Muistatte varmaankin kun jokin aika sitten postasin villiä, pinkkiä salkoruusua Ässän blogissa. Nyt hän on löytänyt ja kuvannut valkoista salkoruusua. Tämä olisi kuupuutarhan kuningatar! Siis minä rakastan eniten pinkkejä, valkoisia ja sinisiä kukkia.
Menkää tänne, niin näette näitä lisää ja missä ne kasvavat. Saatte myös päivän naurun, kun huomaatte, mikä siellä juoksee salkoruusujen lomassa pakoon;-) Vien Ässän kiinnostavan blogin palkkiini heti kun ehdin palkkien kuvia järjestelemään. Edes hiukan jotain ryhmittelyä saisi olla.
En kehtaa alkaa taas luetella kiireitäni, mutta tänään on jälleen Suuri Istutuspäivä...
Love
Leena
Jos keskustelu kiinnostaa, menkää tänne
Kuva Country Homes & Interiors
Mauri Kunnas on jo Iso Tekijä, kun puhutaan suomalaisesta lastenkirjallisuudesta. Ostin tyttärelle kaikki Kunnaksen kirjat ja niistä riittää muistoja. Tarja Kunnaksen pikkutarkka ja runsas kuvitus on lapselle aina yhtä suurenmoinen riemunaihe kuin vaikka Richard Scarryn pikkutarkka ja runsautta pursuava tyyli. Kunnaksen kirjoissa on kuitenkin aina ollut oma vahva suomalainen leimansa monessa - kuvituksen väreistä tarinoihin. Itse olen ostanut Joulupukkia englanniksi ulkomaisille ystäville, oma suosikkini on kuitenkin ollut Suomalainen tonttukirja, josta muistan vieläkin monta hahmoa ja kaksi heistä asu meillä: saunatonttu Nippe Nokinokka sekä Välikaton Feetu. Feetu on minun oma tonttuni, jolta saan joka joulu erityislahjan. Olen erään Mauri Kunnaksen jouluaiheisen kirjan lähettänyt myös ghanalaiselle kummitytölleni, joten vakuutan, että Mauri Kunnasta luetaan myös Afrikassa!
Mauri Kunnaksen Yötarinoita (Otava 2010) sisältää kaksi Kunnaksen jännittävää kirjaa eli Yökirjan ja Hui kauhistus!
Yökirja eli mitä kaikkea tapahtuukaan yöllä sisältää pikkutarkoin kuvin, mitä kaikkea taphtuukaan yöllä. Aluksi mennään nukkumaan iltasadun vauhdittamana, saadaan kurkistaa mitä unia tutut ystävämme näkevät ja hauskoin kuvin näemme, miten eräät nukkuvat. Neiti Näpsä on turhamainen ja nukkuu vatsallaan runsaiden papiljottiensa takia ja onpa papiljotti jopa hännässä! Möttönen kärsii unettomuudesta ja joku on lukenut illalla liian jännittävää kirjaa eikä saa sen vuoksi unta. Partiolaisten leiripaikalla valaisevat kiiltomadot, mutta uni maittaa raikkaassa ulkoilmassa. Sen sijaan kaupunki valvoo. Muusikko Dacapo on menossa kello kolemn lennolle, Ripa Reportteri lopettaa yövuoroaan ja Koiraporin Sanomia jaetaan jo lehdenjakajille, ufojakin on liikkeellä kuin myös lepakkoja ja kummituksia. Kaupungin laidalla sijaitsevassa kummitustalossa valvotaan yöt.
Hui kamala! Kaupungin laidalla oleva kummitustalo herää yöllä eloon. Late Lehdenjaka ei erikoisemmin pidä aaveista - mutta ei auta. Lehti pitää kantaa jokaiselle tilaajalle.
Tapaamme erilaisia yövuorolaisia majakanvartijoista sairaalahenkilökuntaan ja myös rosvot ja poliisit ovat vauhdissa yöllä. Ja tietenkin lävitse yön tapahtumine unissakävelee Herra Hakkarainen, joka aamulla ihmettelee:
Kuinka minulla on lehti kädessäni ja jalkapohjani ovat aivan likaiset. Kyllä tässä nyt on jotain outoa.
Hui kauhistus! kertoo Kummitusten yöstä Pippendorfin kartanossa Pippendorfin kummitusperhe on aivan suloinen tuttia imevästä vauvasta vaariin, joka vinguttaa oopperan ullkaolla viulua. Kummitusten olemassaolon tarkoituskin selviää:
Äiti, minkä tähden me oikein kummittelemme?, kysyy Hemppa.
Jaa-a, luulenpa, että ihmisten elämä olisi aika tylsää ilman jännittäviä kummitusjuttuja.
Hui kauhistus! sisältää myös tarinat Vuorten hurja lumimies, Noita Koukkunokka ja lentävä luuta, Vanha Nissinen ja hirveä hikka, jossa olemmekin Skotlannissa ja kohtaamme kuuluisan vesihirviön, josta onkin hikkaan suuri parannus. Käväisemme myös faaraoiden Egyptissä tarinassa Professori Lupsu ja Faarao Pinšerin muumio, löydämme Mäkisen papan ja mörön pelaamasta šakkia, seikkailemme rauniolinnassa, jossa Luuranko Leo tanssii, kohtaamme Vampyyrikreivin, jolla on ongelma ja kaikki yötarinat kruunaa Lentävä Hollantilainen.
Sade piiskaa, salamoi ja myrskyää, meri synkkä vaahtopäinä tyrskyää. "Katso laiva täysin purjein vastatuuleen kyntää!" Jänishousut kiiren vilkkaa sängyn alle ryntää.
Taru kertoo: Aavelaiva etsii satamaa, ja näkeminen sen, se pahaa ennustaa.
Vaan mitä sanoo majakassan vanhus harmaapäinen? Hänelle ei näky tää ole kerta ensimmmäinen.
"Kuulkaa siis! Voi huomenissa kalastaa ja soutaa. Aavelaivan näkeminen ennustelee poutaa."
*****
Ja Paulan luona täällä voitte lukea lisää Mauri Kunnaksesta!
Maikki Harjanteen Minttu -kirjat ovat ilahduttaneet lapsia jo kauan. Niitä on luettu niin vesisateisina suvipäivinä kuin iltalukemiseksi hyvän mielen kirjoina. Minttu-kirjoja on aivan turha analysoida puhki kuten ei tarvitse useimpia muitakaan lastenkirjoja. Lapset tietävät, mikä on kiinnostavaa luettavaa! Minttu nyt vain on tyttö, jonka elämää ainakin pikkutytöt rakastavat seurata. Kirjoissa on vuosien aikana käyty läpi kaikki mahdollinen sisarkateudesta arkipäivien vaatekinasteluihin tai ystäväriitelyihin, mutta tavalla, jossa hyvä mieli lopulta ainaa saa sijansa. Nämä kirjat ovat ehdottomasti hyvänmielen kirjoja, joiden hauskat kuvat jo tuovat lukuhetkeen kepeyttä.
Uusimmassa Maikki Harjanteen kirjassa Minttu morisusneitona (Otava 2011) Mintun Otto-eno on saapumassa Australiasta Suomeen viedäkseen vihille netissä tapaamansa suomalaisen Ainon. Minttua on pyydetty morsiusneidoksi ja tästä alkaa Mintulle jännityksen täyteinen aika, jolloin yölläkin pitää pohtia monia asiaan liittyviä seikkoja. Jännityksen aiheista pienimpiä ei ole mahdollisuus kompastua morsiamen laahukseen, joten Minttu, Ville-veli ja Eiko-ystävä harjoittelevat häitä. Viimeinen yö ennen enon saapumista mietteet liikkuvat jo enon ulkonäössä, sillä Minttu on ollut aivan pieni viimeksi enon tavatessaan.
*****
Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Katja.
Äskeiseen verrattuna kuvataso nousi huimasti! Olettehan huomanneet oikeassa palkissasni tämän kuvan. Kuvaa klikkaamalla pääsee suoraan paikkaan, josta voi tilata Runotalon Sarin uusia I do Africa -voimakortteja.
Nyt aloitamme suviajan, jossa ajan näyttää aurinko tai kissankello tai tuuli. Teen kirjoja vähemmän ja keskityn vastaanottamaan suven vieraita sekä hoitamaan puutarhaa, josta pidän teidät hyvin ajan tasalla. Julkaisen myös uudelleen Viherpihassa olleen juttuni Intohimolla puutarhasta vain hieman tuunattuna ja yritän saada mukaan myös uusia kuvia. Tämä julkaiseminen liittyy siihen puutarha-aiheiseen kirjoituskilpailuun, josta teille kerroin eli se on osa sitä. Muutenkin yritän ehtiä kuvata enemmän, mutta en kuole ellen ehdi! Tulossa on nyt seuraavaksi yksi aivan ihana sisustuskirja, juuri sellainen, josta haluaa nauttia suvella. Sitten teen muutaman lastenkirjan ja lukemattomien pinosta kirjan sun toisen. Saan myös 'hoitolapsen', joka onkin teille tuttu
Hei!
Yllätysarvonnan voittajat ovat Absolutely white, Elegia ja Seijastiina! Onneksi olkoon ja kiitos kaikille innokkaasta osallistumisesta♥
Nyt ensimmäiseksi tullut saa valita listalta, joka löytyy täältä kaksi mieleistään kirjaa, sitten valitsee toiseksi tullut ja vikaksi valitsee kolmanneksi tullut. Blogistani löytyy sähköpostiosoitteeni, jolla voitte ilmoittaa minulle haluamanne teokset. Toimitan kirjat kahden viikon sisällä.
Osallistujia oli niin paljon, että...tehdään tämä uusiksi syksyllä. Minulla ei ole mitään aikomusta pitää kaikkia kirjojani ja jaan nämä ilomielin kanssanne. Arvonnat ovat tulevaisuudessakin vakituisille lukijoille, sillä haluan palkita uskollisuudesta. Ja kirjani haluavat koteihin, joissa niitä arvostetaan;-) Ensin on Syysarvonta ja sitten on Valitse Vuoden 2011 Kaunein Kirjan Kansi -arvonta. Eletään kuitenkin ensin 'pitkä kuuma kesä'.
En ollut yhtään tyytyväinen tähän arvontakulhokuvaan, mutta liput eivät mahtuneet enää siihen kauniiseen sydänpeltirasiaan, joten tähän on nyt tyytyminen.
Minulla on teille tänään vielä asiaa, joten kohta postaan taas. Ja jään odottamaan voittajien yhteydenottoja sekä jännittämään mitkä kirjat lähtevät uusiin koteihin...
Absolutely white, Elegia ja Seijastiina, ottakaa yhteyttä!
Leena Lumi
Käymme kohti viikonloppua jona minä en aio olla jouten, vaan väkerrän arvontalippuja;-) Arvontaan on aikaa osallistua su 29.5. klo 12 asti. Arvonta ratkeaa johonkin aikaan iltapäivästä Lumimiehen toimiessa onnettarena. Kiitos vilkkaasta osallistumisesta!
*****
Olen ollut monessa kisassa mukana, mutta että tähänkin vielä lähdin;-) Odotan sitä asemaa, jolla tajuan: 'Leena, sinun ei tarvitse nousta kaikkiin juniin.' Silti: Lähtekää te myös tähän kirjoituskilpailuun. On olemassa vanha sanonta, joka usein pitää paikkansa: 'Yrittänyttä ei laiteta.'
*****
Minusta Paul Austerin kirja Näkymätön on nero ja toin tämän vahvasti esille myös arvostelussani täällä Menin jopa niin pitkälle, että sijoitin Austerin Näkymättömän ohitse Ian McEwanin Poltteen! Tänään Paul Auster kertoo kirjastaan FSTV klo 20 ohjelmassa Kirjakausi. Ja ohjelman esittelyssä lukee näin: Paul Austerin viimeisin romaani Näkymätön on monen mielestä hänen parhaansa.
*****
Tänään tuli esille asia, joka ei ole mitään viikonloppuviritystä, mutta en voi olla välittämättä. Taas on joku anonyymi kohdellut toista täällä nettimaailmassa huonosti. Se on äärimmäisen ala-arvoista enkä jaksa lakata ihmettelemästä, miksi sitä omaa pahoivointia pitää puskea sivullisiin. Jos joku bloggaaja tai blogi ärsyttää, niin pitääkö sinne sitten mennä ollenkaan! Kirjoitin asiasta noin vuosi sitten täällä
Ja jos on todellista, aiheellista sanottavaa, niin vähintä on usklataa sanoa se omalla nimellä!
Toivon nyt, että me kaikki muistamme käyttäytyä myös netissä ja koska lokinpoikanen juoksee taas rantaviivalla, painaa hiekkaan askeleen, jonka jo seuraava aalto pyyhkii pois, on aika muistaa, mikä runo liittyy tähän minun seinälläni isona riippuvaan selviytymistauluun ja tämän runon myötä toivotan kaikille hyvää mieltä: Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne♥
Road Map
Jotka tulevat suorinta tietä,
saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat kolunneet kaikki polut,
tulevat säihkyvin silmin.
Polvet ruvella, outoja hedelmiä
hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni on, niin se on,
että eksymättä et löydä perille.
- Tommy Tabermann -
Veren sokeri (Gummerus 2008)
kuva Pekka Mäkinen
Feeling good
Ilmassa on jo jonkin aikaa ollut jotain. Hän ei aina vastaa minulle. Hän on enemmän poissa kuin olisi poissa kuolleena. Milloin hän alkoi katsoa kuin olisi ollut muualla. Muualla yksin tai muualla kaksin. Jonkun toisen kanssa. Sehän ei voi olla totta, sillä me: jo kolmekymmentä vuotta. Me jotka tunnemme toisemme tuoksun ja maun, Me jotka nähdään samaa unta. Tunnen kuinka kylmä tuuli puhaltaa, mutta silti muistan, miten sinäminä, minäsinä. Meyksi. Ei ole toista. Minun on ainoa. Ja yökiitäjät ja mitä sanoit silloin. Muistatko?
”Tiedätkö, jos me eläisimme yhdessä vielä toiset sata vuotta, meistä voisi tulla yksi ja sama ihminen.”
Siri Hustvedtin kirja Kesä ilman miehiä (The Summer without Men, Otava 2011, suomennos Kristina Rikman) on kertomus naisista ilman miehiä yhden kesän ajalta. Focuksessa on kuitenkin 55–vuotias Mia Fredricksen, jonka yli kuusikymppinen aviomies, neurotieteilijä Boris Izcovitch ilmoittaa yllättäen haluavansa pitää paussia avioliitosta, ei erota. Hyvin nopeasti käy ilmi, että paussi on Boriksen kollega, ranskatar ja nuori. Nainen, jolle Mia ei halua suoda edes nimeä vaan hän saa olla Paussi ja Välisoitto. Tosin Välisoittoon on vielä matkaa…
Siri Husvedtin kaikki kirjat lukeneena, koen Kesä ilman miehiä teoksen erikoisimmaksi monestakin syystä. Tämä on eniten mustaa huumoria ja karrikointia sisältävä, jopa vähän iloittelevakin aiheestaan huolimatta tai ehkä juuri siitä ammentaen, sillä mistäpä enempi saataisiin jälkipuhetta kuin pitkästä avioliitosta, jossa toinen on luottanut rakkauteen ja uskollisuuteen kuin kiveen ja kallioon. Myönnän auliisti, että vaikka kirjassa on paljon, paljon muuta, mihin kyllä olemme matkalla, niin minua edelleen järkyttävät avioerot, joissa toinen vannoo kolmekymmenvuotishääpäivänä kuut, tähdet ja auringon, mutta kolmen viikon päästä pakkaa tavaroita muuttaakseen yhteen uuden kanssa. Näitä on nyt nähty likeltä kaksi, joten kirja vähän raapii haavoja auki, mutta ehdottomasti tekee siitä todenoloisen. Asian puhdasta kauhua eivät onnistuneet muuttamaan miksikään edes teoksen lukuisat, loistavat kirjalliset sitaatit, sillä tämäkin Lawrence-lainaus vain toi muiston avohaavoille:
…kohota sormiasi valkeita
ja riisu minut alastomaksi, kosketa keveästi,
keveästi kaikkialta.
…ja niinhän sinä teit. Ja minä pyörryin. Mia pyörtyi.
Kesä ilman miehiä on aiheesta toiseen hyppelehtivä, mutta ihme kyllä, ainakaan minua se ei rasittanut ollenkaan. Siri itsekin myöntää kronologisen vajeensa, mutta toteaa samalla, että ’kronologian tärkeyttä kerronnan keinona liioitellaan joskus.’ Nyt on se joskus, sillä me saamme lukea paitsi Mian ja Boriksen paussista, myös Joutsenvitosista, amnesiasta, murrosikäisten tyttöjen runoryhmästä sekä yhden tytön rankasta kiusaamisesta, salaisesta sähköpostisuhteesta Mr. Nobodyyn, Oventausolennosta, Kierkegaardista, Mian edesmenneestä isästä, tyttärestä Daisysta sekä klitoriksen anatomista ja siitä saavatko muut eläinkunnan naaraat orgasmeja naisten tavoin!
En tietenkään paljasta loppuratkaisua, vaan saatan jopa hämätä, mutta kirjan alussa Mia saa hermoromahduksen, joka nimetään akuutiksi stressihäiriöksi. Siitä selvittyään hän jättää Brooklynin ja siirtyy iäkkään äitinsä Lauran luokse Minnesotaan. Äiti asuu hyvin pärjäävien vanhusten omatoimisessa hoivakodissa, jossa hänellä on neljä hyvää ystävätärtä. Näistä nuorin on 84-vuotias ja vanhin 102-vuotias. Joutsenvitosista tulee kiinnostavalla tavalla Mialle peili, johon hän voi heijastaa omaa ikääntymistään, omaa naiseuttaan, oloaan ilman miestä sekä myöskin tutustua siihen itseensä, joka hän oli edesmenneen isänsä, Harold Fredricksenin tyttärenä. Minulle tästä tuli avain ja takuulla myös Mialle. Tohtori S. kysyy puhelimessa:
”Tuntuuko sinusta että jos sinun vihallasi olisi voimaa, paternaalista voimaa, pystyisit muovaamaan elämäsi enemmän oman mielesi mukaiseksi?”
Miasta aivan heijastuu, miten isä hallitsi kotona vaimoaan ja tyttäriään, Mia sai varoa isänsä tunteita, sai varoa loukkaamasta, sai varoa olemasta oma itsensä. Joten ei liene vaikea summata: Me toistamme opittuja käyttäytymismalleja läpi elämämme. Siirrämme ne myös omiin avioliittoihimme.
Mia isästään:
Hiljaisuus panee miettimään miehen mysteeriä. Mikset puhu minulle? Oletko iloinen vai surullinen vai vihainen? Minä haluan miellyttää sinua, isä, tehdä temppuja ja tanssia ja kertoa tarinoita ja laulaa lauluja ja saada sinut nauramaan. Minä tahdon että näet minut, näet Mian. Esse est percipi. Minä olen.
Mia Boriksesta:
Mitä sinun päässäsi tapahtuu? Mikset puhu minulle? Hiljaisuutesi vetää minua puoleensa, mutta sinunkin silmissäsi on pilviä. Minä haluan puskea vasten tuon katseen muuria, murtaa sen ja löytää sinut. Minä olen taisteleva Jumalyhteys.
Voiko kukaan nainen olla värähtämättä tästä? Jollekin se voi olla uusi asia. Jollekin se voi olla vastaus. Kesänä ilman miehiä on aika pohtia tosi syvällisesti vaikka: Etsimmekö tiedostamattamme miestä, joka on kuin isämme? Ja tietysti tällöin kuljetamme mukanamme koko sen lastin, kevyttä tai raskasta, iloista tai surullista, joka meillä oli isämme kanssa. Kesänä ilman miehiä on aikaa pohtia miehen mysteeriä. Tai on aikaa pohtia sitä, miksi naisen pitää aina miellyttää miestä. Hymyillä, flirttailla, laihduttaa, ajaa karvoja, olla himokas, halukas, alati viihdytysjoukoissa, vaikka oikeasti tekisi mieli vain kävellä yksin sateessa.
Kesä ilman miehiä on heitä niin ilman, että jopa Mian uuden ystävän, kotiäiti Lolan karjuva mies Pete silloin tällöin vain kuuluu. Lola on kirjan nuori nainen, mutta ei kovin onnellinen, joskaan ei toivoton. Hän on Mian peili tavanomaisempaan ja samalla muistoihin hänen ja Boriksen alusta ja ajasta kun Daisy oli vielä pikkulapsi.
Kaiken tavanomaisuuden vastakohta on Joutsenvitosten 94-vuotias Abigail, entinen peruskoulun taideopettaja, jonka luuston osteoporoosi on murtanut kaksinkerroin. Vaan hänen kapinansa kestää loppuun asti. Kauniisti hän neuloo, kirjailee ja applikoi toinen toistaan herttaisempia pannumyssyjä, kaitaliinoja, hameita, tyynyjä, mutta vain Mia saa nähdä taitavan kaksoistyöskentelyn. Kaitaliina, jossa valkeat joulukuuset tuovat joulun tunnelmaa onkin kääntöpuolelta kuva, jossa mustalla pohjalla viisi hienosti kuvattua naispuolista onanoijaa…
Kirjassa Siri lähestyy lukijaa useita kertoja näinkin ’rakas lukija, suoraan sinulle, lukijalle’ tai näin ’säästän sinut, ystäväni, lähes täysin esipuberteettisen proosan yksitoikkoisuudelta.’ ja ’Minäpä kerron luottamuksella sinulle, vanha ystävä, sillä se sinä nyt jo olet, uskollinen lukijani, koeteltu ja aito ja niin rakas minulle.’ Tällaista en hänen varhemmasta tuotannostaan muista. Hän puhuukin nyt naiselle, juuri sinulle ja haluaa painottaa asiansa tärkeyttä.
Jokainen voi tykönään miettiä, kun on kirjan lukenut, mitä Siri on halunnut sanoa tällä monipuolisuuden tuotteella. Ainakin hän sekä viihdyttää että sytyttää. Miten voi olla syttymättä, kun saa lukea miesten tutkimuksista, joiden mukaan naisen liiallinen ajattelu ja koulutus pienentää näiden kohtuja ja näivettää heidän sukuelimiään tai että vielä 1973 tohtori Edward Clarke julkaisi kirjan, jossa todistettiin liian opin tekevän naisista steriilejä, aneemisia, hysteerisiä, ja jopa mielipuolia…Kuten huomasin Sirin kirjasta Vapiseva nainen, olen aivan yhtä kiinnostunut kuin kirjailija Hustvedt kaikista naisiin liittyvistä hysteriatutkimuksista, mutta innolla laajennan nyt minäkin kenttääni, sillä liika lukeminen kuulemma vaikuttaa naisiin samoin…
Miten sitten Mia ja Boris? Siitä minä en sano mitään, mutta antaa nyt salaperäisen Mr. Nobodyn lopettaa minun elämykseni, joka muuten paisuu yli äyräittensä:
Kukaan ei halua meitä sellaisina kuin olemme, eikä meillä ole muuta mahdollisuutta kuin nauttia sublimaatioidemme salaisista mielihyvistä, lauseen kaaresta, riimin suudelmasta, kuvasta joka muodostuu paperille tai kankaalle, sisäisestä kantaatista…
…mutta jotain ääntä ja vimmaa meissä on oltava, symbaalien räminää avaruudessa. Kuka meiltä voisi kieltää silkan kiihkon pantomiimin?
*****
Minun lisäkseni tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Anna Elina Kaisa Valkoinen kirahvi, Katja/Lumiomena, Kirsi, Erja ja Linnea
Jos haluat olla onnellinen yhden päivän, ota humala. Jos kolme päivää, mene naimisiin. Jos kahdeksan päivää, teurasta sika ja syö se. Jos haluat olla ikuisesti onnellinen, ryhdy puutarhuriksi.
Johanna Vireahon ja Sari Tammikarin kirja Onnellinen puutarhuri – haaveile, ideoi, toteuta (WSOY 2011) alkaa yllä mainitulla kiinalaisella sananlaskulla, jossa on sekä totta että hupaa. Lähdemme kuitenkin siitä ajatuksesta, että viimeinen lause on ehdottoman totta vaikkakin puutarha kirvoineen, etanoineen, tuoreita hedelmäpuita vahingoittavine muurahaisineen sekä lukuisine rikkaruohoineen joskus aiheuttaakin ärtymystä, jonka jälkeen vaellat puutarhassa auringon laskettua ötökkämyrkkypullo kädessäsi ja tunnet olevasi kuin suoraan Agatha Christien dekkarista. Kirjan kirjoittaja Johanna Vireaho on kuitenkin aivan samaa mieltä kuin minäkin olin kirjoittaessani omasta puutarhastani juttua Viherpihaan: Vain taivas on kattona kun suunnitellaan unelmien puutarhaa!
Olen nauttinut Onnellista puutarhuria nyt pienin siemauksin viikkojen varrella ja ihaillut niin Johannan tekstiä kuin Sari Tammikarin innovatiivisia kuvia. Onnellisessa puutarhassa vanha rautasänky voi olla omenapuun alla ja se on pedattu ihan iltapäivänokosia varten ja saa siinä olla koko yönkin. Prinsessaharso pitää ötökät loitolla ja autuus on täydellinen, jos saa vaikka vokoteltua sinne kumppanin…
Kirjan aloituksen jälkeen on ryhdikäs jaottelu, jossa omaa puutarhaa pitää katsoa sillä silmällä, millaiset muodot puutarhalla on, mikä tyyli ja teema miellyttävät. Hyvin selkeä jako on tämä: muodollinen, epäsymmetrinen ja vapaamuotoinen. Muodollinen puutarha sisältää tiettyä klassisuutta, jossa leikatut pensaat ja pensasaidat rytmittävät tilaa Suunnittelun lähtökohta on tällöin neliö tai suorakaide. Puutarhan ilme on kurinalainen ja huoliteltu. Epäsymmetrinen tyyli tuli puutarhakulttuuriin modernin arkkitehtuurin myötä. Erona muodolliseen tyyliin on se, että kun muodollisessa tyylissä elementit peilautuvat tasavahvoina ja yhtä suurina, epäsymmetrisessä tyylissä muodot ja elementtien koot leikittelevät toistensa kanssa, jolloin hyvinkin neliömäiset rajatut, hallitut tilat saavat vastapainokseen pyöreyttä ja tiettyä graafisuutta, mistä minulle tuli mieleen kirja Bambut ja koristeheinät, jossa suuret elefanttiheinät ja muut erikoisuudet toivat tasamaan puutarhoihin tiettyä hallittua, mutta kuitenkin tuulessa tanssivaa rytmiä. Vapaamuotoinen puutarha on runsas tai vähäeleinen. Se voi olla romanttinen, japanilaishenkinen, metsäpuutarha tai samanlainen kuin minun puutarhani eli hyvin monikerroksinen ja maaperän muotoja korostava. Tähän ryhmään kuuluvat myös cottage garden –puutarhat. Televisiohaastattelussa ilmaisin tämän puutarhan näin: Puutarhamme on luonnonmukainen, mutta ei missään tapauksessa luonnonvarainen, sillä tunteja tulee, mutta minkä puutarha ottaa, sen se antaa monin kerroin takaisin.
Puutarhateemat ovat ääretön taivas, sillä niitä on kartano-, kivikko-, merellinen- ja cottage garden –henkisistä aina ruusu- ja vesipuutarhoihin ja kaikkea siltä väliltä. Ei kannata myöskään unohtaa välimerellistä puutarhaa ja lehtopuutarha voi jollekin olla se kaikkein omin.
Valittuasi oman teemasi lähdet toteuttamaan sitä tämän kirjan avulla, jossa pidän kaikesta aina asemointia myöten. Tämän kirjan rytmi on kuin parhaasta puutarhasta: Kuvat asemoituvat tekstiin sitä tukien, jutuilla on selvä, eri fontilla ja värillä painettu ingressinsä ja sen lisäksi jokaiseen aihealueeseen on sinne aseteltu somia tietoiskuja, joiden väripohja vaihtelee eri pastellisävyin. Tietoiskut ovat lyhyitä, mutta äärettömän tyhjentäviä ollen vaikka Istutusetäisyydet, Vesialtaan huolto, Haaveissa kasvihuone? tai tietoisku köynnöksistä: Yksivuotisia köynnöksiä, Näyttävälehtisiä ja/tai kukkivia monivuotisia köynnöksiä, ja Monivuotisia köynnöksiä herkutteluun. Siis olen sitä mieltä, että joku grafiikan yhdistys saisi huomioida Onnellisen puutarhurin vuoden parhaana teoksena! Tällaista kirjaa on ilo lukea ja tulee onnelliseksi vaikka ei puutarhaa omistaisikaan.
Nautinnosta onkin hyvä heittää hieman sitä rassaavaan aiheeseen eli rikkaruohoihin. Puutarha vierastaa tyhjää tilaa. Tyhjä tila täyttyy väistämättä. Ja tämän viikon Hesarista saimme lukea sivun juttua mm. voikukista ja vuohenputkista. Jos vuohenputki pääsee siementämään, niin jokainen niistä tuottaa 3 000 uutta vuohenputkea! Kannattaa siis harrastaa höytyliikuntaa ja myös suunnitella uusia, tiheitä istutuksia tyhjän tilan koristeluksi. Antakaa akileijojen, malvojen, sormustinkukkien, peurankellojen ja lemmikkien levitä miten ne haluavat. Ja etenkin lemmikki on kuten Johannakin toteaa, mainio kumppani vaikkapa kukkiville tulppaaneille. Sama hurma tulee valkoisista narsisseista ja lemmikeistä.
Onnellisessa puutarhurissa on myös muutamia erikoisuuksia, jotka harrastajat ehkä tuntevat, ehkä eivät. Yksi on säleikössä kasvatettavat hedelmäpuut. Sitten on lumoavaa tietopakettia pergoloista ja köynnöskaarista. Seuraavaksi tulee se keino, millä minäkin vihdoinkin saisin tulppaaneja puutarhaani ilman, että myyrät niillä herkuttelevat. Kuka on ikinä kuullut, että sipulikukat voi istuttaa maahan metallikorissa! Sen voi tehdä itse ja pitää vain huomata, että verkon silmäkoko on riittävän pieni. Muistakaa myös, sillä tästä on moni valittanut, istuttaa suurilehtiset sipulikukat niin, että kun niiden lehdet loppukeväästä/alkusuvesta kuivuvat rauhassa ja rumina, niin niiden kasvukumppaneina on jotain isolehtistä perennaa, joka peittää tämän tuleville kevätkukinnoille välttämättömän ajan. Jos hermo kestää, kuivuvat lehdet voi myös letittää.
Kirjassa otetaan käsittelyyn myös Puutarhan valaistus, Aistien puutarha ja Vesi on elämän ehto. Tämä vesiaihe on se, mikä on minun Iso Unelmani, sillä meidän lehtomme uoma kuivuu jo toukokuulla ellei sada paljon ja se uusi kaivo nyt ei ikinä ole sama kuin vesiputous…
Kirjasta kuuluu iso kiitos graafikko Sanna Sorsalle, joka vastaa kirjan graafisesta suunnittelusta sekä taitosta. Sanna, mitään vastaavaa en ole ikinä nähnyt♥
Mukana on ollut myös Cambridgen Clare Collegen pääpuutarhuri Stephen Elstubb ja hänen puutarhatiiminsä sekä kustannustoimittaja Vuokko Hosia.
Onnellinen puutarhuri menee nyt haaveksimaan puutarhaansa kera ison kahvimukin. Aivan jo kuulen vesiputouksen kohisevan ja näen sirojen kulleroiden peilaavan itseään lammessa, johon vesi laskeutuu kostutettuaan matkan varrella sinisiä ja keltaisia iiriksä...
Sitä haluaa välillä mennä rauhoittumaan mummojen ja mammojen luokse, pois tästä hektisestä kirjabloggaajan elämästä. Rauhoittuminen ei aina ole ihan varma juttu, onneksi usein on. Jo eilen törmäsin Unelmalla oheiseen ihanaan puutarhamummokuvaan, joka on poimittu netistä ja on Tasha Tudorin sivuilta. Heti nähtyäni kuvan, näin loppuelämäni filminä. Puutarhuriystäväni on sanonut, että puutarhaa todella harrastavat mummot ja mammat ja miksei papatkin, ovat ihan toista maata kuin muut ikäihmiset. He ovat terveempiä, kiinnostuneita ja innostuneita monesta ja usein vielä ulkoilman raikkaita ja tuoksuvat kukilta! Ja ehkä he maistuvat hunajalta...
1980 luvun alussa australialainen lentoemäntä Robyn Russell ojensi eräälle miesmatkustajalle tiukasti muoviin käärityn erikoisruoka-annoksen. Sen päällä oli vihreä tarra, jossa luki Gluten free. Robyn kysyy mieheltä, mitä ihmettä tuo gluten mahtaa tarkoittaa ja miksi se oli vapaa. Mies kertoi Robynille keliakiasta ja luetteli mitä kaikkea hän ei voi syödä. Robyn muistaa ajatelleensa, että yhtä hyvin hän voisi antaa miesparalle pureskeltavaksi muovisen annosrasian.
Kymmenen vuotta myöhemmin Robynilla todettiin keliakia ja hän lähti kauppaan etsimään, mitä hän voi syödä. Vaikka hän vietti kaupassa tunteja, hän tuli läpi kassalta, jossa veloitettiin alle kahdentoista ostoksen asiakkaat. Siis totuus oli että gluteenittoman ruoan ja tuotteiden tarjonta oli niukkuuden huippua. Ja jos löysit jotain se oli usein kuin kengänpohjaa.
Robyn Russell ryhtyi hyvin aktiivisesti kokeilemaan erilaisia reseptejä ja hänen keittokirjansa Gluteenitonta ruokaa koko perheelle (Minerva 2011, suomennos Jenni Pitkäniemi) on jo hänen toinen keittokirjansa. Keliakian kanssa hän on nyt elänyt viisitoista vuotta ja kirjassaan hän tarjoaa 75 ohjetta, joista voi koota ateriakokonaisuuden alkupaloista jälkiruokiin.
Toisin kuin usein luullaan, keliakia ei ole este syödä kauraa. Niinpä kun luin tätä kirjaa, muistin, millaista oli kuulla vauvalla olevan vaikea vilja-allergia, jossa kaurakin on kielletty sekä lisäksi oli vielä allergia kananmunalle. Koin asian äärimmäisen vaikeana koska kyseessä oli lapsi, jonka piti saada maittavaa ja ravitsevaa ruokaa jo kasvunkin takia. Gluteeniton ruoka ei ollut varsinaista ruokahalun kiihottajaa, mutta kovalla tahdolla ja yrittämisellä siitä sai sitä. Robyn kävi oman taistelunsa ja alkoi kehitellä reseptejään ja minä aloin omani ja kehittelin vilja-allergisen keittokirjan kotitarpeisiin. Minun oli vain oltava skarpimpi kasvun takia, joten perehdyin todella syvästi kaikkeen tietoon, mitä ikinä irti sain vitamiineista ja hivenaineista. Eräs lastani hoitanut lääkäri luuli minua ravitsemustieteen tohtoriksi!
Tämä tiukukärhön, 'Hendryetta', kuva ja alempi kärhön koristama vanha puutarhatuoli ovat kuvia kirjasta Andromera Matz ja Krister Cedergren Ihanat kärhöt - Yli 100 klematis lajia (Klematis - över 100 utvalda sorter, suomennos Minna Penttinen). Tätä kirjaa saa vielä, sillä kysyin asiaa Minervalta. Tämä idea minun piti toteuttaa, sillä minulla on kaksi aivan samanlaista tuolia puutarhassa kesät talvet. Siis riittävän vanhoja, jotta ne voisi antaa kärhöille, mutta kaikki kaatui, kun ensin tuli puutarhajuhlat, joihin tarvittiin kaikki istuimet ja nämä vielä kestivät istua. Ja mikä vahinko: Ne kestävät vieläkin! Tosin nyt toisen läpi puskee ruusua, joten ehkä saan teille kuvattua jotain aivan muuta...Alla tuoli, joka vielä kestää istua ja siellä kaarisillan vieressä on toinen, josta nyt tunkee ruusua läpi...
Monet vanhat hedelmäpuumme ovat kärhöjen koteja. Kärhöt tuovat puutarhaan salaperäisyyttä ja romantiikkaa. Minulla talvenkestävimmiksi ovat osoittautuneet alppikärhöt sekä Summer Snow eli lumikärhö. Kärhöistä kaiken löydät kirjasta Ihanat kärhöt.
Esikkoja kasvaa nyt joka kiven kolo. Aloitin esikkojen kasvatuksen parista alpeilta kaivamastani yksilöstä sekä muutamasta ystävältäni saamasta taimesta. Mikään ei leviä kuin esikko ja se on lumoavaa.
Valkovuokkoja on mahtavia mättäitä. Tässä ne kauniisti nöyrtyvät suloisen sateen syleilyyn.
Luumupuu kukkii on yhden lapsuuteni suosikkikirjan nimi. Ja tänään se on taas totta.
Lehtomme kukkii nyt metsäorovokkia, mutta kun tämä kukka kasvaa kallion kivestä, sen nmi vaihtuu kallio-orvokiksi ja se on ainoa kasvi, joka saa valloittaa kalliomme koloja.
Luoja, miten rakastankaan sadetta♥
PS. Ja tässä se eilen saapunut kaivon pumppu:
Eilisin mielestä nyt kolmekymmenvuotias Rose oli vuosi vuodelta upeampi, ja vaikka hänellä oli ollut useita poikaystäviä, hän oli pysynyt naimattomana ja huomautti usein että parempi elämähän hänellä oli kuin monilla luokkatovereillaan, joita näki lykkimässä lastenvaunuja pitkin katuja. Eilis oli ylpeä sisarestaan, ylpeä siitä miten tarkkaan hän huolehti ulkonäöstään ja siitä, miten tarkkaan hän valitsi seuransa kaupungilla ja golfkerholla. Hän tiesi, että Rose oli yrittänyt löytää hänelle toimistotyötä, ja nyt kun hän opiskeli kirjanpitoa ja tilintarkastuksen perusteita, Rose maksoi hänen kirjansa, mutta hän tiesi myös ettei Enniscorthyssa ainakaan tällä haavaa ollut töitä kenellekään, vaikka olisi minkälaiset paperit.
Colm Tóibínin kirja Brooklyn (Brooklyn, Tammi 2011, suomennos Kaijamari Sivill) on kertomus sisaruudesta, perheestä, siirtolaisuudesta, rakkaudesta ja suuresta päätöksestä. Brooklyn on kertomus nuoren naisen Eilisin lähdöstä Irlantiin paremman elämän toivossa ja työn perässä, mutta myös tarina paluusta takaisin Irlantiin. Kerrankin kirjan liepeessä sanotaan jotain oleellista:
Colm Tóibín kuvaa hienovaraisen oivaltavasti, miltä tuntuu irtautua juuristaan ja miten uudet juuret alkavat pikkuhiljaa muodostua. Eleettömän voimakas kertomus säilyy mielessä pitkään.
Etenkin tuo viimeinen lause on tärkeä. En ollut ikinä kuullutkaan Tóibín nimisestä kirjailijasta, mutta valitsin tämän kirjan Irlannin ja siirtolaisuuden takia ja sain yllättyä löytäessäni jälleen yhden irlantilaisen tarinankertojan, joka kutoo kertomusta kuin vihreällä saarella on aina tehty: kehräten loimeksi ikiaikaisen tarinankerronnan myyttistä taikaa. Minä ihan kuvittelin istuvani takkatulen ääressä ja ulkona kova syysmyrsky ja eräs mies kertoo tätä tarinaa…Tämä olisi voinut olla Maeve Binchyä, Susan Fletcheriä tai Regina McBridea… ketä tahansa sieltä tarujen saarelta.
Tarinan alussa Eilis hakeutuu työtä saadakseen kirjanpitokurssille ja tässä häntä auttaa sisar Rose, joka on itsevarma ja tyylikäs, mutta hyväsydäminen nuori nainen. On aika, jolloin työtä ei ole tarjolla muualla kuin ison rapakon takana ja sinne Eiliskin sitten lähtee erinäisten sattumusten seurauksena. Kirjassa on kuvattu hyvin kursailematta maailman kaikkien aikojen pahin merisairaus, johon Eilis oikeasti uskoo kuolevansa. Eilis on kuitenkin sitkeää tekoa ja saapuu perille, asettuu rouva Kehoen naimattomille tytöille pitämään asuntolaan ja saa työtä myyjättärenä tavaratalosta. Asuntolaelämän kuvaukset ovat hyvä kurkistus ’50-luvun Brooklyniin, jossa myyjättäret katsoivat alaspäin siivoajia ja konttoristit puolestaan myyjättäriä. Useimmissa liikkeissä oli myös vielä ikkunassa ilmoitus, että sinne ei ollut värillisillä asiakkailla asiaa…
Eilis sopeutuu hyvin selviten koti-ikävästään. Hän löytää italialaisen Tonyn ja käy kaikkina arki-iltoina töiden jälkeen vielä kirjanpitokurssia varmistaakseen itselleen paremman elämän. Eilis ei ole aivan varma, rakastaako hän Tonya, mutta nuori mies, putkityömies, on hyvin sisukas ja lopulta Eilis antaa periksi vaikka sisällään tietää, että olisi ehkä sittenkin halunnut jotain ihan muuta:
Kun Tony nousi hänen päälleen ja meni sisään, hän yritti olla huohottamatta vaikka pakokauhu alkoi voittaa alaa. Se ei johtunut yksin kivusta ja järkytyksestä vaan siitä, ettei hän kyennyt hillitsemään Tonya ja Tonyn elin työntyi häneen syvemmälle kuin hän halusi. Joka työnnöllä syvemmälle, kunnes hän oli varma että se vahingoittaa jotain hänen sisällään. Tuntui helpottavalta kun Tony vetäytyi, mutta aina vain pahemmalta kun hän työntyi uudestaan. Eilis jännitti ruumistaan niin paljon kuin jaksoi pysäyttääkseen sen ja toivoi että voisi huutaa tai jotenkin osoittaa ettei Tony saisi työntää niin lujaa, että pian rikkoisi jotakin.
Niin…Eilis oli kunnon katolinen tyttö ja italialaiseen perheeseen irlantilainen ja katolinen tyttö oli kovasti tervetullut. Eilis kuitenkin harhailee toiveissaan, opiskelee sitkeästi ja yrittää olla huomaamatta, miten muut ’tytöt’ ihmettelevät, että hän tyytyy putkimieheen. Vaikeinta asiaa on kirjoittaa äidille ja etenkin Roselle, joka on aina odottanut jotain enemmän niin itselleen kuin Eilisille.
Sitten saapuu kotoa Irlannista kirje, joka muuttaa kaiken. Silloin Eilis tekee myös ratkaisun, jota lukijan mielestä ei ehkä olisi pitänyt tehdä. Kaikella on seuraksensa ja nyt yhden teon ja päätöksen takia kirja saa niin väärän lopun, että minulta tuli melkein huuto: Eilis, älä!
Brooklyn on sekä aikalais- että siirtolaisuuskuvaus. Siirtolaisuus on aina kiehtonut minua. Lähteminen pakon edessä tai lähteminen paremman toivossa. Sopeutuminen uusiin oloihin muuttaa ihmisen persoonaa ja saa hänet ehkä tekemään ratkaisuja, joita ei olisi tehnyt omalla ’kotikentällään’.
Ja kaikkein eniten minua nyt kiehtoo tämä Colm Tóibín, joka näyttä nyrkkisankarilta, mutta kirjoittaa kuin irlantilainen noita. Tóibín on kirjoittanut lukuisia teoksia ja häntä on käännetty 30 kielelle. Hän on saanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja. Romaanista Brooklyn hän sai vuoden 2009 Costa-palkinnon. Hän on ollut jo kaksi kertaa Booker-ehdokkaana. Tóíbínille on myönnetty kaksi kunniatohtorin arvoa kotimaassaan Irlannissa ja hän opettaa tällä hetkellä irlantilaista kirjallisuutta Princentonin yliopistossa.
Brooklyn on runsaasti ajatuksia herättävä kirja. Pinnaltaan herttaisen kepeä ajankuvaus, mutta syvimmältään kirjassa on kyse valinnoista ja siitä miten väärien valintojenkin jälkeen oma mielemme yrittää suojella meitä uskotellen että kahle on sama kuin vapaus.
*****
Tämän kirjan ovat lisäkseni tehneet ainakin MarikaOksa Norkku Opuscolo Sara Katja/Lumiomena Maija Liisa Kirjakirppu Maria Anna Elina jaKaroliina.
On se ihan hemmettiä, että en voi pysyä pois linjoilta edes sunnuntaina! No, en pysty - vielä. Toivossa on kaikkien hyvä elää. Sydämeni täyttyessä, on ihan pakko päästä teille heti kertomaan...kaikki.
Ensinnäkin katsokaa kuvaa, joka on Ässältä. Se on salkoruusu ja voitte häntä klikkaamalla käydä katsomassa, miten vaatimaton tämä himoittu kasvi voi olla. Ei mitään kasteluita tms.
Kirjastokuvakseni vaihdoin tuon turkoosin ihan vuoden ajan takia, sillä minä rrrrrrakastan sitä valokuvaaja Ilpo Kuparisen kirjastokuvaa, mutta se on sopivampi ehkä syksyyn. Kaipaan nyt turrrrrrkoosia, joka on salainen sieluvärini
Lehdistökatsaus
Kirjoitin teille jokin aika sitten jutun Eräs ajatus ja pitkää viikonloppua, jossa toin esille, miten puolue, jota noin 20 prosenttia Suomen kansasta äänesti viime vaaleissa haluaa koulusurmien ja perheväkivallan surullisessa maassa kaikille aseet käteen. Kyseessä oli Pekka Ervastin juttu Aivan tavallinen persu Suomen Kuvalehdessä 13.5. Etsikää tuo lehti käsiinne, siinä oli muutakin...
Tämän päivän Helsingin Sanomissa mielipidesivulla Brett Young kirjoittaa Suunnuntaidebatissa otsikolla Suomi tarvitsee nyt rasismin vastaista johtajuutta, omasta järkytyksestään vaalitulokseen. Jutussa tulee jälleen esille eräs perussuomalainen mies, juuri hän, joka haluaa sisäministerikis saadakseen Suomeen vapaan saatavuuden aseisiin. Nyt hän vertaa islamilaisia pedofiileihin. Olen viimeaikoina nähnyt unia, joissa pottapäät marssivat kaduilla, raudoitettujen korkojen iskiessä kipinää kaduista...
Hesarisa on täänän myös Satu Koskimiehen arvostelu Aila Meriluodon uusimmasta runokirjasta Tämä täyteys, tämä paino. Leena Lumista se löytyy täältä Satu Koskimiehen loistava kirja Katri Valasta ja Elina Vaarasta eli Hurmion tyttäret kannattaa kaikkien lukea.
Suomen Kuvalehdessä 20.5. puolestaan on Kustaa Hulkon juttu 14 euroa päivässä, jossa ansiokkaassa artikkelissa tuodaan esille suomalainen köyhyys. Kipittäkä nyt ostamaan lehti ellei teille sitä tule, sillä juttu on todella hyvä ja raapaisee syvältä.
Kaivonpumppu
Meidän kaivonpumppu istuu nyt autossa matkalla Seinäjoelta meitä kohti. Se tuodaan iltapäivällä. Viime viikolla ryntäsimme innoissamme sitä ostamaan keskisuomalaisesta liikkeestä, mutta ehdimme sinne vasta jälkeen puolen päivän ja siellä EI otettu vastaan puhelinvarauksia. Kun pääsimme perille, pumput olivat jo loppu, tilauksia EI otettu vastaan, eikä myöskään kerrottu tuleeko niitä lisää. Me emme enää rasita mainittua liikettä käynneillämme.
Sitten Päämies löysi lehdestä ilmoituksen, jossa pohjanmaalainen liike mainosti aivan samaa kaivonpumppua. Miten sattuikaan, että eräs tuttumme on juuri Seinäjoella. Päämies teki puhelinvarauksen, joka otettiin ystävällisesti vastaan ja eilen ystävällinen tuttavamme ilmoitti meille, että pumppu on jo autossa. Siis Pohjanmaalla ei tavara lopu kesken, eikä kyllä usein myöskään Satakunnassa. Tähän keskisuomalaiseen epäkauppaamiseen minun on ollut vaikeinta tottua etenkin kun isäni oli kauppias ja käänsi maat ja taivaat nurin, että asiakas sai haluamansa.
Nyt saamme päätökseen tarinan suvelta 2009, jossa 'man slave' pyöritti niitä kaivon renkaita.
Loppu hyvin kaikki hyvin!
Otan nyt lisää kahvia ja jatkan Hesarin lukemista...
♥♥♥
PS. Stadin hurmaavat pöllöt ovat nyt saaneet nimet: He ovat Stara, Kundi ja Friidu!
PPS. Terveisiä mm. Tuijalle...kävin kuitenkin eilen noutamassa muutaman keijunmekon...
PPPS. Rakkauden aikakirja sytytti minut liekkeihin, jotka eivät ole vieläkään sammuneet. Katsokaa, ketkä muut ovat joko liekehtineet tai sitten eivät, tästä kirjasta. Nyt Allukin, joka voitti kirjan edellisessä arvonnassaan, on pystynyt jo poloisolla ranteillaan kannattelemaan tätä kirjajärkälettä ja hän kertoo kirjasta kiinnostavasti, mutta niin Allumaisesti... Koska julkaisen hänen mielipiteensä tähän kirjaan, huomaatte, miten suvaisevainen olen, kunhan kukaan ei sano mitään poikkipuolista Ian McEwaniin;-) Allu tosin nautti kirjassa samasta kuin minäkin eli siitä, että kertojaääni annettiin niin erilaisille henkilöille. Mutta katsokaa mitä hän oli mieltä ihanasta Ellasta, joka kirjoitti sydämensä palon viestinä laatimiinsa aterioihin...
Ihanaa kevään viikonloppua kaikille tämän Seijastiinan hauskan lintukuvan myötä! Onko tämä tukkasotka vai mikä...;-)
Oikaisu: Eräs hurmaava herrasmies meilasi minulle äsken, että kyseessä on isokoskelo! Kiitos♥
Levätään, nautitaan ja minä saatan piipahdella, sillä on aivan morkkis, kun ehdin niin huonosti, mutta kaikkeni yritän.
Ja muistatakaa arvonta, jonne löytää vaikka tästä.
♥♥♥
The Windmills of Your Mind
Nyt elämme tätä aikaa. Tavalliset keltanarsissit kukkivat jo kaikki, Texas-, Dallas- ja Tahiti -narsissit ovat useimmat jo auki, mutta taidan olla istuttanut jotain kokeilua syksyllä, joka ei ole vielä auennut, enkä tunnista nupusta. Niitä on vain pieni ala. Eniten rakastan Poeticus Actae narsissia eli runoilijan narsissia, joka leviää hyvin ja siinä on myös hyvin viehättävä, mieto tuoksu.
Poeticus Actae, myös valkonarsissiksi kutsuttu, on tuossa muscarien joukossa. En ole kovinkaan löytänyt tämän narsissin sipuleita, joten olen jakanut talon ensimmäisen omistajan istutuksista ja joudun taas jakamaan, sillä osa kasvaa liian tiheässä. Alla vanha kuva, jonka penkissä on vasemmalla 112 valkonarsissia ja kaikki ovat jakamisen tulosta. Nyt siihen samaan penkkiin ei tule kuin muutama, mutta syy on se, että olen siihen istuttanut viime suvena uusia, iosja perennoja, joten...
Kuvasta näkee, että on muutaman vuoden takaa, sillä nyt tuo alin puutarhataso eli kirsikka- ja luumupuutarha on 'sisustettu' niin puutarkalustein kuin uusin kasvein. Siitä on tullut todellinen Salainen Paikka. En löytänyt lähikuvaa tuosta narsissipenkistä, mutta siis ihan piukassa kukkivaa valkonarsissia ja joukossa mielettömästi lemmikkiä. Tätä kukkii nyt puistossa paljon. Koska tonttimme on iso, ei tunnu missään vaikka tuhat narsissia tai enemmänkin on kukassa yhtäaikaa.
Ja sitten on tätä Sir Winstonia, joka täysin käsittämättömästä syystä kulkee rumalla nimellä perunanarsissi. Kukaan puutarhurikaan ei ymmärrä tuon nimen perua. Siis eivät ne, joilta olen sitä kysynyt.
Kuten huomaatte, olen nyt sitten päättänyt viedä teítä retkelle puutarhaani niin että kuljemme ajassa. Nyt on narsissien aika. Yritän myös ottaa uusia kuvia, sillä moni asia on toisin kuin vaikkapa suvella 2009, jolloin kuvasin teille puutarhaamme ensikertaa. Tänään yritin ottaa uusia kuvia, mutta en osannut asentaa varsin uuteen kameraani päälle lähikuvausta ja edes soitto Supportille ei auttanut;-)
Koska tämä on edelleen pääasiassa kirjablogi, niin tässä kohtaa on pakko mainita jälleen tämän kevään hurmaava puutarhakirjauutuus eli Else ja Vesa Leivon Tulppaanitarhan Lumo. Tässä kirjassa on ihan mielettömästi myös narsisseista. Löytyy semoisia lajikkeita, että ihan vatsassa tuntuu...,kuten tämä Vesa Leivon kuvaama Ulster Bride
"Ainoa todellisuus on uni, ainoa velvollisus on kauneus, ainoa voima on rakkaus."
- Armi Ratia -
