Marie-Héléne Baylac: Agatha Christie Arvoituksellinen elämä

Harvoin, jos koskaan tunnen valkoisen paperin kauhua, kun alan kirjoittaa. Kaikki tulee kuin itsestään eli tarina virtaa. Entäs nyt kun olen lukenut kirjailijasta, jonka dekkareita olen lukenut meren rannan laiturilla samalla kun vaalensin meriveteen kastettuja hiuksiani. Uskon lukeneeni ne kaikki, varma en voi olla, ja edelleen luen uudestaan. Kuka oli nainen jännityksen takana? Kuinka kirjoittaa ikonista? Kuinka ymmärtää, että hän rikkoi kaikki maailmanennätykset: yli kaksi miljardia myytyä kirjaa, sillä vain Raamattu ja Shakespeare ovat menneet ohi, käännetty yli sadalle kielelle. Lisäksi laskemattomat radio-. televiso- ja elokuvasovitukset. Ja hänen ilta-aurinkonsa aikoihin, hänestä oli tullut maailman eniten luettu elossa oleva englanninkielinen kirjailija. Hänen tuotteliaisuutensa oli rajaton, mutta oliko hän onnellinen käsittämättömässä menestyksessään? Oliko hän yläluokkainen snobi vai helposti lähestyttävä ja lämmin ihminen? Mistä juurista hän versoi? Mistä häntä syytettiin? Mitä hän suri? Kuka oli hänen auringonpimennyksensä?

Runsauden edessä teen rankkoja leikkauksia etenkin kirjailijan tuotantoon nähden, mutta iloitsen kovasti, että omat suosikkini Vuoksi ja luode, Varjossa auringon alla, Totuus hallavan hevosen majatalosta ja Kohti nollapistettä on erityisesti mainittu. Samoin kuin Yhdysvaltain matkan jälkeinen Kurpitsajuhla. Oi, muistan monta muutakin ja ehkä jätän yhden parhaista loppuun, jolloin saamme Damenkin mukaan suitsuttamaan!

Ranskalaisen Marie-Héléne Baylacin elämäkertateos Agatha Christie Arvoituksellinen elämä ( Agatha Christie. Les mystéres d´une vie, Minerva 2020, suomennos Noora Niemelä) on monipuolisesti kattava kertomus koko maailman tuntemasta brittiläisestä dekkarikuningattaresta Agatha Christiestä. Hän itse esitteli, että ennen kuin hänestä tuli kirjailija, hän oli

”pikku Agatha Miller ja iso Agatha Miller, Agatha Christie ja Agatha Mallowan.”

Baylacin sanoin: on aika luoda uusi katsaus tähän arvoitukselliseen elämään, jotta voisimme ymmärtää naista, jota hänen ihailijansa Winston Churchill kuvasi ”naiseksi, johon on liitetty eniten rikoksia sitten Lucrezia Borgian.”

Kaikki alkaa jostakin ja niinpä lähdemme liikkeelle Torquasta, Devonin rannikolta, josta rouva Miller osti 1880-luvun alussa talon. Rouva Miller ja hänen amerikkalaistaustainen miehensä suunnittelivat muuttoa New Yorkiin. Niin vain kävi, että he ostivat Ashfieldin ja jäivät Britanniaan. 15. syyskuuta 1890 Clara synnytti Mary Clarissa Agathan.  Sisko ja veli olivat 11 – ja 10-vuotiaita, Magde ja Monty. Kuopus tuli saamaan aivan  erityisen aseman, sillä Clara uskoi alusta asti Agathasta suuria. Vanhemmat lapset lähetettiin sisäoppilaitoksiin ja Agatha kasvoi vaihtuvien kotiopettajien ja äitinsä huomassa. Äiti oivalsi jo varhain, että lapsen mielikuvitus kehittyy parhaiten tietystä määrästä yksinoloa. Tietysti äiti kertoi myös itse keksimiään nokkelia iltatarinoita, jotka ruokkivat Agathan mielikuvitusta. Alunperin hänestä piti tulla oopperalaulaja, mutta kirjallisuus vei, sillä viimeisin opettaja kaikkien hienojen musiikkikoulujen jälkeen, kertoi, että Agathan ääni ei riittäisi koskaan sopraanolle. Clara panosti myös Agathan henkiseen kasvuun. Kerran Clara kuuli erään tutun lapsen sanovan rumasti palvelijalle ja silloin Clara sanoi Agathalle:

”Sinun on aina muistettava olla erityisen kohtelias juuri sellaisille ihmisille, jotka asemansa vuoksi eivät voi osoittaa epäkohteliaisuutta sinulle. Jos olet epäkohtelias, he halveksivat sinua ja siihen heillä on täysi syy, koska et ole käyttäytynyt hienon naisen tavoin.”

Viisivuotias Agatha äitinsä Clara Millerin kanssa. Äidillä ja tyttärellä oli hyvin läheinen suhde. Äiti ymmärsi hyvin tyttärensä herkkyyttä ja kannusti häntä kirjoittamaan.

Sen miten hyvin tai huonosti Agatha tämän muisti, voi jokainen lukija itse päätellä, sillä kirja kertoo mitään kaihtamatta niin hyvät kuin pahat. Ja etenkin rahat, sillä niistä riittää puhetta. Kuin myös Agathan koulutuksesta, kirjoista, joita hän oli lukenut, maista, joihin oli matkustanut, kunnes astui ensimmäiseen avioliittonsa eversti Archibald Christien kanssa. Se oli sota-ajan pikainen avioliitto, jota ei poikkeustiloissa ihmetelty. Avioliitosta syntyy tytär Rosalind 5. elokuuta 1919.  Rosalindin ollessa vasta alle kolmevuotias pariskunta liittyy ilman lasta retkikuntaan, joka suuntaa Eteläiseen Afrikkaan, Uuteen-Seelantiin ja Kanadaan. Tarjouksen saa Archie, mutta Agatha haluaa mukaan ja lähtee myös. Näin jatkuu kautta Rosalindin lapsuuden eli lapsi on Claran ja Agathan siskon Magden huomassa ja myöhemmin Magdella, jota kutsuu äidikseen! Tässä kirjailijanerolla oli sokea piste, mutta tuollainen etäisyys lapsiin ei ollut kovin erikoista etenkään brittiläisessa yläluokassa. Agatha olisi takuulla tehnyt toisin jos olisi arvannut seuraukset Rosalindin aikuistuessa.

Agatha Christie ja hänen ensimmäinen aviomiehensä eversti Archibald Christie.

Kaikki kuitenkin romahti Agathan maailmassa, kun hänen miehensä jätti hänet mennäkseen avioliittoon kauniin Nancy Neelen kanssa. Agatha syytti itseään, sillä jo 36 –vuotiaana hän oli menettänyt viehkeät linjansa ja viehätysvoimansa. Agatha oli aina suuri herkkusuu, joka rakasti etenkin Devonin paksua kermaa, jota oli saatava joka päivä! Nyt kaiken romahtaessa, hän vajosi masennukseen ja tällöin tapahtui kuuluisa katoaminen. Kirjassa asia käsitellään perin pohjin, mutta voimmeko ikinä saada tietää oliko Agatha kuitenkin ajatellut lavastaa kuolemansa ja saada sen Archibaldin syyksi? Jos näin oli, hän perui aikeensa jossain vaiheessa. Ja olihan Archibald Rosalindin isä. Archieta oli jo kuitenkin ehditty syyttää murhasta lehdistössä ja hän katsoi tulleensa hävistyksi tavalla, jota ei voinut kestää. Mikään suostuttelu ei enää pidätellyt miestä jättämästä Agathaa.

Rosalind oli palvonut isäänsä ja piti häneen aina yhteyttä. Agathaa häiritsi lapsi, joka ei osannut leikkiä itsekseen ja niinpä hän lähetti tämän sisäoppilaitokseen ja tapaamiset jäivät vain loma-aikoihin.  Tosin ei aina silloinkaan vaan äidin reissatessa Rosalind oli jälleen Agathan siskon Magden hoivissa. Christie alkoi elää uutta kevättään löytäessään tien Lähi-Itään ja kohdatessaan uuden rakkauden Max Mallowanin, joka oli häntä neljätoista vuotta nuorempi.  He karkaavat vihittäviksi Skotlantiin, jossa kumpikin vähän muokkaa ikäänsä, sillä tuohon aikaan ei katsottu hyvällä, jos nainen oli paljon miestä vanhempi.

Detection Club oli kiinnostava yhdistys, jonka panivat alulle Dorothy Leigh Sayers ja Antony Berkeley Cox, kaksi kuuluisaa dekkaristia. Heidän tarkoituksensa oli nostaa ja edistää rikoskirjallisuutta. Agathakin kutsutaan Clubiin, vaikka hän on tätä ennen rikkonut seuran perusäännöistä ainakin yhtä kirjassaan Roger Ackroydin murha, jossa murhaaja toimi kertojana.

Jäsenet ja kandidaatti etenivät juhlavana kulkueena hämärässä valaistuksessa, toisessa kädesä kynttilä ja toisessa rikosase – yksinkertainen tiiliskivi, myrkkypullo, nuija tai tikari. Etummaisena kulkenut mies piteli kädessään purppuraisella tyynyllä pääkalloa, jota jostain tuntemattomasta syystä kutsuttiin nimellä Eric.

Perusäännöistä ehkä kiehtovin lienee: ’Lukijalta ei koskaan saa piilottaa rikosmysteerin kannalta oleellista johtolankaa’ ja toinen, jossa määrätään: ’Kunnioita kuninkaiden kieltä, toisin sanoen kirjoita täydellistä englantia.’ Siellä Agathakin sitten vannoi Eric-kallon nimeen!

Baylacin kirjan kiehtovuus lepää sen tarkoissa ykstyiskohdissa, joista kukin voi valita itselleen järisyttävimmät. Agatha Christie eli kuin monta elämää, sillä hän eli pitkään. Uusi kevät, uusi rakkaus, toi mukanaan arkeologian ja monien vuosien työt miehensä rinnalla Lähi-Idässä. Siinä ei Rosalindia paljon nähty. Yhdessä pari matkustelee myös Agathan vihaamalla lentokoneella, sillä iän ja kunnon heiketessä pitkät juna-, laiva- ja automatkat eivät tule enää kyseeseen. Sitä ennen on kuitenkin matkustettu monet kerrat pitkiä, kiinnostavia reissuja Simplon Orient Expressillä. Idän pikajunan näkeminen ilahduttaa häntä aina yhtä paljon. Christie ostelee myös monia kiinteistöjä ja hänen asioitaan hoitaa uskottunsa Edmund Cork, jolla on valta sekä järjestellä näyttämölle vietäviä teoksia, hoitaa raha-asioita että myös viedä Agathan tuotanto Yhdysvaltoihin.

   

Toinen maailmansota on käyty ja se on muuttanut paljon. Max ei kelvannut armeijaan, sillä hänellä oli itävaltalaiset juuret eikä hänellä ollut myöskään sotilaskoulutusta. Hän istutteli valkoisia magnolioita, Agathan suosikki oli juuri magnolia, heidän asuntonsa puutarhassa, kunnes keksi, miten voi olla mukana...Sodan jälkeen Agatha ei kuin tajunnut tilannetta: Kaikki oli muuttunut keskitysleirien myötä. Yhdysvaltain markkinoilla häntä syytettiin antisemiitiksi ja hän joutuu tekemään kirjoihinsa korjauksia. 23. huhtikuuta 1947 alankomaalainen G.W.Fris kirjoitti Agathalle, että

hän oli viettänyt osan sodasta keskitysleirillä, lähinnä Buchenwaldissa, ja pitääkseen toivoa yllä hän oli perustanut yhdessä muiden vankien kanssa amatööriteatterin. Yhtenä päivänä hän oli saanut käsiinsä leirille salakuljetetun Eikä yksikään pelastunut –romaanin, josta hän oli tehnyt näytelmäsovituksen. ...häntä oli pyydetty esittämään näytelmäsovitus uudelleen. Mutta nyt hän oli saanut tietää, että näytelmästä oli jo olemassa auktorisoitu näyttämäversio. Koska olisi jo liian myöhäistä lopettaa...eikä hänen ryhmällään ollut varaa maksaa tekijänoikeuksia, Fris pyysi lupaa esittää oman versionsa. Agatha välitti kirjeen agentilleen, joka vastasi 2. toukokuuta, ettei säännöistä voinut poiketa. Bisnes on bisnestä.

Agatha Christie kirjoituskoneen ääressä Greenwayn kodissaan 1946

Toinen sokeus Agathalle oli verotus. Se sai hänet raivoihinsa. Yhdysvallat laskutti jälkikäteen huomattavaa summaa kotiutettavaksi ja Englannin verottaja alkaa myös jahdata Damea. Hänellä oli todella valtava omaisuus, mutta hän päätti voittaa verottajan oveluudessa ja siirsi tekijänoikeustuloja perheelleen. Siinä hän teki yhden vakavan virheen, joka liittyi vihan patouttamaan tyttäreen Rosalindiin. Agatha saa maksaa kalliisti erheestään. Hän kokee yllättäen monta menetystä, johon mukaan voidaan laskea ylipainon aiheuttamat vaivat. Lisäksi raivo tai ehkä Alzheimer alkoivat viedä häneltä arvostelukykyä, sillä hän kirjoitti pirullisen näytelmän verottajasta, jossa kehoitti kaikkia tekemään niin paljon vilppiä kuin pystyvät, välttääkseen maksamasta veroja. Rosalind raivostui täysin, sillä äiti oli juuri nimitetty Brittiläisen imperiumin ritarikunnan komentajaksi. Nyt kummankin vuosia patoutuneet kaunavirrat vyöryivät auki...Kaksi niin erilaista naista kuin voi ikinä olla, äiti ja tytär, Agatha ja Rosalind. Rosalind lähti koston tielle...

Meissä kaikissa on hyvämme ja pahamme. Tämä kirja tuo framille kaiken. Sellaisenkin, joka voi joitakuita huvittaa, toisia itkettää. Tämä kirja on kuin se kuuluisa räsymatto, jossa kirkkaat värit eivät erottuisi ilman tummia sävyjä. Sitä oli Dame Agatha Christien elämä. Mieletön elämä ja sai elää 85 –vuotiaaksi! Koska loppuun kasaantuu paljon sitä tummaa, haluan lopettaa johonkin, mistä Agatha ilostui todella eikä se tällä kertaa ollut Devonin paksu kerma. Haluan kiittää häntä monista dekkareistaan, joiden kanssa olen saanut pähkäillä syyllistä jo teinivuosista. Sade ropisi mammalan yläkerran kattoon ja minä likka nautin Christien murhajuonista!

Idän pikajunan kuvaukset käynnistyivät, kun kaikki ehdot oli käyty Agathan kanssa läpi. Hän oli ennakkoluuloinen, mutta häntä rauhoitettiin yksityisnäytöksellä.  Lordi Brabourne muisteli jälkeenpäin, miten vanha rouva oli tullut ulos salista miehensä käsipuolessa ja todennut tyynesti:

”Minusta se oli hurmaava elokuva. Tämä on yksi elämäni onnellisimmista hetkistä. Viimein yksi teoksistani on tuotu valkokankaalle tavalla, joka saa minutkin haltioihini.”

Marraskuussa ensi-illassa Agatha oli mukana, vaikka istuikin pyörätuolissa. Hänestä oli tullut hauras vanhus. Ensi-ilta oli loistava ja siihen osallistui myös kuninkaallisen perheen jäseniä. Huonosta kunnostaan huolimatta lady Mallowan nousi seisomaan kuningatar Elisabethin ja prinsessa Annen onnitellessa häntä.  Jatkot Claridge’s-hotellissa, joissa filmitähdet kävivät häntä tervehtimässä, vain lisäsivät tilaisuuden ikimuistoisuutta.

Vasta keskiyön jälkeen lordi Mountbatten työnsi Agathan pyörätuolissa autoon myrskyisten suosionosoitusten saattelemana. Eräs aikakausi on päättynyt.

*****

Tästä kirjasta on liśäkseni kirjoittanut ainakin Kulttuuri kukoistaa

*****

Elämäkerrat Leena Lumissa