sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

ANDRËI MAKINE: IKUISEN RAKKAUDEN KOSKETUKSIA

Prologi

Unohdusta minulle ei ole luvassa koskaan. Näen aina miehen, joka katsoo naista istumassa lumisella penkillä: Hän on enemmän kuin muisto.

Toinenkaan kuva ei jätä minua rauhaan: Siinä rakastunut mies on laittanut lumikelloja maljakkoon, jossa ne virkistyvät upeaksi kimpuksi. Nainen saapuu Leningradista, painaa kasvonsa kukkien syliin, sulkee silmänsä: ”Nämä tuoksuvat talvelta”, hän sanoo. ”Mehän tutustuimme joulukuussa, eikö niin…” Nainen on samana päivänä tavannut kaupungissa miehen, josta tulee myöhemmin hänen aviopuolisonsa. Silti:

Sinä yönä rakastelussamme on epätavallista hellyyttä, aivan kuin olisimme tavanneet hyvin pitkän eron jälkeen. Ja olisimme sen aikana ikääntyneet ja kärsineet paljon.

Andrëi Makine romaani Ikuisen rakkauden kosketuksia (Le Livre des breves amours éternelles, suomennos Anniki Suni) on järkyttävän kaunis kirja toisiaan syleilevistä rakkauksista totalitarismin Neuvostoliitossa ’60 ja ’80–lukujen vaihteessa. Teos on savun ja lumen tuoksua kantavia kertomuksia, joita yhdistää Dmitri Ress, mies jota myös Runoilijaksi kutsutaan. Mies, jonka elämästä viisitoista vuotta on mennyt vankileireillä ja koko elämä rakastaen kaunista naista, joka nousee virka-autosta ja katoaa sisään erään hienon talon ovesta jättäen jälkeensä hajuvetensä haihtuvan kirpeyden…jättäen vain sen miehelle, jota rakasti kerran ja joka nyt kulkee hampaattomana ja kuin vanhuksena kadun varjoissa surullisessa hymyssään muisto…

…muisto marraskuisista päivistä, ensimmäisistä lumihiutaleista leijumassa värittömässä ilmassa joka tuoksuu palavalta puulta, huumaavan raikkaasta viileydestä joka kertoo uuden elämän alkamisesta, lupaa aivan toisenlaista maailmaa.

Sanomattakin on selvää, että olemme kirjassa Neuvostoliiton vainottujen toisinajattelijoiden seurassa, mutta heissähän olen elänyt koko elämäni. Slaavitar minussa on itkenyt Solženitsynin Vankileirien saaristossa ja Ensimmäisessä piirissä, olen lukenut Nadežda Mandelstamin muistelmat Ihmisen toivo, väliin en ole jättänyt kirjaakaan, joka ei kertoisi Isä Aurinkoisen uutterasta toiminnasta hallita ja määrätä kaikesta elämän ja kuoleman ruhtinaana, useimmiten kuoleman. Romantikko minussa luki Pasternakin Tohtori Živagoa niin että monta kirjoitusta on julkaistu nimimerkillä Lara ja unissani vieläkin…Sitten lensi Bolšoin perhonen ja sallin unohdusten lumihiutaleiden kevyesti viilentää ja armahtaa. Lopulta kuin armon sinettinä kaikkein kaunein, ei historian kieltäminen, vaan hellä unohdus: Ikuisen rakkauden kosketuksia.

Näen miten kyynikot ja realistit hymyilevät ja romantikot sekä unohduksen lähteestä juoneet nyökyttelevät, kun kirjoitan muistiin:

Ainoa tosi oppijärjestelmä…että rakastetaan toisiamme.

Rakkautta alkaa kaivata tosissaan, kun elää valtiossa, jossa Brežnev kohottaa kulmakarvansa kuin kysyäkseen: ”Ukonilma? Onko politbyroo antanut luvan?” Sitä alkaa haluta rakkautta enemmän kuin mitään muuta. Siitä tulee huumetta, jossa poliittinen ilmapiiri vain saa lisäämään kierroksia ja lemmiskelytiheyttä.

Vapaiden rakastavaisten asema vertautui irtolaisiin, varkaisiin ja toisinajattelijoihin. Mikä ei tavallaan ollutkaan väärin: rakkaus on olemukseltaan kumouksellista. Totalitarismi, jopa siinä laimeassa muodossa jonka meidän sukupolvemme tunsi, pelkäsi että kaksi syleilevää ihmistä saattaisi välttyä valvonnalta. Hotellihuoneesta tuli vaarallinen paikka: totalitaarisen maailman lait menettivät arvokkuutensa nautinnossa, jota kaksi ihmistä antoi toisilleen viimeisen puoluekokouksen päätöksistä piittaamatta.

Tässä se taas tuli, se yksi tapa selviytyä. Sen lisäksi, että on syöty paleltuneita perunoita ja pilaantunutta kalaa, on aina käytetty huumoria, mitä uskomattomimmissa tilanteissa. Makisella se vain vilahtaa, sillä hänen kirjansa on kirjoitettu kynällä, joka on kastettu hellyyden musteeseen, jossa vaelletaan lakkaamatta kaivatun vierellä omenatarhassa, missä lumenvalkoiset oksat jatkuvat äärettömiin. Äärettömiin siksi, että neuvostojärjestelmän syvin pyrkimys olivat jättiläissaavutukset ja propagandalle valjastettiin jopa hedelmätarhat välittämättä niiden tuottamattomuudesta: Edes pölyttäjät eivät kestäneet kilometrien lentomatkoja!

Ikuisen rakkauden kosketuksia on kuitenkin ennen kaikkea ihmisraunio Dmitri Ressin tarina, hänen joka otti kaiken syykseen pelastaakseen rakastettunsa. Nainen pelasti nahkansa ja avioitui systeemin kanssa, mutta varjoista häntä rakastaa edelleenkin Dmitri, Runoilija, jolle nainen oli kaunein ja ainoa. Ress ei ole kuitenkaan säälittävä, sillä hänestä on enempään:

Ress hymyilee, vetää henkeä ja siihen hengähdykseen sekoittuu lumisen joen raikkautta ja jonkin rantamökin tulisijan savunhajua. Ja kirpeä hajuveden tuoksahdus…

Kirjan minäkertojaksi katson Andrëin, joka kovan lastenkotilapsuuden jälkeen kokee Neuvostoliitossa myös lyhyitä, keveitä, omenankukan ja lumen tuoksuisia rakkauden hetkiä, hetkiä jolloin valo värjää tunnit, kulta sävyttyy meripihkaan, Tšaikovskia… Kauniit tarinat pitävät toisistaan hellästi kiinni, sama luminen joki virtaa niiden lävitse. Niitä yhdistää myös tuttu savun tuoksu kuin myös uskomaton kynän jälki, jolle en heti kauneudessa vertaista muista. Nainen joka oli nähnyt Leninin virtaa Rakastavaisiin yötuulessa, Eedenin vangit vaeltavat loputtomassa omenankukkatarhassa ja Ress saa olla Runoilija, joka auttoi Jumalaa rakastamaan.

Rakkaudesta kauniiseen kieleen polvistun Makinen edessä, mutta myös suomentaja Annikki Sunin, sillä Ikuisen rakkauden kosketuksista muistan ystäväni, Rilken runojen suomentajan, Eve Rehnin lauseen: "Upeaa tekstiä ei käännetä, se eletään!" Ja totisesti: Tämä on eletty!

Epilogi

Iäkäs pariskunta Mustanmeren rannalla. Valkoisen armeijan upseeri ja hänen vaimonsa. Tsaarin hovien kuiske. Rakastavaiset yötuulessa. Viimeinen linnake Krimillä…

”Muistatko”, hän kysyi vanerikatoksen alla, ”päivän jolloin vihdoinkin löysin sinut Krimillä? Oli talvi, aurinkoa tulviva jääkylmä päivä, ja me olimme kuolla nälkään…Mutta sinä löysit hylätystä viinitarhasta kaksi rypäleterttua, viimeiset jotka olivat pelastuneet linnuilta ja ihmisiltä. Ne olivat kuivettuneita mutta taivaallisen makeita, kuin valonjyviä. Me söimme ja jatkoimme matkaa…”

*****

Tämän lumotun kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Katja/Lumiomena  Anna Elina  Sara/P.S.Rakastan kirjoja ja Susa

29 kommenttia:

  1. En ole lukenut Makinen kirjoja,vaikka on kyllä ollut tarkoitus joskus.Tämä kuulostaa tosi houkuttelevalta kirjalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, en minäkään, mutta tämä jäi nyt minulle!

      Ehkä kaunein kirja, minkä olen ikinä lukenut.

      Poista
  2. Oi, hienoa! En nyt kommentoi enempää, koska aloitan tämän varmaan ensi viikolla. Pidin kovasti Ranskalaisesta testamentista ja odotan tätä suuresti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niin on. Tämä kirja kantaa kauneutta kaikellaan.

      Poista
  3. Onneksi Katja mainitsi jo Ranskalaisen testamentin. You know, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, niin...minulla oli se kirja jo kotona, mutta muuta tuli väliin. Nyt olen niiiin onnellinen, että olen lukenut Andrëilta ensimmäisenä kirjan, joka on niin täydellisesti minua.

      I remember...;-)

      Poista
  4. Kiitos. Makinelta olen aiemmin lukenut Idän sielunmessun ja Maa ja taivaan. Molemmat hienoja. Tämäkin siis lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sannabanana, meneekö taivutus noin? Minulla on kyllä äidinkieli 10, mutta en ole ikinä ollut vahva romaanisissa kielissä...

      Makine on hyvin tuottelias kirjailija eli lukemista riittää.

      Ole hyvä.

      Poista
    2. Voi, minun kielikorvani mukaan kyllä, mutta en mene takuuseen. Joku viisaampi auttakoon!

      Poista
  5. Idän sielunmessu voi olla kirjahyllyssäni, mutta ainakaan tätä upeasti esittelemääsi teosta en ole lukenut..;))
    Pitänee vaikka lainata---.

    Oikein ihanaa juhannuksen loppua, Leena-IhaNainen.<333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, tämä on uusi kirja. Ei ollut Makinen kirjoissa edes Wikipediassa - vielä.

      Kiitos. Suosittelen!

      Kiitos samoin sinulle, Aili-IhaNainen!

      Poista
  6. Leena, tässä sinulle ohje:

    Syntisen hyvä Brita-kakku

    Pohja:
    125 g voita
    1 dl sokeria
    2 keltuaista
    1,5 dl vehnäjauhoja
    2 tl leivinjauhetta
    1 dl maitoa
    Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset vaahtoon.
    Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja lisää vaahtoon vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikinasta kaksi kakkupohjaa halkaisijaltaan noin 15cm. Esipaista 175 asteessa noin 10 minuuttia.
    Marenki:
    2 valkuaista
    1,5 dl sokeria
    1 tl vaniljasokeria
    Noin 1 dl mantelilastuja (ilmankin pärjää)
    Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita sokeri nopeasti joukkoon.
    Levitä paistettujen pohjien päälle ja paista 15 minuuttia. Täytä kakku mansikoilla ja kermavaahdolla, vaniljajäätelöllä tai vaniljakreemillä.

    Ihanaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvänen aika sentään: Kiitos! Mietin Pavlovaa, mutta eihän tämä se, vaan Brita. Kiitos ohjeesta. Kopioin tämän ja vien reseptikirjaani ja mansikka-aikaan tehdään just tätä!

      Kiitos samoin!

      Poista
  7. Yritin kerran yhtä Makinea mutten päässyt siihen sisälle ja hyydyin aika alkuun. Se on jäänyt kaihertamaan, ja olen toivonutkin että saisin hyvän tekosyyn antaa Makinelle uusi mahdollisuus. Mutta en saanutkaan tekosyytä vaan ihan oikean syyn: kirjoitit niin sytyttävästi että tämä täytyy lukea! Ja rakastuin rypäleisiin jotka olivat kuin valonjyviä... kirjastoon siis käy tieni taas kerran ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, sama täällä...Nyt otti tulta ja isosti, joten SAATAN antaa miehelle uuden tilaisuuden - ajalla;-)

      Et ikinä kadu tämän kirjan lukemista!!!

      Poista
  8. Menee ihan kylmät väreet kun luen tätä arviotasi... Joskus, oikeaan aikaan, pitää lukea tämä kirja, Neuvostoliitto ja kielletty rakkaus on aika ravisuttava yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, täydellisesti tajuttu! Tämä on monenlaisten väreiden kirja, mutta kannattaa muistaa, että ei rankka. Sitä tämä olisi ehdottomasti ollut ellei Stalin olisi jo kuollut tämän tarinan aikoihin.

      Tämä kirja on kauneinta mitä juuri nyt pystyn tietämään.

      Poista
  9. Hän on minun suosikkikirjailijoita, ehdottomasti. Rakkaus alkoi heti Ranskalaisesta testamentista ja on jatkunut... Tämä on toki lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena, hieno kuulla! Ja minulle: Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

      Lue tämä siellä omassa maisemassasi prime time: Koet autuuden!

      Poista
  10. Oih! Luin tämän juuri nyt juhannuksena - ja rakastin jokaista sivua!! <3

    Palaan tekstiisi kun saan omani kirjoitettua, nyt kävin vain pikaisesti silmäilemässä ja huokailemassa ihastuksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, sama täällä. En löytänyt enää sanoja, joten polvistuin. Näin on käynyt vain muutaman kerran yli kolmen blogivuoden aikana.

      Just! Oma kokemus pitää tavoittaa ilman häiriötä. Minulle kohtaaminen oli neitseellinen.

      Poista
    2. Julkaisin nyt oman tekstini ja tulin lukemaan kunnolla sinun arviosi. Ja voi Leena, miten upeasti olet kirjoittanutkaan! <3 Teet todella kunniaa kirjalle, joka on luultavasti yksi tämän kirjavuoden hienoimpia (uskallan sanoa noin jo nyt, puolessavälissä vuotta).

      Minua tämä kirja ei meinaa millään jättää rauhaan, vaikka lukemisesta on jo hetki... Huokaus. :)

      Poista
    3. Sara, kiitos. Tälle kirjalle haluankin tehdä kunniiaa, kirjalle joka jäi soimaan sisälleni.

      Sama täällä: Hämärä lista päässäni muutti järjestystään.

      Miten ihanaa, että kirja voi jäädä sisälle, silloin kun se on näin taidokas, täynnä lumen tuoksua ja Tsaikovskia.

      Poista
  11. Oikein ihanaa viikonalkua! Toivottavasti sade pian hellittää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta Sinikka, kiitos samoin sinulle!

      Eilen satoi, tänään ei ole vielä satanut...Minä olen sellainen suvisateen rakastaja...ja puutarha tykkää.

      Poista
  12. Varsin mielenkiintoista, kirjoitit hyvin.Aistin mielessäni lumisen joen narskeen ja savun tuoksun, kaikki aistit avoinna...
    Ensi kosketus Makineaan, janoan lisää.
    Monia tuttuja kirjoja luettelit, mutta tämä kirjailija on tuntematon. Onneksi on aikaa tutustua häneen.

    Mukavaa viikon alkua!
    Ps. nyt on Murusta kuvia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, kiitos. Minusta tämä olisi kirja sinulle...tiedäthän lumen tuoksun...

      Kunpa Makine muuttaisi nimensä, sillä taivutus on ylivoimainen. Monet taivuttavat minut 'Lumen blogi', mutta sitten osaavat taivuttaa Makinen kaikissa muodoissa. Sinähän olit matikalla, ethän vain lukenut ranskaa ylimääräisenä?

      En minä ole ennen Makinea (sic!) lukenut, mutta olen kuullut paljon.

      Kiitos samoin sinulle ja tule Murulle ihan kohta!

      Poista
  13. Rakkaus onkin se ainoa oppijärjestelmä, jota kannattaa aina ja jokahetki viedä eteenpäin. Listalle menee =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, hyvä valinta! En minäkään luovu omastani.

      Täysin samaa mieltä: Mitä meillä olisi ilman rakkautta...

      Poista