Lapsen oma talvikirja

Palaamme Sinisaloon, jossa hyvästelimme Virve-metsänhaltijattaren ja Miihkali-haltijan tarinassa Lapsen oma petokirja. Nyt on helmikuun aamu, vuoden kylmin aika, kun saamme lastenkirjailija, biologi Suvi Vehmasen kertomuksessa Lapsen oma talvikirja (Minerva 2012) kohdata Virven ja Miihkalin päivänä, jolloin heille syntyy tyttövauva. Vauva on tietysti maailman suloisin, hiukset läikehtivät lumikvartsia ja kuparia, iho on maidonvalkoinen. Tyttö kuin lunta saa nimensä iloisesti kilisevistä linnuista, pulmusista:

Puhdas on pulmonen lumella,

puhtahampi puolellasi.

Valkea merellä vaahto,

valkeampi vallassasi.

Sorea merellä sorsa,

soreampi suojassasi.

Kalevala

-         

 l    Näin alkaa Lapsen oma talvikirja, jota kuljettavat Suvi Vehmasen teksti sekä Laila Nevakiven mukavasti vanhahtavat kuvat. Pulmun mukana saamme värjätä lankoja, mutta ennen kaikkea tutustua siihen, miten kasvit ja metsän eläimet sopeutuvat talveen. Pulmu kirjoittaa muistivihkoonsa, että:

Eläimet keräävät talvivarastoja. Närhi käy noukkimassa pähkinöitä pihalta ja piilottaa ne metsän koloihin. Oravakin ahkeroi. Laskin, että se teki tänään kaksikymmentä käpykätköä! Yksi kerrallaan se kävi kaivamassa ne piiloon metsän sammalikkoon.

Meillä kotona äiti ja isä tilkitsivät tuvan seinät seinäsammalella. Lempi-lampaan villasta saamme lämpimiä vanttuita ja töppösiä. Kellarissa on paljon ruokaa talveksi. Tänään keräsin kopallisen puolukoita, ja sain itse survoa ne soseeksi.

Mukavasti lukija saa Pulmun mukana tutustua siilin talvipesän etsintään, oppii erilaisia kasveja, outoja karvaturilaita, joista yhden nimi on isosiilikkään toukka, nähdään mäyräklaanin vetäytyvän talviunille ja monen, monen muun metsäneläimen. Pulmun vihko kertoo: Milloin talvi alkaa?, Tuulikin talviset taikasienet ja Lumipeiton alla lämpimässä. Karhuemo Susu saa poikaset talvipesään ja harsokorento näyttää miten se selviää lepakoista. Noitasuunnistuksen Suomen-mestari vuodelta 1555, Tuulikki-noita törmää koivuntuulipesään ja eräänä päivänä ilma on täynnä pienten tiukukellojen helinää, kun tilhet pyrähtävät pihapihlajiin. Jouluna ikkunasta kurkkivat meille tutut Ylli-peikko ja Hermanni talven matkan jatkuessa.

Kirja on yllättävän paljon tietoa sisältävä, sillä taas tässäkin tuli asioita, joista en ollut kuullutkaan, vaikka olen aina ollut luontoharrastaja. Mikä on keltahytykkä, sorkkasieni, sormipaisukarve tai kiehinen? Ja minä päivänä alkaa talvi? Millä elää metsäpäästäinen talven yli? Montako kuoretta syö mademorsio Lotta aamupalaksi? Ja kuka on kuullut Räpylä-Niirasesta? Pulmu hiihtää ja vaeltaa metsässä, kuulee kuiskivan kuusen kertovan talven salaisuuden, istuu nuotiolla Ylli-peikon kanssa Lumovirran mustan veden heijastaessa revontulia yömusiikkina helmipöllön puputus, päivän ilona tilhien tiukuset...

Pienen luonnontutkijan innoitusta lisää takuulla kirjan lopun tarjoama talven viikkokalenteri, jossa yhdistyvät vanhojen suomalaisten riimukalentereiden piirteet suullisena säilyneeseen kansanperinteeseen. Kalenterissa jokaisella talviviikolla on luontoon liittyvä teema ja siitä kertova tunnuskuva. Lapsi voi merkitä tyhjille riveille omia havaintojaan talven tulemisesta ja sen tapahtumista. On oravaviikkoa, lehdenlähtöviikkoa, kirsiviikkoa, tähtiviikkoa, kuraviikkoa…

Kirja täynnä talven taikaa, satua, tietoa ja lumen valoa!


*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Maria

Riitta Tiitu: Wanilla Brocante Chic

Lähde kanssani poimimaan esteettisiä makupaloja Riitta Tiitun kirjasta Wanilla Brocante Chic. Matka on 399 kuvan elämys, jonka tarkoitus on saattaa mieli siihen rauhan auvoon, jonka kauneus kaikellaan, vain vähin sanoin höystettynä, kykenee tarjoamaan. Löydät vaaleita värejä, mutta ziljoonassa eri sävyssä, sillä eihän ole vain yhtä valkoista, yhtä harmaata, yhtä vanhaa vihreää…

Antique Touch herättelee aistejamme pelkistetyllä kokonaisuudellaan.  Kotia asuu nelihenkinen perhe, wanha on täällä arvossaan ja pihapiiristä löytyy antiikkipuoti Mirantik.

Nostalgia Passionissa asuvat käsistään taitava Minna miehensä ja kolmen lapsensa kanssa.  Puutarhassa on wanhan roosan lumoa, puinen vesikelkkakin saa kantaa asetelmaa ja verandalla nautimme hetken pysähdyksestä.

Sisällä vanhat kirjat ovat saaneet arvoisensa paikan, kaikkialla näkyy emännän innostus painaa itse tekstiilinsä ja muutenkin tehdä käsillä. Minnan kädentaidon luomuksia löytyy hänen Penni ja Lilli puodistaan.

Ah, huomatkaa, kaikkialta löytyy ripaus rosaa…

Saavumme kotinurkilleni eli lähelle Luviaa. Olemme Wanhan Rauman sydämessä, jossa komea hirsitalo vuodelta 1864 ottaa meidät kutsuvana vastaan. Vanha kaunotar on kokenut vähän ’liftausta’, kuten ajan henki on, mutta kaikkialta huokuu talon rouvan, Jaanan, intohimo Viva la Vintage.

Keittiö on talon isännän valtakuntaa, jossa kelpaa loihtia kulinaarisia yllätyksiä komean saarekepöydän ympärillä. Toimivaa, kuten huomaatte! Terveisiä Wanhaan Raumaan, jota rakastan!

Läns’rannikolta kohti Itä-Suomea ja tutustumme kauniisti remontoituun kouluun, jota asuttaa Sisustus Country Puodin liikkeen yrittäjäpari neljän lapsensa kanssa. Huoneet ovat ihastuttavan korkeat , neliöitä on huimat 400 ja ilmankos kohteemme onkin Old School Atmosphere.

Kaunis kaappi, jota seinän tapetti palvoo. Rakkaat, kauniit, wanhat astiat ovat saaneet arvoisensa tilan.

Tavallista korkeampi huonekorkeus tuo huoneisiin ilmaa ja kuin huutaa näitä hurmaavia wanhanajan vaatekomeroita. Huomatkaa jälleen lumoava tapetti!

 Romantiikalle on aina tilausta! Kukapa ei haluaisi tällaisen interiöörin kotiinsa…

Mitä jäi kokematta olivat Spring Feeling, Country Treasure Kitchen, Bohemian Chic, Modern Country, Plu Tree, Taru’s Pergola, White Living, Rustic Charm House, Lace Inspirations, A Summer House, Summer Meadows sekä Wanilla Home ja Wanilla Rose, joista kaksi viime mainittua ovat kirjan tekijän, Riitta Tiitun, koti sekä putiikki.

Riitan kirjan houkutus, niin tässä kuin edellisessä, joka on Wanilla Country Chic, on harmonia.  Kodit joita Tiitun kirjoissa tapaamme ovat kierrätyksen ja maalaisromantiikan ylistystä, mutta mitään ei ole liikaa. Jää tilaa unelmille! Kummankin kirjan painoarvoa kohottavaa on, että tekstitys on myös englanniksi ja kotiesittelyjen nimet ovat kuin runoista.

Riitalla on Nurmijärvellä sisustuspuoti Wanilla Rose ja blogi löytyy täältä

Minun piti lopettaa nämä kuvaihanuudet erääseen keväiseen puutarhahulluutta enteilevään kuvaan, mutta koska näitä kaappeja on tässä jo tullut, yllätänkin Riitan julkaisemalla häneltä kuvan, josta olen pitänyt ikuisesti eniten ja onhan tämäkin puutarhaa:

….ja harmoniaan:

Uutta ja wanhaa sulassa sovussa, wanhat esineet ja huonekalut tulevat Ruotsista ja Ranskasta.

Old and new together in harmony, old items and furniture comes from Sweden and France.

Ripaus ranskalaisuutta on elämän Chic♥

*****

Sisustuskirjat Leena Lumissa

Zarzuela eli katalonialainen kala-äyriäispata

Löysin Anna-lehdestä no 44 Taina Salovaaran jutusta Kuplivassa seurassa täydellisen herkullisen uuden merellisen reseptin. Hiukan tuskaa tuotti, kun tuoreita simpukoita ei löytynyt harjukaupungista, mutta mitäpä ei meri-ihminen tekisi herkkujensa eteen: Simpukat noudettiin Tampereen Stockalta!

Tästä annoksesta söimme hyvin kaksi kertaa eli määrä riittää hyvin vaikka kulinaariseen iltaan ystäväpariskunnan kanssa. Lisukkeena oli vain tuore patonki, hyvä valkoviini sekä jäävesi. Tässä ohje herkkujen herkkuun:

2-3 kuhafilettä
1 pss tuoreita simpukoita
3 dl valkoviiniä + 2 dl vettä
1 kalaliemikuutio
1 iso sipuli viipaloituna
3 isoa valkosipulinkynttä
(1 punainen chili hienonnettuna)*)
1 dl oliiviöljyä
1 tlk tomaatimurskaa
3 rkl silputtua persiljaa
1/2 sitruunan mehu
50 g kuorittuja manteleita jauhettuna
12 raakaa jättikatkarapua
sahramia maun mukaan
suolaa, mustapippuria

Poista kuhafileistä ruodot. Mausta kevyesti suolalla ja anna maustua huoneenlämmössä. Kuumenna viini ja kalaliemi kattilassa. Pese simpukat ja lisää ne kalaliemeen. Peitä kattila kannella ja keitä pari minuuttia välillä kattilaa ravistellen. Ota simpukat liemestä, säästä keitinliemi.

Kuumenna oliiviöljy laakeassa paistokasarissa. Lisää sipuli ja hienonnetut valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit (ja chili), lisää tomaattimurska, persiljasilppu, sitruunamehu ja simpukoiden keitinliemi. Keitä kokoon parikymmentä minuuttia. Mausta suolalla, pippurilla ja sahramilla.

Lisää paloitellut kalat ja jättikatkaravut. Anna kiehua hiljalleen 5-10 minuuttia. Lisää simpukat ja kuumenna. Silppua ruoan päälle lehtipersiljaa. Tarjoa zarzuela hyvän leivän kanssa.

*) Chili jää meillä tästä upeasta ruoasta pois, koska...: Pilkoin chiliä, kosketin ajatuksissa huuliani ja sitten alkoi mieletön kirvely ja huuleni turposivat ihan ilman botoxia törölleen. Olin kuin Angelina Jolie jostain kohtaa, R. kehtasi nauraa samalla kun siveli kipeään kohtaan maitoa, joka on kuulemma just oikea apu jos näin käy. Onneksi kipu lakkasi ja saimme keskittyä romanttiseen herkutteleluumme. (Onneksi ei käynyt kuin eräälle tutulleni, jonka chiliateria vei vuorokaudeksi sairaalaan, sillä häneltä paloi...)

Paljastan nyt vielä, että Annan kuvassa tämä ruoka tarjoiltiin niin upeasta kulhosta, että nyt meidän astiasto meni uusiksi. Miksi kaikki astiani ovat moderneja, vaikka olen sielultani country&cosy...Uuden astiastomme ensimmäinen lautanen on kuvassa. Mutta se kulho siinä kuvassa...ah!

Jos olet eläinsuojelija, ostat simpukat kaupan pakastekaapista. Eettisenä herkkusuuna, valitsen mieluummin nopeasti ja tuskattomasti kaasutetut simpukat ja ravut, en kuumaan veteen eläviltä heitetyt, sillä tuskallinen kuolema oli yllättävän pitkä. Ei haittaa maussa, Kukaan ei ole erottanut!

Tämä on niin herkullista, että olemme ihan myytyjä niin R. kuin minä!

Guten Appetit♥

Leena Lumi

Ruokareseptit Leena Lumissa

Juhli kanssani tätä lumista yötä...

Juhli kanssani tätä lumista yötä
kuin viimeistä vuosipäiväämme.
Katso, tänään on palannut ensimmäinen -
se timanttitalvemme.

Tsaarin talleilta nousee sumua,
Moika upposi pimeään.
Joku himmensi kuunvalon tahallaan -
mihin mahdamme mennäkään...

Kahden keisarihaudan väliin
on eksynyt puisto takkuinen,
ja vankilahoureesta nousseet lyhdyt
antavat hautajaisvalaistuksen.

Mars-kentän uhkaavat jäävuoret
ja Joutsenkanavan kristalli...
Kun sydämessä on pelko ja riemu,
mihin voisin verrata osaani?

Sinun äänesi lepattaa olallani
kuin ihmeiden lintu. Ja äkkiä
säde sytyttää eloon lumen tomun,
se hohtaa hopeista lämpöä.

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova Fontankan talossa (Into 2012)
suomennos Marja-Leena Mikkola
kuva Anne Hämäläinen

Lidia Tšukovskaja: Vajoaminen

Kirja…Se seisoo sitten hyllyssä muitten vieressä, joku ottaa sen käteensä, selailee, laittaa takaisin. Pyyhkii pölyt – pölyt tästä tämänpäiväisestä hiljaisuudesta täällä, jonka läpi korviini palaa Aljošan ääni ja pikku Katjan itku.

Kirja on yhtä kuin minä, minun sydämeni kouristuminen, minun muistini, jota kukaan ei näe, kuten kukaan ei näe esimerkiksi migreeniä, silmieni kipupistettä. Mutta siitä tulee paperia, nidos, kirjauutuus ja - jos suoritan vajoamisen pelottomasti – jonkun uusi sielu. Siihen sieluun tunkeutuvat sitä rakentaen Aljošan ääni ja Katjan itku.

Lidia Tšukovskajan teos Vajoaminen (Into 2012, suomennos Kirsti Era) kertoo jo kannessaan sisältävänsä kaksi järisyttävää kertomusta ja kirja antaa, mitä lupaa: Kertomukset Vajoaminen ja Sofia Petrovna valottavat upeasti yksittäisten kansalaisten elämää Neuvostoliiton todellisuudessa, Stalinin julmista mielen harhoista syntyneessä.

Ensimmäinen kertomus ajoittuu vuoteen 1949 ja on kuin kirkas pakkaslumi, verijäljet paljastava. Tarinan henkilöt ovat kirjailijoita, jotka ovat virkistäytymässä sanatoriossa, keräämässä voimia. Yksi heistä on Nina Sergejevna, jolta omakohtaisen kokemuksen kautta ovat kadonneet kaikki harhat Isä Aurinkoisen hallintoon. Eristäytynyt paikka, uusi tuttavuus Bilibin ja päivittäiset kävelyt raikkaassa ulkoilmassa edesauttavat kuitenkin käsikirjoituksen syntymistä ja tekisi mieli vain unohtaa, nauttia…

Koivikossa ei enää kimalla kristalli, vaan se on kotoisen pehmeä, paksuoksainen ja pörröinen. Se on kauttaaltaan kuohkeaksi vatkatun hangen peitossa.

Stalinin luoma urkintajärjestelmä ei jätä kuitenkaan ketään edes lumisten puiden ja keväthankien suojaan, vaan sen lonkerot ojentuvat kaikkialle. Paras ystäväsi voi olla ilmiantaja. Älä luota kehenkään. Varo sanojasi ja älä vain arvostele neuvostojärjestelmää. Nina on täydellisen tietoinen kaikesta. Hän on eri kuin Vajoamisen toisen tarinan Sofia Petrovnan Sofia, josta on tehty ’onnettomuuden’ jälkeenkin naiivin uskonsa järjestelmän oikeutukseen, syyttömien syyttämisiin ja tuomioihin säilyttänyt niin karrikoiden, että lukija tajuaa kyseessä olevan tehokkaan tyylikeinon, ei tyhmyyden tai sokean luottavaisuuden. Tosin tilaa jää silti epäilykselle, että tehokas tehokas Puolue ja etenkin nuorisojärjestö Komsomol voisivatkin aivopestä jäsenensä uskollisiksi työnsankareiksi, iskurityöläisiksi, Stalinin palvojiksi…

Ammattiosaston työntekijöiden lasten kuusijuhlaan 1937 Sofia Petrovna askartelee punaisen viisisakaraisen tähden, jonka keskelle kiinnittää kuvan Lenin-lapsen kiharaisesta päästä ja konvehtipusseihin hän tunkee lappusia, joissa lukee: ”Kiitämme toveri Stalinia onnellisesta lapsuudesta.”

Molemmat tarinat vakuuttavat kaikellaan. Naisten erilaisista ja kuitenkin niin samoista tarinoista tihkuvat lävitse neuvostojärjestelmän erioikeudet, kateus, ihmisoikeuksien polkeminen, antisemitismi, öiset noutamiset, koputukset silloin kun ihminen on puolustuskyvyttömin eli yöllä, taiteilijoiden ja koulutettujen ihmisten erityisvainot, pelon hiki, vaikeneminen, toivottomuus.

Vajoamisen Jälkisanoissa suomentaja Kirsti Era tekee tiivistetyn ja hyvin kiinnostavan leikkauksen kirjailija Lidia Tšukovskajan (1907-1996) elämään. Tšukovskaja vietti lapsuutensa Kuokkalassa, jossa tutustui muun muassa Maksim Gorkiin, Mark Chagaliin, Vladimir Majakovskiin ja Osip Mandelštamiin. Jos runoilija Mandelštam kiinnostaa, lue hänen vaimonsa Nadežda Mandelštamin kirja Ihmisen toivo, joka Aleksandr Solženitsynin teosten ohella loistavasti valaisee, mikä oli neuvostojärjestelmän syvä mätä, mikä kansan kärsimys.

Luin vähän aikaa sitten huikean kirjan Anna Ahmatova Fontankan talossa ja siinä Lidija Tšukovskaja mainitaan monasti. Hän tuli tapaamaan Ahmatovaa marraskuussa 1938 ja heistä tuli menetystensä kautta toistensa uskollisimmat ystävät. Koska Ahmatova ei voinut julkaista, ei des kirjoittaa mitään muistiin, hyvämuistinen Tšukovskaja  ja muutama muu ystävä opiskelivat Annan runot ulkoa. Näin vaiennettu Ahmatova sai äänen. Tšukovskaja itse kuului myös kiellettyihin eli hänen nimensä kiellettiin yli kymmenen vuoden ajan. Vuodesta 1958 Tšukovskaja ryhtyi julkiseksi toisinajattelijaksi ja ajoi runoilija Josep Brodskyn vapauttamista.

Tšukovskajaa saamme kiittää Ahmatovan Requemin säilymisestä jälkipolville. Hän, itsekin vaiennettu, oli ääni vainnetulle. Myös aito, vilpitön ystävyys oli kortilla urkintajärjestelmän ja vankileirien saaristojen luvatussa maassa, mutta Anna ja Lidia löysivät polun toisiinsa pimeässäkin.

Vuosina 1949-1957 Tšukovskaja kirjoitti pienoisromaanin Vajoaminen (Spusk Pod vodu), joka on toinen nyt lukemani kirjan kertomuksista: Kuulas, varuillaan oleva, mutta ah, niin venäläinen, niin luminen!

Tänään tuiskuttaa ja tuiskuttaa yhä, ja tuisku on liikuttavan huolehtivaista. Se risteilee ja risteilee, peittelee jälkiä. Aivan kuin se puhuisi talopahasille, kuusille ja meille: nukkukaa hyvät ystävät, kaikki sujuu hyvin, menee ohi, ”kaikki on pelkkää roskaa”…

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Susa  Essielina/Sabinan knalli  ja Katja/Lumiomena

Paul Auster: Talvipäiväkirja

Helmikuun 23. päivä, vaimosi kohtaamisen kolmekymmenvuotispäivä, ensimmäisen yhdessä viettämänne yön kolmekymmenvuotispäivä.

…ja koska pirskeiden pitäminen ei edes juolahtanut mieleenne (miksi aviopari haluaisi juhlia pitkäaikaisuuttaan toisten ihmisten nähden?) sinä ja vaimosi nautitte päivällisen hotellin ravintolassa kahdestaan. Sen jälkeen te ajatte hissillä yhdeksänteen kerrokseen ja teette selvää samppanjapullosta ja unohdatte avata radion, unohdatte avata television…

…ja koska te kaksi olette aina jutelleet, se on teille jotenkin ominaista, ja kaikki nämä vuodet te olette eläneet pitkässä ja tauottomassa keskustelussa, joka alkoi kohtaamispäivänänne.

Lukiessani Paul Austerin teosta Talvipäiväkirja (Winter Journal, Tammi 2012, suomennos Erkki Jukarainen), jouduin tilaan, jossa vahva samaistuminen sekoitti omaa ja toisten todellisuutta. Teoksen liepeissä keskeiseksi hahmoksi mainitaan Austerin äiti sekä hänen vanhempiensa hankala avioliitto. Sitäkin kyllä oli, mutta minun mielestäni kaikki muu oli nyt kiinnostavampaa. Minä keskityn nyt siihen muuhun.

Paul Auster ei ole koskaan ollut minulle yhtä ehdoitta palvottava kuin vaikka vaimonsa Siri Hustvedt tai Ian McEwan tai John Irving. Hän leikkii kanssani kissaa ja hiirtä. Toisinaan hän on niin vauhdikas, että en pysy mukana, vaan alan kaivata vauhdin tyylitaituria eli Saul Bellowia. Ja sitten Auster menee ja kirjoittaa Näkymättömän, joka on kirjana ihan nero. Ja mitä hän tekee nyt, kun minulle luvataan hänen kirjoittavan äidistään: Hän tarjoaa rotukysymystä, pitkän rakkauden kauneutta ja kieltä, jossa suorasukainen rivous liimaantuu haikean suloisiin lauseisiin kuin ilman saasteet lumihiutaleisiin. Hän kirjoittaa eufenismeista, mutta ei yhtään sääli lukijaansa, vaan lapsilta pyyhitään perseitä, vittuihin tungetaan sormia, piereskellään, kaivetaan korvavaikkuja ja nypitään sierainkarvoja. Toisaalta on sitten suorasukaisen puheen vastapainona paljon, paljon muuta. Vaikkapa rotukysymys, jossa syvästi jaan Austerin näkemyksen. Paul on asunut ja työskennellyt myös Ranskassa. Hänen ranskan taitonsa on erittäin hyvä ja niinpä hän joutui kerran erikoiseen keskusteluun sokean pianonvirittäjän kanssa kadusta, jolla silloin asui ja kävi ilmi, että:

”Hassu juttu”, hän jatkoi, ”mutta sattumoisin minä asuin täällä sodan aikana. Hyvä paikka löytää asuntoja silloin kerran.” Kysyit häneltä miksi, ja hän vastasi: ”Siksi että aiemmin tässä kaupunginosassa asui paljon heprealaisia, mutta sitten alkoi sota ja he lähtivät pois.” Et ensin ymmärtänyt mitä hän yritti sanoa - tai et halunnut uskoa sitä. Sana heprealainen olisi saattanut hieman sekoittaa mieltäsi, mutta puhuit tuossa vaiheessa ranskaa kyllin hyvin ymmärtääksesi, ettei sana ollut mitenkään harvinainen synonyymi sanalle juif (juutalainen), ei ainakaan sodan kokeneen sukupolven parissa, vaikka oman kokemuksesi mukaan siihen sisältyi aina halventava vivahde, ei niinkään ääneen julistettu antisemitismi kuin keino loitontaa juutalaiset ranskalaisista, tehdä tuosta omituisesta autiomaakansasta, sen hassuista tavoista ja alkukantaisen kostonhimoisesta Jumalasta jotain vierasta ja eksoottista.

”Ai”, sanoit, ”mihin he menivät sen jälkeen kun lähtivät pois?” Pianonvirittäjä vaikeni hetkeksi kuin vastausta etsien, ja kun sitä ei löytynyt, hän virnisti anteeksipyytävästi. ”Ei aavistustakaan”, hän sanoi, ”mutta useimmat eivät tulleet takaisin.”

Auster aloittaa kirjaansa ollessaan kuusikymmentäkolmevuotias ja täyttää teoksen kirjoittamisen aikana kuusikymmentäneljä. Voisi ajatella kyseessä olevan vanhenevan miehen kaihoisa muistelo aikoihin, jolloin kaikki kauniit ja älykkäät tytöt vain odottivat hänen kohtaamistaan ja rohkeita leikkejä. No sitäkin, mutta mikään Austerissa ei ole antanut periksi, vaikka kroppa yrittää välillä muistuttaa olemassaolostaan ikävillä tavoilla, jotka hän tuo sumeilematta lukijan tietoon. Elämän menossa Paul on säilyttänyt aatteensa: hippinuotio palaa kirkkaana.  Hän on aina sysittyjen puolesta vahvempia vastaan ja kieltää kaiken rasismin. Koska kaikki neljä isovanhempaa ovat itäeurooppalaisia juutalaisia, hän on aikaa sitten päättänyt eliminoida koko rotukysymyksen olemalla kooste kaikista itäisen pallonpuoliskon roduista, osittain afrikkalainen, osittain kiinalainen, osittain intialainen, osittain sitä ja tätä. Näin tehden kirjailija on päättänyt

olla jokainen eli sulkea sisäänsä kaikki muut jotta voisi olla täydellisimmin oma itsensä.

Yhtä vähän kuin voin lukea Siri Hustvedtin teoksia kokematta hänen puolisonsa Paulin läsnäoloa, yhtä vähän voin nyt ohittaa Siriä, sillä Paul tuo häntä esiin kautta kirjan tavalla, joka pakottaa minut yhtä henkilökohtaiseen paljasteluun kuin lukiessani Sirin Vapisevaa naista. Pariskunta lukee toisilleen. Minä luin tämän kirjan huiput miehelleni, joka on nyt samanikäinen kuin Paul oli aloittaessaan Talvipäiväkirjan. Siri ja Paul tapasivat toisensa kevättalvella kolmekymmentä vuotta sitten kuten mekin. Heillä se oli menoa ensikatseesta. Samoin meillä. Odotimme Sirin kanssa tyttäriämme samana vuonna. Juhlimme hääpäiviämme ja tapaamisen merkkipäiviämme kahdestaan. (Miksi aviopari haluaisi juhlia pitkäaikaisuuttaan toisten ihmisten nähden?)  Minulla/meillä on samat arvotukset hyvälle suhteelle kuin Hustvedteillä eli hyvä, elinikäinen keskustelu ja intohimo. Minä lisään mukaan vielä hyvän hiljaisuuden, sillä sitä kannattaa testata: Harvan kanssa kahdenkeskinen hiljaisuus tuntuu hyvältä. Kaiken lisäksi tulee vielä yksi yhteinen tekijä, jota en halua kertoa sekä mukava asia, jonka tuon sitaatilla tämän jutun loppuun. Sitä ennen haluan todeta Talvipäiväkirjan olevan osin hauska, kuten takakannen tekstissä luvataan, mutta kertoo myös Paulin vaikeasta suhteesta äitiinsä, on välillä hieman surumielinen, mutta ennen kuin huomaatkaan olet mukana oudossa tilanteessa Pariisin rautatieasemalla ja alat nauraa. Tapaat liudan Paulin tyttöystäviä ja hänen ensimmäisen vaimonsa ja saat kirjallisia viittauksia aina Keatsista Joyceen. Siis tarina kuin antava viini, jossa tosin hieman levottomuutta ja ailahteleva jälkimaku: Avioliitto, jossa ei ikinä ole tylsää!

Ja sitten he, Siri ja Paul, liian useiden muuttojen jälkeen, löytävät itselleen ja lapsilleen talon, josta tulee heille vihdoinkin koti:

…ja vähä vähältä kahdeksantoista siellä asumasi vuoden aikana, mikä on paljon pitempi kuin missään muualla asumasi aika…

…olet tasaiseen tahtiin remontoinut ja ehostanut jokaisen neliösentin jokaisen kerroksen jokaisesta huoneesta…

…ja kahdeksantoista vuoden jälkeen olet jättänyt kauas taakse vaiheen, jossa ajattelit taloja toisissa kaupunginosissa, toisissa suurkaupungeissa, toisissa maissa. Täällä sinä elät, ja täällä sinä haluat jatkaa elämääsi kunnes et jaksa enää kävellä rappusia ylös ja alas. Tai ei, enemmänkin: kunnes et jaksa enää kontata rappusia ylös ja alas, kunnes sinut kannetaan ulos ja kannetaan hautaan.

Ja Siri:

Kuiskin niin kuin linnut sinulle lukemassani tarinassa, toistoja huoneessa, johon minut veit.

Aion ottaa kuun, lainaan ja varkain ja jotta suuri muuttuisi pieneksi. Pikkuruisin kuu, ohut ja heikko talvisen pilven takana on valitsemani näkymä.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin  Valkoinen kirahvi  Kirjasähkökäyrä  Katja/Lumiomena   Tuulia  Sanna  Kaisa Reetta

Mutta marraskuu...

Hei!

Marraskuussa maa on martona maannut. On pimeää. Sataa. Marraskuun sade ei ole sama kuin suvisade tai syyskuun sade. Se on masentavaa märkää, joka valuu kuin kuolema pimeydestä. Ahdistaa sinut sisälle. Ajaa happivajaukseen. Houkuttaa peiton alle unohtamaan todellisuuden. Aamulla avaat aviisin. Sotatila maassa, jossa asuu ystäväsi. Ihmisen hulluus on äärettömyys. Vain ihminen on paha. Eläin ei koskaan. Näet ystäväsi kuulemassa hälytyksen, sieppaavan koiransa ja juoksevan...

Marraskuu vie voimat. Syöt vitamiineja. Nukut ylipaljon. Et saa mitään aikaiseksi. Aamulla sängyn vieressä kaksi Geisha-patukan käärettä. Tummaa Geishaa. Muka anteeksiantoa tummuudesta. Hyväksyntää. 

Marraskuu ajaa sinut sunnuntaina kauppoihin. Haluat piristää itseäsi. Tilaat valkoisen nukkamaton. Erityiskoko vaatii tilaamisen. Hypistelet joulukoristeita ja mietit miltä punaiset näyttävät, kun tammikuun kalpea aurinko suutelee niitä. Valitset hopean. Katsot ledhyllyjä hymähtäen. Kotona ledittää jo riittävästi. Lohduttavasti. Kodista on tullut talvipesä. Henkinen pommisuoja.

Kävelet kukkaosastolle aikeissa ostaa ei mitään. Joulukukat hankitaan muualta. Isot valkoiset amaryllikset. Komeat valkoiset jouluruusut. Silloin tuikahtaa toivon tähti. Pienen pieni vaaleanpunainen joulutähti. Nostat kukan kädellesi. Tuntuu hyvältä. Asioilla on tapana järjestyä. Kohta on ihan hyvin.

Kotona istutat joulutähden valkoiseen ruukkuun. Kaivat esille anopin lahjoittamat Festivot ja sytytät vispipuuron väriset kynttilät. Nappaat porokulhosta manteleita. Ne auttavat muistamaan, vaikka joskus unohdus olisi parasta.

Marraskuusta huolimatta päätät selviytyä. Tartut pieneen. Iloitset pienestä. Sytytät joka päivä hämärän hyssyn hetkellä niin monta kynttilää, että niiden valon on pakko säteillä pimeyteen. Tuoda järkeä hulluuteen.

Vispipuuron väriset pörröpehmosukat lohduttavat. Olga leikkii leijonaa ja kehrää. Juot ison mukillisen teetä. Piristyt ja rauhoitut. Teessä on taikaa. Päätät olla surematta sitä, mille et mitään voi. Alat kirjoittaa päivän viimeistä viestiä sinne kauas. Muistat miten joitte yöllä viiniä terassilla. Suviyössä. Alat kirjoittaa vaikka lumen tuoksuiset päivät eivät ole saapuneet...Soitat jotain, mitä hän on soittanut sinulle. Iloista. Aina iloista.

Valoa pimeään! Make Love, Not War!

Love
Leena Lumi

Love Is You

Että sataisi pian lumen ja yöt kirkastuisivat ja veri...

Että sataisi pian lumen ja yöt kirkastuisivat ja veri 
asettuisi kiertämään verkkaisemmin ja ehtyisi tämä
kaipaus. Amen. Ja että sitä kestäisi kauan.

- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen - Valitut runot (Tammi 2012)

NOIN KUUSI KUVAA KESÄSTÄ

Irene haastoi minut Kuusi kuvaa kesästä -postaukseen. Kiitos♥ Ehtona on, että kuvat ovat tältä kesältä. Nyt kun marraskuu painaa päälle katsokaamme vielä kerran mennyttä suvea ja alkakaamme sitten kaivata lumen valoa. Olen aina ollut huono matikassa, joten...

Valkoinen kaunotar, kevään ja syksyn lumotar eli pilvikirsikka  Kuten huomaatte parvekkeen oikeaa pylvästä kiipeävä köynnöshortensia ei vielä kuki, mutta sen sijaan orvokit, jotka ovat olleet ulkona jo vapusta.

Unikkopolku vie keskipihallemme ja kalliolle. Vasemalla köynnöshortensia syleilee kallion yläpuolista kivenjärkälettä.

Oikea suvi alkoi kun löytyi päärynäkuvioinen mekko ja alettiin sateesta huolimatta kunnolla nauttia

jokapäiväisestä ulkona syömisestä. Jaelin kanssa käytiin myös nauttimassa

mm. Romanovin mansikat Siinä Yhdessä Paikassa.

Suven värit olivat pinkki ja turkoosi.

Tosin lehdossa akileijat kukkivat valkoisen valtiattarina.

Ristinummiruusu kuitenkin tietää, mitä väriä jopa Lumi odottaa sydänsuven hetkenä.

Ja suuriruhtinatar Olga saa mamin aina polvilleen. Kyllä kannatti, sillä

hänen armonsa oli suosiollinen ja antoi Suvisuukon♥

Haastan edelleen:

Pepin, Hannen, Annikan, Beaten, Petriinan, Mariettan, Ilonan,  Pionin ja Tuijan

Toivotan teille kaikille ihanaa, rentouttavaa viikonloppua♥

Minä alan tämän jälkeen odottaa lumen valoa, joulun tuoksua, kaikkea sitä ihmeellistä, jonka vain talvi voi tarjota...Ja viikonloppuna aion olla ihan tekemättä yhtikäs mitään! Hah-hah, Pepi alkoi nauraa...Ihan turhaan, sillä...: Watch me!

♥:lla Leena Lumi

Windmills of Your mind

PS. Hurjaa: Luulin eilen, että on torstai;-) En olekaan ehkä ennen toivottanut viikonloppua keskiviikkona eli pikkulauantaina, mutta menköön nyt.

TEIDÄN SUOSIKKINNE!

Lupasin tarjota teille tällä viikolla kauneimman kannen valinnan lisäksi suosikkinne eli ne jutut, joita on innokkaimmin luettu blogissani kolmen ja puolen vuoden aikana. Laitan vain postauksen nimen ja siitä kiinnostuneiden lukumäärän, muut tiedot löytyvät klikkaamalla juttu auki. Ja tässä ne tulevat:

Revitty sydän - Voiko uskottomuudesta toipua  1 322/ 2015/11: 4 223

Elämää valkoisessa puutalossa 1 386/ 2015/11: 1 933

Sata naiskirjailijaa Leena Lumin tyyliin  1 449/ 2015/11: 3 849

Uusia ideoita puutarhaan - Pengerrykset, kiveykset, muurit ja altaat  1 650/ 2015/11: 2 930

Köynnöshortensiasta  1 626/ 2015/11: 5 057

Kirstin puutarhassa  1 181

Leena Lumin kirja-arvonta!  1 051/ 2015/11: 1 657

Syötkö riskiruokaa - Syöpälääkärin paljastuksia  1 149/ 2015/11: 17 586

En tahdo kuolla, en vain jaksa elää  1 162/ 2015/11: 2 463

Suomalaiset perinnekasvit  1 295

Eroottiset runot  2 592

Sydänmagneetti - Vetovoiman salaisuus  1 287/ 2015/11: 3 641

Akileija on keijukukka  1 209

Unohtumaton Ansa Ikonen  1 109

Keskisuomalaisen sata kirjaa, jotka pitää lukea ennen kuolemaa  1 344/ 2015/11: 2 463

Wanilla Country Chic  1 465

Marilyn Monroen monta elämää  3 474/ 2015/11: 4 518

Kätilö  1 140/ 2015/11: 2100

Syntisen hyvä Brita-kakku Sateenkaarentaa Riikalta  2 039

Te teitte sen!!! Yli puoli miljoonaa kävijää  1 028/ 2015/11: 1 216

Sukellus kuumaan aaltoon - Naisen vaihdevuodet, terveys ja hormonit  1 340/ 2015/11: 3 306

Omenasose - kanelinen, vaniljainen  1 506/ 2015/11: 7 151

Suomalaiset marjat - Kaikki metsän ja puutarhan lajit 1 024

Syyshortensia  2 911/ 2015/11: 8 652

Koti lehvistön varjossa - Rintamamiestalon uusi elämä  1 103/ 2015/11: 2 768

Perunasalaatti uusista perunoista  1 742/ 2015/11: 4 698

Minne tytöt kadonneet?  1 036

Siilin eleganssi  1 602/ 2015/11: 1 201

Saunaremontti  2 704

Keittiöremontti  1 513/ 2015/11: 2 453

Katkarapusalaatti - Helposti ja herkullisesti  3 968/ 2015/11: 11 170

William Shakespearen sonetit - Nautintojen ajan aarre  1 174/ 2015/11: 4 038

Pilvikirsikka - Kevään ja syksyn puukaunotar  1 560/ 2015/11: 8 438

Maanpeitekasvit - Luo vehreä pihapiiri  2 347/ 2015/11: 9 347

Perunasalaatti uusista perunoista  1 742/ 2015/11: 4 698

Tässä nämä ja sitten melkein jo tuhannen kävijän sarjassa olevat:

Banaaniboston ja maailman paras pullataikina  850

Leena Lumi kirjasto 2010  937/ 2015/11: 1 658

Sitrushedelmiä omasta puusta ja puutarhasta  965

Savanni hengittää  906/ 2015/11: 1 215

Unelmien huvimajat  993

Ihanat kärhöt  911/ 2015/11: 2 637

Selviämistarina - Alkoholi parisuhteessa  866/ 2015/11: 2 910

Vintagen viemää - 50 sisustusprojektia Parolan asemalta  841

Varjokasvit  861/ 2015/11: 2 065

Rakkauden aikakirja  929

Kiitos kaikille kiinnostuneille: Leena Lumia ei ole ilman teitä♥

Love
Leena Lumi