Jack El-Hai: Göring ja psykiatri Kohtalokkaat istunnot natsirikollisen kanssa

On uuudenvuodenpäivä 1958. Myöhäinen iltapäivä. Vuorokausi Dougin kymmenvuotissyntymäpäivästä. Ollaan yläluokan talossa Highgate Roadilla, Kensingtonissa. Joulukuusi muistuttaa juhlanajasta ja rauhasta, mutta lapsi näkee ja kuulee jotain mitä hänen ei olisi ikinä pitänyt kokea. Nuoremmat sisarukset leikkivät lattialla. Isoisä katsoo Dougin kanssa väritelevisiosta jalkapallo-ottelua. Keittiöstä kuuluu riitelyn ääniä.  Äiti ja isä raivoavat toisilleen. Isä ryntää ovet paukkuen yläkertaan omaan työhuoneeseensa ja äiti sanoo isäänsä katsoen: ”Tämä on paha.” Isoisä alkaa viedä lapsia pois huoneesta, mutta Doug on piiloutunut sohvan taakse. Isä huutaa rappujen yläpäästä jotakin ja vaimo Dukie sanoo: ”Doug, älä.” Mitä tapahtui? Oliko maailman pahimpia natsirikollisia Nürnbergissa nuorena psykiatrina tutkinut älykäs mies saanut pahan tartunnan? Eikö paha olekaan ympäristön tai geenien tulosta, vaan kuin virustauti, joka tarttuu älykkäimpäänkin, jotka sen joutuvat likeltä kohtamaan?

Jack El-Hain teos Göring ja psykiatri Kohtalokkaat istunnot natsirikollisen kanssa (The Nazi and the Psychiatrist, Minerva 2020, suomennos Päivi Paju) kertoo järkyttävän ja toden tarinan siitä, miten vain kolmekymmentäneljävuotias Douglas McGlashan Kelley, joka on ammatiltaan psykiatri, saa komennuksen valvomaan maailman pahimpia natseja Nürnbergiin näiden odottaessa oikeudenkäyntiään. Kolmeksi vuodeksi nuori mies jättää vaimonsa Dukien ja alkaa viettää tiiviisti aikaa vankiselleissä yrittäen ymmärtää ylittämätöntä pahuutta sekä samalla antaen vankilan johdolle lausuntoja tuomittavien mielentilasta. Piti olla tarkka ettei oikeuteen vietäisi mielenvikaista ja piti myös kaikin keinoin ehkäistä itsemurhat. Ehdottomasti kohtalokkaimmaksi tulee Kelleyn ja Göringin suhde. Mitä pidemmälle hän tutustuu Göringin mieleen, sitä enemmän hän huomaa miehessä samankaltaisuutta itseensä tai kehen tahansa ihmiseen. Tosin Kelley torjuu ajatusta ja tekee musteläiskätestejään, mutta kirjoittaa samanaikaisesti kuumeisesti muistiinpanoja kuuluisimmista sotarikollisista. Lääkäri Kelley katsoi pystyvänsä mainipuloimaan Göringiä, mutta sitä hän ei koskaan huomannut, miten Göring vaikutti hänen ajatteluunsa.

Herman ja Emmy Göring tyttärensä Eddan kanssa toisen maailmansodan alkuvuosina (Corbis Images)

Kelley totesi, että toisaalta Göring ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta muiden asioita kohtaan. Sotilaskoulutuksensa ja itsekurinsa vuoksi Göring väitti, etteivät muiden kärsimykset vaivanneet häntä. Kelley totesi hänet sen vuoksi ”aggressiiviseksi, narsistiseksi yksilöksi”, joka oli fiksoitunut itseensä.

Hän totesi lopuksi psykiatrisessa raportissaan: ”Vanki on mieleltään terve ja syyntakeinen eikä osoita merkkejä minkään tyyppisestä psykopaattisesta poikkeavuudesta.”

Kelley alkaa suorastaan pakonomaisesti etsiä ns. natsin mieltä. Mitään kaihtamatta hän sukeltaa natsijohtajien mielien syövereihin.

Robert Leyn itsemurhan jälkeen turvatoimia kiristettiin Nürnbergin vankilan siivessä, jossa korkea-arvoiset natsiepäillyt asuivat.

Vankilan ulkopuolella media otti kaiken irti saksalaisuudesta. Toimittaja William L. Shirer kuvaili väkijoukon yhteistervehdystä Hitlerille sanoin, joita nykypäivä voisi liittää toiseen tämän aikakauden diktatuuriin: ”Kasvot hysterian vääristäminä, suut ammollaan, huutaen ja huutaen, silmät fanaattisesti kiiluen, katse liimautuneena uuteen jumalaan, Messiaaseen.” Amerikkalaispsykiatri Richard Brickner kirjoitti kirjansa Is Germany Incurable?, jolloin tapahtuneisiin hirmutekoihin ja julmiin sotarikoksiin etsittiin syyllistä kansanluonteesta. Saksalaisten katsottiin olevan suuruudenhulluja, halukkaita hallitsemaan muita, kovia vääristelemään menneisyyttä ja tietoa etsittiin aina 1800 –luvulta lähtien, jolloin:

saksalaiset johtajat olivat saarnanneet vihollisten teurastamisen välttämättömyydestä, asettaneet saksalaiset naapurivaltioiden kansalaisten yläpuolelle ja pitäneet kohtalonaan alistaa muita.

Tämä ei paljonkaan koskettanut enää Kelleyä, joka oli syvällä natsimielissä. Hän tavallaan ui liian syvissä vesissä etenkin Göringin kanssa. Kelley tuli äärettömän erikoisesta ja menestyneestä suvusta, joten oli selvää, että siksi hänet oli niinkin nuorena valittu tehtävään. Kirjassa on aiheesta paljon alkaen Kelleyn isoisästä Charles F. McGlashanista, joka...Toisaalta suvun kunnianhimo myös varmisti Kelleyn kiinnostuksen kirjoittaa aiheesta myöhemmin kirja. Göring ei osoittanut mitenkään masennusta tai mielenliikutusta, mutta kun Kelley lähti kolmen vuoden komennuksen jälkeen kotiin ja tilalle tuli toinen psykiatri, Göring romahti itkemään. Kun oikeudenkäyntiä on kestänyt 218 päivää, Göring on kuolemaantuomittujen joukossa, mutta vieläkin hän sanoo oman sanansa. Kirjassa syyttäjä  Robert Jacksonin loistava loppupuheenvuoro, jossa kukaan ei voi enää vedota käskyjen noudattamisen kaapuun. Göring oli muuten ainoa koko ryhmästä, joka ei tehnyt niin kertaakaan.

Natsit jäivät odottamaan oikeudenistuntoaan ja tuomioitaan, kun Kelley palasi rakkaan vaimonsa luo ja viimeinkin oli toinen kuherruskuukausi, lapsia sai tulla ja he ostivat loistavan upean kodin. Kelleylle tarjotaan psykologin professuureja yliopistoihin, mutta lopulta vähän kaikkea kokeiltuaan, kriminologia ja tutkimus vievät miehen. Vievät aina pohjaimuun asti. Hän mm. ottaa koehenkilökseen vanhimman poikansa Dougin, joka myöhemmin pitää kaksikymmentäkahdeksan vuotta etäisyyttä äitiinsä, koska tämä ei ollut estänyt miestään tämän oudoissa kasvatusmetodeissa.

Jack El-Hain teos on vahva tosikertomus pahan voimasta. Tarinan voi tavallaan katsoa alkavan, kun Kelley jättää Nürnbergin. Hän ei lähde yksin, sillä lukemattomat istunnot natsien selleissä ovat hänen sisällään ja muistiinpanoissaan. Kunninahimonsa ja uutteruutensa sokaisemana, hän ei tajua rajojaan. Hän ei näe, miten liki hän päästi Göringin, mainipuloinnin mestarin. Pahan lonkerot ovat pitkät ja nopeat, mutta niillä on myös aikaa odottaa hetkeään.

On uudenvuodenpäivä 1958. Televisio on auki. Kuusi seisoo joulukoristeissaan täysin viattomana kimaltaen. Lapset leikkivät lahjoiksi saamillaan leluilla. Keittiöstä kuuluu riitelyä...

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Kirjojen kuisketta