Kallionauhus - kaivattu kadotettumme palasi puutarhaamme

Nyt on tulossa niin iso määrä kuvia ja tarinaa kallionauhuksesta, että voin suositella juttua vain tähän syksyn oranssiin suurperennaan hurmaantuneille. Muutkin kyllä saavat tulla mukaan: Ties vaikka iskisi into tähän perennaan, joka kukkii upeana reippaasti yli kuukauden, meillä mongolialaismetsikön suojassa kauemminkin eli aurinko ja puolivarjo sekä muheva maa, jopa maltillinen kosteikko ovat tämän kasvin kasvattajat. Kyseessä siis koko aja Ligularia dentata 'Desdemona', jonka tunnistaa lehtien alapuolen sekä varsien viininpunaisesta väristä.

Käytännössä puhumme nyt koko ajan tästä rinteestä, joka etupihalta laskeutuu kohti kalliotamme ja joka siis on kuin alaterassin päämaisema eli se, mitä näemme kun olemme vaikka saunan jälkeen vilvoittelemassa terassilla, mutta tämä näkyy myös yläterassillemme eli ei mikään pieni juttu. Tämä kuva on laskujemme mukaan vuodelta 1999, sillä nauhukset ovat komeita, ne kasvavat tiheästi ja katsokaa tarkasti, kivellä ei vielä kasva köynnöshortensiaa, mutta kiven takana, kallion muhevassa kulmauksessa kukkivat kallionauhukset. No miten tämä kaikki sitten katosi? Vinkki: Huomatkaa rinteen alaosan saniaiset...

Kuva etupihan mongolianvaahterametsiköstä kattoi suositun sarjan lemmikeistä, joista pidän kovasti. En tainnut enää nähdä muuta kuin lemmikit ja vuosi taisi olla 2008. Monta puutarhahaastattelua oli ollut jo lehdissä ja seuraavana vuonna eli 2009 olivat sitten Ihana piha -ohjelman kuvaukset sekä mieheni pyöreät synttärit eli keskittyminenkin herpaantui. Ja kun katsoin tätä kuvaa, näin vain sen viidakkomaisuuden, jota olen aina puutarhaamme kaivannut. Ja miten sitä voi vastustaa saniaista, joka nousee alkusuvesta maasta niin suloisen kihraisena ja sinnikkäänä. Tässä siis mitkään hälytyskellot eivät soineet: Näin vain runsauden.

Edellisvuonna sitten tajusimme, että saniaiset ovat vallanneet koko rinteen ja aloimme tosi urakalla kaivaa niitä pois. Jäljelle jäi muutamia honteloita yksilöitä. Tämä kuva on jo viime vuodelta eli 2013, mutta huomatkaa, että kallion ylänurkassa eivät kallionauhukset enää kuki ja ajan näkee siitä, että kiveä syleilevä köynnöshortensia on jo matkalla alaspäin.

Tilanne on nyt tämä eli kuva on uusi: Vasemmassa reunassa näkyvä punainen on Vanille Fraisen lehdistöä, joka on jo ruskassa. Väljyyttä on paljon, mutta nyt nämä kaivatut ovat hoidossa, joka ei ole vaativaa ollenkaan. Laitan joskus kanankakkaa ja kastelen vain, jos sadetta ei kuulu kuukauteen kukkimisaikana eli tuskin koskaan tarvitsee tässä kohtaa kastella. Kotilovahtia on kyllä pidettävä, sillä nämä niille maistuisivat. Mongolianvaahterat takana ovat juuri oikeanlainen paahdesuoja nauhusrinteeseen, jossa toukokuussa taas täysvalossa kukkivat esikot ja scillat, sitten lemmikit ja akileijat ja sen jälkeen nauhukset. Mongolianvaahterat tulevat lehteen niin myöhään, että rinteessä kevään sipulikukat viihtyvät hyvin. Saatan istuttaa tähän vielä muscareitakin.

Melkein sama kuvakulma, mutta ilta-aika, jolloin mongolianvaahteroiden upeat rungot tuovat mieleen pienen peikkometsän.

Nauhusrinne jää siis keskipihalta ylös noustessa oikealle ja takana näkyvät suuret syyshortensiat

Tässä seisoin kuvaa ottaessa rinteen yläpuolella, jolloin terassin oikeanpuoleista reunaa kiertävä köynnöshortensia näkyy takana ja sen takana siis alaterassi, josta kiitos köynnöshortensioiden on muodostumassa pergola.

Nyt jollekin voi tulla mieleen, että mitä tapahtuu kakkoskuvan kallion kulmauksessa? No, sinne on nyt istutettu kolme kallionauhusta, mutta enempää ei voitu, sillä sinne haluan ensin muutaman atsalean ja sen jälkeen näen, miten sijoitan nämä uhkeat suurperennat. Varmaa on, että palaamme siihen lähtöruutuun, jonka suunnittelimme muutama vuosi kotiimme muuton jälkeen. Nyt minulla eivät kuki kuin useat hortensiat, osa kuunliljoista ja kallionauhukset: kallionauhukset ovat siis meidän suuressa puutarhassamme kuin piste iin päälle ja ne luovat runsauden tunnelmaa ja tarjoavat voimaväriään elo-syyskuulla. Siis vielä nytkin, kun olemme jo jo yli syyskuun puolen välin.

Kukapa näitä voisi vastustaa: En minä ainakaan.  Tervetuloa takaisin kaivatut!

Koska tämä on puutarhajuttu, kerron, että koska puutarhavierailu Kirstin puutarhaan meistä riippumattomista syistä estyi tänä suvena, kuvasin ohikulkiessa muutamia uusia kuvia Kirstin etupihalta ja sitten Kirsti lähetti vielä kuvan valkoisista liljoistaan. Käykää kurkistamassa.

Sipulikukka-aika on alkanut, joten ottakaa ihmeessä esille kirjat Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia, Kukkia sipuleista ja Tulppaanitarhan lumo.

Minä tässä melkein jo kuumeessa odottelen valkoisia varjoliljojani, jotka vihdoinkin saan ensi viikolla. Toimitus viivästyi viikolla, joten olen aika tulessa...

Love
Leena Lumi

Elokuun 2015 kuva on miltei identtinen vuoden 2014 ensimmäisen kuvan kanssa.

Tästä kuvasta sen sijaan huomaa jo parannusta vuoden 2013 kuvaan, joka on sarjan neljäs, eli yhtään saniaista ei ole nyt päästetty haittaamaan nauhusten kasvua. Tuleva 'uhka' voinee olla vain japaninmarjakuusi, joka istutettiin serbiankuusen tilalle eli jos se vuonna koivu ja tähti varjostaa liikaa. Mutta parasta nauttia nyt vain näistä ja imeä voimaväriä huomisesta huolehtimatta.

Leena Lumin puutarhassa

Puutarhavierailuja Leena Lumissa

Puutarhakirjat Leena Lumissa

2017 syyskuu ja kallionauhukset alkavat avautua.

Takana tutut mongolianvaahterat, mutta kartiovalkokuusi on tullut toisen kaveriksi ja etupihan pilvikirsikka on kaadettu - syystä. Se vahingoittui kun eräs törppö luuli, että meidän pihalle voi ajaa auton! Oli kasvuaika ja puusta repesi iso oksa ja siitä se ei toipunut...

Takana näkyy toinen yli 30 vuotta vanhoista syyshortensioista. On vasta syyskuun alku, joten kukat ovat maltillisia. Uusin kartiovalkokuusi oikeassa reunassa.

Nautitaan näistä väreistä ja odotellaan mitä kallionauhusrinne tänä vuonna tarjoaa.

Kallionauhusten syysjäähyväiset ovat menossa.

Suuri osa on jo hyvästelemässä, mutta osa on vasta auennut eli ne valo-olosuhteet...

Desdemonan voimaväristä vielä hetken nauttien.

Lokakuun ensimmäisenä päivänä.

Nyt jo viimeisetkin ovat auki.

Ensi syksyyn!

Syyskuu 2019. Kuivuus on vaivannut ajottain, mutta joskus on satanutkin. Näitä olisi pitänyt kyllä kastella, mutta meillä oli uusia hedelmäpuita ja äidiltä saatua pensaistoa, jotka joivat vettä hulluina. Sain mm. monta Amber Jubileeta ja se vasta tykkääkin vedestä eli älä vain istuta kuivaan ja paahteiseen paikkaan!

Vanhat syyshortensiat kukkivat jo valkoisina...

Nuorin kartiovalkokuusistamme selvisi talvesta monia lehtipuita paremmin. Kaksi kertaa raskaat lumisateet veivät juuri tästä etupihalta ikivanhoista mongolianvaahteroista valtavia oksia katkoen samalla mm. yhden helmiorapihlajan latvan, mutta onneksi magnolia säästyi.

Suosikkikuvani on tämä vuoden 2017 otettu, joten olkoon tämä täällä nyt kahteen kertaan! Kovasti kuvasimme tänä vuonna, mutta ei onnistuttu kertaakaan näin. Tämä keltaoranssi on niin tätä aikaa ja toimii kohottavasti♥