LÉON JA LOUISE

”Sinä viritit minulle ansan.” Louisen oikea käsi irrottautui hänen olkapäältään, liukui hänen kylkeään pitkin ja nipisti häntä nenästä. ”Olet suunnitellut kaiken ja johdatellut minua kuin tanssivaa karhua.”

”Tänä yönä sinun sormesi lahoavat.”


”Onko se totta, mitä lapussa lukee?”


”Aivan totta, Aina ja ikuisesti.”

Léon vapautti nenänsä Louisen otteesta, kääntyi ympäri ja katsoi tulen valossa loistaviin vihreisiin silmiin. Ja sitten he suutelivat.

Alex Capusin kirjassa Léon ja Louise (Léon und Louise, Atena 2012, suomennos Heli Naski) suutelevat valtameren rannalla helluntaina 1918 käytyään sitä ennen katsomassa madonnapatsasta, jonka kirjottuun samettipukuun ihmiset olivat kiinnittäneet taiteltuja paperilappuja toivoen suojelusta ja menestystä moninaisille hankkeilleen. Nuoret käyvät myös ruokapuodissa, josta ostavat patonkia, viiniä sekä yrttejä ja vihanneksia aikomuksenaan yöpyä rannalla. He keräävät simpukoita, joista Léon poistaa tottuneesti levät ja parrat, pilkkoo porkkanat sipulit ja valkosipulin ja keittää yksinkertaista ruokaa odottaessaan Louisea, joka lähti ostamaan heille jälkiruoaksi suklaa-éclairit…Jos haluat tietää, miksi Léon leikkisästi uhkaa Louisen sormien lahoavan tänä yönä, sinun pitää lukea tämä Capusin kirja, joka kertoo hänen oman isoisänsä Léonin tarinan, tarinan, joka on kertomus rakkaudesta ensisilmäyksellä tai oikeammin sanottuna ’polkupyörän ensikirskahduksella’, kertomus kahdesta, joiden rakkauden väliin tulevat sekä ensimmäinen että toinen maailmansota, mutta tähtiin kirjoitetulle ei voi mitään ja majakka saa turhaan vilkuttaa hätämerkkejään, sillä…

Alex Capus on sveitsiläis-ranskalainen kirjailija, joka on kirjoittanut teoksensa saksaksi, mutta kirja on mitä syvimmiltään ranskalainen. Siihen ei vaikuta vain se, että pääosa tarinasta sijoittuu Pariisiin, vaan jo tietty kepeys ja huumori todistaa periranskalaisuudesta. Kirja on suloinen ja kepeä, se kulkee kuin hyvin rasvattu polkupyörä ylitse maailmansotien ja mertenkin, ylitse Ranskan ja Afrikan, sillä mikään ei ole sille mahdotonta, kuten ei ole kirjan rakastavaisillekaan. Vaikka Léon avioituu Yvonnensa kanssa ja saa tämän kanssa paljon lapsia, joista nuorin, Philippe, Capusin isoisä, syntyy kesäkuussa 1941, vaikka Léon tutkii työkseen saksalaismiehityksen aikana sinihapolla höystettyjä mantelitorttuja, rotanmyrkyllä terästettyä samppanjaa, valkokärpäsieni-herkkutattirisottoa ja joutuu lopulta tutkimaan kolmannen valtakunnan hyväksi myös muuta, mikään ei lopultakaan kumita hänen mielestään Louisea, joka kirjoittaa kirjeitä Ranskan Sudanista:

Médine
Senegaljoen rannalla
24. joulukuuta 1940


Rakas Léon,


oletko vielä elossa? Minä olen. Juuri äsken heitin lounaaksi syömäni ylimaallisen sitkeän kanan tähteet terassin kiviaidan yli Senegaljokeen; nyt kääpiökrokotiilit nahistelevat niistä, ja virtahevot katselevat pitkästyneinä ja avaavat suunsa ammolleen, kun hassut pienet linnut kaivelevat…


Kaiken kaikkiaan sanoisin, että tilanteemme on täällä hyvin samanlainen kuin saksalaisvalloittajilla Pariisissa…


…jos pystyisin tervehtimään ystävällisesti torilla malinké-kuninkaan viittä aviovaimoa, jotka kaikki ovat sietämättömiä helmikanoja…


Olet tietysti huolissasi minusta. Se ei ole tarpeen…Suurin murheeni on ruoansulatukseni, toiseksi suurin pitkästyminen ja kolmas…


Sinun Louisesi


Médine,
jatkuvassa sateessa
heinäkuussa 1943


Rakas, vanha Léon,


oletko vielä siellä?


Kun tuuli kohisee puissa, kuulen äänesi, joka kuiskaa korvaani kauniita asioita, ja kun sarvikuono haukottelee Senegaljoessa, näen suupielesi, jotka kaartuvat aina ystävällisesti ylöspäin, silloinkin kun…


Kyllä rakkaus on julkea, eikö olekin? Varsinkin jos se on kestänyt jo neljännesvuosisadan. Tahtoisin kovasti tietää, mitä se on. Lisääntymiseen tähtäävä hormonitoiminnan häiriö, kuten biologit väittävät? Sielullista lohtua pienille tytöille, jotka eivät saa mennä naimisiin isänsä kanssa? Olemassaolon tarkoitus niille, jotka eivät usko jumaliin?


Louisesi


Minulle Léon ja Louise jättää niin ison kasan vastaamattomia kysymyksiä, jotka hautautuvat Le Gall –suvun jäsenten litteiden takaraivojen, niiden täydellisten ja arkussa heilumattomien alle, että haen turvaa ovenvartijarouva Rossetosin luota, kuin hän olisi Siilin eleganssin Renée. Olen mukana niinä pitkinä sunnuntaipäivinä, jolloin täydellisen uupunut Yvonne viettää koko päivän pimennetyssä makuuhuoneessa, ja Muriel kiipeää madame Rossetosin syliin ja Philippe sitten sisarensa syliin. Kuuntelen madamen hurjia tarinoita ja maistelen lasten kanssa munalikööriä, mutta en voi keskittyä, sillä minua vaivaa Yvonne! Yvonne, joka on ollut kolmekymmentä vuotta sulkeutuneen Léoninsa kanssa avioliitossa, saanut tämän kanssa monta lasta, Yvonne, joka on laihaakin laihempi, mutta pentujensa puolesta tiikeriemo, Yvonne, joka aamuisin saattaa kaikki lapsensa yksitellen kouluun ja iltapäivisin hakee heidät kotiin, Yvonne, joka hankkii avarretun kaula-aukon avulla hunajaa, lehmuksenkukkateetä ja yskänlääkettä, Yvonne, joka kaataa keskellä kirkasta iltapäivää omin käsin pienen akasian, raahaa puun kotiin ja saa näin lämpöä perheelle kylmään sotatalveen.

Suosittelen tätä kirjaa suloisten kirjojen ystäville! Voivat tämän toki lukea nekin, jotka pitivät kirjasta Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville tai Seitsemäs kohtaaminen. Varoitan kuitenkin, että Léon on hyvin erilainen kuin Wassmon teoksen Gorm. Molemmissa kirjoissa on paljon rakkauden ohi kulkua, mutta miten eri tavalla! On makukysymys, kumpi tapa on lukijalle enemmän mieleen. Gormiin verrattuna Léon kuin nuori punaviini, josta uupuu jälkimaku…tai hieman haalea kylpy. Mutta tämä on Capusin isoisän tarina, ei Yvonnen ja vielä vähemmän erään Gormin. Léon on rauhallinen, hieman uneksiva, vähän ulkopuolinen ja vastuuntuntoinen perheenisä, jos aviorikosta ei lasketa, sillä tämä hissukka viihtyy kahden naisen vuoteessa. Yvonne on niin ’palvelusta’ uupunut, että hän ei edes enempää jaksaisi, mutta kunpa…

Kaunis muistokirja isoisä Léon Le Gallin elämästä ja hänen suuresta rakkaudestaan Louisesta!

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin  Kaisa Reetta Mari A.  Sanna  Laura Anna Elina  Katja  Kirsi ja Susa

*****

Nur für Frauen: Alex Capus♥

Das Bild von Andre Albrecht