ja se sijaitsee Pohjois-Saksassa Kyritzissä. Se upean upea magnolia, josta sain magnoliakuumeen näkyy nyt vasemmalla hieman leikattuna. Nyt on villiviinin aika. (Klikatkaa kuvia isommiksi.)
Hotellissa piipahdimme nyt vain nauttimassa viileät valkkarit ja Lumimies otti oluen. Tunnelma on hulppea ja ilma just mun makuun eli noin +20 astetta.
Ihana paikka, jonne on kiva palata vaikka muutamaksi päiväksi olemaan irti, irti...
Huoneistot ovat puutarhasiivessä, josta on mukava tulla ulos nauttimaan vaikka kesäkeittiön herkuista tai ihan vain hiljaisuuudesta. Niin olimme tunnelmissa, että kun jälleen kerran sanoimme omistajalle näkemiin ja katsoimme kaunista rakennusta
R. unohti kääntyä seuraavasta pikkutiestä vasemmalle, kuten teimme viimeksi kiertääksemme Berliinin. Siispä jouduimme yli kolmen tunnin ruhkaan (Stau) miljoonakaupunkiin ja koimme sitä toista Berliiniä, josta ovat Brandenburgin portti ja ostoskadut kaukana.Vakuutuimme jälleen kerran, että emme ole suurkaupunkilaistyyppiä. Kun siitä selvisimme illastimme hyvin uupuneina Ylä-Saksissa eräässä pienessä paikassa ja tutulullaa saapui jo ennen puoltayötä.
Seuraavana päivänä jatkoimme kohti Saksan ja Tsekin rajaa.
välillä kuvasin vain yhdellä kadunpätkällä seuraavat rappioromantiikkakuvat lukuunottaen yllä olevan.
Kaunista on yritetty saada aikaan kadulla, jolla rappio kohtaa ihmisen jokapäiväisen elämän sen kaikessaan.
Punaista vahvaa lokakuun hehkua ja haalistunutta mennyttä suvea, mennyttä aikaa.
Talo, jonka rakentamisessa käytetty naulojen sijasta puutappeja ja siinä asutaan...
Ja se katui päättyi tähän suihkulähteelle, josta jatkoimme matkaamme kohti yllätystä, joita matkat aina tarjoavat. En odottanut paljoakaan Saksan ja Tsekin väliseltä rajalta, mutta kun saavuimme seuraavaan majapaikkaamme,
Tunnelma oli kuin jossain alppikylässä, ruska oli upea ja paikkakunnalla oli yksi kauneimpia näkyjä tämä
vuoristo, jonka yllä vanhat luostarirauniot. Paikka on
ja uskomattoman kaunis etenkin yövalaistuksessa. Kamerani ei tee oikeutta maisemalle eli toivon niin kunnon järkkäriä...Oli alppi-ilmaa, oli kosteutta, sillä vettä, vettä...ja
paljon hyvin hoidettuja puutarhoja eikä puutarhatonttuja, mutta sentään tämä hauska pariskunta kärryineen. Kaikki tervehtivät kaikkia (ihan kuin Sveitsissä...) ja oli mukava kävellä valaistuilla iltakaduilla ihaillen rauniolinnoituksen huikeaa valaistusta.
ja paikka oli todella sekä kodikas että tasokas. Saimme myös kuulla, että Oybin on paitsi patikoijien myös laskettelijoiden suosikki.
Vähän myös kuin ripaus brittiläisyyttä. Ruoka hyvää ja riittävästi kuten Saksassa aina.
Herkullista oli teen kanssa. Ainoa mikä tuntui oudolta, oli runsas tupakointi ravintoloissa...Tässä rajapaikassa sai hyvin palvelua saksaksi, ei englanniksi. Hintaesimerkki:
(raha muunnettu Tsekin valuutasta).
oli seuraava yöpymispaikkamme. Kaupunki oli Lumimiehelle jo työmatkalta tuttu, joten hän tiesi, minkä hotellin tilata ja missä syödä etc. Tässä yksi kaupungin vanhoista rakennuksista ja näitä oli keskustassa paljon. Pikkukaupunki, jossa jotain vanhojen aikojen loistoa, historian kaikuja ainakin 1400 -luvulta saakka, mutta jossain kohtaa aika oli kuin pysähtynyt.
Kaduilla oli kukkia, torilla oli yksi myyntikoju, vaateliikkeissä kukaan ei puhunut englantia eikä saksaa, vaan kysyttiin,
Vaatetusliikkeiden valikoimat eivät olleet yhtään makuuni, onneksi, mutta sitten keksimme poiketa yhden pikkuasian takia kemikaliomyymälään, jossa oli kaikkea mitä ikinä keksi tarvita. Ostimme tuttuja tuotteita
puolet edullisemmin kuin Suomessa niitä saa. Tulimme ulos kassi täynnä hyödyllistä tavaraa ja rahaa oli euroissa mennyt kymmenen. Kaiken päälle kassatyttö laittoi vielä kaupanpäälliseksi ilmaisen jättipurkin tuttua Dove -vartalovoidetta!
Yksinäinen Josef istuu torilla miettimässä nykyajan menoa. Takana kirkko. Hotellistamme näkyy tämä aukio, joka siis myös tori.
Kuvassa hotellimme, jossa pääsimme R:n ajoissa tehdystä pyynnöstä vanhalle puolelle. Alakerrassa ravintola, jossa nautimme eilen illallisen viineineen ja kera aperativien sekä jälkiruoan 40 eurolla. Vuorossa oleva miestarjoilija puhui hyvää englantia. Jos tänne tulette kannattaa vain pyytää sitä listaa englanniksi, kyllä se lopulta löytyy! Aluksi saimme tuhdin listan, joka vain tsekiksi. Hotellihuoneemme on ylin ikkuna oikealla eli kuin kyyhkysten pesäpaikka.
Tässä huoneemme, jossa ehdimme vietää viisi tuntia, sillä maantie kutsuu. Aikataulumme on varsin löysä eli emme käytä moottoriteitä, pysähtelemme matkalla pikkukyliin ja -kaupunkeihin, mutta tämä päivä on kiireinen ja pitkä sillä
ja olemme siellä vain yli yön, jonka jälkeen olemmekin jo Slovakiassa. Siellä ehdin ehkä päivittää Krakovan, jos saamme kohtuullisia kuvia, sillä ensimmäinen paikka on vain muuttolintujen levähdys
vetämässä perheensä yritystä.
Palaan linjoille heti kun ehdin ja jos vain kone toimii seuraavassa hotellissamme
joka on eräällä tavalla välipäivämme ennen toista Slovakian päiväämme, jonka olemmekin jo Nitrassa ja tapaamme Helmuthin.
Jäimme tähän Krakovan vanhan kaupungin aukiolle, jossa väki vain lisääntyi pimeyden pudotessa. Kauppahallin valot kutsuvat...
Sähkövalot sekä myös elävät tulet houkuttivat ihmisiä nauttimaan herkuista, viipyilemään ja juomaan athmosfääriä. Punaiset huovat sekä kaasulämmittimet saivat monet viihtymään ulkona.
Suihkulähteellä oli menossa morsiusparin kuvaus ja ilmassa lensivät valaistut minikopterit.
Kauppahalli kutsui ja niinpä siirryimme tavarataivaaseen eli pieni paussi tunnelmaan...tai sen nostatus!
En ole koruhullu, mutta eilen meni korukojuilla tunti ja vähän ylikin. Mukaan lähti jotain kaunista, mutta ne kääritään joulupakettiin, joten hys,hys. Ne ovat erityistä väriä...Lisää meripihkasta voi lukea Helsingin Sanomat 30.7.2017 Anna Tervahartialan jutusta
tämän uunin, joka sijaitsi ravintolassa, josta tiesimme heti, että 'tämä on meidän juttu'. Näimme nimittäin yläkerran ravintolan puukaton kadulle, joten tiesimme kiivetä toiseen kerrokseen.
Molempia voin suositella, mutta hotellien kohdalla jos haluaa rauhaa, kannattaa aina sanoa
eli haluamme huoneen pihan puolelta, ja vakuutan, että kannattaa. Tämäkin hotelli on ihan unelmaa, mutta jos joutuu kadun puolelle kuuluvat ratikan äänet sisälle. Me olimme huoneessa, joka oli jälleen kuin kyyhkyjen pesä ja villiviini suikersi tiheänä ikkunamme ympärillä ja oli
Palatkaamme ravintolaamme ja siihen, että totta totisesti oli huimaavaa. Tässä alkupala kera Chabliksen.
Lumimieskin suostui ottamaan valkoviiniä, kun se vaan oli niin laadukasta. Tässä vaiheessa, emme aavistaneet mitä seuraa, sillä päätimme vain, että nyt syömme todella hyvin eli hinnasta viis, mutta Puolassahan on edullista...
Nyt iski ajatus, että niin vähän kuin lentämisestä perustamme (ahtaus, hiilijalanjälki, ei voi pakata mukaan monia kenkiä, ei voi ostaa reissusta edes yhtä tuolia etc.), että
Seuraava kohde on siis kiveen hakattu ja huolimatta siitä, mitä lopuksi tapahtui...Tässä ruokalajissa joku liha, kantarelleja, hunaja-valkoviinikastike ja taivaallisesti käsitelty piparjuuri tms. En muistanut nimiä enkuksi, kun olin kääntänyt kieleni saksaksi ja lista oli vain puolaksi ja englanniksi.
Otimme jälkiruoaksi tietenkin Apfelstrudelin, mutta halusimme sen kanssa kuohuviiniä, siis
sisäpiha, jonne saimme myös automme. Hyvinkin voitte arvata, että kyyhkyslakkamme on vasemman kulman avoinna oleva ikkuna, jonne ei toisen puolen katumelu kuulunut. Huone oli numero 23!
Palaamme Krakovaan vähän toisissa tunnnelmissa eilisen jälkeen. Kävimme tänään entisessä juutalaiskaupunginosassa
ja pienellä juutalaisella hautausmaalla. Kiinnostavassa miljöössä nautimme Kazimierzissä auringon paisteessa cappuccinot ja haikailimme yhtä vuorokautta lisää Krakovassa: Paljon olisi ollut vielä nähtävää. Nyt olemme jo Slovakiassa ja
illallinen odottaa.
Krakovan aamupäivän vietimme juutalaiskaupunginosassa Kazimierzissä. R. sai päähänsä kipan ja pääsimme kurkistamaan pientä synagoogaa.
Synagoogan katto oli nin upea. Kauneuskaan ei kuitenkaan vienyt mielestä historian kaikuja....
joten mieleen tuli vain rukous,
ettemme olisi tuomitut toistamaan menneisyyttämme.
Tästä ovesta pääsimme juutalaisten vanhemmalle hautausmaalle.
Rukous, joka ei katso uskontokuntaa...
Hautakiville oli tuotu kiviä: Vainajia ei ole unohdettu. Muistattehan elokuvan
Schindlerin lista, sen vaikuttavan loppukohtauksen. Se on hyvä elokuva, mutta täällä tapahtunut tuli todeksi.
Kazimierzissä ehdimme nauttia cappuccinot auringonpaisteessa ennen kuin oli jatkettava matkaa.
Koska palaamme Krakovan vanhaan kaupunkiin, palaamme myös Kazimierziin ja sen moniin kauppoihin ja ravintoloihin...toivottavasti pian.
Popradissa Zakopanen likeisyydessä
kartiovalkokuuset kasvoivat näin komeina. Tätä kuvaa ennen tapahtui, että ajoimme hyvin mutkaisia ja mäkisiä teitä
Tatra-vuoristossa, joissa teillä ei ollut kaiteita noin 2 kilometrin korkeudessa, mutta emme voineet kuvata mitään, sillä sumu oli niin tiheä, että tuskin näimme paria metriä pidemmälle. Yhtäkkiä jouduimme jumiin, sillä liikenne seisoi: Paha onnettomuus. Kun vihdoin pääsimme siinä hernerokkasumussa liikkelle, oli vuorossa toinen onnettomuus...Tässä olivat siis käytännössä meidän alpit, sillä olimme jo etukäteen päättäneet Salzburgissa tehdä muuta kuin ajella ylös alpeille, joissa kuitenkin olisi voinut olla kelivaroitus, kuten oli toukokuussa 2013.
Nitrassa meitä odotti
Chateau Appony
Meille tämä on sellainen kerran elämässä -juttu, mutta ei tämä ole
Slovakiassa niin kallista kuin voisi luulla.
Ajatukset jossakin...
Tässä
vielä 8 senttimetrin upeissa niittibuutseissani...ystäviämme ja illallista odottamassa.
Illasta tuli ihana, sillä saimme tavata myös Helmuthin viehättävän (sehr schön/very beautiful) slovakialaisitalialaisen Lucian!!! Lucia oli paitsi kaunis kuin Lucia-neito, myös auttoi aterian kanssa. Linnan listat olivat slovakiaksi ja englanniksi, mutta silti tuli epäselvyyttä. Lucia sitten ystävällisesti tulkkasi. Helmuthin olemme tunteneet jo 15 vuotta, kuten hänen Itävallassa asuvan perheensäkin. Koko poppoo on mm. vieraillut meillä Muuratsalossa.
Unohdimme kuvata keskustelun ja nauttimisen tuoksinassa pääruoat ja alkukeitot, joten tässä nyt Lucian ja Helmuthin jälkiruoka, josta minulla ei ole täyttä varmuutta mitä se on...ehkä jotain knöödeleitä tms.
R. ja minä nautimme suklaakakkua kera käsintehdyn kirsikkajäätelön. Super!
Kyyhkyläiset Lucia ja Helmuth...
Ja koko porukka. Minulle rankka kuva, sillä jouduin kesken illan vaihtamaan oikean polveni takia pinkit tennarit jalkaan. No, rankka ja rankka, pitää nyt vain alkaa uskoa, että vaihdan 8-10 senttimetrin korkoni johonkin about 4-5 senttimetrisiin.
Vielen Danke liebe Lucia&Helmuth!
Nyt jatkamme Helmutin kanssa aurinkoisessa säässä kohti
Wieniä...
Hotellimme Wienissä oli
Hotel Bellevue, joka oli kuin jostain Agatha Christien kirjan filmatisoinnista. Sitä eivät olleet vain raskaat, pitkät verhot, lukuisat ala-aulan mukavat seurustelunurkkaukset, eivät vain upeat katot ja maalaukset seinillä, eivät vain narisevat lattiat, vaan kaikessa kohtasi entisten aikojen matkustajat, jotka tekivät matkaa viikkoja, kuukausia ja myös viipyivät kauan.
Onneksi Helmut tarttui automme rattiin ja ajoi Nitrasta Wieniin sekä etenkin Wienin läpi. Rikkaalla ja kuuluisalla kaupungilla on monet kasvot ja yhdet ovat lukuisat kerjäläiset, joista yksi yritti autoomme seistessämme ruuhkassa. Onneksi Helmuth oli lukinut ovat ja kehoitti myös meitä tekemään sen lähtiessämme seuraavana päivänä.
Wien pommitettiin käytännössä maan tasalle toisessa maailmansodassa, mutta suurin osa on rakennuttu uudestaan entisten aikojen mukaiseksi, siksi kaupungin yleisilme on viehättävän vanhahtava, mutta toki eloisa, jonka takaavat noin kaksi miljoonaa asukasta sekä lukuisat turistit.
Tässä Helmuthin puhelimella ottamassa kuvassa nautimme teetä ja Apfelstrudelia ennen lähtöä
Belvedereen ja taiteen lumoihin.
Belvedere on Itävallan pääkaupungissa sijaitseva kahden barokkilinnan muodostama linna-alue, Ylä- (Oberes) ja Ala-Belvedere (Unteres Belvedere). Me kävimme kuvan Ala-Belvederessä sekä ihastelemassa
Gustav Klimtin töitä sekä hämmästelemässä rakennuksen mahtavuutta. Maalauksia ei saanut kuvata, mutta arkkitehtuuria kylläkin:
Ikkunoista näkee upean Ylä-Belvederen...
Aikamoista!
Lähdin Klimtin perään, mutta löysinkin
Hans Makartin maalauksen Magdalena Plach, 1870 (kuva netistä). Tämä on livenä todella vaikuttava, kuten varmaan kaikki maalaukset.
Gustav Klimtin töitä oli esillä varsin vähän, mutta sitäkin enemmän oli tarjolla kaupassa Klimt -tuotteita. Ostin vaikuttavan pinon Klimtin maalauksista tehtyjä kortteja ja tietenkin myös Suudelman (Der Kuss). Klimt oli perusteellinen taiteilija: Malli saattoi joutua istumaan ateljeessa jopa 100-140 kertaa! Suudelmaa pidetään Klimtin töistä kuuluisimpana ja kuvassa Gustav tutkijoiden mukaan kuvaa salaista unelmaansa eli suhdetta kälyynsä
Emilie Flögeen. Emilie Flögen kuvasta alkoi ihastukseni Klimtin taiteeseen ja loppua sille ei näy.
Kuvaan paljon ikkunoita sekä ovia. Tässä jo pimeys laskeutumassa öisen Wienin vaelluksemme ylle, mutta Wien oli apposen auki kaikkineen ja yöelämä vain vilkastui, mitä pimeämpää tuli.
Johannes Guttenbergia saamme kiittää kirjoista, sillä hän keksi painokoneen vuonna 1436.
Kahden herran seurassa en huomannut kuvata upeita näyteikkunoita ja tarjontaa, jolle sana huikea ei tunnu riittävän. Liikuimme sekä taksilla (taksi maksoi vain noin puolet Suomen hinnasta, joten suosittelen!) että kävellen, joten lyhyessä ajassa nautimme sekä wieniläisestä ateriasta että Wienistä by night. Saimme nähdä myös
Edmund de Waalin juutalaisen suvun mahtitalon Ringestrassella. Veimme Helmutille tuliaisiksi mm. de Waalin
Jänis jolla on meripihkanväriset silmät - saksaksi
(auf Deutsch). Ilman Wienin läheltä kotoisin olevaa ystäväämme emme olisi saaneet päivässä irti niin paljon kuin saimme.
Vielen Danke Helmuth!!!
Kyllä maistui uni kun pääsimme 1873 perustettuun hotelliimme takaisin...
Tänä aamuna automme starttasi Bellevuen sisäpihalta kohti Salzburgia, mutta se onkin sitten jo toinen tarina. Bis bald!
Kotihotellimme Salzburgissa on ollut jo kauan
Hotel Drei Kreuz Nyt hotellia oli remontoitu, mutta hyvin tyköottavasti ja lisätty sekä kodikkuutta että tilaa. Tässä R:n puoli ja kuten huomaatte hän lukee Tuomaisen
Kaivosta
Minä vasta olen aloittamassa Mikkasen
Voidaan kutsua ulkopuolelle lain...
Illalla kun vedämme verhot eteen, näyttää näin kodikkaalta. Varasimme vanhaan tapaan hotellimme jo hyvissä ajoin eli tänä vuonna heinäkuussa, joten se vaikuttaa hintaan. Mitä aikaisemmin, sen parempi! Sijaintimme on täydellinen, sillä vain kulman takana on suosikkiravintolamme Salzburgissa, jonne ehdimme jo eilen.
Ravintola avautuu vasta klo 17, joten tältä näytti aamupäivällä. Sisäpihalla kasvaa suuri puu ja tunnelma on kuin jostain vanhasta linnasta sekä osin hyvin vanhasta, suositusta ruokapaikasta, josta tieto kulkee puskaradion välitykselllä. Ravintola on todella liki, mutta keskustaankin on vain kivenheitto ja siellä tuli tänään käytyä, huomenna on isosti vuorossa vanha kaupunki.
Kuvitelkaa nyt: Täällä on jo joulu esillä!
Pöllöjä kuusenkoristeiksi?
Tonttuja jo liikkeellä...
Shoppailun välissä tietenkin Apfelstrudelia kera teen!
Taisimme tänään löytää Salzburgin parhaan kahvilan. Lumimiestä halusin kuvata ja hän poltti rassukka kielensä..., mutta on salaa niin tyytyväinen, sillä löysi aivan uuden värin paitaan ja neuleeseen (jotka siis eivät kuvassa vielä yllä). Kassit nököttävät siinä hänen vieressään ja on siellä mukana vähän joululahjojakin.
Tällaista tavaraa tietenkin löytyy paljon turistikaupungista...
...mutta näkee myös näitä hurmaavia 'ovivahteja'!
En ole ikinä lähtenyt Salzburgista laukkua ostamatta ja tarvetta oli nytkin, sillä Monten laukusta on sisävuori jo rikki.
Se laukku jonka ostin viimeksi Salzburgista on edelleen iskussa, mutta toimii suvilaukkuna. Pitkästä aikaa halusin ruskeaa ja tällaisen jämäkän, joka ei kaatuile.
Oi elämisen sietämätön keveys!, taidanpa ottaa käteeni
Brigitte Woman Das Magazin fur Frauen Uber 40 ja heittäytyä sänkyyn. Tai ehdinkö, sillä pitää lähteä kohta syömään. Päivän kohokohta oli se, kun erään liikkeen myyjä kehui saksaani ja minusta se on niin rapistunut...Helmutkin nauroi linnaillallisella, että vaihdoin kuulemma huomaamatta englannin saksaan ja äänsin tehokkaasti;) No, haluan vain niin kovasti puhua saksaa, että yritän koko ajan. Nyt tuli tunne, että suosikkikieleeni on alettava panostaa tosissaan.
Bis später!
Edellisiltana kävimme tutussa italialaisessa ruokapaikassa ja odotellaan ruokaa. Minä kuvasin häntä ja
tätä Turandot-kuvaa.Turandot oli ensimmäinen oopperamme ja se tapahtui upeimmassa paikassa ikinä:
Savonlinnan oopperajuhlilla!
Eilen kävelimme vanhan kaupungin puolella tunteja. Oli sateista, mutta ei pahasti ja minähän nautin sateesta.
Päivän ovi.
Päivän näyteikkuna.
Päivän pakollinen patsas, josta en osaa kertoa teille muuta kuin upea. Siinä on useita suihkulähteitä ja mm. monia hevosenpäitä, joista suihkuaa vettä sekä suusta että sieraimista.
Tämä nyt vain halusi tulla kuvatuksi...
Samoin kuin tämä joulukaupan sisäänmeno. Olin tuolla noin tunnin, mutta koristeiden sijasta päädyimme ostamaan muutamia joululahjoja. Se kuusen pallo, josta minä pidin eniten maksoi 10 euroa, mutta eihän yhdellä tee mitään ja meillähän on ne 'Romanovin kävyt'. Mutta tässä vinkki, että hienoja koristeita löytyy!
Halloween lähestyy! Ehkäpä siksi näimme vanhan kaupungin Cafessa tyttäremme Merin kaksoisolennon (Doppelgänger mit Meroi). Yhdennäköisyys oli niin hämmentävä, että R. alkoi pohdiskella isänsä suvun puolen kadonneita juuria...;) Kerroin nuorelle kaunottarelle asiasta ja nyt olemme jo vaihtaneet kuvia etc.
Liebe Grüsse Sally!
Salzburg vanhan kaupungin puolelta kuvattuna.
Nuo puut ovat kastanjoita, jotka kukkivat vaaleanpunaisin kukin kevätmatkallamme 2013...
Eilen oli sitten aika ottaa kokeiluun uusi ravintola meille ja taitaa se muutenkin olla uusi. Avasimme oven Linzer Gassella paikkaan nimeltä
La Cucina. Totisesti kannatti!
Pitkän kävelypäivän jälkeen olin unohtanut kameran pois matkasta, joten huikeasta ruokailusta on vain tämä Lumimiehen puhelimella ottama kuva. Himoitsimme jo risotttoa, sillä rakastamme riisiä, joten oli selvä valita risotto.
Risotto frutti di mare (Black cuttlefish risotto with seafood). Ruoan kanssa nautimme järisyttävän erinomaista valkoviiniä, joka tulee
Puglian alueelta Italian saappaankorosta: Verdeca 2013.
Tässä netistä poimittu kuva, jossa näkyy vain osa ravintolatilasta. Me istuimme tuolla kahden hengen pöydässä ikkunan edessä. Mitä hurmaavin tarjoilija (für Frauen nur: ihan kuin Monacon Carolinen edesmennyt aviomies!) sanoi meille saksaksi, että
'mitä pöytää rakastatte eniten, ottakaa se'. Kun lähdimme paikka oli jo täynnä ja ovella jonoa. Vahingosta viisastuneena osaamme jo joko lähteä ajoissa tai sitten tehdä pöytävarauksen illaksi.
Tänään (Heute) päivän ovi.
Sekä ikkuna, jonka takana sijaitsee ravintola jota kokeilemme seuraavalla kerralla. On iso paikka, sillä näitä ikkunoita oli oven kummallakin puolella. Silti: Haluan mennä uudellen ja uudelleen (wieder und wieder)
La Cucina.
Päivän kaunis enkeli.
Ja paikka, joka on takuulla jo keväällä varhain hurmaava herkkuttelun keidas.
Hotellimme ovivahti, pieni chihu, joka haukkuu vain ohikulkevat koiruudet, muut eivät kiinnosta.
Viimeinen Apfelstrudelimme Salzburgissa tältä erää, sillä huomenna matka jatkuu kohti
Ambergia. Illalla vielä kulmaravintolaamme, joka on hyvin perinteinen itävaltalainen ruokapaikka.
Kuvasin ravintolaa jo kevätmatkallamme ja se on niin suosittu, että sinne ehdottomasti kannattaa joko mennä jo klo 18 tai varata pöytä. Me teimme nyt jälkimmäisen ja saimme 'oman pöytämme'.
Ich trinke niemals Bier!!!...ausser: Savonlinna ja muikut
(ennen oopperaa), joskus Bratwurstin kanssa ja Tämä Yksi Paikka, jossa olemme käyneet jo kauan. Huomatkaa ilmeeni, vaikka 'poikien' tekemä olut ei ole ollenkaan huonoa.
No ok, tämä menettelee...Onneksi kohta on tulossa viiniä.
Tschüss!
Aamulla sitten hyvästit Salzburgille ja kotihotellille tuttuine ihmisineen. Saksan rajan ylitettyämme ajelimme pitkin pikkuteitä ja sitten muistin nähneeni koko matkan ulkona lehmiä, kuten viime reissullakin. Suomessa olen nähnyt lehmiä ulkona laiduntamassa ehkä joskus kymmenen vuotta sitten. Pyysin Lumimiestä pysäyttämään ja hän jäi autoon odottamaan. Kävelin jonkun matkaa, sitten tien yli ja lähdin painamaan lehmiä kohti. Yllätykseni oli suuri, kun huomasin laitumen viereen kaivetun syvän ojan. Mutta en vain pystynyt antamaan periksi, joten aloin varovasti liukua alas jyrkkää ojanpenkkaa, kunnes tapasin pohjan, jossa onneksi ei ollut vettä. Kun aloin nousta kohti lehmiä, jotka jo tuijottivat minua pusikon läpi uteliaina, rinne pakeni altani ja tartuin ensimmäisiin oksiin, jotka käteni tapasivat. Ne olivat jotain piikkikasvia ja repivät käteni verille. Päätin vain pelastaa kamerani ja kuvata lehmät, en perääntyä. Löysin yhden puunrungon ja sen avulla heivasin itseni ylös. Nypin tikkuja käsistäni ja juttelin lehmille, joilla oli pienet, surulliset silmät. Ei sellaisia suuria kosteita kuin on suomalaisilla lehmillä. Joku suru niillä oli, mutta vakuutan, että olen nähnyt rinteillä upeita lehmälaumoja, lammaslaumoja paimenineen ja taas lehmiä ja sitten hevosia. Täällä eivät lehmät ole parressa suvet kiinni, vaan elävät lehmäelämäänsä ruohoa märehtien ulkona.
Saavuin sitten autolle pinkit tennarit mudassa, kädenselkämykset veressä ja pinkit farkkuni sekä mudassa että ruohon vihreässä. En tajua ollenkaan, miksi Lumimies sanoi minulle:
"Mitä ihmettä minun pitäisi sun kanssas tehdä..." Muistutin häntä, että tänään on päivä, jolloin minua puhutellaan:
"Kaiserin Lena..." Hmmmm....ei sille mitään voi, että keisarinna Sissin elämä vaikuttaa Wienin ja Salzburgin jälkeen...
Nopea majoittuimen
Ambergin hotelliimme, josta olimme nyt ymmärtäneet pyytää huoneen Vils-joen ja vanhan kaupungin puolelta. Tärkeä pointti, sillä muuten kuuluvat liikenteen äänet. Tuossa upeassa ikkunassa oli yöpöydän vieressä nappi, jota painamalla sai ulkopuolen ikkunaluukut avattua ja suljettua. Siis noiden puiden takana heti ovat vanhan kaupungin muurit.
Siis nämä. Amberg sijaitsee Baijerin osavaltiossa ja
varhaisin maininta Ambergista löytyy jo vuodelta 1034!
Tästä muurissa olevasta aukosta sisään keskiaikaan, joka kuitenkin elää myös tässä päivässä.
Muotimainos, pinkki pyörä ja tarakalla omenoita.
Paljon kaunista ja vanhaa rakennuskantaa.
Satoi ja oli kylmä, joten kuva ei näytä yhtään samalta kuin
kevätmatkalla 2013. Huomiseksi on luvattu lämpimämpää.
Tämä vanha silta vie Vils-joen ylitse.
Jo viime kerrasta pidin Ambergia kyyhkyjen kaupunkina...
tosin sorsiakin oli ja paljon, vaikka tässä kuvassa näkyy vain kaksi.
Jokimaisema oli kaunis ja kaupungissa ei oikein voi kulkea kohtaamatta koko ajan Vilsiä ylittäviä siltoja.
Eräs sisäpiha...
Ja päivän ovi.
Nälän yllättäessä poikkesimme tuttuun italialaiseen ravintolaan,
Mamma Mariaan, josta saimme pöydän akvaarion vierestä.
Palvelu oli todella hyvää ja saimme tilata listan ulkopuolelta lohta herkkutateilla sekä runsaalla salaatilla. Suosittelen!
Kyyhkysillä oli jo menossa yöpaikkojen varaukset...
Schönes Wochenende!
Lauantaina lähdimme kohti
Bad Kissingeniä, jossa R. täytti 40 vuotta joskus vuonna koivu ja tähti. Matkalla poikkesimme tietysti teelle ja Apfelstrudelille. Nappasin tämän kuvan jostain siitä kahvilamme läheisyydestä.
Bad Kissingenissä majoituimme
Kurvilla Am Park -hotelliin, josta kävelimme vartissa keskustaan.
Meitä odotti jättimäinen huone, jossa mitä romanttisin vuode. On sohvapöytäryhmä sekä työpöytä ja vaatekaappi sekä meidän olkkarin kokonoinen kylppäri.
Tuolla vasemmassa nurkassa on sohva ja pöytä ja sitä vastapäätä muhkea nojatuoli lukuvaloineen. Ikkunasta näkymä puutarhaan.
Kylppärissä oli mm. komuutti, mutta se oli osa sisustusta eli löytyi mm. iso kylpyamme ja lavuaarit etc.etc.
Bad Kissingen Baijerin osavaltiossa palmuineen ja suihkulähteineen on aika mykistävä kokemus: Kuuluisa, vanha kylpyläkaupunki, joka vieläkin henkii menneen maailman loistoa.
Lähdimme hotelliltamme kaupunkiin syömään vaeltaen ohitse suihkulähteiden, palmujen, runsaiden kukkaistutusten sekä kartiovalkokuusien. Päädyimme
Winstube Hofmanniin, joka on jo vuodelta 1889!
Vaikka olimme varhain liikkeellä yhtään pöytää ei ollut vapaana, mutta kaksi paikkaa löytyi vastapäätä bremeniläistä pariskuntaa Ullaa ja Lutzia. Meillä olikin niin hauskaa, että ruoka unohtui kuvata, mutta jotain kalaa me söimme, tällä kertaa ei lohta...Puhe luisti ja nauru raikui:
Ulla&Lutz, es war schön euch kennen zu lernen!
Lutz nappasi meistä 30-vuotishääpäiväsuukon...
Hauskimmatkin illat päättyvät joskus ja niinpä kävelimme suihkulähteiden maisemissa lävitse iltaöisen Bad Kissingenin.
Bad Kissigen by Night.
Gute Morgen aus Bad Kissingen!!! Parhaat aamut alkavat hyvällä teellä ja herkullisella aamiaisella. Saksalaiset aamiaiset ovat tunnettuja runsaudestaan ja niinpä teetä ja sämpylöitä eri päällyksillä, munakokkelia, erilaisia jogurtteja, juustoja, maksamakkaraa, hilloja, jopa paistettuja makkaroita on ollut tarjolla ja päälle vielä teetä croissantilla tai suklaapäällysteisellä suklaahippukakulla.
Tämä uskomattoman kaunis talo on täynnä historiaa, vaikka kaikki pinnat onkin pieteetillä uusittu ja olisin voinut ottaa jokaisen tapetin, sillä niin kauniita ne olivat. Puutarhakin on läsnä kaikkialla myös aamiaishuoneessa. Sitä on lyhtykoisoissa, yrttiruukuissa sekä ikkunasta näkyvässä maisemassa.
Tätä ihailin ja ihmettelin, sillä kuvassahan näkyy hana ja allas, joka tosin nyt on täynnä kukka-ja kiviastelmia. Sitten näin pöydällä mustavalkoisen valokuvan ja tajusin, että
nykyinen aamiaishuone on toiminut noin sata vuotta sitten talvipuutarhana sekä ruukutushuoneena.
Tältä näytti kirjasto, jonne teki mieli aikamatkustaa divaanille lukemaan...menneeseen maailmaan. Matka kuitenkin jatkui ja seurasi Lumimiehen yllätys, joka ei ollut timanttisormus, vaan
hotelli eläimiä rakastavalle puolisolle! Nyt kuitenkin syömään hieman lannalta tuoksahtavana...
Olemme nyt siis paikassa
Weisse Mühle Breitenworbs. Niin vähän kuin välitän eläintarhoista, pidän sen sijaan eläintiloista, joissa asukeilla on paljon tilaa ja vapautta sekä ne hoidetaan hyvin. Esittelen nyt tämän tilan asukkaat melkein kaikki eli tässä shetlannninponi, jolle kohta vien leipää.
Hänen kanssaan asustaa tämä muhkea pässi, jonka rodusta ei aavistustakaan, mutta villaa tulee paljon. Hänellä oli parinaan myös lammas.
Hänkin syö kohta kädestäni ja kiitän aamuherätyksestä. Onnellinen aasi maailmassa, jossa aasien kohtalot eivät useinkaan ole helpoimmasta päästä.
Tämän ponin siis näen nyt juuri ikkunastamme. Siellä hän seistä töröttää, mutta laidun on iso ja siellä on puita, rinteitä ja sadesuoja sekä vauhdin pitäjänä selvästi aasi.
Jöötä kolmikolle näyttää yrittävän pitää tämä komistus.
Vieressä on aitaus pupuille, joita oli todella paljon ja osa niistä juoksenteli pihalla vapaana. Hotellin emäntä sanoi heti, että heillä ei lemmikkejä syödä.
Parhaat kaverukset...
Nasulan allas, jossa onnelliset 'minivillisiat saavat tonkia ja röhkiä kätkeytyy näiden kasvien sekaan. Mutta pääsevät sinne muutkin eli saimme tavata hurmaavia possuja myös sisäkautta.
Tässä nasu otti Lumimiestä takin helmasta kiinni, mutta irrotti sitten nätisti, kun sitä rapsutti.
Possut olivat niin hellyydenkipeitä, että oijoi. Taikarapsutuksellani, jolla saan koiratkin nukahtamaan sain tämän possun sulkemaan silminsä ja ynisemään, että 'lisää, lisää, tätä lisää!'
Nasulan alueen sisäpoluilla kulkivat myös kaksi ankkaa sekä sorsa.
Kaikkein kivoimpia olvat nämä töpselinokat. Aloimme jo nähdä itsemme tällaisten omistajina...Niiden röhkinä on niin hauskaa ja olemus hellyttävä!
Weisse Mühlen etuterassia, jossa nyt oli jo liian kylmä istua.
Nousimme huoneeseemme toiseen kerrokseen ja matkalla näimme tämän ison Klimtin Suudelman...
ja käytävällämme tämän kauniin lipaston.
Maaseutuhotellin vuode oli kodikkaasti viistokaton alla. Tästä tänään hyvin heräsimme uuteen aamuun aasin toimiessa herätyskellona. Nyt aamiaiselle ja sitten kohti
Celleä, jossa viivymme muutamia päiviä.
Tuttu hotellimme Cellessä
Schifferkrug Hotel oli remontin vallassa osittain, joten 'jouduimme' kesäpuolelle ja saimme sviitin, jossa jättimäinen olkkari, kaksi makuuhuonetta, iso kylppäri kaikkine hienouksineen sekä tietysti oma terassiparveke näköalalla Fraun ihanaan puutarhaan. Jos haluat nähdä kevätkuvamme vuodelta 2013 samasta paikasta, löydät ne
täältä Huomatkaa, että kotihotellimme on vuodelta 1685!!!
Tässä toinen makuuhuoneistamme.
Frau on minuakin
hortensiahullumpi, joten niitä on tosi tosi paljon...
Väreissä löytyy vielä lokakuullakin.
Tuttu ystävämme
Flora suukottelemassa Lumimiestä. Vilkas koiruus, jota oli vaikea saada nyt rauhoittumaan, sillä edellisestä tapaamisesta oli jo kaksi vuotta.
Huomenna illallinen pitkän kaavan mukaan, mutta sitä ennen paljon vaeltelua kauniissa Cellessä.
Bis Morgen!
Aamukävely puiston läpi keskustaan.
Kaunista...ja vedessä sorsia, jotka tosin eivät näy kovin hyvin.
Näyteikkunoita, joista jotkut houkuttivat poikkeamaan sisällekin. Kirjakaupassa meni kuitenin jälleen aikaa eniten, vaikka lopulta emme ostaneetkaan sieltä kuin joulu- ja onnittelukortteja. Mikä tarjonta! Ja Mauri Kunnastakin oli saksaksi.
Ruska täälläkin...
Päivän ovi Cellestä.
Tutunniminen kauppakin Cellestä löytyi, tosin minulle ei selvinnyt, mitä historiallisia juttuja liike myi: Ikkunassa kuin vanhoja asiakirjoja, sekä vanhoja kirjoja, kellastuneet sivut...Mennyt maailma sopii Lumille.
Ja taas kahvilassa iltapäivän strudelilla...
kera Lumimiehen, jonka kanssa olemme nyt matkanneet yhdessä 30 vuotta ja tämän jutun matkaa pian kolme viikkoa. Uusi paita ja neule Salzburgista, mutta tuo väri on sellainen viininpunainen, joka on täällä nyt kaikessa: Ainakin R:n näytöllä väri on väärä. Tuota löytyy naisten ja miesten jalkineista, laukuista, kengistä, neuleista, mistä vain. Voisiko se olla joku Bourdeaux...no, Hahnin kuvastosta sen saa kohta lukea.
Tämä nainen ei kadu yhtäkään Apfelstrudelia eikä upeita illallisia, joista ehkä vaikuttavin koittaa tänään, sillä Frau loihtii meille jotain....Koko ravintola on loppuunmyyty, mutta meiltä kysyttiin tänään, minkä pöydän me kaikista haluamme valita!
Flora tuli vastaan kun tulimme kaupungilta ja sain suukon!
Tässä illallisemme, joka aivan suli suuhun ja nautimme kaiken!
Kun astuu tähän Cellen hotelliimme, näkee ensimmäisenä tämän lumisen kuvan. Tämän kera kiitän teitä matkaseurasta, sillä tänään aiomme vain herkutella ja nauttia.
Kaikki takapenkkiläiset: Suurkiitos teille!!! Huomenna matkamme jatkuu Travemündeen ja sieltä sitten torstaiyönä Suomeen.
Andreas, vielen Danke fur das Photo:
Käiser Reima, armaani, kiitos unohtumattomista kokemuksista, hulluttelusta ja naurusta, jonka vain sinä minussa sytytät. Hienosti lausuit Käiserin Lena, kun mutaisena kiipesin pois sieltä lehmälaitumen ojasta ja mitä meillä olikaan Krakowassa...You are so Unforgettable...always.
Liebe Grüsse
Leena Lumi
Always
Ich hab noch einen Koffer in Krakow...
