David Suchet: Sanoin ja kuvin Omaelämäkerta

Kuka on mies yhden maailman kuulusimman roolin takana? Kaikkihan tietävät Hercule Poirotin, mutta kuka tietää oikeasti millainen mies on roolin täydellisesti omaksunut David Suchet? Onko hän ylimielinen? Onko hän kovin eri kuin kirjassa Herculet Poirot ja minä? Onko hän pikkutarkka kuten Poirot? Mitä hän harrastaa? Onko hän uskonnollinen? Mikä häntä kiinnostaa eniten? Millainen oli hänen lapsuutensa? Mistä hänen sukunsa tulee? Loputtomiin kysymyksiä, joihin on vaikeampi vastata kuin kysymyksiin Poirot –rooleista! Tein syväsukelluksen Suchetiin ja yllätyin monesta, monesta - positiivisesti!

David Suchet: Sanoin ja kuvin Omaelämäkerta (David Suchet: Behind the Lens. My life, Minerva 2020, suomennos Sirpa Saari) on kuin kuuntelisi Davidia, sillä hän pysyttelee liki lukijaansa. Aina liki, mutta korrektisti, kuten hänelle sopiikin. Mitä opin David Suchetin luonteesta? Hän on syvästi rakastunut vaimoonsa Sheilaan, jolle kirjakin on omistettu. Hän kavahtaa ylemmyydentunnetta. Hän syväsukeltaa rooleihinsa jo paljon ennen esitystä. Hän on ennen muuta teatterinäyttelijä. Hän on syntynyt Kentissä, mutta hänen juurensa ovat Euroopassa. Hän yritti aina tehdä vaikutusta isäänsä, joka ei oikein ymmärtänyt koko näyttämötouhua. Hänen suuri idolinsa lapsuudessa oli äidin isä Jimmy, jonka tehtävä oli avustaa poliisia ruumiskuvauksissa. Jimmy ja tämän vaimo Elsie olivat hänen elämänsä läheisimmät sukulaiset lapsuudessa:

Jimmyltä David peri kyvyn tulla toimeen kaikkien yhteiskuntaluokkien kanssa, mikä ei ole Britanniassa ihan tavallista. Jimmyltä hän oppi tavan pitää ihmisistä. David halusi olla kuin Jimmy, yhtä lämmin ja tyköottava. David jopa sanoo:

Voin rehellisesti sanoa, että kaikista ihmisistä juuri isoisälläni on ollut suurin vaikutus elämääni; ei pelkästään varhaislapsuuteeni vaan myös myöhempiin vaiheisiini, aina tähän päivään asti.

Jimmyltä David peri myös intohimon valokuvaukseen, ja omaelämäkerta tulviikin Davidin ottamia kuvia. Yksi herkimmistä on Sheila ja lapsi:

Oma isä jäi mitä ilmeisemmin Davidille etäisemmäksi, mutta sitäkin lämpimämpi oli suhde omaan äitiin. Kun David hyväksyttiin suoriltaan LAMDAan, London Academy of Music and Dramatic  Art –oppilaitokseen, koe-esiintymisen jälkeen eikä tarvinnut odotella mitään hyväksymiskirjeitä, äiti oli hengessä mukana ja siihen liittyy kirjan hauskin tapaus:

Muistan ikuisesti valmistujaisesitykseni LAMDAssa. Äitini istui katsomon eturivissä, ja minun oli määrä lausua toisen näytöksen aloitusrepliikit näyttämön ulkopuolella. Kun valot himmenivät ja koko auditorio oli täysin pimeänä, aloitin: ”Äiti? Äiti?” Ja äitini vastasi minulle aivan vaistomaisesti, asiaa lainkaan harkitsematta: ”Niin, kultaseni?” Koko yleisö räjähti nauruun, ja meidän täytyi aloittaa toinen näytös uudelleen.

Äitini on ainut henkilö, jonka vuoksi Royal Shakespeare Companyn johtaja suostui viivyttämään näytelmän lehdistöesityksen alkamista. Muistan elävästi, miten Terry Hands kerran piipahti pukuhuoneessani – esitimme silloin Richard II:sta – ja sanoi: ”Olisi jo aika aloittaa, mutta pidän esirippua vielä alhaalla, sillä äitisi ei ole vielä saapunut.”

David on henkeen ja vereen perheihminen. Sheila on hänen ikirakkautensa jo neljänkymmenenseitsemän vuoden takaa ja he jakavat monia asioita keskenään, kuten vaikkapa kanavaveneilyn. David painottaakin, että Birminghamissa on neliömailia kohden enemmän kanavia kuin koko Venetsiassa!

Löydettyään juutalaiset juurensa, David on kokenut, että vaikka hän on syntynyt Kentissä ja vaikka hänessä on viisikymmentä prosenttia ulkomaalaista, hän on niin brittiläinen kuin vain voi olla.  Toisaalta hän myöntää tuntevansa ulkopuolisuutta omassa kotimaassaan ja jopa ammatissaan. Hän ei pidä julkisuudesta ja viihtyy hyvin omissa oloissaan. Hän ei pidä mistään suureellisesta. Hän tekee päätöksiä mieluummin tunteen kuin järjen varassa, joka lienee perua Davidin juutalaisvenäläisistä juurista. Hän kutsuu itseään Russian Sandwichich’ksi, venäläinen kerrosvoileipä. Tämä viittaa siihen, että Davidin äidin suvun puoleinen isoisän isoisä George Jezzard, asui Kentin Sandwichissä.

Sen verran Suchet arvostelee kotimaataan, että sanoo brittien helposti unohtavan elämää olevan heidän pikku saarekkeensa ulkopuolellakin:

Kun olin vähän aikaa sitten veneilymatkalla Ranskassa, huomioni kiinnittyi kyltteihihn, jotka osoittivat kohti Antwerpeniä, Brysseliä tai muita eurooppalaisia kaupunkeja. Meille briteille se on aivan vierasta. Meillä ei näe missään tienvarsikylttejä, jotka osoittaisivat Britannian ulkopuolella sijaitseviin kohteisiin. Joskus kylteissä saattaa lukea”Pohjoinen” tai ”Etelä”, toisinaan ”Wales” tai ”Skotlanti”, mutta siihen se sitten jääkin.

Sukujuureni sijoittuvat itäiseen Eurooppaan, minkä vuoksi tunnen viihtyväni Manner-Euroopassa. Aina kun astun mantereelle, osa minusta tuntee saapuneensa kotiin.

Suchetin elämäkerrassa on mieletön määrä tunnetta, huumoria ja tietenkin häneen vaikuttaneita ohjaajia sekä käsikirjoittajia sekä vastanäyttelijöitä. Itselleni oli tärkeää lukea kaikki siitä, mikä vaikutti Davidiin juuri näytelmässä Kuka pelkää Virginia Woolfia?, olen itse nimittäin sen elokuvaversion ikifani! Siitä kerrotaan pitkästi, missä hän näki siitä ensimmäisen näyttämöversion, miten hän sai Georgen roolin kaksikymmentä vuotta myöhemmin ja teki siitä aivan omanlaisensa. Tarinassa Suchet myös toimii vähän kuin Poirot eli hän huomaa Georgen roolissa, jotain mitä ainakaan minä en nähnyt Liz Taylorin ja Richard Burtonin suorituksessa...Jälleen Suchet noudattaa tunteitaan ja luottaa näkemäänsä tekämällä erilaisen Georgen.

Varmaan yksi rooleista, joista hänet muistetaan näyttämöllä on Gregory Solomonin rooli Hinta –näytelmässä. Käsikirjoitus on Suchetin suosikin Arthur Millerin käsialaa ja roolissa Suchet näyttelee juutalaista antiikkikauppiasta. Rooli on yksi hänen omista suosikeistaan aivan selvästi! Yhtä selvästi kuin David Suchet oli luotu Poirotin rooliin filmeissä, hän oli näyttämöllä täydellisesti Gregory Solomon.

Tosi hauskaa hänellä lienee ollut heittäytyessään Lady Bracknellin rooliin Oscar Wilden näytelmässä The Importance of Being Earnest. Jopa kriitikot julistivat: ”David Suchet’lla on todella hauskaa.” David: ”Ja niin minulla totta vieköön olikin.”

Kirja on ihana, paljon antava ja vaikka putosin tähän kuin nähden ja tuntien koko ajan jotain syvempää, on kuva, jota en voi olla julkaisematta, koska tämä nainen veti hyvin jännittävää roolia The Affairissa ja kuva Ruth Wilsonista on oivaltava.

David vähän valittelee kun hän on kaikkialla niin kuuluisa Poirotistaan ja sitten hän istuu kerran selkä muihin päin kahvilassa Kanadan Newfounlandissa, jossa pelkkä takaraivo riitti Ruthille tunnistamiseen. Juuri kun David tuijotti seinää ja mietti miten kiva olla kerrankin rauhassa, hän kuulee naisäänen kiljahtavan: ”Herra Poirot? Tunnistaisin tuon takaraivon missä tahansa!” hän huusi. Samassa hetkessä nainen oli jo rynnännyt taakseni ja moiskauttanut mojovan suukon poskelleni, vaikka vaimoni istui vieressäni!

Neljäkymmentäkolme vuotta avioliittoa rakkaan Sheilan kanssa. Yli puolen vuosisataa uraa. Urastaan hän kiittää vaimoaan, joka luopui omastaan huolehtiakseen perheen lapsista. David sanoo uransa olevan kokonaan Sheilan ansiota!

*****

Elämäkerrat Leena Lumissa