä ihmisestä ihan kivaa asiaa. Minulle tuli tuskallinen olo ja sanoin, että 'ei se noin mene', siellä on tumma varjo, ei hän ole tuollainen. Ja sitten sainkin kuulla aivan muuta...tarinan kulissien takaa. Siinäpä vasta olikin stoori...

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
    2. Niin, arvaan että sinä ainakin näet sen. Luulen, että se oli yksi syy miksi aikoinaan lopetin maalaamisen. Toisaalta nyt maalaan tai piirrän osittain ehkä juuri sen melankolian/pikkumelankolian vuoksi ;-)

      Senkin huomaa, että talvisin menen eri moodissa kuin kesällä. Olkoon siis hyvä asia se, että meillä on nämä vuodenajat

      Joskus mietin pitäisikö olla kaksi blogia, se jossa päästelee ja se jossa ei niin päästele. En tiedä toimisiko se laisinkaan, en ehkä haluaisikaan jakaa itseäni osiin, olenhan kokonainen nainen ja naiseen kuuluu kaikki puolet, heh heh...

      Olet varmasti herkkä huomioija, ja huomaat sen minkä toinen luulee peittävänsä.

      (Mulla on liian pitkät sormenkynnet, tulee kauheesti kirjoitusvirheitä... sorgen.) Pitää leikata!

      Nautinnollista illanjatkoa sulle <3

      Poista
    3. Birgitta, olisi kiva jos maalaisit tai piirtäisit. Se on myös apu pikkumelankoliaan. Voidaan puhua myös onnisesta melankoliasta.

      Tiedän, että sinä olet kesäihminen;-) Minäkin olen jos joka päivä sataa vähän ja on alle 20 astetta. Ilman vuodenaikoja olisi tylsää.

      No miten sitten rajaisit lukijat blogiin, jossa päästelet. Kaiken oloisia hörhöjä on liikkeellä. Vaikka toisin voisi luulla, niin käytän itse suodatinta;-)

      Juu, valitettavasti ja se ei ole aina ihmissuhteissa parhaaksi. Harvoin sanon, mutta en jatka...

      Jestas, sinä et tee puutarhatöitä. Näkisit mun kynnet. On niin paljon, mitä en pysty tekemään käsineillä. Tänään tosin lakkasin kynnet kauniisti ja oli vieraitakin.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  15. Oi voi voi!!! Tuntuu, että kamalasti olisi tästä sanottavaa, mutta en saa mitään sanotuksi. Kamalan väsyttävä viikko takana (heräsin juuri päikkäreiltä). Ehkä luen tämän ensin ja jos sitten sanon jotain vähän fiksumpaa.
    Aihe kiinnostaa todella paljon. Toisaalta suhtaudun tämän tyyppisiin kirjoihin aina hieman epäilevästi, sillä en pidä siitä, jos ihmisiä syväanalysoidaan hyvin pitkälle töiden ja elämänvaiheiden ja ehkä jonkun kirjeenvaihdon perusteella. Se kyllä kiinnostaa minua, ja teen sitä itsekin, mutta jossain vaiheessa minulle tulee jokin raja vastaan. Inhoan liiallista luokittelua ja jaottelua ja diagnisointia, rajaamista. Mutta tuossa lopussa kirjoititkin juuri tuosta diagnisoimisesta ja lääkityksestä, joten tämän kirjan kohdalla lienee turha pelätä.

    Huvitti tuo 'ennui' nuorten huoneena, ja dandyjen. Sillä nuorena tuo dandyjen dandy Oscar Wilde oli aika kovassa huudossa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, minulle tämä oli pelkästään ja vain kiinnostavaa lisätietoa sille, mistä olen aina lukenut. Ja tietenkään ei voi olla tekemättä vaikutusta, kun saa lukea kirjailijoista ja heidän luomistyönsä taustoista.

      Oscar Wilde taitaa olla minunkin profiilissani;-) En ole nähnyt missään vaiheessa tarpeelliseksi muuttaa profiilitekstiäni;-) Antaa dandyn nyt vain olla siellä, parrasvaloissa, esillä, siitä hän pitää.

      Tämä ei tosiaankaan ole mikään ns. itsehoito-opas, mutta vaikuttaa kyllä tietoantinsa kautta vahvasti. Suosittelen!

      Poista
  16. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta kirjalta - laitan lukulistalle. Kiitos esittelystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, ole hyvä. Varaa sitten aikaa: Tämä on joka sivultaan niin painavaa, että olisin halunnut lukea tätä yksin jossain kaukana erämökissä, vain lukea ja lukea.

      Poista
  17. Luulen, että tuo kirja kiehtoo myös minua.. Jotenkin olen aina rakastanut melankoliaa...kirjojen, leffojen , kuvien kautta..omat maalauksenikin ovat täynnä sitä..

    Luen juuri "sisarta" ja luin "Kaikki hyvä sinussa"/ Linda Olsson..joten lukukauteni on lähtenyt hyvään vauhtiin pienoisen paussin jälkeen.
    Kiitos upeasta kirjan esittelystä. Ilman sinua, en olisi ikinä löytänyt tuotakaan..
    halit♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, sama täällä: Kaikki tumma vetoaa. Vaikka melankoliaa on myös valkoistakin, kertoo kirja. Ja harmaata. Ei vain mustaa.

      Ai, sinulla on menossa Sisar...Tuon Olssonin jätin väliin, kun kaikkea ei voi ehtiä.

      Ole hyvä ja kiitos: Tämä on minulle iloa jakaa kirjaelämyksiäni.

      Poista
  18. Luulen, että mun täytyy lukea tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, suosittelen!

      Ihanaa viikkoa! Minä lähden nyt siirtoistutuksiin...

      Poista
  19. Tämä on kiinnostava aihe, ammatillisesti ja ihan itsenikin kannalta. Wau mikä postaus jälleen, sydämestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, tämä kirja on kiinnostava kaikille, joita ihmismieli innoittaa. Ja myös kuin huhtikuun pelastusrengas...

      Kiitos...sydän kirjoitti tämän.

      Poista
  20. Mielenkiinnolla luin kuvauksesi kirjasta, melko mielenkiintoista on perehtyä siihen sanojesi mukana. Ihana tulppaani, toivotaan sen kauneuden korvaava menetetyt kukkaset:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, kiitos, että ehdit. Erittäin kiinnostavaa...

      Joskus yksikin tulppaani voi olla suuri ilo. Kuvasin tosin noita eilen jo kolme;-)

      Poista
  21. Leena johan taas kirjan esittelit ja niin hienosti! Tämä täytyy saada! Käsiteltiinkö kirjassa Woolfia ja Plathia minkä verran?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiitos. Suosittelen!

      Plathia ja Woolfia oli moneen otteeseen ja molemmilta myös lainauksia. Kiinnostavaa oli löytää myös Mann ja Rilke etc. täältä.

      Kirjassa paljon uutta minulle. Niin itse pääaiheesta kuin sen historiasta ja mitä näille ihmisille oli heidän aikanaan tapahtunut. Olisipa mukana ollut myös Camille Claudel...

      Poista
  22. Tässä taas kirja, jonka hankin vain ja ainoastaan sinun intohimoisen ja analyyttisen tekstisi takia. Avasit kirjan sisältöä juuri niin sopivasti ja hyvin, että ymmärsin löytäväni itseäni riivaavia paholaisia sen sivuilta.

    Itse olen ymmärtänyt niin, että melankolikko on selviäjä, joka vaipuu hetkiksi omaan maailmaansa ja sisimpäänsä kun ei mikään enää riitä. Melankolikko ei anna periksi vaan opettelee tunnistamaan demoninsa ja taistelee niitä vastaan. Usein syvälle menemiset eivät ole aikaan sidottuja, joskus pidemmän aikaa, joskus vähemmän mutta aina läsnä muodossa jos toisessa.

    Melankolikon yksi mahdollisuus selvitä on kirjoittaa itsensä näkyviin, tuhansilla sivuilla tutustua itseensä ja pirullisiin seuralaisiinsa. Sivutuotteena sitten voi syntyä jotain sellaista, josta myös muut löytävät jotakin, jolla on merkitystä.

    Melankolikon puolisolta vaaditaan paljon, samoin sielunystäviltä. Tosin, melankolikko parhaimmillaan on myös ihmissuhteissaan hyvin antava ja avoinna ihmisten herkimmille tunteille. Sekin yksi asia, joka on melankolikolle tunnusomaista.

    Yllättävän moni ihminen on tietämättään melankolikko ja diagnosoidaan masentuneeksi. Onneksi elämä kuitenkin voittaa aina.

    Kiitos taas kerran upeista teksteistäsi, eläytymisestäsi lukemiisi kirjoihin, käyttämäsi kielen kauneudesta, intohimosta ja hyvinkin villistä temmosta. Nautin niistä joka kerta vaikka en välttämättä aina kommentoi. Muut ennen minua ovat jo sanoneet kaiken sen, jonka teksteistäsi haluan sanoa. Nyt vain oli pakko kommentoida. Herkullisen kaunista kesää...:) Niin, ja nyt taas pitsit lentelivät kattoon...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitsit sekaisin, mistä alkaisin...sanon vaikka: Kiitos.

      Ja sitten...melaonkolikko on selviytyjä sen jälkeen, kun hän on oppinut tuntemaan ystävänsä melankolian ja hänen tarjoamansa aarteet. Luovuus ei ole niistä vähäisin. Olipa se sitten kirjoittamista, kuvataidetta, säveltämistä, mitä tahansa, vaikka arkkitehtuuria. Toisaalta luovuus pitää melankolian aisoissa.

      Minulle tapahtui 28 vuotta sitten niin paljon, että kun vastasin yksityislääkärin yhteen testiin, stressipisteitä tuli niin paljon, että minun olisi pitänyt olla jo kuollut. Jos yhdessä vuodessa tapahtuu enemmän kuin toiselle ei ehkä koko elämänsä aikana, ei voi enää pysyä kyydissä ilman, että on joku josta pitää kii.

      Olen ollut aina herkkä, tunteellinen, enneunien näkijä, reipas aina hymyilevä tyttö, joka ponin selässäkin saattoi vaeltaa usvaisilla nummilla. Kun sitten taphtuu liikaa ja siitä ponnistaa, on ikuisesti vahva, mutta ei kova. Näkee enemmän ja suhtautuu ymmärryksellä myös kauniisiin tapaamisiin melankolian kanssa.

      Mieheni on sielukumppanini ja herkkä rapu, joka helposti vetäytyy kuoreensa. Sehän on sitten selvä, että minut nähdään vain sosiaalisena ja vilkkaana, alati valmiina muita auttamaan. Sille osaan sanoa jo 'kiitos ei'. Siunattua on, että paras ystäväni on alan ihminen, joka itsekin välillä velloo melankoliassa. Onneksi kohtaamme melankolian aina eri aikaan;-) Kiitos melankolian, ymmärrämme toisiamme kaikessa paremmin kuin kukaan muu. Saatamme myös syyllistyä ylimielisyyteen eli meidän kantiltamme monet sunnuntailapset ovat pinnallisia ja epäempaattisia, mutta syntinsä kullakin.

      Olet oikeassa: Melankolikko antaa usein ihmissuhteissa kaikkensa, joskus jopa liikaakin. Tässä ikä tuo opetusta.

      Kiitos sinulle intohimoisesta palautteesta, jossa pitsitkin lentelevät kattoon. Uskon tämän kirjan tekstin kuuluvan monen ja vieläkin useamman yöpöydälle.

      Lumoavaa kesää sinulle Pitsien Kuningatar ja älä unohda Rauman yötä, jolloin juhlitaan mustissa pitseissä...

      Poista
  23. Nyt olen tämän lukenut. Kirja oikein imaisi mukaansa ja oli vain pakko lukea ja lukea, kulkea melankolia huoneissa joista toiset ovat tutumpia kuin toiset...
    Olen kirjoittanut joskus vuosia sitten runon "Kun melankolia saapuu vieraaksi". Nyt katsottuna runo itsessään on melko kehno, mutta kaikki siinä oleva löytyy kyllä melankolian huoneista.

    Todella kiinnostavasti Karin Johannisson kirjoitti aikakausista ja niiden tyypillisistä melankolian ilmenemismuodoista. Kuinka jostakin tulee "muodikasta" ja hyväksyttävää, ja samalla tunne pysyy aitona. (esim. "Ministerit itkevät vasta, kun tunnekoodi käskee heidän itkeä. Ja he itkevät vilpittömin mielin.")

    Yksi suuria kiinnostukseni aiheita on mielen ja kehon suhde. Luen aiheesta paljon, tarkkailen ja tutkin aihetta itsekseni (siis en työkseni tai opiskelun puitteissa). Tämä kirja antoi todella paljon uusia ajatuksia ja uutta tietoa.

    Tuossa aiemmin kun sanoin suhtautuvani välillä hieman epäilevästi tämmöisiä kirjoja kohtaan ja inhoan liiallista diagnosointia (ja tajusin kyllä kirjoituksestasi, ettei tämän kirjan kohdalla ole pelkoa!). Luin kerran, ja jätin kesken, kirjan Vincent van Goghista. Siinä tehtiin monenmoisia arvioita sairauksista, jotka saattoivat vaikuttaa hänen maalaamiseensa, alkaen flunssasta ja hammaskivusta, syfiliksen kautta skitsofreniaan. Van Goghin värien käyttöön saattoi kuulemma vaikuttaa jonkun sairauden (muistaakseni epilepsia) aiheuttama heikentymä värinäössä. Kun tietää Vincent van Goghin elämästä ja vaiheista (ja maalauksistakin), on toki selvää, että hän ei ollut ihan valtavirran ihminen ja hän oli välillä ns. vaikea ihminen. Mutta silti ajattelen, voisiko olla mahdollista, että van Goghin omalaatuinen, uskalias ja uudenlainen värien käyttö johtui hänen visionäärisyydestään ja mielikuvituksestaan, eikä sairausdiagnoosista.
    Yhtä lailla vierastan sairauksien tms. mystifioimista ja glorifioimista. Esim. Vasenkätiset on usein hyvin älykkäitä, kuten vasenkätinen ystäväni lapsuudessa jaksoi aina minulle, oikeakätiselle, muistuttaa.;) Tosin vasenkätisyys ei ole (enää!) mikään sairaus, oire tai epätoivottava piirre.
    Mutta Karin Johannisson kiteyttää tämän pelkoni ja inhoni liiallista diagnosointia ja ylianalysointia kohtaan niin paljon paremmin kuin minä. Melankolian muuttamisesta lääketieteelliseksi nimikkeeksi: "Melankolinen yksilö muutetaan (ja hän muuttaa itse itsensä) potilaaksi, jonka vain asiantuntijat osaavat parantaa." Tai tämä, ehkä suosikkilauseeni: "Mitä helpommin herkkyyteen ripustetaan lääketieteellinen nimilappu, sitä ahtaammaksi normaaliuden rajat kutistuvat."

    Ainoa harmittava asia on tässä se, että kirja on kirjaston, eikä minun oma!
    Kiitos vielä kerran, että esittelit tämän kirjan!
    (Tulipas piiitkä kommentti.)

    VastaaPoista
  24. Sanna, hienoa, että vaikutuit!

    Tuo lause herkkyydestä 'Mitähelpommin herkkyyteen...' kitetyttää mielestäni kaiken, hela hoidon.

    Olen tehnyt blogiini erikoisen kirjan Van Goghin viimeinen rakkaus. Löydät sen googlaamalla tai mun hausta. Kirjoittaja on Alyson Richman.

    Minulla on Van Goghin auringonkukat julisteena rullalla odottamassa kehystämistä ja lasitusta;-)

    Kumpa monet, monet löytäisivät tämän Melankolian huoneet. Mikä sääli, että joudut eroon kirjasta...Tämä pitäisi lukea aina silloin tällöin ja pitäisi voida tehdä myös merkintöjä. Olisin halunnut lainata kirjasta todella paljon...

    Keho ja mieli ovat yhtä. Minusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän vakuuttaa epäilijöitä kehon ja mielen suhteesta aiheella stressi. Sen kaikki tuntee ja tietävät sen olevan enemmänkin mielen asioita, mutta siihen liittyy (ihan tieteellisesti tutkitustikin) fyysiset jutut. Tästä olen tehnyt opiskeluihin liittyvän pienen esitelmänkin ja olen lähettänyt sen sähköpostitse muutamille "vääräuskoisille". Pientä käännyttämistä..;)

      Voi olla, että tämän Melankolian huoneet hankin omaan hyllyyni. Sitten saan tehdä niitä pieniä merkintöjä ja alleviivauksia, nyt piti pitää kynä kurissa.

      Etsin blogisi hausta tuon Van Goghin viimeisen rakkauden ja löysin samalla Unen kelluvan sillan. Ihanaa! Olen joskus nähnyt muistaakseni telkkariohjelman Leila Nuikista (tai sitten lukenut lehtijutun ja kuvitellut sen elävämmäksi kuvaksi).
      Mullakin on van Goghin auringonkukat julisteena, kaapissa ja kehyksittä.;)

      Poista
    2. Stressi aiheuttaa ihan mitä vain fyysisiä juttuja. Seuraan 'yhtä tapausta' juuri sivusta...sisartani. Olen itsekin ollut uravuosinani stressin syömä ja joskus saan ne kierrokset vieläkin päälle, mutta joku holtti on tullut, sillä tajuan pysähtyä ajoissa - nykyään.

      Se on siitäkin kiva hyllyssä, että sieltä voi sitten rauhassa alkaa poimia niitä parhaita sitaatteja vaikka omaan seinäkalenteriin. Joka kuukaudelle yksi viisaus.

      Unen kelluva silta on niiiin uskomaton kirja etten sanotuksi saa. Soitin Leilalle, kun hänestä oli monessa lehdessä tuolloin juttua ja sitä kautta kirja tuli minulle. Pori on melkein kotikaupunkini ja sitten meillä oli Leilan kanssa aika monta yhteistä juttua...

      Meriltä jäi auringonkukat tänne ja nyt olen saanut luvan pitää ne ja kehystää itselleni. Ne tulevat ison iirisjulisteen viereen tähän toimisto/kirjastooni.

      Poista
  25. Kiitos tästä kirjaesittelystä, Leena. Hankin käsiini heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ole hyvä. Jos aihe kiinnostaa, lue myös Ann Heberleinin teos En tahdo kuolla, en vain jaksa elää.

      Poista