Jane Harper: Luonnonvoimat

”Juttu on, että hän joutuu takaisin oikeuteen, jos sinä...” Bree vaikeni. Odotti. Ei vastausta. ”Alice, kuunteletko? Tiedän että Beth löi sinua, mutta hänelle käy tosi huonosti, jos tätä ruvetaan viemään eteenpäin.”

”Mitä sitten?” Alice puhui vihdoin. Huulet tuskin liikkuivat. Hän ei vieläkään nostanut katsettaan.

”Älä vie tätä eteenpäin, jooko? Pyydän.” Breen äänessä oli pohjavire, jota Jill ei ollut ennen kuullut.

 ”Meidän äiti on huonossa kunnossa. Hän otti sen tosi rankasti viime kerralla.”

Ei vastausta.

”Alice, ole kiltti.”

”Bree.” Alicen äänessä oli outo sävy. ”On ihan turhaa pyydellä palveluksia. Saat kiittää onneasi, jos sinulla on  vielä ensi kuussa työpaikka.”

”Hei!” Bethin ääni kajahti kovana ja vihaisena. ”Älä rupea uhkailemaan. Bree on raatanut niska limassa sinun hyväksesi.”

Alice nosti katseensa. Sanat liukuivat ulos hitaasti ja tarkoituksellisesti ja leikkasivat pimeyttä kuin lasia. ”Turpa kiinni, vitun läski.”

Jane Harperin toinen rikosromaani Luonnonvoimat (Force of Nature, Tammi 2020, suomennos Tuulia Tipa) vetää täysin vertoja hänen loistavalle trillerilleen Kuiva kausi: jälleen olemme Australiassa ja mitä suurimmassa määrin luonnon armoilla. Kaiken piti olla niin turvallista ja Executive Adventures, joka järjesti räätälöityjä aktiviteetteja henkilöstökoulutuksiin ja ryhmäytimistehtäviin, oli näin myös vakuuttanut ohjelman vetäjä Ivan Chase suulla. Kaikki osallistujat ovat BaileyTennantsilta, josta ovat kiinnostuneet myös keskusrikospoliisin tutkija Aaron Falk ja hänen parinsa Carmen Cooper. Tähtäimessa on etenkin toimitusjohtaja Daniel Bailey ja tietoja saadakseen tutkijapari vähän painostaa Alice Russelia ennen maastoretkeä.

Torstaina matkaan lähtee kaksi hyvin varustettua ryhmää samasta firmasta. Miehet omana ja naiset omana ryhmänä. Toimitusjohtaja Bailey on luxusmakuupusseineen mukana miesten ryhmässä. Naisia on viisi ja yksi heistä on Baileyn sisar Jill, joka henkisesti johtaa naisten ryhmää vain joutuakseen huomaamaan, että hän menettää jossain vaiheessa otteensa. Bree ja Beth ovat kaksosia, mutta Beth on saanut työpaikkansa vain Breen ansiosta,  Alice on Jillin jälkeen firman hierarkiassa jo keskijohtoa, Bree on nouseva tähti. Lauren on vähiten kunnianhimoinen ja hänen ajatuksensa pyörivät lähinnä tyttären vakavan psyykkis-fyysisen sairauden ympäirillä. Retkueen on tarkoitus olla tasa-arvoinen, mutta tulevat olosuhteet kyllä näyttävät mitä kukin katsoo olevansa. Ryhmällä on kunnon teltat, retkimuonat, kartat ja ainakin yksi kompassi. Puhelimia ei saa olla mukana, sillä tarkoitushan on olla pois somesta ja nostattaa ryhmähenkeä raittiissa ulkoilmassa aina sunnuntain noutamiseen saakka. Voi vitsi, miten tällainen on aina kiinnostanut minua! Näen tämän kyllä aina saarella, mutta vuoristo on heti vahva kakkonen. Kyseessä on kuuluisa retkelyalue Giralangissa, jossa polkuja tulee ja menee, mutta kartat auttavat. Kaiken kruununa ovat Mirror Fallsin putoukset, joiden vesi tähän aikaan vuodesta, kylmällä kaudella, ryöppyää valtavalla paineella. Hyytävän kylmä vesi ja putoukset, jotka heijastavat omaa kuvaansa. Alue on niin suosittu, että sen kiinnostavuutta ei ole onnistunut tuhomaan edes paikan synkkä varjo. Useammasta naismurhasta tuomittu Martin Kovac oli majaillut alueella. Eliza, Victoria, Gail ja Sarah oli murhattu, mutta Sarah Sondenbergin ruumista ei oltu löydetty vieläkään.

Ryhmät lähetetään matkaan erikseen ja kaikki näyttää hyvältä. Tosin miesten ryhmä ei pääse heti lähtemään, sillä toimitusjohtaja Bailey on myöhässä. Chase lähettää naiset matkaan, mutta ottaa sitä ennen heistä ryhmäkuvan, jossa pyytää kaikki näyttämään kuin olisivat toistensa parhaita kavereita. Heti alussa käy ilmi, että kaikkien kunto ei tunnu kestävän kovinkaan hyvin nousuja eikä sateen liukastamia polkuja, mutta niin vain ensimmäinen ilta vietetään nuotiolla ja teltat ovat pystyssä. Miehet käyvät heillä vierailulla viinipullojensa kanssa eikä kukaan saata aavistaakaan, että tämä sama ryhmä ei tässä kokoonpanossa kokoonnu enää ikinä.

Luonnonvoimat näyttävät mahtinsa viiden naisen ryhmälle. Sataa satamasta päästyä ja lopulta kellään ei ole enää mitään kuivaa yllään. Kipeät rakot ovat ryhmän pienin ongelma, sillä kukaan ei oikeasti osakaan käyttää kompassia ja lopulta naiset ovat vailla mitään asetta täysin luonnon armoilla. Pahinta on, että mitään mökkiä ei löydy, ruokaa on yksi ainoa suklaapatukka, juomavesi on loppu, yhtä puree mattopyton...Australian armoton luonto näyttää sekä kauneutensa että kauheutensa. Se riisuu naiset alasti. Ei mitään titteleitä, ei miellyttämishalua ketään kohtaan, vain alkukantainen tarve itse selvitä hengissä. Sofistukoitunein Jill, jolle jo teenlehti saattoi aikaisemmin olla lionnut liian kauan vedessä on kiihkoisin juomaan kantoon satanutta roskaista sadevettä. Loistavan Breen kaksoissisko Beth, entinen narkkari, on ehkä ryhmän intuitiivisin.

Beth ei ollut varma, olivatko toiset huomanneet sen, mutta aikaisemmin hän oli aistinut hienoisen muutoksen ilmapiirissä. Siinä hautui jotakin alhaista ja perustavanlaatuista ja lähes alkukantaista, mikä teki palasesta kuivaa leipää ja juustoa taistelun arvoisia palkintoja.

Ja tämä jo perjantaina, vasta vuorokausi lähdön jälkeen. Hänkään ei voisi vielä uskoa, että

viisi lähtee, vain neljä palaa

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Kartanon kruunaamaton lukija ja Kirjarakkautta

*****

Dekkarit Leena Lumissa