sunnuntai 30. lokakuuta 2022

Valitse Vuoden 2022 Kauneimmat Kirjan Kannet Leena Lumissa ja Arvonta!


Jälleen on koittanut se aika vuodesta, jolloin valitsemme tämän vuoden kauneimmat/mieluisimmat kirjan kannet. Arvonta alkaa nyt ja päättyy tiistaina 15. marraskuuta klo 15. Osallistua voivat vakituiset lukijani ja sellaisiksi liittyneet. Katso kuva oikeasta palkista 'Lukijat' oletko mukana. Toivon tietysti osoitetta tai sähköpostia. Palkintoja jaetaan viisi. Ilmoita sen kirjan nimi, jonka kannesta pidät eniten. Hollantilainen talo on ensimmäinen, Euforia kolmas ja niin edelleen. 

Joulun lähestyminen vaikuttaa niin, että koska emme kaikki ole neulojia/kutojia, mukana on myös jotain pehmeisiin paketteihin. Meillä on ollut 'lahjasääntö', kova paketti eli kirja, pehmeä paketti ja makea paketti. Casper Julian tulee ehkä muuttamaan vähän.

Olethan ystävällinen ja seuraat arvontaa, sillä ehdin ehkä postittaa kaikki, jos olette nopeita. Olemme lähdössä Casperin syntymäpäiville ja voimme viipyä muutaman päivän. Ensi viikon olen menossa parikin päivää eli kommenttinne avautuvat, kun olen paikalla. Jos on kysyttävää, niin s-postini on leenalumi@gmail.com

Ensin saa valita voittaja, sitten toiseksi tullut, kolmantena kolmossijalle osunut ...Kirjat ovat siististi yhteen tai kahteen kertaan luettuja ja pehmeät ja jouluiset ovat tietysti koskemattomat.

Iloista arvontamieltä♥

Maaret Kallio, Susanna Ruuhilahti, Julia Savtchenko: Murkens ja hirmuinen syysmyrsky varattu!



Cristal Snow ja Kati Vuorento: Penni Pähkinäsydän ja Viluhallan salaisuus  

Riitta Jalonen: Omat kuvat

Ilona Pietiläinen: Olisipa aina joulu  varattu!

Camilla Nissinen: Meitä vastaan rikkoneet

Ann Patchet: Hollantilainen talo

Holly Ringland: Alice Hartin kadonneet kukat  varattu!

Leila Tuure: Elämä kerrassaan

Håkan Nesser: Koston jumalatar

Karin Ehrnrooth
: Vinoon varttunut tyttö


Miranda Cowley Heller: Paperipalatsi   varattu!


Heikki Tiilikainen: Kolmen rintaman mies  

Romy Hausman: Lapsikulta

Simone de Beauvoir: Erottamattomat

Kristin Hannah: Alaskan taivaan alla

Paula Ritanen-Närhi: Unelmia puutarhasta

Tuomas Mattila: Hammasratas  Lumimies luki innolla!

Venla Hiidensalo: Suruttomat

Alain M.Bergeren, Michel Quintin&Sampar: Uskomatonta! Krokotiilit



Ninni Schulman: Tyttölapsi nro 291

Lisa Wintage: Ennen kuin olimme sinun



Anne Hakulinen, Laila Nevakivi: Lapsen oma perhoskirja

Alex Schulman: Eloonjääneet

Håkan Nesser: Kirjailijan viimeiset päivät  varattu!

Joni Pyysalo: Putoamispaikka

Anna Jansson: Katoavat jäljet

Jane Harper: Luonnonvoimat

Antti Tuomainen: Jäniskerroin

Helena Steen: Herrasväen kerroksissa

Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet

Elin Cullhed: Euforia

Herman Koch: Pääosassa Sophia


Nicci French: Lauantain sielumessu


Helena Steen: Paikka hyvässä perheessä  nid.

Tommy Tabermann: Olisipa kaipaus viiniä


Nyt palkintolista on aika selvä. Luen mitä ehdin, mutta kaikki listalla olevat ovat mukana. 

Ja sitten otetaan kirja käteen, kun ensin on käyty vähän lenkillä ja kädessä ovat Tuula-Marja Sainion kutomat/neulomat tyrnikuvioiset lapaset

ja jalkaan laitetaan vaikka Tuula-Marjan neulomat villasukat:


tai Pepi Nikamaan neulomat villasukat pilkuilla


Kotiin tultua asetutaan takan ääreen ja
 

vedetään jalkaan kauniit, vaaleanpunaiset vähän pidemmät villasukat. Naapurin Eevalta, kiitos♥♥


Ennen sisälle menoa kuitenkin tarkastetaan, että linnuilla ja oravilla on ruokaa laudat ja mökit täynnä. Kuva on Ilona Pietiläisen.

Marraskuuterveisin
Leena Lumi

sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Lokakuuta lujaa!

Älkää ihmetelkö, missä olen, on vain niin paljon kaikenlaista. Länsirannikolla käytiin viettämässä förskottina äidin synttärit ja myös joulu. Marraskuulla Casper Julianin yksivuotissynttäreille. Vaikka luen vähemmän on tarkoitus ehtiä pitää 'Valitse vuoden 2022 paras kirjan kansi ja arvonta!' Nyt luen kirjaa, joka tulee polttamaan monien sormissa:


Miten nuori mies ehtiikään montaa kokea lyhyessä ajassa. Vaikka luen tätä ennen kaikkea elämäkertana kiihkeästä ja levottomasta liekistä, olen vaikuttunut, miten kiinnostavasti Heikki Tiilikainen kirjoittaa. Luen hitaasti. Olen nyt ihan muuttunut nainen. Kuka uskoo! Ei, yritän tosissani, sillä minulla on ongelma siinä, että käyn sataa. Ketkä minut tuntevat, sanovat, että olen aina käynyt sataa. Erittäin valitettavaa, että pulssikin on aina sata. Siitä on nyt tullut muutamiin rientoihin menon este. Reima lohduttaa, kun en päässyt Riitta Jalosen tilaisuuteen, johon heti ilmoittauduin. Reima: 'Käydään Multialla Kalevantulen myymälässä ja muistatko miten hyviä munkkeja siinä viereisessä kuppilassa on!' Hyvä hänen on, kun voi syödä vaikka viisi, eikä missään näy! Käydään vain. Minä lihon ja saan ihania kynttilöitä. Meillä on ollut monenlaista muutakin kuin että en ole aina parhaimmillani, vaikka kohta piha on valmis odottamaan ensilunta. 

Tämä kuva on huono näpäys, mutta halusin ottaa sen, sillä voihan tämä joskus olla historiaa. Reima kutsuttiin ryhmään, joka kehittää lääketieteellistä laitetta liittyen syövän tutkimukseen. Kutsu tuli 47 vuoden muovikokemuksen perusteella. Kotiin tuli uusi tietokone, jolla voi työskennellä 3D -ohjelmistoja käyttäen. Nyt hän raasu tuossa vielä olkkarin lasipöydällä. Taidan luovuttaa oman työnurkkani isolla pöydällä hänelle, sillä mitä minä laitan, voin kirjoittaa vaikka missä päin taloa. Todella jännittävää! 


Koneen näytönsäästäjä on hieno tähtitaivaineen. Halusin nyt tämän iglun vain tähän. Onnea tuokoon meidän kaikkien hyödyksi ♥♥


Kun nuoret olivat jokunen aika sitten täällä, Casper löysi peilin, jota saa kosketella. Tilanne oli hänelle nyt omana uutena hetkenään elämys! Onneksi äitinsä oli virkkuna kameran kanssa, joten saimme tilanteesta videonkin. Yleensä en saa tänne tietenkään enää kuvia Casper Julianista, mutta minulla on jo nyt niin ikävä pikkumiestä, että tyttäreni armahti. Tosin olen kyllä lasten kuvista somemaailmassa samaa mieltä eli pidämme rajaa, myös minä. Olkoon lapsenlapseni ilme valoa lokakuulle, heille, jotka eivät tästä kuukaudesta valoa löydä. Voi pieni rakas...minun valoni. Onneksi marraskuulla ajelemme yksivuotissynttäreille ja ehkä viivymme muutamia päiviä.


"Pyhä elokuvallinen kolminaisuus syntyy kauneudesta, toivosta ja tuskasta. Kauniilla tarinalla on kaunis alku ja kaunis loppu. Siinä missä alun tekee kauniiksi onnen kangastus, loppu ammentaa kauneutensa tuskasta." (Löytyy sitaateistani!)




Pitkissä öissä ja lyhyissä päivissä on jotain rakastettavaa - jotain mitä ihminen jopa tarvitsee.

Susan Fletcher Meriharakat
suomennos Jonna Joskitt

Lokakuu on silmänräpäys. Omenat, jotka hetki sitten saivat puun oksat notkumaan, ovat poissa, ja puun lehdet kellertyvät ja ohentuvat. Pakkanen on purrut miljoonat puut heleiksi kautta maan. Ne, jotka eivät ole ikivihreitä, ovat yhdistelmä kauneutta ja sameutta, lehdet punaista oranssia kultaa, sitten ruskeaa ja varisevaa.

- Ali Smith -
Syksy, suomennos Kristiina Drews
(Tilasin tämän itselleni ihan rakkaudesta syksyyn)

Lokakuuterveisin
Leena Lumi, Casper Julianin nana

perjantai 21. lokakuuta 2022

Ympäri saarta kiertävä kaislikko...


Ympäri saarta
kiertävä kaislikko on 
tiheä aita
jonka seassa tuhat 
tietä kuljettaa kotiin.


***

Pimeys kaatuu 
kiinni horisonttiin kuin
käärepaperi.
Tähdet ja kuu tulevat 
koristamaan matkaani.

***

Istun rannassa
ja tiedän ettet tule.
Kaulakorussa
hikinen tuoksu muistaa
kallion kuumat kohdat.

***

Hanhet lentävät
pois pohjoisen kylmästä.
Tietävätkö ne
mitä kohti suuntaavat
noin määrätietoisesti?

***

Taivas räväyttää
väripaletin kirjon
mustalle yölle.
Ripustan revontulet
koristamaan kotini.

***

Tilhien parvi
tien varren pihlajissa.
Minä tarjoan 
punertavat marjani
huulillesi kun tulet.

- Eija Aromaa -
Tankapyöräilijän talvi (ntamo 2014) 
Kallio. Tankoja (ntamo 2013)

tiistai 18. lokakuuta 2022

Herman Koch: Pääosassa Sophia

Kauniista nuorista naisista ei  koskaan tule rumia. Tämä olisi voinut olla sellainen kirjan aloitus, joka muistetaan. Se on kuitenkin mukana Herman Kochin uusimassa suomennetussa teoksessa kohdassa, jossa elokuvaohjaaja Stanley Forbes kuuntelee vanhenevan, mutta vielä kauniin  näyttelijättären puhetta vanhenemisesta. Monet ehkä tietävät, että kauniin naisen on vaikeampi vanhentua kuin tavallisemman näköisen. "Tietäisin mitä tekisin, jos en olisi naimisissa", sanoin. "Ah, Stanley, en minä lankea, katsoin aamulla peiliin, tiedän kyllä, miten asia on." Minun ei edes tarvinnut näytellä. Olin oikeasti sitä mieltä. Minusta vanhemmat näyttelijättäret ovat kiehtovia...Annan heidän huomata, että ihailen paitsi heidän lahjakkuuttaan näyttelijöinä myös heidän vartaloaan. Se on nimittäin vanhempien naisten yleinen valituksen aihe: ettei kukaan enää kosketa heitä.

Herman Kochin uusin suomennettu teos Pääosassa Sophia (Een film met Sophia, Siltala 2022, suomennos Mari Janatuinen) todistaa jälleen väitteeni, että Koch ei toista itseään. Olen lukenut hänen suomennoksistaan kaikki paitsi en Suomen päivät. Halusin hänet hollantilaisena omana itsenään ja aina erilaisena ja eksoottisena kaikessa hellyydessään ja hulluudessaan. Kevyesti muisteltuna Illallinen ei jätä minua rauhaan, Lääkäri vei ystävääni, minun on ehkä luettava se uudelleen ja Pormestari saa minut ja mieheni vieläkin nauramaan vaikka siinä päähenkilön isä teki jotain kauheaa. Sanoinko väärin? Koch muka ikinä hellä? On hän tässä Stanleyna hellä näyttelijättärilleen. Ainakin. Toisaalta teksti riisuu hänet myös alastomaksi suhteessa ystävänsä alaikäiseen tyttäreen. Onko Sophia ehkä hieman naiivi vai vain hemmoteltu isän tyttö? Minusta hän melkein koko ajan osasi pitää välimatkaa, kunnes...

Elokuvaohjaaja Stanley Forbes kutsutaan moniin juhliin. Hän taitaa olla sekä introvertti, että tottunut saamaan ihmisistä kyllikseen. Mutta ellet vastaa kutsuun, syytä kysytään ja voi alkaa vaikka mikä alamäki. Stanley elää omassa kuplassaan, mutta ei aio paljastua. Sen edestä hän pohtii sitäkin enemmän kirjailijoita, joiden kirjoista hän tekee käsikirjoituksia, eivätkä nämä hänen ajatuksensa ole kovinkaan kilttejä. Kirjailijat ovat hänen mielestään aina korostamassa omaa egoaan ja yliherkkiä eli sama mitä sanoi Saksan kirjallisuuspaavi Marcel Reich-Ranicki kirjassaan Eurooppalainen (Mein Leben) ja vielä tämä:

On kirjailijoita jotka kirjoittavat leveyttä, kirjahyllyn leveyttä, senttimetrejä, jotka heidän teoksensa pian kirjakaupan hyllystä vie (tekstinkäsittelyohjelmien tultua, kun jokaista uutta versiota ei enää tarvitsekaan kirjoittaa koneella alusta uudelleen, kirjoista on tullut yhä paksuimpia.)

Olenhan kertonut, että ihan kuin Koch kirjoittaisi suoraan minulle. Nyt hän kirjoittaa julki uniani! Samaa mieltä hänen kanssaan. Ongelma kirjailijoiden kanssa on kuitenkin hänen, sillä hän on ajatellut filmata ystävänsä Karl Hermansin tunnetuimman kirjan, Taivasrakkauden. Suunnitelmaan liittyy vain pieni ongelma, sillä hän haluaa naispääosaan Karlin alaikäisen tyttären Sophian. Nuoren naisen, vielä tytön, jonka on tavannut jo ihan vauvana, Aikaa kuluu ja Stanley saa Sophian filminsä naispääosaan. Hänen ajatuksensa on olla isällinen hahmo Karlin tyttärelle, mutta joku piru mato kaivautuu häneen. Hän alkaa viedä Sophiaa illallisille ja saa paheksuvia katseita sekä henkilökunnalta että muilta asiakkailta. Kukapa pitäisi vanhasta miehestä kuusitoistavuotiaan tytön kanssa iltaa viettämässä. Miten kehtaa flirttailla tytön kanssa, jonka isä voisi olla?!!

Voisi ajatella, että kuuluisa ja iäkäs Stanley Forbes olisi nyt voittaja, mutta  mies pääosaan tuleekin Michael Bender, jolla on elokuvaohjaajaan melko sekainen suhde. He ovat ystävät, mutta Bender on vieläkin järkyttävän hyvän näköinen, mutta Stanley on pääsemättömissä: Hänen on palkattava itseään komeampi ikämies elokuvaansa. Hän antaa julmia ohjeita kuvaajille ja leikkaajille. Alkaa niin tragikoominen meno, ilman meteliä, joka huutaa vain Stanleyn pään sisällä. Vastustaja on paha, mutta hän osaa maksaa takaisin. Bender tekee filmauksissa jotain odottamatonta. Nyt Stanleyn selvän ajattelun raja ylittyy ja hän on valmis mihin vain. Kaikkein huumaavinta on, että kukaan ei halua nähdä muuta kuin Sophian. Sophia on niin kaunis, että koko filmiryhmä kuin sekoaa hänestä. Stanley on sekoamassa ja miksi? Kaksi vanhaa kukkoa miettii yhtä ja samaa kaiken aikaa.

Bender oli huippunäyttelijä, ja jos hän ajatteli esittävänsä toimintamiestä parhaiten työntämällä leukaansa eteen, keitä me olemme häntä kieltämään?

Kyse on enintään parista millimetristä, Stanley. Mistä sinä oikein puhut? Keskivertokatselija ei edes huomaa sitä. Oletko oikeasti kutsunut minut tänne Michael Benderin leuan takia?

Koch on vahvoilla, mutta ehkä hänkin on alkanut miettiä, miltä hän alastomana näyttää. Hän ei halua katsoa enää itseään peilistä. Hän ei voi enää olla kauniin nuoren naisen himoitsema. Hän ei ole mitään.

Kirja koskettaa takuulla ikämiehiä. Ehkä toisia lohduttaakin...Melankolian kukat nousevat routaisesta maasta ja...

Siinä on minun junani. Kun se tulee hiljaa vierelleni ja lopulta pysähtyy, huomaan, että se on aivan tyhjä.

      Nousen kyytiin.

*****

Herman Koch/Maarten Kools/ Siltala

maanantai 17. lokakuuta 2022

Porist ja Luvialt kiihkeä viuhahdus!

Misä mää oon? Kuvaamas Poris laatoi! Toine kotikaupunkin, josa ei ikin ol tylssä ❤ Kaikkee ei kerrot...
Lik voi lähte Porista ja jääkiekost, mut Pori ja jääkiekko eivät lähde likast ❤

 


Lauantaipäiväämme mahtui brunssi äidin ja siskon kanssa Ratsulassa. Sitten äiti meni kotiin lepäämään ja me lähdimme  Reiman kanssa rakkaan lapsuudenystäväni ja tyttäremme Merin kummitädin luo katsomaan, mitä neuloja oli saanut aikaiseksi. Kävi katsokaas niin, että se valkoinen norjalaisneule ei ollut minulle hyvä. Ja olin tilannut uuden. Samalla sain idean teettää Casperille ja hänen kumminsa lapselle, Leolle, samanlaiset. Kävikin niin, että Casperin vaaleanharmaa lanka oli jo mennyt, joten nyt minulla ja Leolla on vähän tummemmat. Lanka on pehmeää, joten sopivat sekä sisäkäyttöön että kerrospukeutumiseen. Ihanaa nähdä pojat noissa neuleissa♥


Tässä parit tillukkaat, joista sydänvillasukat ovat minulle, niiden suurkuluttajalle, Niissä sama harmaa kuin neulepuserossani. Vielä en tiedä kenelle menevät värikkäämmät. Nämä ovat sitten kestävämpää lankaa.


Tässä myös Tipsun eli Tuula-Marja Sainion neulomat. Vasemmanpuoleiset hänen kummitytölleen Merille ja oikeanpuoliset minulle.


Tämä kuva on Tipsun ottama ja kuulemma näitä salmiakkisukkia hän ei ehdi tehdä kaikkia, sillä näistä on tullut kuuma hitti!


Tyrnilapaset ovat niin länsirannikkoa. Toimme mukanamme muutaman purkin Tyrnihilloa, jonka on valmistanut Koivun Tyrnitila, Luvia.


Sitten alkoi tapahtua maagisia asioita. Tipsuhan on entinen opettaja, mutta ei yhtään toimeton. Hän sanoi minulle opettajaäänellään, että 'tän o ny paras soppi.' Vedin kettuneuleen päälleni ja tiesin saaneeni mitä  olin aina halunnut♥ Lykkäsin kamerani Tipsulle ja mitä tapahtui, olin kuin ripityksessä oleva koululainen! No, tästä jäi iso muisto ja kettuneule on ihanin neule, mitä minulla on ikinä ollut♥ Löysin myöhemmin



kettuneuleeseen sopivan poolon Poolo on tehnyt paluun.


Sitten takas äidille ja vietimme hänen syntymäpäiviään kirjalla, jonka tiesin äidille kiinnostavaksi sekä pyynnöstä ja nyt kehyksissä äidin suosikkikuva Casper Julianista kehyksissä:

Tässä on kokonaan lasia pinta ja kuva on 'fine'. Äiti halusi piirongille, jossa se ilahduttaa häntä joka päivä. Ja sen jälkeen maistoimme kirsikkalikööriä ja äiti sai testata vuoden sadon eli mikä oli onnistuneinta. Parasta kaadoimme Wirkkalan pulloon, jossa myös poro ja punaista lasia. Äidille parasta! Näkemisiin äiti♥♥


Ja sitten olimme kutsutut pojalleni Jaakolle nauttimaan kantarelli-kanasoppaa, joka herättää kuolleetkin. Kiva tunnelma,  kun hirsiseinistä osa jo auki ja olohuoneen rempassa oli saatu aikaiseksi kirsikan värinen pääty.
 

Jaakolle veimme mm. Kalevantulen punaisen pallokynttilän, sen jossa ne lumiviirut. Tässä Jaakkokin nyt näkee, miten siitä tulee valo läpi, kun kynttilä on saanut palaa rauhassa jonkin aikaa. Pitkät paloajat. Kiitos Jaakko♥♥


Tontut jo heräilevät ja se merkitsee ihanimman vuodenajan lähestymistä♥♥

Syystähden  veimme myös äidille, mutta unohdin kuvata, joten kuvakaappaus Plantagenilta, josta kohta tilaamme...

Olen lukusalla, mutta myös muuta...En olisi uskonut lokakuuta näin kiireiseksi. Odotan lunta ja joulukauden rauhaa...Muistakaa aloittaa pikkulintujen ruokinta ja jos on itse poissa välillä, pitää saada naapuriapua. Voi hyvänen aika sentään Mikkelin Jukurit, te kaksi komistusta buukkaamassa ulos kuten mekin: Olisihan pitänyt heti tajuta, että te ette siellä möykänneet yöllä. Huomasitte miten pyytelin anteeksi ja kehuin jääkiekkoa ja...Tatu Kokko, kirjailija on Savosta. Savolaisten miesten kanssa on vaarallista. Mieheni näki Jalosen eikä edes vinkannut mulle. No, ranskalaiset ilmaan suutelut vain.

Love
Leena Lumi

tonttukuva Pekka Mäkinen

tiistai 11. lokakuuta 2022

Maaret Kallio, Susanna Ruuhilahti, Julia Savtchenko: Murkens ja hirmuinen syysmyrsky


Jo kauan olen fanittanut lasten tietokirjoja. Niitä, jotka on kohdennettu sekä lapsille että heidän vanhemmilleen. Toivottavasti valitsen oikeita kirjoja, sillä olen armoton visualisti, joka voi syödä erikoisen hienot kuvat suuhunsa. Maaret Kallion ja Kati Vuorennon tapasin viimeksi kirjassa Välillä olet varpuseni ja heidän yhteistyönsä on kyllä kultaa. Nyt pari on saanut kuvittajaksi juuri jotain sellaista uutta, jota olen kaivannut: Julia Savtchenkon kuvitus vie toiseen maailmaan, jossa kaikki ennen nähty on saanut taikahipaisun jotain hentoista...Olisikohan kirjan yksi päähenkilöistä, itse Hentola, vähän liidellyt kuvien yllä.

Maaret Kallion, Susanna Ruuhilahden ja Julia Savtchenkon satutietokirja Murkens ja hirmuinen syysmyrsky (WSOY 2022) käsittelee lasten tunteita, nyt pelkoa ja jännitystä.  Kirja myös antaa tietoa miten toimia vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Se on nykyään todella tärkeää, sillä sosiaalinen äly on jo kauan ollut tärkeä selviytymiskeino. Tässä kirjoittaa Nana, joka haluaisi myydä rakkaan kodin ja muuttaa ensimmäisen lapsenlapsen lähelle Lohjalle. Pidän myös vanhoista lastenkirjoista, mutta nyt on aika lastenkirjoihin tulla myös jotain uutta: sykähdyttävä kuvitus sekä psykologinen tieto/taito ilman paasausta ja pelottelua. Sain neljävuotiaana sukulaiselta Aapisen jossa se hirveä jöröjukka kynsineen...ja mikä häntä uhkasikaan! Heitin sen pois ja opettelin lukemaan Aku Ankoista. sen jälkeen on tullut luettua niin paljon, että koulussakin, vaikka aamulla piti herätä, luin peiton alla taskulampun avulla varsin myöhään. Arkena ei olisi suotu lukea, vaan nukkua ajoissa. Vielä hengissä!


Kirjan alussa esitellään kuvin henkilöt, joita on neljä. Tutustutaan heihin lukumatkan aikana. On syksy ja valtavan korkea vaahterakasa. Kyseessä on mahalaskun maailmanennätys. Kasa näyttää pelottavan korkealta ja koko Käpykylän väki heiluttelee lippuja. 

Mäen pinta kiiltää, mahaliuku on
kovempi kuin koskaan! Hurja hyppyri
lähestyy, ja he kimpoavat melkein tähtiin.


"Hurraa, kaikkien aikojen ennätys!" Murkens ja Hentola kiljuvat kurkku suorana. Mutta sitten...

On tapahtunut jotain, joka sai Hentolan nauramaan siten, että ei meinannut lopettaa ollenkaan, kun ei pystynyt. Ystävykset istuvat ison ja jo lehdettömän puun anna. Hentolan tulee kylmä ja hän ehdottaa kaakaota Murkensin tuvassa, joka on ihan liki.


Minäkin rakastan kaakaota ja samaa kodikkuutta kuin ystävyksillä on Murkensin luona. Suloinen lämpö ja kodikkuus sekä kaakaosta nousevat höyrykiehkurat sulostuttavat samaan aikaan kun ulkona alkaa myrskytä ja sataa oikein kunnolla
.

Kun taivas repeää ja salamat leimahtelevat, olemme suoraan tämän satutietokirjan ytimessä: Pelossa ja jännittämisessä. Sähköt menevät pois ja on kauhistavan hipihiljaista. Kynttilöistä saisi valoa ja vähän lämpöäkin, mutta kun...Tapahtuu asia, jonka tähden heidän on lähdettävä kammottavaan myrskyyn ja pimeään. Murkens tekee kaikkensa pitääkseen pelon loitolla ja onnistuukin joksikin aikaa, mutta sitten kammotus vain kasvaa kasvamistaan.

Haluan painottaa, että en ole kriitikko. Olen muuten vain jo toistakymmentä vuotta kertonut kirjoista, joista pidän. Minun missioni on saada kaikki lukemaan. Kallio ja Ruuhilahti tekevät loistavaa työtä ja kirjan lopussa on vielä ihan helppo opetus pelkoa ja jännitystä vastaan. Mukana kulkee myös vuoro vaikutus, sillä väsymys, kiukkuinen Tuhis saavat aikaan riitaakin. Sade on kuitenkin loppunut jo ennen Tuhiksen ja Nekun tapaamista. 

Hentolan sadetakin huppuun osuvat pisarat kuulostavat samaan aikaan kiehtovilta ja jännittäviltä. Plip, plip, plop, plop, pienet pisarat sanovat.

Erittäin kiehtovaa, että tästä tulee kirjasarja. Seuraava satutietokirja käsittelee Murkensin ja kumppanien kanssa turvallisuutta ja luottamusta. Kirjan nimi on Murkens Pullopostia mereltä. Murkens -kirjojen ikäraja on lapsille 5+, mutta sitä ennen tietty kuusen alla odottaa tämä kirja vaikka yksivuotiaan vanhempia. Ihan kirjan alussa on esitelty tarinan hahmot ja lopussa on timanttikolmikko, eikun nelikko, sillä kirjan graafinen suunnittelu on Kaisu Sandbergin.


Koska tästä tulee sarja, suosittelen tutustumaan tähän tiettävästi ensimmäiseen Murkens -sarjan kirjaan. Kaikki kirjat tulevat olemaan satutietokirjoja tunne- ja vuorovaikutussuhteista. Kaverit pohtivat: Uskaltavatko he kulkea läpi pimeän metsän? Miten rauhoittaa oma mieli ja kannustaa vielä kaveriakin? Kaikkien näiden kirjojen pohjavire on tunne turvallisuudesta ja luottamuksesta. 

Rakas ja hyödyllinen kirja niin lapsille kuin aikuisille♥

*****

torstai 6. lokakuuta 2022

Ruskassa viikonloppuun!

Safkaa! huutaa yksi orava jo varhain aamusta ja minä liukastelen viemään pähkinöitä märälle terassille. Miksi ihmeessä meidän tammet eivät vieläkään tee terhoja!


Etupiha ennen haravointia. Toivon, että saamme tästä vielä kauniimman version, sillä Wim's Red jatkaa kukintaansa. Ja ehkä huomaatte, että vanhoja mongolianvaahteranoksia on leikattu/sahattu kukkaniityn nimissä eli kukkaniittypiha tarvitsee aurinkoa. Oikealla kartiovalkokuuusi nuorimmasta päästä ja vasemmalla timanttituija tyhjyyttä täyttämässä.
 

Itseasiassa kaikki näkyy jo tässä, mutta Wim's Red taisi olla vielä valkoinen silloin. Juttu löytyy Kallionauhuksilla syksyyn ja miten paljon kahdessa päivässä voi tapahtua


Näkyykö enää lehtimajamme, suloinen kesä- ja syyspesämme yläterassilla? Ei näy. Köynnöshortensia ja villiviini ovat yhdessä lyömätön pari.

Nauttimisiin ruskasta vaikka kera tuurenpihlajan♥

Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa