On uuudenvuodenpäivä 1958. Myöhäinen iltapäivä. Vuorokausi
Dougin kymmenvuotissyntymäpäivästä. Ollaan yläluokan talossa Highgate Roadilla,
Kensingtonissa. Joulukuusi muistuttaa juhlanajasta ja rauhasta, mutta lapsi
näkee ja kuulee jotain mitä hänen ei olisi ikinä pitänyt kokea. Nuoremmat
sisarukset leikkivät lattialla. Isoisä katsoo Dougin kanssa väritelevisiosta
jalkapallo-ottelua. Keittiöstä kuuluu riitelyn ääniä. Äiti ja isä raivoavat toisilleen. Isä ryntää
ovet paukkuen yläkertaan omaan työhuoneeseensa ja äiti sanoo isäänsä katsoen: ”Tämä
on paha.” Isoisä alkaa viedä lapsia pois huoneesta, mutta Doug on piiloutunut
sohvan taakse. Isä huutaa rappujen yläpäästä jotakin ja vaimo Dukie sanoo: ”Doug,
älä.” Mitä tapahtui? Oliko maailman pahimpia natsirikollisia Nürnbergissa
nuorena psykiatrina tutkinut älykäs mies saanut pahan tartunnan? Eikö paha
olekaan ympäristön tai geenien tulosta, vaan kuin virustauti, joka tarttuu
älykkäimpäänkin, jotka sen joutuvat likeltä kohtamaan?
Jack El-Hain teos Göring ja psykiatri Kohtalokkaat istunnot
natsirikollisen kanssa (The Nazi and the Psychiatrist, Minerva 2020, suomennos
Päivi Paju) kertoo järkyttävän ja toden tarinan siitä, miten vain
kolmekymmentäneljävuotias Douglas McGlashan Kelley, joka on ammatiltaan
psykiatri, saa komennuksen valvomaan maailman pahimpia natseja Nürnbergiin
näiden odottaessa oikeudenkäyntiään. Kolmeksi vuodeksi nuori mies jättää
vaimonsa Dukien ja alkaa viettää tiiviisti aikaa vankiselleissä yrittäen
ymmärtää ylittämätöntä pahuutta sekä samalla antaen vankilan johdolle
lausuntoja tuomittavien mielentilasta. Piti olla tarkka ettei oikeuteen
vietäisi mielenvikaista ja piti myös kaikin keinoin ehkäistä itsemurhat.
Ehdottomasti kohtalokkaimmaksi tulee Kelleyn ja Göringin suhde. Mitä pidemmälle
hän tutustuu Göringin mieleen, sitä enemmän hän huomaa miehessä
samankaltaisuutta itseensä tai kehen tahansa ihmiseen. Tosin Kelley torjuu
ajatusta ja tekee musteläiskätestejään, mutta kirjoittaa samanaikaisesti
kuumeisesti muistiinpanoja kuuluisimmista sotarikollisista. Lääkäri Kelley
katsoi pystyvänsä mainipuloimaan Göringiä, mutta sitä hän ei koskaan huomannut,
miten Göring vaikutti hänen ajatteluunsa.
Herman ja Emmy Göring tyttärensä Eddan kanssa toisen maailmansodan alkuvuosina (Corbis Images)
Kelley totesi, että toisaalta Göring ei osoittanut
minkäänlaista kiinnostusta muiden asioita kohtaan. Sotilaskoulutuksensa ja
itsekurinsa vuoksi Göring väitti, etteivät muiden kärsimykset vaivanneet häntä.
Kelley totesi hänet sen vuoksi ”aggressiiviseksi, narsistiseksi yksilöksi”,
joka oli fiksoitunut itseensä.
Hän totesi lopuksi psykiatrisessa raportissaan: ”Vanki on
mieleltään terve ja syyntakeinen eikä osoita merkkejä minkään tyyppisestä
psykopaattisesta poikkeavuudesta.”
Kelley alkaa suorastaan pakonomaisesti etsiä ns. natsin
mieltä. Mitään kaihtamatta hän sukeltaa natsijohtajien mielien syövereihin.
Robert Leyn itsemurhan jälkeen turvatoimia kiristettiin Nürnbergin vankilan siivessä, jossa korkea-arvoiset natsiepäillyt asuivat.
Vankilan ulkopuolella media otti kaiken irti
saksalaisuudesta. Toimittaja William L. Shirer kuvaili väkijoukon
yhteistervehdystä Hitlerille sanoin, joita nykypäivä voisi liittää toiseen
tämän aikakauden diktatuuriin: ”Kasvot hysterian vääristäminä, suut ammollaan,
huutaen ja huutaen, silmät fanaattisesti kiiluen, katse liimautuneena uuteen
jumalaan, Messiaaseen.” Amerikkalaispsykiatri
Richard Brickner kirjoitti kirjansa Is Germany Incurable?, jolloin tapahtuneisiin
hirmutekoihin ja julmiin sotarikoksiin etsittiin syyllistä kansanluonteesta.
Saksalaisten katsottiin olevan suuruudenhulluja, halukkaita hallitsemaan muita,
kovia vääristelemään menneisyyttä ja tietoa etsittiin aina 1800 –luvulta lähtien,
jolloin:
saksalaiset johtajat olivat saarnanneet vihollisten
teurastamisen välttämättömyydestä, asettaneet saksalaiset naapurivaltioiden
kansalaisten yläpuolelle ja pitäneet kohtalonaan alistaa muita.
Tämä ei paljonkaan koskettanut enää Kelleyä, joka oli
syvällä natsimielissä. Hän tavallaan ui liian syvissä vesissä etenkin Göringin
kanssa. Kelley tuli äärettömän erikoisesta ja menestyneestä suvusta, joten oli
selvää, että siksi hänet oli niinkin nuorena valittu tehtävään. Kirjassa on
aiheesta paljon alkaen Kelleyn isoisästä Charles F. McGlashanista, joka...Toisaalta
suvun kunnianhimo myös varmisti Kelleyn kiinnostuksen kirjoittaa aiheesta
myöhemmin kirja. Göring ei osoittanut mitenkään masennusta tai
mielenliikutusta, mutta kun Kelley lähti kolmen vuoden komennuksen jälkeen
kotiin ja tilalle tuli toinen psykiatri, Göring romahti itkemään. Kun
oikeudenkäyntiä on kestänyt 218 päivää, Göring on kuolemaantuomittujen
joukossa, mutta vieläkin hän sanoo oman sanansa. Kirjassa syyttäjä Robert Jacksonin loistava loppupuheenvuoro,
jossa kukaan ei voi enää vedota käskyjen noudattamisen kaapuun. Göring oli
muuten ainoa koko ryhmästä, joka ei tehnyt niin kertaakaan.
Natsit jäivät odottamaan oikeudenistuntoaan ja tuomioitaan,
kun Kelley palasi rakkaan vaimonsa luo ja viimeinkin oli toinen
kuherruskuukausi, lapsia sai tulla ja he ostivat loistavan upean kodin. Kelleylle
tarjotaan psykologin professuureja yliopistoihin, mutta lopulta vähän kaikkea
kokeiltuaan, kriminologia ja tutkimus vievät miehen. Vievät aina pohjaimuun asti.
Hän mm. ottaa koehenkilökseen vanhimman poikansa Dougin, joka myöhemmin pitää
kaksikymmentäkahdeksan vuotta etäisyyttä äitiinsä, koska tämä ei ollut estänyt
miestään tämän oudoissa kasvatusmetodeissa.
Jack El-Hain teos on vahva tosikertomus pahan voimasta.
Tarinan voi tavallaan katsoa alkavan, kun Kelley jättää Nürnbergin. Hän ei
lähde yksin, sillä lukemattomat istunnot natsien selleissä ovat hänen sisällään
ja muistiinpanoissaan. Kunninahimonsa ja uutteruutensa sokaisemana, hän ei
tajua rajojaan. Hän ei näe, miten liki hän päästi Göringin, mainipuloinnin
mestarin. Pahan lonkerot ovat pitkät ja nopeat, mutta niillä on myös aikaa
odottaa hetkeään.
On uudenvuodenpäivä 1958. Televisio on auki. Kuusi seisoo
joulukoristeissaan täysin viattomana kimaltaen. Lapset leikkivät
lahjoiksi saamillaan leluilla. Keittiöstä kuuluu riitelyä...
*****
Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Kirjojen kuisketta
*****
Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Kirjojen kuisketta
Tästä kai voi sanoa, että seura tekee kaltaisekseen. Toivottavasti lukukokemus, jos onkin vaikuttava, ei tee kuvatun kaltaiseksi.
VastaaPoistaAino, niin äitini sanoisi...Täytyy muistaa, että Göring oli kaikesta huolimatta älykäs ja manipuloinnin mestari.
PoistaEi tee. Ellei tämä olisi järkyttävä sotarikoskirja, voisin verrata mitä sanotaan dekkarien lukijoista: He karttavat väkivaltaa keskivertoa enemmän. Valutettavasti tämä on tapahtunut.