tiistai 16. huhtikuuta 2024

Saara Turunen: Hyeenan päivät


Vauva tarttuu tuttipulloon mutta nielee vain ilmaa ja karjuu niin, että ikkunalasit helisevät. Anna minä yritän , sanoo mies ja ottaa vauvan. Vauva hiljenee heti. Katsos vain, meistähän tulikin hyviä kavereita, sanoo mies leikkisyyttä äänessään. Suutun hänelle. No mutta, hoida sinä sitten vauvaa, kun olet siinä kerran niin hyvä. tiuskaisen. Mies sanoo ettei tarkoittanut mitään pahaa, mutta minä en kuuntele. Olen kamalan väsynyt ja kävelen mielenosoituksellisesti toiseen huoneeseen. Makaan sängyllä ja itken sitä, että olen epäonnistunut vauvan hoitajana, sekä sitä, että minulla on kamala ikävä vauvaa, joka on toisessa huoneessa mieheni sylissä.

Mies haluaa ottaa vauvan viereensä päiväunille. Minä vastustan ajatusta. Entä jos kierähdät vauvan päälle ja litistät hänet? Mutta mies sanoo, ettei minun tulisi pelätä turhia, mitään sellaista ei tapahtuisi. Katselen vauvaa ja miestäni. He nukahtavat heti....olen miehelle kateellinen. Minusta tuntuu, että hän haluaa omia vauvan. Miksi hän uskaltaa pitää vauvaa vieressään mutta minä en? Mihin minua ylipäätään tarvitaan? Enhän edes pysty ruokkimaan vauvaa. Osaan vain siivota.

Saara Turusen teos Hyeenan päivät (Tammi 2024) oli minulle just täydellinen napakymppi. Kirjan tarinassa ovat nainen ja mies, jotka eivät ole ajatelleet hankkia lapsia, kunnes Saara on noin 38 -vuotias ja hän  näkee Espanjassa, miten äidit nauttivat vauvoistaan ja ovat edelleen hoikkia ja kauniita. Ilmassa ei ole mitään painostusta ellei sellaiseksi lasketa miehen ihanaa isää, joka haluaisi niin kovasti saada lapsenlapsen. Pappa on iäkäs, ihana ja heikkopolvinen. Nainen alkaa pyöritellä ajatusta kunnes he molemmat ajattelevat, miten ihana oma vauva olisi. Vauvaapa ei kuulukaan, eikä myydä edes kaupoissa, mutta on olemassa hedelmöityshoitoja, jotka maksavat kultaa. Siitä huolimatta he ryhtyvät siihen ja aikamoinen hinta maksetaan kokonaan tai osittain miehen luottokortilla. Tapahtuu monenmoista ihmeellistä ja lopulta kuitenkin kaikki valuu vessasta verenä alas. Tässä kohtaa muistin erään naisen, joka ei ollut mikään vauvahullu, mutta oli aina sanonut kirjan naisen sanat, että tietää olevansa nainen, joka haluaa lapsen tai kaksi. Sitäpä ei kuulunutkaan. Ovulaation puolivälissä tuo nainen makasi kivusta kippurassa toimistonsa lattialla. Ei siinä merenrantakaupungissa edes hyvä gynekologi myöntänyt, että kyseessä olisi naisen mainitsema endometrioosi. 'Ei noin nuorella,' oli vastaus! Nainen meni professorin vastaanotolle Turkuun ja vain kokeilemalla tämä ulkomaillakin luennoiva lääkäri tunnisti endometrioosin. Sitten leikkaus ja pitkä aika sairaalassa ja hormonihoito. Sama noin kymmenen vuoden päästä ja se olikin sitten viimeinen kerta, mutta kun tuli keskenmeno. Ei, taivaalta satoi huhtikuun sadetta ja koski puutarhassa kuohui....lapsi sai uuden alun. Tässä näin paljon vertaisuutta, vaikka olen eri sukupolvea kirjan naisen kanssa. Siis samaistuin monessa kohtaa, mutta etenkin pidin kirjailijan tyylistä kertoa. Se oli suorasanaista, toteavaakin, mutta siinä oli sekä järki että isot tunteet. Odotin notkahdusta, mutta sitä ei tullut. Hyeenan päivät on täydellinen kirja!

Nainen ja mies pääsivät pienellä kepulilla Suomessa julkisen puolen hedelmöityshoitoihin. Mies lensi edestakaisin Barcelonan ja Helsingin väliä. Ja kyllä heitä hyppyytettiin ennen kuin ultrakuvassa näkyi heidän ihana ihmeensä. Nainen alkoi tavallaan ympäröityä välillä aina yksinäisyyteen. Mies ei voinut aina tehdä etätöitä ja naisen ystävät olivat enimmäkseen hän entisenä eli 'kuka nyt haluaa lapsia, eihän siinä ole sitten mitään omaa elämää enää?' 'Kuka haluaa luopua suuresta elämänseikkailustaan ja jättää valokuvaamatta koko maailman?' sanoi eräs minulle. 'Äiti, älä vain luule, että aion tehdä lapsia.' En todellakaan, sillä en ole yhtään isoäitityyppiä: 'Elämän on oltava seikkailu.' Nainenkin ajatteli taidesaralla niin ennen, mutta ei enää. Elämän suurin seikkailu oli pyöristyvä vatsa. Kaikki oli turhaa muu. Iltaisin puheluita Barcelonaan ja lopulta nainen antoi miehelle luvan kertoa uutisen isälleen. Se oli ihana hetki. Tuleva pappa ihan nuortui hetkessä ja silmissä vähän kimmelsi ilon kastetta. 

Kotimaassa nainen tarkkaili muita odottavia äitejä. Neuvolassa oltiin milloin kivoja, milloin ei niin kivoja. Nainen alkoi rakentaa pesää ja mies auttoi kaikessa ollessaan Suomessa. Kun mies oli poissa nainen joskus tapaili niitä ystäviään, joiden kanssa oli aikanaan päättänyt ettei mitään lapsia. Hän tunsi useimmiten tyhjyyttä. Hän halusi nyt viimeisillä hetkillään olla äiti myös tulla äidiksi. Seurapiirit vaihtuivat ja mies oli usein Suomessa ja mukana neuvolakäynneillä. Naisen mieli heitteli ilosta itsesääliin, mutta mies osasi aina, aina sanoa juuri oikeat sanat. Vajaa kolme vuotta sitten meille pamahti virtuaaliviesti. Piti kuulemma istua alas. Alkoi pelottaa. Eikö mitä, siellä meidän murunen rakas vierellään ilmoitti vauvan olevan tulossa, joten 'alkakaa valmistautua'. Niin olivat kuin lottovoittajat. Hengestä otti. Mietin itseäni isoäitinä. Murunen siihen, että 'sinusta tulee Nana'. Se on sekä naisen nimi että isoäiti. Aloin maistella tulevaisuutta ja muistin, miten suuri onni oli saada kaiken vaikean jälkeen murunen. Kai me vähän kyynelehdittiin. Ilosta kuitenkin! Ja kun olimme heillä koirien hoitajina kun he kodikkaassa synnytysyksikössä (Lohja), joka kuulemma kesällä suljetaan, aloimme jännittää. Kun ovi aukeni, tuskin uskalsin kuin halata pesuettani ja varoen kurkkasin koppaan. Se nostettiin isolle sohvalle ja pieni paimenkoira kävi ensin tutustumassa, että kelpaako hänen laumaansa. Hyvin kelpasi. Sitten minä kädet vapisten nostin viidenpäivän ikäisen syliini ja istuin keltaiseen nojatuoliin. Sisälläni alkoivat koskina virrata hirmuiset rakkauden virrat. En saanut hänestä katsettani irti. En saa ikinä!

Saara Turusen tyyli kirjoittaa Hyeenan päivät on minulle ihan uudenlaista kokemusta vaikka olenkin lukenut nelivuotiaasta ja kirjablogannut vuodesta 2009. Se voisi olla tajunnanvirtaa, mutta se on jotenkin niin kiinni aina yllättäen joissakin todella arkisissa asioissa mitään kaihtamatta. Tuo kuin kaiken kertominen tekee sen, että alkoi joitakin kertoja naurattaa tosissaan. Saaran sisukkuus toisaalla ja toisaalla kaikki draaman enteet. Ja kun hän huomasi oman mielentilansa pahaksi, se olikin hyeena, ei hän. 

Suomessa on niin loistavia naiskirjailijoita näiltä blogivuosiltani mitenkään miehiä sortamatta, mutta etenkin naiskirjailijat ovat vihdoinkin nousseet suorastaan Tatran ylimmälle huipulle. Siellä Turunen mielessäni missä vaikka Riikka Pelo, Riitta Jalonen, Eeva Joenpelto, Venla Hiidensalo etc. ja jokainen heistä ja kaikista, joista tiedätte minun pitävän, kirjoittaa niin omaa ääntään. Toisaalta tarinassa sen salaisuus, mutta ellei se kulje juohevasti, voi itku! Siitä ei ole huolta Hyeenan päivissä. Lukekaa ihmeessä jokainen tämä kirja! Myös miehet, jotka lukevat vain prosentin verran naiskirjallisuutta! Minun vävyni ainakin lukee tämän. Ja murumme. Kun yllätys oli syntynyt, äitinsä halusi pitkien opiskeluvuosien jälkeen jo vakituiseen ja koulutustaan vastaavaan työhön. Hän haki paikkaa vatsa pystyssä, sillä vähän vaikea sitä oli piilottaa. Ja sai mitä halusi. Aloitti etätöinä kotona ja oli sitä ennen äitiyslomalla joitakin kuukausia, sillä isä halusi viettää suurimman osan vanhempain vapaasta. Pojilla meni hyvin ja murunen sai toteuttaa omaa itseään vauvasta huolimatta, kuten kirjan nainenkin. Ei vauva mitään vienyt! Toi paljon iloa ja taapero vielä enemmän. Ukkikin on ihan onnesta soiva saadessaan olla taaperon kanssa. Ja usein taaperolle kelpaa vain Ukki. Se on ihanaa nähdä ja elää siinä mukana.

Kevät on idättämisen aikaa, mutta kyllä kai ehditte ensin lukea Saara Turusen Hyeenan päivät♥

maanantai 15. huhtikuuta 2024

Huhtikuu edelleen kuukausista julmin


 Eilen oli kova tekemisen meininki puutarhassa. Aloitettu jo lauantaina. Elin kuin olisi ollut toukokuu. Reima asetteli jyrkässä rinteessä onnenpensasta vähän pystympään ja minä katselin. Sitten huomasin siinä vähän alempana, että suojaamatta jäänyt kartiomainen kiinanmarjakuusi olikin vielä olemassa. Kädessäni oli pieni kastelukannu, jolla sulattelin vaativien havujen juuristoa etteivät ruskettuisi vaan löytäisivät jo kevään. Näin että rinteessä oli syksyn lehtiä. Mikään ei valaissut edes 39 vuoden jälkeen, että lehtien allahan se jää...Astuin reippaasti ja siinä sitä mentiin. Oikea polvi iski panssarijäähän oikein kunnolla. Mieheltäni ei tihkunut myötätuntoa, sillä hän oli koko ajan hokenut, että 'nyt ei ole toukokuu'. Minulla olisi ollut hommia iltaan asti, mutta siihen se sitten katkesi. Olin sängyssä särkylääkkeiden kera seuraamassa miten polveni turposi kuin vappupallo. Tyyny vielä jalan alla. Kun olin aikani kuunnellut, miten saan noita 'puutarhakohtauksia', mietin miten saan tuon loppumaan, puristin muutamat kyyneleet. Kipukin auttoi hyvin. Soitin Eevan naapurista vaihtamaan uutta lukemista. Häneltä sainkin sitten myötätuntoa ja tiedon, että ei ole halki! Aloin selvitä henkisesti vähän ylemmäs.

Tänään olikin sitten myös selkä kipeä eli tässä nyt tätä valivalivalia. Olihan se tärähtänyt kun olin unohtanut vaihtaa jalkaani Icebugit. Kerron vain, että menen vatupassiin ja en jaksa juuri nyt mitään. Tilasin eilen jo orvokkejakin...Kipulääkettä ja lepoa, vannotti Eevakin. Reima on kai jotenkin tottunut, sillä viime keväänä menin samassa rinteessä mutta toisessa päässä, Nyt saan passausta ja olen vaan.

Katson miten menee tämä olo, mutta yritys on saada yksi kirja tänne ja sitten vielä...Ellei niin en voi mitään. Tämä on minulle jotenkin vaikeaa, kun pasmat menee sekaisin. Härkä alistuu nyt huhtikuulle ja odottaa, että kaikki kipu poistuisi. Ja eikä niin väliä huhtikuullakaan, koska en saanut puutarhaa edes haravoitua!

Parempaa viikkoa teille♥♥

Leena Lumi

torstai 11. huhtikuuta 2024

Lintujen aikaa luonnon taikaa...ja uusi kuvaaja joukossamme!

Tiedättekin, että kollaan usein instagramissa ihmettelemässä erilaisia eläimiä ja etenkin lintuja. No nyt kävi sillä tavalla, että törmäsin Janne Vilppulan kuviin. Pääasiassa lintuja. Ne ovat niin hyviä, että jäin koukkuun heti. Otin yhteyttä ja Janne tarjosi vapaasti otettavaksi. No, minä tekniikan ihmelapsi aloin tehdä hänelle omia sivuja. Vei vähän aikaa tajuta, että insta on nykyään niin suosittu, että se riittää. Eli Jannen kuvat löytyvät vilppula_wildlife tai sinne pääsee minun blogini oikeasta palkista kohdasta Janne Vilppula Photos, tässä,  jossa nyt yllä oleva punarinta. No, koska en tosiaankaan ole tekniikan ihmelapsi jotain meni pieleen ja alkoi olla myöhä.  Silloin muistin, miten monta kertaa olen sanonut, että 'olen tunturipöllö ellei tämä ole oikein!' Lähdin etsimään tutuilta kuvaajilta tunturipöllöä, mutta törmäsinkin sen hetkisessä olossani Jarmo Mannisen lapinpöllöön.

Just kuin minä yrittäessäni tehdä toimivaa kuvasivustoa. Jotenkin tajusin, että jotain uupuu ja niinpä se virhe löytyi noin tunti sitten. Valvottu on taas, sillä otin vielä kirjan käteeni ja siinä menikin aamutunneille. Siis tämä ja Mannisen muut kuvat täältä

Tein jokin aika sitten jutun Nea Seamannin pöllöt eli tässä kiitollisena yhdelle monista luontokuvaajistani. Nean kuvat löytyvät täältä

Voin ihan ilolla olla pöllökin!


Yksi kuvaajistani on Antti Kortelainen, jolta jäin melkein kiinni tähän erityiseen pyrstötiaiseen, Long-tailed tit Katsokaa miten hän yrittää eteenpäin pienenä, hentona ja sisulla. Antin kuvia löydät täältä  


Linnut ilonamme jutussa mukana lankoni Pekka Mäkisen maaginen urpiaiskuva.
 

Tässä Janne Vilppulan yksi monista pyrstötiaiskuvista. Niitä on paljon, käykää vaikka täällä


Kuvassa Janne Vilppulan mustakurkku-uikun poikanen. Kesällä sitten...


Janne Vilppulan töyhtötiainen. Tässä kohtaa kerron, että olen itse heikkona kuvaamiseen, mutta en jaksa opetella järkkäriä, en jaksa mennä kurssille, koska se on tekniikkaa. Nostan hiukan itseäni eli ensimmäiset vuodet viidestätoista otin kaikki kuvani ehkä lankoani lukuunottamatta satasen pokkarilla.( On matkaa rantaan pari minuuttia, mutta aina pysähdyn silloin kuvaamaan puutarhaani. Ja rannoilla ei suvella hiljaista.) Nyt on kamera puhelimessa, mutta en pyytele anteeksi, jos eivät teräviä minun kuvani. Pääasia on kuvan tarjoama tunne. Minulle. Olen esteetikko ja rakastan kuvataiteita, mutta kaikkien, jotka ovat minulle eläinkuvia antaneet, kuvat, ovat minulle parhaita ikinä. Jos saisin toisen elämän, minä vain kuvaisin ja kuvaisin ympäri Eurooppaa. Toki rakastaisin. Lumimies on auttanut minua paljon teknisten sotkujeni selvittelyssä. Kiitos Reima Ja kiitän myös Juha Murtoniemeä yksittäisistä kuvista sekä 


sekä Jussi Jääsaarta tästä koskeloperheen kuvasta. Oli pakko tehdä tauluksi kaksi ja antaa toinen tyttärelle. Vain meidän perhe tietää, miksi tästä nousee hymy huulille. Juu, eikä Merillä kuin yksi lapsi, suloinen Casper, Ei se siitä johdu, vaan..


Ja ikimuistoinen kiitos Toivo Toivaselle Vuosaareen sarjasta, jossa emo on rasittunut poikasiinsa kyydissään ja purauttaa ne itse uimaan.


Katsokaa tarkkaan. Yrittäkö joku tahtoa muuta?


Tätä ei lakata nauramasta, sillä onhan siinä sinnikkyyttä, jota ilmenee myös eräällä kivalla nuorella naisella,...


Janne Vilppula, tervetuloa tähän kiinnostavaan kuvaajien sarjaan
♥♥♥ Olihan se eilen aikamoinen ilta, ja kun sanoin, että 'kaikki on ihan hyvin.' Mikään ei ollutkaan! Lukijani, innostukaa ja katsokaa. Ihan vain istumalla tuolilla näette tämän kaiken. Parittelevat kurjetkin, jotka tekevät uusia pikkukurkia. Jos et ole lukenut Richard Powersin Muistin kaikua, et voi ikinä uskoa, miten myyttinen lintu on kyseessä.

Kuvaterveisin
Leena Lumi

keskiviikko 10. huhtikuuta 2024

Riikka Jäntti: Pikku hiiri laivalla


 Ihan vähän aikaa sitten saimme kurkistaa pikkuhiiren elämää kirjoissa Pikku hiiri ja hiirenkorvat sekä Pikku hiiri telttaretkellä. Kylläpäs tuli itsellekin kiva olo kirjoista, toivottavasti myös muille lukijoille vauvasta vaariin. Kirjojen ikäsuositus on 3+, mutta lapset joille luetaan paljon, nauttivat näistä jo täysillä 2+ ikäisinä olen saanut kuulla. Nämä ovat hyvänmielen kirjoja, joihin on ujutettu rohkeutta, rakkautta ja yrittämistä. Kymmenes Pikku hiiri -kirja Pikku hiiri laivalla (Tammi) kertoo Hiirun ensimmäisestä ulkomaan matkasta. Tällä kertaa Hiiru on ensimmäistä kertaa lähdössä äidin ja Lissu-tädin kanssa ulkomaille.


Tätä päivää, jolloin lähdetään laivalle, on Hiiru kovasti odottanut. Äiti tulee aamulla sanomaan: Hiiru, tule katsomaan,kuka tuli juuri.


Eteisessä oli Lissu-täti, joka oli lähdössä mukaan. Hiiru vähän arasteli Lissu-tätiä, mutta tämä ei ollut huomaavinaankaan.

Äidin ja Lissu-tädin juodessa aamukahvit, Hiiru tarkastaa vielä, että on muistanut ottaa mukaan kaiken tarpeellisen. Ja sitten he lähtevät kolmisin kohti laivarantaa.

Terminaalissa oli hirveästi ihmisiä ja äiti huolehti ettei vain Hiiru katoa väkijoukossa.

Pikku hiirtä jännitti, sillä laivaan mentiin sisään putkea pitkin. Pieni matkajännitys kutitti kivasti vatsassa.


Sisällä laivassa oli suuri keskuskäytävä, jossa oli monia eri alan liikkeitä ja kahviloita. Paikkaa kutsuttiin promenadiksi. Äiti ja Hiiru lähtivät katsomaan hyttiään, jossa oli kaksi kerrossänkyä, pikkarainen yöpöytä ja vessa. Ikkunasta näkyi keskuspromenadi. Laivassa oli myös lapsille oma leikkipaikka. Nyt oli kaikilla sen verran nälkä, että koko porukka lähti syömään hampurilaiset. Äiti lupasi, että paluumatkalla syödään ravintolassa.

Illalla Lissu-täti ja Hiiru tanssivat laivan diskossa pienempien kanssa. Eikä Lissu-täti ollut enää yhtään arasteltava.

Yön saapuessa Hiiru kiipesi nukkumaan yläpedille ja äiti luki vielä hetken. Laivan ronksutus oli niin tasaista, että se toi unen silmään ihan huomaamatta.

Laivan aamiainen oli runsas ja siinä oli vaikka mitä. Hiiru otti croissantin ja suklaalevitettä. Äiti sanoo kohta oltavan perillä. Ulkona satoi, mutta kaupunki oli kaunis.

Keskustassa kolmikko kiirehti katsomaan akvaariota, jossa suuri mustekala puolestaan katseli heitä.

Kotimatkalla kolmikko päätti nautiskella kylpyläosastosta ja he lekottelivat porealtaassa limonadijuomat kädessään.


Illalla heille oli varattu pöytä hienosta ravintolasta. Äiti ja Lissu-täti juttelivat niin innokkaasti, että Hiiru nukahti pöytään. Äiti lähti viemään Hiirua nukkumaan. Tästä täytyy kertoa kavereille, ajatteli Hiiru juuri ennen nukahtamista. 

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa

maanantai 8. huhtikuuta 2024

Puro solisee jo lehdon läpi ja kohta tämä toivottavasti....

Puro solisee jo lehdon läpi osin lunta vielä pinnalla, mutta ihan kohta, ihan kohta toivottavasti saamme jälleen tämän kevätriemun: 

Keväämme suuri ilahdutus jo viidettä kertaa, jos onnistuu, on sorsapariskunta, joka viettää pihallamme nyt vielä aikaa yhdessä, mutta kohta uros lähtee aamulla töihin eli pesänrakennukseen ja naaras nukkuu sen aikaa puutarhassamme hyvin maastoutuneena. Viime vuonna vain noin viisitoista kotiloa kun ennen sorsia ziljoona. Illasta uros saapuu ja he huilaavat, sitten alkavat syömään ja tietysti ruokalevot, sillä uroksella ollut kova päivätyö. Tämän jälkeen alkaa kalliomme ja pienen lehdon läpi virtaavan ojan vesissä riemuitseminen. Sitten paljon syöntiä ja hoitavat myös lehtoa, joka on kotiloiden kuningasmaata. Illasta kylvyn jälkeen nousevat lentoon salaiseen yöpaikkaansa. Hyvä juttu, sillä pihallamme vierailee monenlaisia yöeläimiä. Lumimies oli pihalla sorsien saapuessa ensi kertaa tänä vuonna ja ne olivat aika rauhallisesti. Armaani oli suorastaan liikuttunut kun siipien suhina lähestyi ja juoksi heti kertomaan, että 'nyt ikkunaan.' Osa innosta menee kyllä hyötypiikkiin, sillä ei mitään kotilojahteja iltamyöhällä, mutta myös sorsauroksen huolehtivaisuus on tehnyt vaikutuksen. Oi riemua! Ja kun pesä on valmis, sanomme hyvästit seuraavaan kevääseen.

Viime vuosi oli erittäin jännittävä, sillä uros oli selvästi vaihtunut ja naaras ei aina tykännyt kun tuli iltakäsky lähteä uudisrakennukselle yön eläimiltä turvaan. Naaras kyllä näytti mieltään, mutta lopulta taipui nostamaan nokkansa uroksen suuntaisesti ja asettui viereen lentääkseen yöpaikkansa turvaan, tulevan poikueen pesäkotiin.

Ja se kevät on nyt. Odotuksen kevät♥♥

Leena, Reima&sorsat

PS. Olemme oppineet sorsilta paljon!

torstai 4. huhtikuuta 2024

Huhtikuu on kuin petollinen rakastaja, tulee mairein huulin hunajaisin...

Huhtikuu on kuin petollinen rakastaja. Tulee mairein huulin, hunajaisin, valoin ja lupauksin. Lämmittää sinua, lupaa taivaalta kuun ja tähdet, uinnit pitkin kuunsiltaa. Jääurkujen soittaessa olisimme jo lipumassa avioliiton satamaan...

Juot maljan tarjotun, maistat meren ja suolan kyynelten. Aavistat vaaraa. Hunaja tikuttuu jääpuikoiksi, valat kohmettuvat, sydämesi jäätyy. Missä on pedonsilmäinen armaani? Etkö kuule, etkö kuule? Jääurkujen soittaessa hän jo kiiruhtaa toiseen satamaan. Uusiin puutarhoihin.

Huhtikuu kuukausista julmin, kuukausista hellin! 


Värisyttävä huhtikuinen ilta, joka teki katot kirkkaiksi ja pihat pimeiksi. Siinä oli jotakin niin kuin jonkun jätkän karkeassa lähetelemisessä myöhäisellä kadulla, - hirveää vaaraa, säikähdystä, uhmaa ja....ja...viettiä. Sellaista, että kuitenkin jollakin tavoin teki mieli lähteä, mennä minne vain, niin häpeällistä ja katalaa kuin se olikin.

- Mika Waltari -
Mika Waltarin mietteitä (WSOY 1982)

tiistai 2. huhtikuuta 2024

Riikka Jäntti: Pikku hiiri telttaretkellä

Pikku hiiren äiti on hyvä keksimään toimintaa. Nyt hän oli valinnut päivän ohjelmaksi matkan saareen yöksi telttailemaan. Kaikki tämä oli Hiirulle uutta ja jännittävää.

Ensin pakataan tavarat. Makuualustat, teltta, makuupussit ja eväät. Hiiru on aivan riemuissaan. Päästäkseen saareen he matkustavat ensin ratikalla ja sitten lautalla.


Ratikassa oli ihan outoja henkilöitä ja hirveä ruuhka. Hiirua jännitti ja kun mentiin lautalla, häntä jopa hieman pelotti.


Yllättävän pian he olivatkin jo saaressa ja äiti etsi sopivaa teltan paikkaa. Äiti kehottaa Hiirua ensin keräämään kävyt pois ja sitten he aloittivat teltan pystytyksen.


Teltta nousi rivakasti ja Hiiru kömpi sen sisälle. Teltan vihreä hämärä oli Hiirusta ihana. Äitikin kävi teltassa, mutta ennen nukkumaan menoa piti vielä syödä jotain. Äidin eväät olivat vähäiset eikä Hiiru edes halunnut niitä, kunnes löytyi nakkeja!


Äiti tiesi grillipaikan, jonne he menivät nakkeineen. Äidillä oli myös herkkusieniä. Kun nakit olivat valmiit, äiti tarjosi sieniä Hiirullekin:

Ota nyt yksi herkkusieni, äiti kehotti Hyvä on, anna yksi. Hiiru työnsi herkkusienen suuhunsa. No?

Ihan hyvää, mutta minä syön nakkeja, totesi Hiiru.

Yöllä teltassa he kuuntelivat yön ääniä ja tunnistivat lintuja laulusta. Uni voitti hienon päivän jälkeen, mutta he olivat jo varhain aamulla hereillä. Aamukävelyllä tunnistettiin kasveja ja aamiaisen jälkeen Hiiru ja äiti lähtivät uimaan.

Ravintolan terassilla syötiin päivän touhujen jälkeen ja sitten lähdettiin laittamaan teltta ja muut tavarat valmiiksi lähtöä varten. Pieni tragediakin tapahtui, mutta siitä selvittiin. 

Päivän touhut olivat uuvuttaneet äidin, mutta Hiirulla riitti jaksamista. Hän pyysi äidiltä lupaa yhteen projektiin? Mikähän se asia olisi ollut? Ja mitähän äiti siihen sanoi?

Pikku hiiri telttaretkellä (Tammi) on sarjan seitsemäs kirja, kahdeksas oli Pikku hiiri ja hiiren korvat ja yhdeksäs on jo tulollaan. Nämä Riikka Jäntin suositut kirjat on käännetty jo 20 kielelle. Nämä ovat aikuisillekin rentouttavaa luettavaa. William Yeoman The Weekend Westissä on kirjoittanut:

"Pikku hiiri ilahduttaa niin lapsia kuin heidän vanhempiaankin, vieden aikuiset takaisin aikaan, jolloin jokainen päivä oli seikkailu."

*****

Kansainvälinen lasten kirjallisuuden päivä 2.4.

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa

keskiviikko 27. maaliskuuta 2024

Hyvää pääsiäistä kaikille tasapuolisesti!

Toivotan kaikille hyvää ja rentoa pääsiäistä♥♥ Huomenna saapuvat Casper ja hänen hoviväkensä sekä tietysti Taika -sheltti. Monta hommaa sitä ennen eli tämä päivä meni ruokakaupoilla. Huomenna juotan lihalle punaviiniä eli kysyin halutaanko lohta vai gulassia ja kyllä vielä on sellainen talvinen fiilis, että se on gulassia. Rakastan tehdä juhlapyhien ruokia, mutta koska en ole mikään leipoja paitsi omenatortussa, niin laitan tähän mallia taitajalta:

Riitta-Liisa Laitisen pääsiäiskakun, jonka ohjeen löydät Ruokareseptit Leena Lumissa. Leipojan taitavuus kuvaamisessa näkyy tässä, sillä onhan kuva kuin maalaus. Herkullinen sellainen! Kiitos Riitta-Liisa♥♥

Pääsiäinen on keltaista ja vihreää. Se on läheisten tapaamista, keskustelua hyvän ruoan äärellä. Pääsiäinen tulee mukanaan menneiden pääsiäisten muistot ja pajunkissakynttilöiden liekit. Joskus pääsiäinen on myöhemmin ja silloin jopa voidaan syödä omalla terdellä vaikka grillikausi avaten. Minusta varhainen pääsiäinen on runsasmuistoisempi. Isäkin oli vielä mukana...♥♥ Nyt taitaa olla tulossa vauhtia, koska meillä pääsee kiertämään yläkerrassa lenkin 'mopolla'. Casper on tämän pääsiäisen tempo. Yhdessä käymme syöttämässä mustarastaita niiden talvikodissa. Laitamme ruoat kuusien alle niin ettei lumisadekaan haittaa. Ehkä piipahdamme lauantaina jossakin...Nana ja Ukki ovat onnesta soikeina♥♥

Pääsiäinen on suklaamunien aikaa. Näiden pienten, jotka ovat kuin linnunmunia. Niitä voidaan kätkeä piiloon ja sitten lapset ja aikuiset etsimään!

Pupu tietää, minne suklaamunat on kätketty, mutta ei paljasta. On hiljaa piilossa itsekin. Sen verran kuiskutteli, että tämän pääsiäisen etsintä on Casperin ja Ukin.

Suloista pääsiäistä kaikille♥♥

Perhe on parasta♥♥

Casperin Nana&Ukki

maanantai 25. maaliskuuta 2024

Riikka Jäntti: Pikku hiiri ja hiirenkorvat


Etsin eilen jotain kivaa lastenkirjaa, joka olisi sopiva eräälle suloiselle lapselle. Mitä löysinkään: Riikka Jäntti on kuvittanut ja kirjoittanut tekstin jo yhdeksänteen Pikku hiiri -kirjaansa! Ja niiden käännösoikeudet on myyty jo kahteenkymmeneen maahan. Hänen kirjojensa on kerrottu olevan lumottuja kuten vaikka Elsa Beskowin  tai Maija Karman klassikot. Olen ollut hirveän ihastunut viimeaikaisiin lastenkirjoihin ja Pikku hiirtä tuon varmaan lisääkin tänne. Jo kirjan kansi viehättää ja siinä Hiiru taitaa värittää pääsiäismunia....Mennäänpä kurkkaamaan.

Riikka Jäntin Pikku hiiri ja hiirenkorvat (Tammi 2024) vie meidät kokemaan pääsiäisajan tunnelmia, joissa on sekä iloa, että hiukan huoltakin.

Hiiru arvaa, että pääsiäinen on tulossa, koska äiti on laittanut oksia maljakkoon. Niihin odotetaan hiirenkorvia, joka Hiirun perheessä kuulostaa aika hauskalta. Hiirukin alkaa valmistautua. Hän kylvää rairuohoa, maalaa munia iloisilla väreillä ja muistaa suihkutella rairuohoa vedellä.

Palmusunnuntaina soi ovikello. Siellä ovat Antero ja Lyly, jotka ovat tulleet virpomaan.  "Virvon, varvon, tuoreeks, terveeks, tulevaks vuodeks. Vitsa sulle, palkka mulle." Äiti ojentaa palkaksi pussillisen toffeeta.

Pääsiäisenä Hiiru sai etsiä äidin piilottaman pääsiäismunan, joka lopulta löytyi...

Suklaamunan sisältä löytyi pieni traktori!

Äiti valmistaa pääsiäisruokia ja hiirenkorvatkin olivat jo puhjenneet oksiin. Illalla Hiiru ei oikein saa unta, koska on niin valoisaa eli kevään valoahan se on. Kevät kuljettaa mukanaan myös siitepölyä ja äiti aivastelee paljon.  He päättävät lähteä apteekkiin ja kohtaavat matkalla keltaisen perhosen ja sisiliskon.

Sitten äiti saakin puhelun, joka on hiukan ikävä: Ukki on sairaalassa. Äiti pyytää Hiirua mukaansa Ukkia katsomaan. Hiirusta ei oikein tunnu kivalta, mutta onhan Ukin nyt saatava tavata heidät.


Hiiru piilottelee äidin selän takana, sillä sairaala on outo paikka. Ukki on täynnä letkuja ja putkia ja sanoo, että hänet leikataan huomenna. Hän ei vaikuta yhtään pelokkaalta.

Ulkona äiti keksii, että tehdään kunnon kevätsiivous ja kutsutaan ukki ja mummi kylään. Kotona alkaa huima pöllytys kun kumpikin siivoa, minkä ehtii.


Hiirusta ja äidistä on mukavaa kun on siistiä. Nyt he odottavat ilahtuneina tulijoita ja


pihakoivukin on jo pukeutunut keväiseen juhla-asuunsa: Hiirenkorviin!

Miksi kirjaa oli aikuisenkin mukava lukea? Hiiru tekee tavallisia asioita ja tunnelma on rauhallinen. Niitähän aikataulutetut lapsemmekin tarvitsevat: tavallista rauhallista tunnelmaa,

Tässäpä kiva kirjavinkki jos kotiin on tulossa pieniä pääsiäisvieraita tai tuliaiseksi, jos olette menossa kylään taaperoperheeseen. Hiirulaiset toivottavat kaikille hyvää pääsiäistä!

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa