torstai 28. kesäkuuta 2012

SYNTISEN HYVÄ BRITA-KAKKU SATEENKAARENTAA RIIKALTA

Tämä herkullinen ohje sekä kuva ovat Sateenkaarentaa Riikalta. Hänellä sitä tekee aina löytöjä kaikesta kauniista herkkuihin.

Pohja:


125 g voita
1 dl sokeria
2 keltuaista
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa


Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset vaahtoon.
Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja lisää vaahtoon vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikinasta kaksi kakkupohjaa halkaisijaltaan noin 15cm. Esipaista 175 asteessa noin 10 minuuttia.


Marenki:


2 valkuaista
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Noin 1 dl mantelilastuja (ilmankin pärjää)

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita sokeri nopeasti joukkoon.
Levitä paistettujen pohjien päälle ja paista 15 minuuttia. Täytä kakku mansikoilla ja kermavaahdolla, vaniljajäätelöllä tai vaniljakreemillä.

Ja sitten vaan nautitaan!

14 kommenttia:

  1. Kesäherkku ja juuri mansikka-aikaan sopiva! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, juuri sitä: Suomen suven tähtihetkiä!

      Ole hyvä.

      Poista
  2. Kiitos reseptistä! Huomenna on tulossa vieraita ja taisinpa saada idean mitä tarjoilla ;-) Tuota on aivan pakko päästä kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rina, no just tätä tietysti! Minäkin aion tehdä, vaikka en olekaan kovin innokas leipomuspuolella, mutta tätä on nyt ihan pakko saada.

      Ole hyvä ja nauttimisiin!

      Poista
  3. Miltä maistuu kesä? Tuoreista mansikoista tehdyltä Brita-kakulta. Näin meillä, joka kesä. Vaikkakin vaatii osittaista varioimista yhden mansikka-allergikon takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka kirjahyllyssä, no juuri siltä. Nyt minäkin aion liittyä Brita-kakkutrationisteihin ja tätä on meillä tästä lähin joka suvi herkkuhetkinä.

      Mansikka-allergia oli meilläkin kuopuksella ja monta muutakin allergiaa eli tuttu juttu.

      Poista
  4. Oih, taman olin kokonaan unohtanut! Kiitos ohjeesta teille molemmille, tama on ehdottovasti laitettava kirjanmerkkeihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, ole hyvä vain. Hyvä, että minä en yksin syö tätä koko mansikka-aikaa;-) Siis Riikan kuva sekoitti mun pään... Tästä tulkoon suven tunnariherkku!

      Poista
  5. Leivon tietysti tuota ja käytän mantelijauhoja. Ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, me kaikki leivomme! Paitsi, että Jael saa leipoa minulle;-)

      Minäkin pidän mantelin mausta.

      Poista