Lumimiehen uusi garderobi, Merimestassa, äidin puutarhassa...

Äidin pienessä puutarhassa, joka kukkii täytenä. Ennen hän piti isoa puutarhaa omakotitalossa, nyt kiva, hallittava puutarha rivitalokolmion päädyssä. Ylläni on löytö Ratsulasta. Pakko paljastaa, että noin 25 vuotta miinus lapsuusaika, ostin vaatteeni aina joko Ratsulasta tai Marimekolta. Ratsula on vaikuttanut Porissa jo vuodesta 1924. Aamuisin tulin Poriin töihin bussilla ja samalta pysäkiltä tuli Ratsulan yksi sisäänostaja, joten vaatteista riitti puhetta. Myönnän, että kesän 2016 jälkeen en ole ollut yhtään kiinnostunut etenkään vaateshoppailusta, joten enpä arvannut, millainen päivä meillä tulikaan olemaan. Olen pyhästi luvannut, että kaikkea en kerro, mutta itsepähän itseni mokaan eli sisareni pisti sellaisen tapahtumaketjun pyörimään kun painelimme kolmea muotikerrosta liukuportailla edestakaisin kuuluisan Ratsulan lauantaibrunssin jälkeen, että aloin kaivata pikkuhousunsuojaa! Viivyimme Ratsulassa tunteja ja nauroimme kuin ei koskaan ennen. Äiti, mahtavat 92 vuotta lokakuussa, oli riemussa mukana ja osti minulle ja itselleen sadetakit, jollaiset olen nähnyt ainakin kolme kertaa tänä vuonna naistenlehdissä. Luulin, että ovat Marimekkoa, mutta eivät ne, vaan hienot. Kävelen mieluiten sateella tai sateen jälkeen, jolloin happea voi nauttia kuin samppanjaa. Nopeasti piipahdimme Merjan kanssa vielä Porin Pienessä Kynttilä- ja Savipajassa. Mitä sieltä ostin, on joulusalaisuus.

Kanervat odottavat isän haudalle istutusta, mutta saavat nyt odottaakin, sillä kävin siivoamassa kärsineet annansilmät pois ja heti ennen äidille menoa, istuttamassa uudet kukat tilalle. Halusin pikkusyklaameja eli alppiorvokkeja, mutta ne eivät kestä kovaa sadetta, joten päädyin syksyn värisiin krysanteemeihin.

Lumimies leikkasi toisen puolen isoa tuijaa sekä siivosi luumupuun oksia, jotka olivat olleet niin täynnä luumuja, että oksat murtuivat.

Teemme nyt aikahypyn sunnuntaihin, jolloin söimme Merimestassa. Palaamme sitten lauantaihin takaisin. Sisarellani Merjalla uudet silmälasit...samanlaiset kuin minulla, hah-hah. Vanha juttu eli hän pikkusisko, minä isosisko, ugh! Sis, kuka nyt otti hyvän kuvan!

Koska aurinkopahalainen pilasi Reiman ja minun tyrnidrinkkikuvat, otan tämän vuodelta 2015. Kun täältä lähdimme Merja otti minun pokkarillani ikimuistoisen kuvan, jonka me kehystimme ja jota onkologit ovat katsoneet. Kerron sitten miksi.

Hitto kun tuo suru ei lähde silmistäni. Huis, huis, suru mene pois! Silti tämä sama nainen on edellisenä päivänä nauranut enemmän kuin vuoteen ja sovittanut innoissaan vaatteita etc. Äitikin oli mukana, mutta ei halunnut nyt poseerata. Aperatiiviksi otimme tyrnidrinkit.

Siis arvatkaas vaan, muistinko kuvata mitään brunssilta. Ja Merimestassa tapahtui jälleen, että en päässyt lämpimiin ruokiin asti, vaikka Frau kovasti vakuutti, että 'tällä kertaa sitten se tapahtuu'. Kylmäpöytä on niin runsas ja pidän kylmistä ruokalajeista paitsi ei sopat, ne lämpiminä. Yllä oleva lautanen on santsini. Ensimmäisessä oli lisäksi lämminsavulohta, tomaattia ja kaksi perunaa, muuten sama kuin yllä eli Waldorfin salaattia, savulohimoussea, fetameloni- sekä broilersalaattia. Jälkiruoan jätän väliin paitsi jos on Romanovin mansikat.

Lähtiessä hyppäsin kyydistä ja kuvasin teille muutamia taloja, että tekin saisitte Reposaarikuumeen. Vaikka asumme nytkin saarella, onhan meri aina meri. Ja vanhoissa taloissa on taikaa!

Reposaaren raitti oli kaunis ja sunnuntairauhallinen.

Tuosta tokasta talosta mielestäni juoksi pusuja antamaan 6 kuukauden ikäinen silkkiterrieri. Hän oli omistajansa kanssa pikkupissalla, mutta taisi koira aavistaa, että tuo nainen on nyt koiran suukkoja paitsi. Miten ihanaa olikaan pitää pentua sylissä...Ei sitä koskaan tiedä. Ollaan jo paljon puhuttu, että joko?

Niin vehmasta, rauhallista ja siistiä. Taloja, jotka kuiskivat tarinoitaan.

En sitten ikinä ja millään muista noiden kukkien nimiä. Huomatkaa purjevenereliefi seinällä.

Kiva sisäänkäynti taloon.

Kaunista, kutsuvaa. Nyt kuitenkin siirrymme edelliseen päivään eli lauantaihin, jolloin brunssin jälkeen Ratsulassa tapahtui ihmeitä:

Meidän naisten koheltelu vaikutti suotuisasti Lumimieheen eli saimme hänet ostamaan uuden garderobin, mitä hän ei yleensä tee kuin Saksassa tai Itävallassa. Huomasin hänet jossain vaiheessa miesten takkien alenurkassa. Hän sovitti väärän ruskeaa takkia. Minä olen niin pitänyt hänen vihreää bugattiaan, joka on joskus Sveitsistä ostettu, että halusin takin olevan vihreän ja kun tiedän hänen pitävän vihreästä!

Hänellä oli nytkin yllään tämä Salzburgista joskus ostettu neule. Takki tuli sitten vihreää ja lakin kun hänelle asetin päähän siihen se jäi.

Kun näin nämä juuri tämän syksyn uutuuskengät, aavistelin, että nyt se on menoa. Katselimme hämmästyneinä, että takki jäi päälle, lakki ei lähtenyt pois, kun kengät oli sovitettu, nekin jäivät jalkoihin. Viehättävän myyjän kanssa totesimme, että 'huivi vielä uupuu', sitten on chic! Aavistelin huivin hintaa, joten sanoin myyjälle, että 'hoida homma kotiin!' Niin sitten kohta näimme täysin tällätyn Lumimiehen

patseeraavan edessämme. Olimme nauraneet niin paljon, että kun näimme miten mies saatiin pyöritettyä neljän naisen voimin, olimme aivan voipuneita. Vartijoitakin tuli miesten kerrokseen ja kysyin nauraen, että 'ihanko meidän takia?' enkä voinut lopettaa millään. Kerroin, että tällaista se tekee kun ei viiteen vuoteen käy kunnon muotiliikkeissä ja on vielä yllyttävä sisko mukana. Ei, etteivät vain porilaiset saa väärää kuvaa, ne vartijat eivät tulleet meidän takia, vaikka Porissa onkin yleensä käyttäydyttävä niin, että ei saa herättää huomiota. Minkä sille voi, että karjalainen veri alkaa kiehua. Anoppikin nauroi ja nautti vävynsä tepastelusta catawalkilla, kun minä ilmoitin, että 'nyt vuorossa B&B:n syksyn mallisto'. Huomatkaa muuten huivin väri! Siinä on mukana ripaus viininpunaista ja niin taisi olla kengissäkin!

Kaneliomenoita tänään ja viikonloppuna taas omenapiirakkaa. Lupasin!

Maistuu kaneliomena. Nyt vielä vaatteet vaihtoon ja talvipuita noutamaan. Kiitos komistus♥

Vuosi 2015 ja lähtö Itävaltaan parin viikon päästä. Miten tuuli just silloin tarttui helmaan ja näytti tuon vasemman säärenkin. Sitä ovat onkologitkin tutkineet, sillä siinä EI ole ollut luomea. Ei mitään outoa, vain sileä iho. Ja sitten keväällä 2016 kaikki olikin toisin. Muistakaa, että mörkö tulee useimmiten muualle kuin luomeen, mutta älkää jättäkö luomiakin tutkimatta. Tämä ei ole sairaskertomus, vaan tarina perheestä, merestä, intohimosta, surusta silmissä, hyvästä ruoasta...

Kiitos perhe♥

Keskityn tästä hetkestä tärkeään kirjaan sekä taidan aamulla lähteä lenkille, vaikka sataisi koiria ja kissoja!

Love

Leena Lumi