perjantai 31. heinäkuuta 2020
Heikki Mäkinen: Sarjamurhaajan tunnustus
tiistai 28. heinäkuuta 2020
Länsirannikolla: äidin puutarhassa, villasukkia suvessa, perheaterioita ja siskoilua
Länsirannikon reissun satoa aloin purkamaan viemällä ensin tämän tekstin äidin puutarhakuvaan facebookin Piha ja puutarha -ryhmään. Siellä selvisi, että tuo iso komea kukka, joita edessä on kaksi ja joka ei vielä kuki on komeamaksaruoho. Sillä on toinenkin nimi ja se on rakkauden yrtti, kukan nimi on ruotsiksi kärleks ört! Tässä kuva viime vuodelta ja sitten tämän päivän teksti tähän kuvaan:
keskiviikko 22. heinäkuuta 2020
Camilla Grebe: Varjokuvat
Tätä tarinaa kirjoittaa muistiin varjojen mies. Hän kirjoittaa varjot näkyviksi, antaa niille nimet, elämän ja joskus myös kuoleman. Ensin oli nainen, Elsie Svenns, joka tuli Saksasta pakoon Hitlerin kirja-ja ihmisrovioita. Hänestä tulee poliisisisar ja tarinan ensimmäinen sankaritar. Harvinainen ammatti 1944 naiselle ja sitä jatkavat eri vuosikymmeninä toiset naiset, jotka puskevat kuin läpi harmaan kallion voidakseen saada tehdä heille tärkeää työtä. Ylin poliisijohto voi olla hyvinkin karsastava naiselle poliisina ja tehdä hänen elämänsä hankalaksi. Silti varjoihin siirtynyttä seuraa uusi urhea nainen ja jossain pieni poika, jonka side naisiin on samaa verta, mutta elämä ahdistaa. Niinpä hän tarttuu toisella kädellä isoäitinsä Elsie Svenssin käteen, hakee kuin voimaa hänen hymystään ja alkaa kertoa...
Camilla Greben Varjokuvat (Skuggjägaren, Gummerus 2020,
suomennos Sari Kumpulainen) on yhtä hyvin historiaa haviseva trilleri kuin
historiallinen jännitysromaani, sillä runsas teos kattaa laajasti
naispoliisityön menneestä nykypäiviin aikakausien rikoksiin punottuna. Grebe
kuljettaa mukana meillekin tuttuja henkilöitä ja heidän yksityiselämäänsä,
sillä koskaan ei voi tietää, kuka on suraava uhri ja kuka on rikollinen, joka
murhaa pienten lasten yksinhuoltajaäitejä. Kauhistava rikollinen, jonka kaari
on pitkä, sillä ilmassa on vahva epäilys samasta tekijästä huolimatta
laskutoimituksesta, jonka mukaan sama tekijä olisi todellakin jo hyvin, hyvin
iäkäs. Hanne Lagerlind-Schön profiloi ja tekijä saa olla varuillaan, sillä
Hannen intuitio on pettämätön ja kuuluisa.
Hanne nauttii elämästään Owen kanssa, mutta kaiken muun ajan
hän pohtii Hornan murhaajaksi nimettyä miestä, joka on kyennyt pakoilemaan
poliisia kaikki nämä vuosikymmenet. Nyt kun kollega on kadoksissa, Hannen
intuitio alkaa väreillä...
Alkaa hirvittää, sillä ensin Kun jää pettää alta, sitten
Lemmikki ja Horros, ne toivat henkilöhahmot liki ja heihin suorastaan kiintyi.
Oma suosikkini on tietenkin...
Jossain toisessa elämässä rikosylikonstaapeli Linda Boman ja
Hanne voisivat olla parhaat ystävät. He voisivat olla perheystäviä, mutta Owen
tuntien siitä ei tulisi mitään...
Ajatus katkeaa siihen, koska Owe ei takuulla pitäisi
Lindasta. Niin hienosteleva ja ikävä piirre kuin se onkin, hän suostuu
seurustelemaan vain älykkäiden ihmisten kanssa. Lindassa on valtavasti hyviä
puolia, mutta älykköä hänestä ei saa tekemälläkään, mutta heillä kahdella on
hauskaa yhdessä ne hetket, kun kauheat teot ovat poissa mielestä. Samaan aikaan
kun lehdistö mässäilee Hornan murhaajan paluulla katoaa murhaajajahdissa
Britt-Marie, joka kantaa biologisen äitinsä Elsien kihlasormusta. Britt-Marie
on kärsinyt koko työuransa Komisario Sven Faberbergin naisia näyttävästi
halveeraavasta asenteesta, mutta nyt ajat ovat toiset ja sille ei edes
kärttyinen, iäkäs Faberberg voi mitään. Sattuneesta syystä tässä kirjassa
kiinnosti minua kovasti asennemuutos, joka ensin jyrkkeni 1969 ja sitten
hyväksyi naiset tasavertaisina miesten rinnalla poliisityöhön. Niin se meni.
perjantai 17. heinäkuuta 2020
Lomalle, somevapaalle, live-elämään, heinäkuun iltoihin....Luvialle, Lohjalle, Yyteriin, Reposaareen...
Jään nauttimaan suvesta sen kaikilla aromeilla. Varmaan parissa pätkässä eli jos ehdin menemisiltä lukea, tuon Camilla Greben Varjokuvat blogiini heti kirjan luettuani. Luen nauttien eli olen aloittanut jo enkä yhtään ihmettele, että kirja on valittu Ruotsin parhaaksi rikosromaaniksi 2019! En lue muiden postauksia ennen kuin oma tekstini on Lumissa.
Kävi niin, että en ole nähnyt missään WSOYn katalogissa tätä Sofie Sarenbrantin teosta, joten menin ja ostin sen lomalukemiseksi. Luin heti aamukolmeen tekemättä yhtäkään muistiinpanoa, sillä lomakirjat ovat levoksi tarkoitettuja. Seuraavana iltana vedin kirjan loppuun eli voin antaa vahvan suosituksen hyvästä trilleristä hänelle, joka ei ole tätä vielä lukenut. Kantta myöten pidän tässä kaikesta! Huomasin että menossa on sarja eli katsotaan ehdinkö aikaisempiin. Edellinen oli jo kädessäni hintaan 25 euroa, mutta katson kestääkö trilleriystäväni hermo eli jos hän ostaakin sen, annan tämän hänelle sitten lainaan:)
Syntipukkia edeltävä on siis Kerjäläinen.
Niinpä lomalukemiseksi valikoitui Gummeruksen arvostelukappale Camilla Greben Varjokuvat -dekkari. Tämän tuon blogiini kun olen ensin saanut nautiskellen lukea. Grebe on kova sana trilleristille.
Kaikkien näiden kirjojan kannet ovat tosi hyvät eli kiitos WSOYlle ja Gummerukselle panostamisesta myös kansiin♥
Me ajellaan sinne sun tänne, mutta ollaan aina välillä piipahtamassa kotosalla. Olen ollut aika väsynyt eli oma syy, kun lukee aamukolmeen...,myös iso puutarha on vaatinut veronsa ja nyt on tulossa useampia menemisiä, joita on suunniteltu kauan. Saan tavata mm. äidin pitkästä aikaa...ja montaa muuta. Pöllöwaarin viinipihalle on menoa ystävän kanssa ja Lohjakin kutsuu. Kiitos naapurin Eevan voimme liikkua Suomen suvessa, tulla ja mennä♥
Kuulen vanhan, tutun kutsun....Yyteriin, Yyteriin...
Mukavia suvipäiviä ja etenkin hämärtyviä tunnelmailtoja teille kaikille♥
Love
Leena Lumi
torstai 16. heinäkuuta 2020
Torstain tuikahduksia eli sitä sun tätä!
Torstain tuikahdus heti aamusta oli facebookissa blogikollegan Maria Leideniuksen eli kirjablogi Sinisen linnan kirjaston kuva Maevy Binchyn Ystävyyden piirin takakannesta. Marialta oli otettu kirjaan sitaatti ja myös minulta, vaikka en ole kirjaa blogiin lukenutkaan - vielä, mutta olen siitä usein maininnut, miten luen kirjan uudestaan ja uudestaan. Oma pokkarini on nyt lainassa, mutta palautuu aikanaan. Kuva on Marialta, kiitos♥ Ystävyyden piiri koskettaa: Olen itse osa ystäväpiiriä, jotka aloimme olla yhdessä noin kymppivuotiaina ja aika tiiivistä oli yhteiselo vielä, kun kukin vuorollaan täytti pyöreitä. Saimme yhdessä valkolakkimme muutaman vuoden välein, samoin löysimme osa parimme porukasta ja... Samatahtisuus teki helpoksi viettää uudet vuodet, vaput ja kuunpudottajaiset eli ei ollut seurasta pulaa ja samoin lapset menivät siinä mukana. Esikoisemme olivat suunnilleen samanikäisiä ja meillä kolmella nuorimmaiset kaikki tyttöjä:
Me kolme ja meidän 'babyt' ♥ Keitähän he olivatkaan, jotka rakastuivat kiitos porukkamme...Vasemmalla Sirkku, jonka kanssa olimme lukiokavereita tämän ystävyyden piirin lisäksi, keskellä minä ja oikealla Tuula-Marja, tyttäremme Merin kummitäti, hän, jonka kanssa vietimme keskikoulun samassa koulussa, lausuimme, T-M P. Mustapäätä ja minä Leinoa, olimme ensimmäisessä kesätyöpaikassamme Katilan sokerijuurikaspellolla...En ikinä unohda, miten pitkältä yksi sarka tuntui aamulla. Tuula-Marjan isä vei meidät sinne aamuisin ja saimme kodikkaasti kuulla miten paljon enemmän syömme kuin tienaamme, sillä meillä molemmilla oli himo ruisleipään kotimaisilla tomaateilla ja ne olivat alkusuvesta tosi tyyriitä ja kai meillä oli jotain jälkkäriäkin.
Tuula-Marja ja minä teinikastajaisissa. Meidän piti olla Suhina Lempejä...Juu, tiedän, nuoret eivät tiedä tuosta hahmosta mitään:) Ensi viikolla tapaamme!
Varjoliljatkin alkavat jo olla ohi. Vien ehtiessäni kuvia tänne eli näemmä en ole saanut aikaiseksi tälle viehkeälle ja minulle aika uudelle kasville kunnon osastoa....Kaikki alkoikin aika omituisesti, sillä tilasin vain valkoisia, mutta sainkin punaisia.
Sain korvauksena valkoisia reippaasti, mutta punaiset ovat kuin vahvempia. Tämä kuva yrittää olla vitsi eli kolmas puutarhataso, hedelmäpuutarha eikä kukkaniittyä missään. Annoin vihdoinkin Lumimiehen leikata kunnolla, mutta kuva josta nousee yksi komistus, on suuriruhtinattaren haudalta ja on niitä enemmänkin...Tästä vain näkee, että kukan takana on yllätyspuu, jonka saimme Eevalta eli tammi sai siirron muualle, niitä riittää, mutta tässä on nyt kastanja! Muuratsalon saari saattaa olla III-vyöhykettä, vaikka Keski-Suomi on muuten IV:sta eli meillä on kasveja aika kaukaakin tullut. I-vyöhykkeen magnolia voi edelleen hyvin.
Tässä aina sama kulma, josta voi nähdä kalliomme ja tuon köynnöshortensian yläterassin kulmassa, jossa ruokakatoksemme. Kallion reunassa kasvaa valkoista hortensiaa Sissinghurstin tyyliin, kiitos Hannelen! Horsmat eivät tuossa vielä hyvin auki...
Eilen tällaista vaikka tähän keskipihan kohtaan osuu täysi aurinko. Muuten puutarhamme on puolivarjoinen paitsi etupiha. Keväällä tällä kohtaa valkovuokkoja ja vaeltaneita scilloja...
Varjolilja ja yökkönen...Alkavat tulla mieleen huumaavat heinä-elokuun illat, joita voi hyvillä keleillä jatkaa vielä syyskuullekin. Suomen syyskesä on ainutlaatuinen♥
Tämä touhu vielä menossa eli räystäspääskyt syöttävät poikasiaan. Kuva lankoni Pekka Mäkisen.
Emoilla on vielä touhua...Meillä valmistettu eilen kolmas satsi joululikööriä ja ihan oikeesti, siskoni kysyi, mitä haluan joululahjaksi?!! Tiesin heti:
Wrendalen Winter Mice♥
Eletään nyt kesä ja syyskesä ensin nauttien. Yritän olla tuomatta joulua tänne ennen lokakuuta! Merimme meren rannalla jossakin, mihin ei nyt voi lähteä, mutta aina voi kantaa unelmia♥
Lumoavaa loppuviikkoa kaikille♥ Ilmoitan alustavasti, että olen jäämässä lomalle, mutta en ihan vielä, mutta merta kohti on minunkin mieleni.
Love
Leena Lumi
PS. Lukekaa myös Binchyn Tulikärpästen kesä!
tiistai 14. heinäkuuta 2020
Kaksi erityistä kirjaa, kaksi erityistä kommenttia!
Seuraan Hesaria, käyn kirjamessuilla, kuuntelen YLE:n kulttuuriohjelmia radiosta ja pidän silmäni auki kirjastoissa. Silti en tiennyt mitään tästä kirjasta. Onko tämä ollut esillä missään muualla kuin kirjablogeissa? Kirjablogeja seuraan laiskanlaisesti, yleensä vain silloin kun olen lukenut kirjan, josta haluan keskustella. Sitä kautta tämänkin löysin. Olit kommentoinut Suvi Ratisen Matkaystävää jossain blogissa ja maininnut ohimennen tämän kirjan. Kiitos, muuten en olisi koskaan tätä tullut lukeneeksi.
Dramaattinen, älykäs, taitava. Sitä kaikkea tämä kirja on. Pitkään aikaan en ole lukenut mitään yhtä vaikuttavaa. Ja siksi tuntuukin niin väärältä, että kirja ei julkaisuhetkellään saanut ansaitsemaansa huomiota. Eikö Atena Kustantamo aikoinaan tajunnut, mikä helmi heillä oli käsissään? Vai jyräävätkö isot kustantamot pienempien teokset järjestään jalkoihinsa?
Kuinkakohan muutakin tuntemattomaksi jäänyttä mestariteosta on minulta jäänyt lukematta vuosien saatossa?
En voi vastata Atenan puolesta, mutta odotin toki kirjalle suurempaa panostusta mainontaan. Sitäkin tapahtuu, että pienet jäävät isojen jalkoihin.
Teen tästä nyt jutun ja käytän kommenttiasi siinä. Tuon hiukan vastaavanlaisen kirjan esiin, ehkä sekin voisi olla sinulle helmi♥ Kiitos tästä tärkeästä mielipiteestä sinulle♥
Minulla on aivan samanlainen pelko, että jotain tosi tärkeää jää lukematta...
Mukavaa suven jatkoa sinulle!
maanantai 13. heinäkuuta 2020
Likööriä nyt kauden marjoista ja hedelmistä muhimaan!
Nainen joka kantaa joulunaikaa sydämessään kautta vuoden, on nyt laittanut kellariin muhimaan jo neljä purkkia kirsikkalikööriä. Paras satsi menee aina äidille eli viedään vasta marras-joulukuulla. Yksi jää itselle ja yksi tai kaksi menee lahjaksi. Näitä varten on jemmassa erityisiä pulloja. Päätin nyt jakaa tämän, sillä tämä on loistavan makuista, en voi sitä kieltää! Ja juhlakauteen sopivaa värinsä ja makunsa puolesta. Nautitaan kristallilaseista...Tarkkoja mittoja ei ole, mutta paljastan pari seikkaa, jotka vaikuttavat makuun.
Tiiviskantiseen puhtaaseen purkkiin ladotaan kirsikoita, joista otetaan vain ruoti pois. Kippaan mukaan pienen rasian hyviä vadelmia. Sokeria tulee runsaahkosti, mutta en laita lähellekään sitä määrää, mitä näin eräässä ohjelmassa italialaisen herran laittavan kun latoi purkkiin persikoita etc., sillä korvaan osan sokerista vanhanajan vaniljasokerilla. Kirkas viina joka tähän tulee on aina Leijona. Se ei maistu läpi yhtään!
Purkit sitten kellariin ja noin kerran viikossa käännän ylössuiten, että sokeri liukenee kaikki ja maut tasaantuvat. Yleensä aloitan tässä satovaiheessa valmistuksen ja joulukuulla sitten pullotus ja äidille viemään. On kiva maistella hänen kanssaan ja katsoa, miten suu menee: siinä on meidän tarkin mittari, onko vuoden satsi onnistunut vai olisiko peräti parempaa kuin viime vuonna. No, ei voi olla, sillä viime vuoden joululiköörimme oli sarjaa deluxe!
Tätä voi laittaa sitten vaikka kuinka fiiniin pulloon tai koristella sellaisen itse. Meillä on nyt menossa luumupuissa vaihtovuodet eli vanhat ovat kuivuneet ja uudet vasta tulossa, paitsi siniluumu, mutta sen syömme sillään tuoreena. Punaluumupuita on istutettu kaksi, mutta eivät anna vielä satoa. Sen sijaan äidillä, jos tulee punaluumusta runsas sato, teemme koerän ja sen nimi on sitten Joululikööri: Olen eräänä unettomana aamuyön tuntina keksinyt, miten saan mausta oikein jouluisen, mutta se onkin sitten jo toinen tarina.
Tietenkin jokainen voi valmistaa liköörinsä vaikka mistä. Vinkkaan sen verran, että kerran eräs maatalon rouva ja minä valmistimme meidän kirsikoista ja hänen mustikoistaan viiniä. Rouvalla oli taito ja välineet ja hän teki siitä inan vahvempaa eli sellaista seurusteluviiniä. Siitä tuli niin hyvää, että kun isäntä täytti pyöreitä, meidän luomustamme tarjottiin tervetulomaljana. Tuon voisi soveltaa hyvinkin myös likööriin eli mustikka ja kirsikka olivat yllättävän hyvä pari.
Oijoi, nyt tuli ikävä jouluruusuja, joulun herkkuja, joulun hitaita viipyileviä päiviä, kuusta, joka on aito, mutta ei varise vielä nuuttinakaan ja tietysti sitä ihan kaikkea mikä liittyy vuodenaikajuhlista suloisimpaan♥
♥♥♥♥♥
Ruokareseptit Leena Lumissa
torstai 9. heinäkuuta 2020
Jätän ovet auki puutarhani tuoksuille, yölle, muistoille, yöperhosille...
Jätän ovet auki puutarhani tuoksuille, yölle, muistoille, yöperhosille...
tulla muisto muistolta, henkäys henkäykseltä, tuoksu tuoksulta
vaahtoa kuolleen meren sienessä, yön sylkeä reidelläni, iiristen tuoksua
mustarastas ei enää laula
on yöperhosten aika, kiitäjien kiima, yöseitin liima, valkean rungon piina
ah! sinä tulit
Miksi kyyneleet?
- Leena Lumi
kuva George Ypes
Historia de un amor
keskiviikko 8. heinäkuuta 2020
Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu
maanantai 6. heinäkuuta 2020
Peto on minun armaani, vaan peto hyvä, ei haavoita...
Peto on minun armaani, vaan peto hyvä,
ei haavoita silmänluontinsa syvä,
ei tahdo hän tappaa, kynsiä, purra,
vain hiipiä hiljaa ja kauniisti surra,
pään painaa olkahan lemmityn miehen,
elon siirtää kuin laskevan auringon tiehen,
hänet kiertää katseella hyväilevällä,
niin kärsimys-kirkkaalla, surun-kipeällä,
ja heittää maailman yli yön hunnun
ja tunteen ja rakkauden tunnun.
Peto on minun armaani, vaan peto arka,
hän askelta säikkyy, hän ääntä jo karkaa,
kun kutsut, hän pelkää, kun huudat hän lymyy
ja silmänsä lehvien halki vain hymyy,
hänet saada voi saaliiksi ahdistamalla,
kun vuori on eessä ja jyrkänne alla,
voit vangita hänet ja kotiisi kantaa,
mut silloin saattaa hän iskunkin antaa,
voi hyväillen hyökätä, suudellen purra,
ja itse sun haavojasi haikeimmin surra.
Peto on minun armaani, vaan peto soma,
ei tahdo hän olla pyytäjän oma,
hän tahtovi tulla, kun hällä on mieli,
ei silloin kun kutsuu lempijän kieli,
jos väistyt, hän seuraa, jos hyökkäät, hän haihtuu,
jos etsit, hän elämän-murheeksi vaihtuu,
hänet parhaiten voitat, kun suot hänen mennä,
et itkuas näytä, et vastaansa ennä,
hän kärsiä tahtoo ja onneton olla
ja yöstänsä tummasta syliin tulla.
- Eino Leino -
L.Onerva Toinen toisillemme (Otava 1986)
kuva Albert Edelfelt
sunnuntai 5. heinäkuuta 2020
Huomenna on Eino Leinon, runon ja suven päivä!
Huomenna vietämme Eino Leinon, runon ja suven päivää. Eino Leino on Suomen kansan sydänten tulkki: Arvostan, ihailen♥ Tätä ette tienneet. Minä ja ystäväni olimme äidinkielen maikkamme mielestä paitsi hyviä kirjoittajia, myös armoitettuja lausujia. Minä en omalta kohdaltani kauheasti tykännyt viime mainitusta, mutta niin minä likka vain vetelin Leinoa oikein pianosäestyksellä isossa salissa kerran jos toisenkin ja ne olivat myös muille kuin oppilaille tarkoitettuja tilaisuuksia. Ystäväni sai Mustapään ja läkkiseppä Lindbladin, minä Leinon. Kerran sitten esitin lavalla yksin koko Hymyilevän Apollon ja minua säesti itse Aulikki Eerola (os.Antola). Jälkikäteen ihania muistoja ja aikaa myöten Leino on auennut aidosti.
Hyvää Eino Leinon, runon ja suven päivää teille kaikille!
Leena Lumi
torstai 2. heinäkuuta 2020
Köynnöshortensiasta kesä-heinäkuulla...
Paljon kuvia, mutta liian vähän aikaa näitä kovasti seuloa. Liitän köynnöshortensian kun ehdin Leena Lumi's Flower Poweriin omaan osastoonsa. Nyt vain näitä nopeita otoksia ja muutama lause. Jokin talvessa ja suvessa on ollut köynnöshoretensialle mitä otollisinta, sillä ne ovat tiheitä ja kukinta on ylen runsasta. Tämä kuva kertoo aika paljon. Eteläseinää jo mennään, mutta mikä tärkeintä, suunnitelmamme on mennyt kuten piti: Yläterassimme on kuin lehtimaja eli ruokakatoksemme on terassin kauimmassa päädyssä ja koko matkan kukkii, samoin olemme saaneet alaterasille rakennettua pergolan köynnöshortensian voimin ja siellä tähtinä katossa (yläterassin lattiassa) ovat ledit. Joukossa villiviiniä, vaikka sen hurma on niin lyhyt, mutta se sitten vasta jotain onkin:
Villiviinikaari on osa syyspesäämme:
Nyt näköala tässä ei ole enää näin, vaan
kuten tässä viime vuonna eli hortensia kohtaa jo villiviinin, mutta viime vuonna kukinta ei kuten tässä
kymmenen minuuttia sitten ottamassani kuvassa, jossa vain auringonvalo yrittää kadottaa runsaat kukinnot, mutta klikatkaa kuvaa suuremmaksi. Kasvi siis rönsyää yli kukkivana...
Ja nyt sama nurkka pari tuntia sitten kun ruokailimme terassilla. Tämä pikkuinen halusi syödä meidän päädyssämme, sillä isommat osaavat antaa vähän liiankin kovaa kyytiä. Klikkaa suuremmaksi ellet huomaa. Mikä tuossa on syödessä köynnöshortensian kukkien joukossa...
Tässä sama kauempaa ja tuossa kartiovalkokuusen alla kallionauhusrinne.
Tässä likempää eli nauhukset ovat jo yllättävän pitkällä, syyssuven kukat.
Eteläseinälle kasvamassa...
Tässä kuvattuna alaterassin ruokakatoksen päädystä. Teräspalkit on verhottu puurivoilla, sillä köynnöshortensia ei pidä raudan kylmyydestä. Se kiipeää mielellään myös puita kuten meillä mäntyä ja pihlajia.
Ja syleilee mieluusti kalliomme päädyn suurta kiveä.
Verhoaa jo itäpäädyn keittiöseinääkin ja on kuin suviverhot kukkineen sisältä katsottuna. Merin kivinen leikkimökki näkyy alapuutarhassa.
Jälleen eteläseinällä, jossa voimme kuvitella tämän kaiken ruskavärissä, sillä villiviini on lähtenyt 'leikkiin' mukaan ja saahan köynnöshortensiakin keltaisen ruskavärin, parina vuonna väri muuttui ensin limeksi...
Länsipäädyn valaisin saa koristelua.
Samoin kuin pohjoispäädynkin, joka on kuvattuna aikaisemmissa tarinoissa tästä monipuolisesta kasvista syysvärissään.
Mitä tämä vaatii. Me annamme keväällä omaa kompostia kasvuunlähdölle. Kesä-heinäkuulla lannoitan tämän kuten kaikki hortensiat kaksi kertaa rodo-havulannoitteella ja syksyllä sitten syyslannoitusta hyvän talven varmistamiseksi. Helppo, paljon antava, hurmaava kasvi!
köynnöshortensiaterveisin
Leena Lumi
Leena Lumin puutarhassa
Jatkoa eli Lumimies kävi kuvaamassa sateessa:
Tässä näyttää paljon samalta, mutta näkee mm. miten kivi asettuu kallioomme nähden, mikä pesä kallionkolo voikaan olla, jos se vain olisi kuiva, mutta kerran sinne juoksi lumikko! Näkee myös murheenkryynin, jossa kasvavat keltakurjenmiekat, kullerot, nyt jo kukintansa lopettaneet, päivänliljat sekä suuret kuunliljat, joiden alla siilien on mukava syödä sapuskansa.
Oikealla ensin hortensiakivi ja sitten seuraa kallionauhusrinne ja vasemmalla 'terdet', jossa alaterassin pääty tiheällä hortensialla toimii pergolan seinänä. Tuosta alkavat myös pergolan tähdet eli pienet ledit, jotka näkee vierasmakkarissa nukkuva niin halutessaan. Makkarin ikkunan alle, joka on varsin pimeä paikka, kiitos näiden kasvien, olen keksinyt vihdoin istuttaa murattia ja se näkyykin siinä viihtyvän. Tästä kohtaa kallio laskeutuu loivasti vielä pitkälle...
Jännä nähdä, mitä kiveä rakastava köynnöshortensia tekee, kun se kasvaa jo nyt osin sen yli..., mikä näkyy ylhäältä laskettuna kymmenennessä kuvassa. Saunan jälkeen tullaan ulos vilvoittelemaan pergolan piiloon jäävästä vasemmasta ovesta. Vieraamme Itävallasta ei voinut tajuta saunasta tultua, että siitä vaan pokkana pihalle, jossa istuin- ja pöytäryhmät. Lopulta hän innostui niin, että kysyi saako lähteä pyyhe ympärillään kiertämään puutarhaan eli alaspäin. Me nauroimme, että 'ota pyyhe pois, kukaan ei näe!'
Oikeassa yläkulmassa näkyy pihlajan oksa. Sitäkin pihlajaa kiven köynnshortensia on lähtenyt itsestään kipuamaan ja toista toisella puolella kiveä. Huomasimme jopa hortensian kukkia pihlajan oksien välissä. Tämä on paahtavaa länsipuolta eli siksi talomme edessä on jo kauan ollut vaahtera. Markiisit jouduimme poistamaan, kun tuli yläterassille ruokakatos, mutta kahdet kirsikkapuiset sälekaihtimet on tilattu olohuoneeseen, sillä kevään rökitys ennen kuin vaahtera saa lehdet on mahdotonta ja meillä vain kevyet sivuverhot, joista yksi auki valkoisella seinällä ja sen takana vähän monta pikkulediä, mutta eivät ne nyt ole päällä, mutta kohta kyllä...,sillä tuovat armotonta kodikkuutta ja satumaisuutta huoneeseen.
Tarkkasilmäinen voi nähdä suuremmaksi klikkaamalla vähintäin kaksi teräspylvästä, jotka tukevat yläterassia. Niitä verhoavat tietenkin köynnöshortensiat, jotka osin roikkuvat kauniisti pergolan verhoina. Kalliossamme on syvänteitä, joista eläimet käyvät juomassa. Keväällä siellä päivästä toiseen uiskenteli sorsapari!
En voi luvata, että tähän loppuu tänä vuonna, sillä sen ratkaisee syksy ja millaisen ruskan saamme. Kiitos Lumimies♥
Heipat seuraavaan köynnöshortensiapäivään!