Erin Carlson: Meryl Streep Valkokankaan kuningatar

Hänestä on sanottu kautta hänen uransa paljon. Häntä on kiitetty, ylistetty, loukattu, vähän pelättykin. Hän on elokuvatähtien rouva suorasuu: Hän sanoo, mitä muut ajattelevat. Hänet voi nähdä filmeissään tyylileidinä, mutta opiskeluaikaiset ystävät sanovat hänen pukeutuvan mieluiten yhden aikakauden muotiasuun eli haalareihin! Eipä kovin seksikästä, mutta seksikäs esiintyminen ei olekaan hänen juttunsa. Hän on hyvin kunnianhimoinen työnsä suhteen, mutta hän ei helposti sekoita työtä ja perhe-elämäänsä. Hän on neljän lapsen äiti ja kuusikymppisenä Forbesin listalla kolmanneksi eniten tienannut elokuvanäyttelijä. Hänellä on vahvoja poliittisia mielipiteitä eikä hän ole kaihtanut tuomasta niitä esiin. Hän on nainen, joka on näytellyt elokuvassa Muistojeni Julia. Se on joskus merkannut minulle aika paljon ja kun olen kysynyt toisilta tuosta elokuvasta, he eivät kuin ole kuulleetkaan, jolloin olen ajatellut, miltä vuosituhannelta mahdan olla! Kaikkein kauheinta tietenkin, että muistan elokuvasta Jane Fondan ja Vanessa Redgraven, mutta en Streepiä: auts! Hän on tähti tähtien joukossa, mutta ei ihan sillä tavalla kuin monet ovat odottaneet. Hän on ylittänyt ja alittanut rimoja, mutta syy on voinut olla tietynikäisille naisille tarjotuissa rooleissa. Onneksi hän on myös saanut näyttää ns, kyntensä monissa parhaista. Ja sen minkä arvovaltaiset kriitikot haukkuivat maanrakoon, sen blogit toivat esiin ja osasi olla tästä kiitollinen. Olin luonut hänestä oman mielikuvani, joten oli suuri järkytys nähdä hänet ’pidennettynä’ ja suu auki pälättävänä, käkättävänä käsittelemässä raakaa kanaa yhdessä myöhemmässä ja suuren suosion saaneessa elokuvassa. Silloin upeaa elokuvablogia pitävä ystäväni, Sooloilija, kehui jälleen näyttelijää, mutta minä vain myötäilin ja huokailin sisäänpäin. Mikä minusta on vastustamaan asiantuntijaa ja kuvitelkaa, tuonkin elokuvan syntyyn vaikutti yksi nuori bloggaaja! Hän on nainen, joka ei tunnu pelkäävän ketään tai mitään. Minä sen sijaan hiukan pelkään häntä, sillä muistan eräistä hänen elokuvistaa kaiken, toisista en mitään ja näkemättömiäkin on monta. Nähdyt ovat olleet unohtumattomia! Kaipaan niin Sooloilijan elolokuvablogia, että tämä ristiriitainen tekstini on omistettu juuri hänelle♥

Erin Carslonin Meryl Streep Valkokankaan kuningatar (Queen Mary . The Ironic Roles, Heroic Deeds and Legendary Life of Meryl Streep, Minerva 2020, suomennos Sirpa Parviainen) tarjoilee meille täydellisen kattavan elokuvakierroksen Meryl Streepin uraan aina alkujuurista tähän päivään. Filmihullun unelmaa, mutta minä olisin kaivannut kerrankin juuri enemmän hänen yksityiselämästään, jota hän on varjellut aika vahvasti. Harvoin niin ihmisten perhe-elämän perään olen, mutta se kertoisi Merylistä enemmän. Olen aina ollut suurissa ristiriidoissa juuri tämän filmitähden kanssa, joten enemmän kotiasioita olisi voinut olla avain häneen, mutta eipä mitä Erin tekee loistavaa työtä ja sieltä täältä tihkuu Streepin luonnetta paljon. Ja se on sillä tavalla vahva luonne, että hänestä on sanottu ja paljon...aina Trumpia myöten!

Dustin Hoffman ja Meryl Kramer vastaa Kramer vuonna 1979

Merylin filmeistä saa todella paljon tästä kirjasta ja monta niihin liittyvää nyanssia eli mitä tapahtui kulissien takana. Ei mitään kovin likaista, koska on kysymys juuri Meryl Streepistä. Siinä missä hän on lausahdellut pelottomia mielipiteitään naisasioista, ollut kiihkeänä mee too –liikkeessä, lytännyt maansa konservatiivipresidenttejä, hän ei pikapannut tuottajia tai ohjaajia saadakseen rooleja, hän on tyrkyttäytymiset väistänyt hienosti ja usein ajanut pitkänkin filmauspäivän jälkeen kotiin perheensä luo. Perhe on on myös seurannut mukana ulkomaan kuvauksiin, jotka ovat voineet kestää useita kuukausiakin. Minulta ei tule filmilistoja, mutta vähän eräistä Merylin rooleista, muutamista kriitikoista yms. eli tässä mennään hieman sekasortoisella tunteella toisin kuin niissä ’näyttelijöissäni’, jotka ovat olleet kuin yö ja päivä Meryliin verratuna. Voi siis sanoa: Ei ole toista Meryl Streepiä!

Alla Kevin Kline ja Meryl Sofien valinnassa vuonna 1982. Vaikka pidänkin mustavalkoisista kuvista, minusta tämän kirjan kansi ei tee oikeutta Merylille, joten olisin valinnut tämän kuvan kirjassa olevasta noin kymmenestä kanneksi.

Sofien valinta kuuluu niihin Meryl –filmeihin, joita ei unohdeta, samoin edellä mainittu Kramer vastaan Kramer. Tai Karen Blixenin elämästä Afrikassa kertovaan Minun Afrikkani, vaikka siinä olikin jotain pliisua, upeat maisemat, naisessakaan ei mitään vikaa, ai niin, Robert Redford, ei yhtään mun juttuni, mutta sisareni ihailema...Näin ne maut menevät.

Carlsonin kirjasta  täytyy sanoa, että tekstien sisäänvedot tukevat luettavuutta isosti. Oma luokkansa sisäänvetoja ovat ne, jotka on otsikoitu VÄLIAIKA. Niitä ovat vaikka ROOLIT JOITA MERYL EI PÄÄSSYT TEKEMÄÄN tai PAHOLAINEN PUKEUTUU PRADAAN, VIOLAN LÄPIMURTO etc. Sen lisäksi on vaikkapa KAIKKI MERYLIN KUOLINTAVAT ELOKUVISSA! Paholainen pukeutuu  Pradaan Mirandan rooli on edelleenkin Merylin suosituin roolihahmo kautta aikain. Kirjassa on kerrottu hirveän jännittävästi, miten Voguen itsetietoinen assistentti irtisanoutui kahdeksan työkuukauden jälkeen ja kirjoitti sen jälkeen exbossistaan kaiken mitä tiesi. Moni näyttelijä ei edes uskaltanut ottaa roolia vastaan, mutta Merylpä ottikin ja teki vahvimman roolityönsä ikinä.

Mitä tulee Meryliin vastanäyttelijöidensä kanssa, niin on yhtä monta mielipidettä kuin on naista ja etenkin miestä. Meryl tuli pääsääntöisesti hyvin toimeen vastanäyttelijöidensä kanssa ja jopa tuki myöhemmin nuorempia näyttelijöitä erilaisilla neuvoilla ja kikoilla. Toistuvasti ja suoraan Streep sanoi usein kadehtivansa Jessica Langea ja onko ketään, joka ei tajuaisi miksi. Silti se ei vaikuttanut heidän väleihinsä vaan lausahdus oli kunnianosoitus naiselle, joka kipinöi jo katseesta tai selän kaaresta tai...Joillekin miehille Streep oli naisasianainen eikä aina löytynyt kipinää esim. uskottaviin rakastelukohtauksiin, mutta ne eivät olleetkaan niin Merylin juttu, mutta poikkeuksiakin oli. Meryl taisi suorastaan ihastua häntä paljon iäkkäämpään Clint Eastwoodiin tämän ohjaamassa ja miespääosaa vetävässä elokuvassa Hiljaiset sillat. Mahtaisiko nyt enää niin kipinöidäkään, sillä tiedämmehän Clintistä tulleen vahvan Trumpin tukijan...Kun näitä elokuvia tehtiin ei politiikka ollutkaan vielä Merylin kovin asia vaan ehkä enemmänkin naisasia ja se, että hän ei edes yrittänyt olla mikään seksinäyttelijä, vaan enemmänkin luonnenäyttelijä ja älykäs sellainen. Tunnetusti toisia miehiä pelottavat älykkäät naiset ja niinpä Merylkin sai kokea aika ajoin täytettyään maagiset vuodet, että tarjottiin heikompia rooleja, mutta niin vain kävi, että kohtalo käänsi naisvihamielisen Hollywoodin mittarit näyttämään ihan toisia lukuja. Ja siihen palaamme kohta..., sillä on pakko saada kertoa Michael Cunninghamin Pulizer –palkitun kirjan Tunnit romaanista tehdyn elokuvan olevan minulta katsotuin Merylin leffoista.  Ensinnäkin olen Woolfiin hyvin ihastunut ja kirja perustuu Woolf –klassikkoon Mrs. Dalloway. Näytelmäkirjailija David Hare muokkasi käsikirjoituksen, jossa yhtenä päivänä seurataan kolmea eri naista. Siinäpä sitten ’minun näyttelijöitäni’ eli Nicole Kidman, Julianne Moore ja Meryl Streep roolissa, joka sopii hänelle erinomaisesti. Kävin katsomassa elokuvan ensin ystäväni kanssa elokuvateatterissa ja ihastuin niin, että oli pakko ostaa filmi kotiin. Ei niinkään helppo tarina, sillä Julianne masentuneena Laura Brownina, 1950 –luvun kotiäitinä oli niin vakuuttava, että ystäväni, pienten lasten äiti, järkyttyi. Muistattehan sen synttärikakun leipomiskohtauksen...ja se toistui, koska ensimmäinen kakku lensi roskiin ja se jauhosiivilän ratina...

Meryl sai toisen Oscarinsa Sofien valinnasta.

Streepin kovin kriitikko Sofien valintaa vastaan lienee ollut New Yorkerin Pauline Klein, joka totesi näin:

Hän on tapansa mukaan tehnyt ajatustyötä”, Kael niiskaisi. ”Mutta jokin hänessä mietityttää minua: nähtyäni hänet elokuvassa en pysty kuvittelemaan häntä kaulasta alaspäin. Onko mahdollista, että näyttelijänä hän tekee ensin itsestään tavallaan tyhjän taulun ja sitten keskittää kaiken huomionsa yhteen asiaan – esimerkiksi pään heilautukseen Manhattanissa ja korostukseen tässä elokuvassa?” Tuollainen lähestymistapa, hän pohti, ”saattaisi selittää, miksi hänen elokuviensa sankarittaret eivät tunnu olevan kokonaisia hahmoja ja miksi hänen katselemisestaan ei saa satunnaisia ilonpilkahduksia.”

Nyt Meryl iskee, sillä hän ei voi unohtaa tätä kritiikkiä. Vuonna 2008 hän uskoutui The Guardianile, että

”ei kyennyt” olemaan välittämättä siitä. ”Ja tiedättekö mitä?” hän jatkoi ja riisui samalla haastattelupersoonansa (arvokas, lämmin, miellyttävä) iskeäkseen vyön alle. ”Pauline oli köyhä juutalaistyttö, joka kävi Berkeleytä rikkaiden Pasadenan valkoisten eliittytyttöjen kanssa, joilla oli pitkät vaaleat hiukset, ja heidän sydämettömyytensä mursi hänet. Ja sitten vuosia myöhemmin hän näkee minut.”

Tultuaan siis tiettyyn ikään, vastustajat alkoivat nauttia Streepin huonotasoisista elokuvista. Lopulta hän suostui esittämään pääosaa Kreikassa kuvattavaan Abban musiikkiin perustuvaan Mamma Mia! –musikaaliin. Alkoi pyöriä huhumylly Streepin ennenaikaisesta ’kuolemasta’.  Ja kaikkea muuta! Musikaali samposi  hätkähdyttävät 609 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti – 52 miljoonan budjetilla. Kriitikot moittivat, mutta Meryl vähät välitti:

”Tiesin, että elokuva tekisi monet ihmiset iloisiksi..., ja kun huonot arvostelut ilmestyivät, blogimaailma räjähti naisten voimaantuessa puolustamaan: ’Nuo ihmiset ovat hulluja! Mikä heissä on vikana? Elämää vihaavia verenimijöitä, kuivia vanhoja kääpiä.”

Jälleen Meryl raivasi tietä naisille ja etenkin aikuisille naisille. Ohjaaja Mike Nichols julisti: ”Hän rikkoi lasikaton vanhemmilta naisilta isoina tähtinä - sitä ei ole tapahtunut koskaan ennen.”

Erääseen blogiin liittyy myöhempi Merylin suuren suosion saavuttanut elokuva..., jonka mainoskuva ryösti minulta eteerisen, kuultavaihoisen, melankolisen Merylini. Sitähän hän on aika harvoin, roolin niin vaatiessa. Hän on äänekäs, rento, koikkelehtija, joka viis veisaa tyylistä, jos hän niin haluaa. Mitä mielipiteisiin tulee, hän sanoo olevansa taatusti humanisti ja naisten oikeuksiin uskova ihminen. 

Muistattehan Mamma Mia! –elokuvan farkkuhaalarit..., mutta toki muistatte hänet myös kalliolla liehuttamassa punaista huviaan ja laulavan riemuissaan Abban biisejä. Merylistä on moneksi ja hänestä näkyi, miten hauskaa hänellä oli. Hän on montaa, mutta ei diiva!

*****

Elämäkerrat Leena Lumissa