Puutarha ilon ja lohdutuksen lähteenä silloinkin kun...

Mitä millään on väliä silloin kun ristinummiruusu aukeaa. Lumeton talvi näytti mahtinsa ja meiltä meni kaunis kääpiösyreeni, valkoinen, noin  yhdeksän Repandaa, matalaa maanpeittokatajaa, jotka olivat ihan must japanilaisessa rinteessä niin, että rikkaruoho ei sitä vallannut, mutta siellä kukkivat esikot, scillat, akileijat, muutamat iirikset, muscarit ja kuunliljat sekä kaiken kunkkuna mongolianvaahtera, joka on kasvatettu puuna.

Nyt kivipurojen väleistä on jo poistettu osa kuivuneista katajista ja tilalle on istutettu atsaleaa

Tässä viehättävä ja hyväntuoksuinen revontuliatsalea Northern Hi-Lights. Myönnän olevani nyt hyvin viehättynyt näihin pieniin pensaisiin. Kirjassa Suomalainen metsäpuutarha kehotetaan keskittymään pensaskerrokseen ja etenkin niihin pienimpiin ja niin minä nyt olen tehnyt. Idean tehdä tästä rinteestä japanilainen kivipuroineen syntyi luettuani Leila Nuikin kirjan Unen kelluva silta, joka on ehkä maailman kaunein puutarhateos - tarinallaan.

Alapuutarhassa sininen puutarha aloitti lemmikeillä ja niitä kukkii osin vieläkin, mutta nyt pääroolia vetävät keijukukat. Tässä kulissina vanha kirsikkapuu

ja tässä toinen yläpihan jättimäisistä syyshortensioista Ensimmäistä kesäkuuta yläpihan sisääntulon molemmin puolin on kukkaniitty, mutta se ei suostunut kameralleni. Se rakentuu näin: Ensin kukkivat esikot, scillat, tulppaanit, narsissit ja muscarit, nyt kukkivat puna-ailakit, metsäkurjenpolvet, akileijat, lemmikit sekä valkoiset särkyneet sydämet ja just aloittavat myös lehtosinilatvat ja sitten unikot. Kieloa on myös kaikkialla, sillä lehtomme pursuaa Suomen kansalliskukkaa.

Keskipihan valtavan kallion kurussa kukkivat nyt kullerot ja sitten aloittavat keltakurjenmiekat ja päivänliljat eli murheenkryynin läpi kulkeva keltainen polku on nimensä veroinen, kunnes koittaa elokuu ja kuunliljat valloittavat.

Kallion jättikiveä syleilee köynnöshortensia, josta löydät täältä lisää kuvia ja mm. viime syksyn limeruskan! Köynnös ei kuki vielä, mutta teki lehden jo huhtikuulla, jossa yksi syy, miksi meillä on tätä ihanaa kasvia niin paljon.

Tämä maisema sisältää paljon muutosta, sillä saniaisesta vasemmalle ja ylös on istutettu japaninmarjakuusi, sen alapuolelle kolme kalliotuhkapensasta sekä Edelweissia. Ja siitä vasemmalle rinne ei enää näytä tältä muuta kuin mongolianvaahteroiden ja lemmikkien osalta, mutta vanhat puut kärhöineen ovatkin jo etupihaa, ja rinteen

palautamme sen ikiaikaiseen syysloistoonsa eli olemme kaivaneet nuo keväällä niin ihanat saniaiset pois ja lisänneet rinteen alkuperäistä valtiasta eli kallionauhusta, Desdemonaa, joten jotain tällaista siitä sitten on tulossa:

Tässä on annettu saniaisille vasta pikkusormi, mutta se vei koko käden. Saniaisen siemennyskyky on ylivoimainen ja se saa meillä olla monessa paikassa, mutta ei hallita nauhus-, niittykukka- eikä japanilaista rinnettä. Lehdossa se on valtiaskasvi varjoisimmissa paikoissa suurten lehmusten katveessa.

Tässä vanha kuva aamu-usvassa, jossa näen saniaista vain kallion murheenkryynin ja rinteen välissä. Tähän palaamme.

Tätä näkyä emme sitten ihan kohta näe. Tämän lumettoman talven suurin onnettomuus oli, että menetimme just sen pilvikirsikan, jota olen teille ihan pienestä esitellyt. Olisi niitä ollut muitakin...Tämä on se, joka aloittaa meidän kevätterassimme suven valkoisena vaahtomerenä, sitten seuraavat hedelmäpuut ja Isabella syreeni, joka on kuvassa vasemmalla vielä ilman kukkia. Tämä oli viime vuonna jo niin suuri, että olin onnesta soikeena. Tänä vuonna se kukki vain muutaman vaivaisen kukan ja sitten se pahin, ei tehnyt lehteä. Puutarhurini oli Saksassa ja soitin hänelle sinne. Tänään sitten lähdimme noutamaan uutta pilvikirsikkapienokaista ja aloitimme kaiken alusta. Lumeton talvi teki sen, että koska tuossa lienee kallio aika liki, mutta ei liian, sillä siinä pärjäävät mm. keltakanelit, olisi tämänkin pitänyt, mutta nyt routa olikin tosi syvällä ja kallio kylmä kauan. Kaikki muut pilvikirsikkamme ovat pärjänneet ihan loistavasti, mutta tämä oli kaunein ja valtiatarpaikalla. Tästä syksystä se alkoi:

Olen kuvannut pienen puun syyskesällä 2008 malttamattomana jo ennen kuin se on edes kunnon ruskavärissä;) Tämän vaalitun kaunottaremme

tilalle tuli siis samansorttinen puu eli Prunus pensylvanica. Aika malttamattomina odotamme puumme kasvua, mutta annamme pienokaisen kehittyä omaan tahtiinsa. Nyt en vain muutamaan vuoteen näe aamulla heti herätessä valkoisten kukkien vaahtoa, sillä tämä puu oli asetettu niin, että se näkyi olkkarin ikkunan kautta just minulle makkariin! Oli niin hirveää kaataa se rakas puu pois, että en meinannut ensin siitä mitään edes kertoa, mutta sitten tajusin, että se on viimeistään syksyllä edessä, sillä olen niin intona ruskan kuvaamiseen ja joku olisi kuitenkin ihmetellyt, että 'onko tuo teidän välipihan pilvikirsikka kutistunut vai mitä?' Ajattelin kyllä kovettaa itseni ja kuvata uuden puun teille sen ekasta kuukaudesta alkaen, mutta antaa sen ensin kotiutua.

Kaikki on oikeastaan kauhean hyvin ja puutarha opettaa kärsivällisyyttä, joka onkin minulle ihan outo adjektiivi. Ilman puutarhaa olisin siis hukassa. Toisaalta olen hyvin sinnikäs ja jos päätän jotain, en takuulla anna periksi. Pilvikirsikka kukkii valkoisena vaahtomerenä vielä ihan siinä paikassa, että minä näen sen kun aamulla silmäni aukaisen. Sitten joskus. Talvella katselen seinällämme olevaa suurennettua kuvaa upeasta magnoliasta, mutta taitaa olla minulla pitkä matka tähän

sillä nyt on selvinnyt, että etupihallamme kasvaa ja hyvin heikosti kukkii tarhamagnolia, joka on Leonard Messel, 'erittäin talvenarka' totesi puutarhurini, mutta hänkin odottaa nyt minulta magnoliaihmettä kasvista, joka Suomessa kasvaa nykytiedon mukaan vyöhykkeellä I. Me olemme virallisesti IV, mutta saaremme on tiettävästi III-vyöhykettä. Taidan ensi yön valvoa ja miettiä, miten ihana Tiina saa magnoliansa elämään vyöhykkeellä V eli kurkatkaapa magnoliauutisia Ja tässä faktaa magnolioista Suomessa. Olen muuten satavarma, että magnoliasta kehitetään vielä kestäviä ja myös samalla upeakukkaisia lajikkeita meidän ilmastoamme varten. Tarjolla on jo kestävää, mutta niiden kukinta ei ole lähelläkään sitä, mitä minä tarkoitan magnolialla. Mitä meillä olisikaan ilman unelmia ja puutarhaunelmat ovat kaikista kauneimmat!

Love
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

PS. Lupasin uuden vierailun Kirstin puutarhaan, mutta tuli minusta ja Kirstistä riippumaton este. Katsotaan...odotellaan.