Juhli kanssani tätä lumista yötä...

Juhli kanssani tätä lumista yötä
kuin viimeistä vuosipäiväämme.
Katso, tänään on palannut ensimmäinen -
se timanttitalvemme.

Tsaarin talleilta nousee sumua,
Moika upposi pimeään.
Joku himmensi kuunvalon tahallaan -
mihin mahdamme mennäkään.

Kahden keisarihaudan väliin
on eksynyt puisto takkuinen,
ja vankilahoureesta nousseet lyhdyt
antavat hautajaisvalaistuksen.

Mars-kentän uhkaavat jäävuoret
ja Joutsenkanavan kristalli...
Kun sydämessä on pelko ja riemu,
mihin voisin verrata osaani?

Sinun äänesi lepattaa olallani
kuin ihmeiden lintu. Ja äkkiä
säde sytyttää eloon lumen tomun,
se hohtaa hopeista lämpöä.

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova Fontankan talossa (Into 2012)
suomennos Marja-Leena Mikkola
kuva Anne Hämäläinen

Leena Lumi ei sano hyvästi vaan 'hetkeksi näkemiin - rakkaasti!'

Outo vuosi vaeltaa kohti loppuaan. Tämä vuosi, jossa kaikki ei ole ollut ihan lumenkevyttä. Aloin jo suvella miettiä, miten paljon tämä kirjablogi minulle antaa ja miten paljon vie. Saantipuoli on ollut tietty painava, sillä kirjahulluna hengitän lukemani lävitse. Myös addiktini Lumiin on varsin vakavaa sorttia, sillä annoin pikkusormen, mutta se vei muutakin kuin koko käden: Olen ollut poissa läheisiltäni tajuamatta, että minua on jopa saatettu kaivata. Nyt otan paussin: Ryhdyn nettipaastoon. Jo nuo sanat värisyttävät minua...kauhusta! Teen sen siltikin eli kuten Lumimies totesi: 'Se on nyt testin paikka ja palaat sitten, kun siltä tuntuu.'

Ensimmäinen etappini on kuukausi ja katson olenko sitten vielä olemassa. Vastaan sähköposteihin eli sieltä minut tavoittaa parhaiten. Jos jotain Oikein Isoa tapahtuu blogistaniassa, toivon, että joku blogikollegoista kertoo minulle...Kuten monasti olen kertonut, minulla on lukemattomia blogin kautta tulleita virtuaaliystäviä, joista osan kanssa on tavattu ja isommastikin ystävystytty. Siis kuukausi. Jos sinä aikana jotain ilmoitettavaa, ilmoitan. Muuten vain tarkkailen, että olisinko löytänyt hitaamman vaihteen...vai onko se minulta kokonaan hukassa. Blogini täyttää 14.2.2015 kuusi vuotta ja ja tämän jutun jälkeen takana on jo 3 502 tekstiä. Blogisynttäreitä ei nyt vietetä, mutta takuulla olen jo silloin toivottelemassa ystävänpäivää teille kaikille. Blogisynttärien sijasta voimme viettää sitten partyt vaikka huhtikuulla.

Myönnän, että ympärilläni pyörii nyt vedonlyöntikisa ja vakuutan, että laitan häviämään heidät, jotka ovat lyöneet vetoa minun paluustani bloginäpyttelyyn alle kolmen viikon! Minulla on todella paljon nyt ihanaa vanhempaa luettavaa ja uuttakin on jo tulossa. Sen lisäksi, että aion lukea hitaammin, aion nukkua enemmän, kuntoilla, herkutella ja katsella elokuvia sekä olla perheelleni läsnä. Ja 29.3. mahdun ranskalaiseen pikkumustaani, sillä löimme oman vetomme Bessun kanssa ja...minusta ei ole häviäjäksi;) Myös kutomus/neulomus odottaa ja haluan myös kokkailla jotain uusia juttuja...

Te kaikki tiedätte, että en ikinä, ikinä, mistään syystä jättäisi blogiani, joka on sama kuin te, mutta on aika levätä. Ollaan aika syvällä, koska sen nyt itsekin tajuan, mutta ei hätiä: Olenhan hengissä. Mietin sellaista, että laitan joskus jonkun runon, ilman mitään muita tekstejä. Runot olkoot kuin salakirjoitusta, joista suurin osa teistä takuulla voi päätellä missä mennään.

Ihan uudella tavalla odotan nyt kevättä. Siis pitkästä aikaa odotan kevättä. On niin monia uusia istutuksia kuluneelta vuodelta ja uutta myös tulossa keväällä, että olen ihan innoissani. Myös puutarhakirjoja on tietysti tulossa blogiin. Kevättulvat siis lähestyvät, mutta sitä ennen sallikaa minun levätä. Jos unohdun pois, muistuttakaa kuka minä olen, muistuttakaa minua virroista...ja lumikelloista.

Toivotan teille kaikille lumen timantteja, tähtisadetta ja puuterilunta vuoden vaihteeseen ja kaikkea toivomaanne vuodelle 2015!

"Viivy, odota, näe näkevin silmin tähtien puhkeaminen, tähtihuimaus."

- Bo Carpelan -
suomennos Caj Westerberg

kuulemisiin ja tästä vuodesta kiittäen
Leena Lumi

Happy New Year

ensimmäinen ja viides kuva Pirkko-Liisa Surojegin, kirjasta Pikkupöllö

urpiaiskuva by Pekka Mäkinen

Joulu meidän kaikkien - vuodenaikajuhlista lumotuin!

Joulu on kuin rakkaus: Se ei kysy lupaa, se menee sinne, missä vähiten sen odottaisit kohtaavasi. Se koskettaa kaikkia vauvasta vaariin, se menee luo sairaan ja uupuneen, se menee luo vauraan ja varattoman, se leijuu sukujoulujen henkenä, mutta viipyy myös yksinäisen joulussa. Se ei pelkää kylmiä katuja eikä tyhjien asemahuoneiden yksinäisiä miehiä. Se kaihtaa riitaa ja rähinää, se rakastaa hymyjä, naurua ja laulua. Se vaeltaa haudoilla ja muistoissamme. Se tuo rakkaat poisnukkuneet luoksemme. Se saa lapsen silmät säihkymään, se saa mummon silmään kyyneleen, se saa vanhatkin koiruudet leikkimään ja pennut ihan villeiksi. Se saa minut kirjoittamaan tätä teille tänään A.D. 2014 muutamilla sitaateilla lehtijutustani Ja maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto - edes jouluna vuodelta 1989 sekä Kyllikki Wahlströmin joulusta paljon kauempaa kirjasta Yht ja toist.

"Katselen kauneinta lahjapaperiani. Se on liikuttavan kaunis. Vähän utuinen. Vähän sininen. Vähän vanhanaikainen. Se on niin kaunis paperi, että haluaisin kääräistä sen sisälle paketin pelkkää hyvää tahtoa. Lahjan hänelle, jolla ei ole. Pakettia tulee käärimään kanssani 7-vuotias tsekkiläistyttö Jitka. Elämme vuotta 1949. Jitka lähetti tällöin piirustuksensa Unicefille kiitokseksi kylänsä saamasta avusta. Tästä piirustuksesta syntyi ensimmäinen Unicef-kortti." (Leena '89)

Joulu on mielentila. Toiset se saa kyynisiksi ja toiset jopa lähtevät sitä pakoon etelän lomakeskusten possujuhliin rannoille. Toisissa joulu tuo esiin kaikkein suurimman liikutuksen, josta he ääni väristen puhuvat maailman parhaana vuodenaikajuhlana. Itse kuulun viime mainittuihin ja muut juhlat ovat minulle yksi lysti, kunhan vain joulu on ja pysyy. Koska enää ei ole pieniä lapsia, ei ole lahjaröykkiöitä ja kadun niitäkin, joita on ollut, sillä jo lasten olisi niin hyvä oppia vähempi materia ja saada joulusta enemmän juuri kaikkea muuta. Toki lapsille kuuluvat lahjat, mutta rakkauden rajoilla. Sain myös herätystä eräältä lukijaltani, joka kommentoi minulle jokin aika sitten, että hänellä ei ole varaa tarjota lapsilleen ja lapsenlapsilleen joulua, kun heille ei enää kelpaa mikään. Eivät edes mummon ja äidin rakkaudella kutomat villasukat ja lapaset. Tuli paha mieli, etttä tähänkö nyt on tultu. Pehmeät paketit eivät ole enää mitään. Onneksi olen tässä pitänyt rotia ja vieläkin lapsemme arvostavat villasukkapaketteja ja minä itse tietysti myös. Joulu on haudutettua riisipuuroa ja villasukkia!

"Pöytäni pursuilevat lahjapapereita, joulukortteja, kymmeniä muistilistoja. Muista: lipokala, kinkku, lameet, mantelit, lahjakirjat, piparkakut, hänen ja hänen osoite, joulutervehdykset ulkomaille ajoissa, sädetikut, omatekoinen sinappi ja niin edelleen loputtomiin..." (Leena '89)

"Juoksen tavaratalon osastoilla korvat ja mieli täynnä joulumusaa, stressiä, ylimakeita joulumainoksia, joulukrääsää, yrittäen pinnistää muistiini, mitä ostin hänelle ja hänelle viime tai sitä edellisenä jouluna. Ohitseni ryntäilevät ja minua tuuppivat kymmenet, sadat samanlaiset silmissään paniikin kiilto ja pää täynnä huutoa: Seis joulu, tahdon ulos!" (Leena '89)

En tunnista enää itseäni yllä olevasta. Kaikki on nyt paremmin. Kaikki on nyt niin hyvin. Miksi minä suurena joulunrakastajana antauduin markkinavoimille, miksi jäin tuleen makaamaan, kun olisin voinut ryömiä rauhankentille. Ja sitten:

"Me teimme sen. Joulun vain itsellemme. Täydellisen hyvyyden, täydellisen rauhan ja jumalaisen itsekkyyden joulun. Ei yhtäkään joululahjaa. Ei yhtäkään muistilistaa. Vain me kaksi ja yksi ainoa kynttilä. Ympärillämme ihanat kuuset upeasti lumesta raskautettuina. Joululauluna hiljaisuus. Joululahjana rauha." (Leena '89)

Tuo sana 'itsekkyys' nyt särähtää korvaani, mutta ehkä se on sitä tervettä itsekkyyttä sitten. Nyt mielessäni soi sana 'kohtuus'. Etenkin sen jälkeen kun kohtasimme erään megamarketin välikössä oikean tulitikkutytön. Miksi emme olleet häntä ennen nähneet? Siksi, että olimme liikkeellä aikana, jolloin osattomat liikkuvat. Kesti jonkin aikaa tajuta tuo erikoinen asia... Olimme myös sijainnin kannalta kauempana omasta pienestä marketistamme. Tytöllä oli pitkät, vaaleat ja takkuiset hiukset. Hyvin kuluneet ja likaiset vaatteet. Koskettavinta oli pikkutyön ilme, sillä se oli suurta hämmästystä osattomuudesta, hämmästystä siitä, että 'tätäkö on elämä ja tällaistako on se, kun joulu tulee?' Odotimme syrjässä, että näimme vanhempien tulevan, sillä tyttö oli liian pieni liikkumaan yksin...

"Aatton, joskus saunastpäästy Uuno pist piäne, littuskaisem paketi muun kätten ja sanoi: Hyvä ja makkia Joulu!

Paketim pääl ol sinist, kiiltävä paperi, kullanfärine naru ja rusetti. Vähitelle, varovaste mää avasi naru ja paperi. Siält tul jälles näkyvi sininem paket. Paketim pääl poikittain ol isoi kullafärissi kirjaimi.

Siin luke Karl Fazer, selit Hilta, enk mää meinam millä ymmärttä et kui muum pakettiin pääl semmose, iha ooro miehä nimi om präntät:

Eik se muun olekka, mää väänsim poru.

Se Karl Fazer tarkotta sen tehta nimi, misä se paket on teht. Kyl se o suun, av auk vaa, selit Uuno.
Ohkane ja fiin paper aukes takkapäi, niinkon kirjen kovert ja näkyvil tul vaalevaharma paffilevy.

Käännäst toisim päi, neuvoi Uuno.

Paffim pääl ol tummaruskioi, neljäskulmassi kappaleit toinen toisessas kii. Pirtin täyt ihmellise hyvä haju! En ol ikämaailmas semmost nähn, enkä semmost haju haistan, enk ymmärtän muut, ko silmäs seljälläs katto ja ihmetel.

Sillo Uuno tait yhren kappale ja pist se muu suuhun:

Se o suklat, maistast milt maistu!

En osan sanno, milt se sukla maistui, mut jottai ihmeellise hyvä se ol! Nii hyvä, et viäl tänäpäevän, ko näe Fazeri sinise suklalevyn, muistan eläväst sen aamun, kon kuusen takan, kirjakaapi ja senki välissen kolon tehryl sijallan kattelin kuusen kiiltävi lankoi...taitoi suklaalevyst piänen kipenä suuhun...maisteli...haisteli...ja henkiti J O U L U ! (Kyllikki Wahlström)

"Tätä joulua en vietä kuusten kätkössä korvessa, mutta en myöskään juokse tavarataloissa sielu vastenmielisyyttä läpättäen. Tänä jouluna haluan kääriä lapsilleni joulupaketin omasta lapsuudestani. Se on satueläminen: joulupukki, tontut, haltiat, tontun hiippalakin häivähdys ikkunassa, pikkutontun jalanjäljet aamulumessa. Se on jotain, mitä ei syö koi eikä inflaatio: joulumuistoja. Rekiajelu joulukirkkoon, hevosten höyryävät kupeet, aisakellot, turvaisa yhdessäolo vällyn alla, jouluvirren harras kaiku holvistossa. Jotain ikimuistoista, jotain lämpöistä elämän kylmässä. Muisto kuin lämmin syli, turvaisa ja kaivattu." (Leena '89)

Joulu on jo liikkeellä. Sen henki tavoittaa meidät kaikki. Hänet, joka on yksin, Hänet joka on sairas. Hänet, joka on jouluna töissä. Hänet, joka valmistaa nyt iloista sukujoulua. Hänet, joka nyt istuu miehensä vuoteen äärellä sairaalassa ja pitää kädestä kiinni, kuiskailee jäähyväisiä rakkaalleen...Hänet, joka on vanha ja uupunut. Hänet, joka vaeltaa jouluyönä pienen merenrantakylän hautuumaalla kynttilämeressä. Hänet, joka ei jaksaisi enää yhtään joulua nähdä, kuin myös hänet, jolle joulu on se juhlista lumoavin. 

"Kynttilän välkkeen läpi, joulun tuoksun läpi: lapseni silmät kirkkaampina kuin yksikään taivaan tähti. Innokkaat kädet tavoittamassa kuusen joulupalloa. Jouluyö, juhlayö...joululahjoista paras! (Leena '89)

Kaunista, levollista, lumottua joulua tasapuolisesti kaikille lukijoilleni! 

rakkaudella 
Leena Lumi

Oi Jouluyö

Chestnuts Roasting On An Open Fire

So This Is The Christmas

Enkelikuvat Hanne

PS. Muistakaa myös eläimet niin jouluna kuin koko vuoden. Lemmikit ovat perheenjäseniä. Tässä: Antti Nylenin Ajatuksia seimen äärellä.

Wilhelmiinat - helppoa & hyvää

Minä en ole kovinkaan innokas leipoja, mutta kun löydän reseptin, joka on sekä herkullinen että helppo, siihen on pakko tarttua kiinni. Runotalon Sari oli löytänyt maku.fistä herkulliset Wilhelmiinat -reseptin, jonka hän toteutti ja sitten vieläpä kuvasi upeasti. Sain vähän kuin joululahjaksi nyt tämän Sarin houkuttavan kuvan ja luvan laittaa hyvän&helpon kiertoon.

Tarvitset:

200 g voita
2 dl sokeria
2 rkl siirappia
1 kpl keltuaista
5 dl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
2 tl ruokasoodaa

Vatkaa huoneenlämpöinen voi, sokeri ja siirappi kuohkeaksi. Sekoita joukkoon keltuainen. Lisää keskenään sekoitetut kuiva-aineet ja pyöräytä taikina murumaiseksi. Muotoile keksitaikinasta noin 2 cm:n paksuisia tankoja leivinpaperoidulle pellille noin 10 cm:n välein. Paista Wilhelmiina-keksitankoja 175 asteessa noin 15 minuuttia. Leikkaa tangot paloiksi lämpiminä. Anna Wilhemiina -keksien jäähtyä pellillä.

Sarilla on vielä oma kikkansa leipomuksen onnistumiseen, käykääpä kurkkaamassa täällä

Kiitos Sari!

Ruokareseptit Leena Lumissa

Joulu vailla stressiä: Näin meillä mennään joulu syöden ja fiilistellen

Tässä kun kirjoittelen huomista ostoslistaa lähinnä ruokakauppaan tuli mieleen, että kyllä joulussa on paljon muistamista eli tämä on listaelämää parhaasta tai pahimmasta päästä. Tänään oli kyllä niin mukava päivä ystävän kanssa joululounaalla, että nyt jaksan taas mitä vain. Saatan ottaa joulun aikaan jopa ruokakuvia, mutta en ole varma, kun Lumimies siihen välillä uupuu, joten lataan tähän nyt etupäässä viime ja jopa edellisvuoden juttuja ja kerron mitä meillä syödään ja kai siinä tulee vähän muutakin. Kannattaa muistaa, että kun meillä tapahtui Hyvästi täydelliset joulut! jätimme joulunlaatikot pöydästä pois imellettyä perunalaatikkoa lukuunottamatta, mutta tilalle tuli muuta.

Edelleenkään en tänäkään jouluna peitä ikivanhaa lasipöytäämme Marimekon Satulakuosisella pöytäliinalla, vaan Stockan kangasservetit saavat määrätä jopa kynttilöiden värit. Aloitamme fantastisella alkupalalla, jonka teemme ystäväni leipomaan saaristolaisleipään ja tarjoamme sen antipastona jokaiselle erikseen:

Graavisiikatartar, mäti-smetana ja mummonkurkut

Mätiä on pöydässä kaikkina joulun päivinä. Ja merenantimia muutoinkin, sillä graavia merisiikaa ja graavia merilohta on esillä kinkkuakin enemmän. Pieni kinkku on jo kyllä hankittu.

Imelletty perunalaatikko on meillä must, sillä se on hämäläiselle Lumimiehelle yksi joulun tärkeä juttu. Tämän laatikon kanssa sitten sitä kinkkua, kuka sitä haluaa syödä.

Valkosipuliyrttisilakat taas on minun eli länsirannikolta kotoisin olevan tärkeä juttu tai siis joku silakkamarinadi, mutta tähän ovat nyt kaikki tykästyneet. Kalaruokia varten sitten keitän joko kokoperunat tai teen pienen perunamuhennoksen, sillä nuoriso ei ymmärrä imelletyn perunalaatikon päälle ja kyllä perusperuna on kalojen kanssa se perinteinen juttu. Nämä silakat vain ovat niin hyviä, että syön niitä silleenkin ja leivän päällä.

Kuvassa edessä yrttisilakat ja takana näkyy vähän minun superherkkuani eli

joulupateeta. Ostamme sen valmiina ja usein on tarjolla joko tällainen kokonainen patee tai sitten toinen on maalaismaksapateeta ja toinen viherpippuripateeta.

Ginigraavattua siikaakin on usein ollut tarjolla, mutta nyt tuo graavisiikatartar on ohittanut tämän.

Meillä aattona ei ole koko joulu, vaan nautintoa jaetaan monille päiville. Tapaniksi valmistan myös jotain uutta ettei tarvitse montaa päivää syödä samoja ruokia. Graavikalojen mahdolliset ylijäämät kannattaa pakastaa ja valmistaa niistä joulupyhien jälkeen kunnon kalasoppa

Aaton olemme jo kauan olleet kahdestaan ja ihan ilolla, sillä silloin vietämme hääpäiväämme ja ruokajuomana on samppanja ja vesi.

Joulupäivänä saapuvat nuoremme & koiruudet ja silloin alkaa sekä vilske, että nauttimen pöydän antimista. Järjestely menee niin, että keittiössä on noutopöytä ja vain antipasto tarjotaan pöytään. Kuvassa Taika tarkkana, että onkos mamilla kädessä mitään nannaa...

Kuusen koristeet välkehtivät ja tuovat tunnelmaa kun siirrytään jälkiruokaan, joka meillä tarkoittaa montaa juustoa. Jokainen on saanut toivoa omia suosikkejaan ja niiden kanssa tarjotaan rypäleitä ja päärynöitä. Tottakai on myös luumuista ja aprikooseista tehtyä kiisseliä, jota tosin usein nautimme vasta tapaninaamun brunssilla kera hauduten riisipuuron tai kuohukerman. Suklaata on tietysti tarjolla ja dolcesta käy myös

omista kirsikoista valmistettu joululikööri, joka on tekeytynyt kellarissa kuukausia.

Joulupäivänä nuorille ja koiruuksille on tietysti kuusen alla myös paketteja, joita

ahkerat tontut ovat paketoineet. 

Joulukorttihyllyllä keskellä on Hannelen enkeli-ikoni ja sen molemmin puolin kauniita joulutervehdksiä.

Joulupöytä sisällä tursuaa ja

ulkona talvipöytä tervehtii niin lunta kuin joulua.

 ja sisällä on mieli hyvä, lämmin hellä.

"Nyt kuville putoilee lunta,
nyt tauluissa on alkanut sataa.
      ...siellä täällä leijui
  hopeisia kiteitä.
      ...lumiset kirsikkatarhat..."

- Saila Susiluoto -

Love
Leena Lumi

Let it snow

Peter Cowie: Francis Ford Coppola

Nuorena miehenä halusin kirjoittaa persoonallisia alkuperäiskäsikirjoituksia, jotka jollain tavalla ammentaisivat omasta elämstäni, mutta eivät olisi omaelämänkerrallisia tai elämäkertoja. Minusta tuntui jotenkin, että kun vaihtehdot lisääntyivät Kummisedän myötä, yritin tehdä tehdä kaikkea mahdollista. Olen halunnut olla näytelmäkirjailija ja elokuvaohjaaja, joka tekisi omia tekstejään elokuviksi. Minusta tuntui, että...

En huolehtinut rahasta, sillä tiesin, että tein elokuvia niin vähällä vaivalla kuin mahdollista. On olemassa asia jota kutsutaan ”ilmarahoitukseksi”. Se tarkoittaa sitä, että jos ajattelen tarvitsevani tietyn summan, enkä tiedä, mistä sen saisin, luotan löytäväni jonkun maagisen lähteen, josta rahaa voi ammentaa.

Peter Cowien elämäkerta Francis Ford Coppola (Coppola, Minerva 2014, suomennos Katri Tenhola) on sisällöltään yhtä järkälemäinen kuin on Fransis Coppolan persoona: Sitä ei voi hallita, sitä ei voi hahmottaa. Toki olen Coppolan kanssa heikoilla jäillä, sillä olen häneltä nähnyt vain Kummisedät I-II ja Salaisen puutarhan (The Secret Garden), mutta en minä ihan tätä odottanut...Kuuluisa elokuvaohjaaja on edelleen, 74 –vuoden iässäkin kuin kuumaa laavaa, ikuinen keskeneräinen projekti. Coppola tuntuu kaiken aikaa ryhtyvän uuteen elokuvaan jo ennen kuin edellinen on kunnolla käsistä poissa...Cowien kirjan kanteen on lisätty kuin alaotsikoksi: Kummisetä- ja Ilmestyskirja.Nyt –elokuvien ohjaajan uskomaton ura ja elämä. Tämä sekä pitää paikkansa, että ei pidä. Sain tietää kaiken, kirjaimellisesti kaiken kaikista Coppolan filmeistä, mutta itse Coppolan persoonaa luin hänen filmiensä tekovaiheiden kautta. Hän vaikuttaa suoralta ja kohti tulevalta, mutta juuri kun zoomaan syvällisesti häneen, nousee usva ja jotain jää piiloon.

Peter Cowien kirja on tuhti tietoteos filmihullulle ja tietysti etenkin hänelle, joka haluaa tietää kaiken Kummisetä filmien teosta, mitä tapahtui näkösällä ja mitä tapahtui kulisseissa. Muistakin, Coppolan lukuisista filmeistä, on antaumuksellinen tarjonta: ziljoonia yksityiskohtia rahoituksesta, työkavereista, filmauspaikoista ja etenkin heistä, joista monet ovat nyt hyvinkin kuuluisia näyttelijöitä. Sanomattakin lienee selviö, että Coppolan elokuvista on kirjan lopussa vielä täydellinen luettelo, jossa mainitaan kaikki ko. elokuvaan liittyvä. Lisäksi on paljon valokuvia, joista osa on Francis ja Eleanor Coppolan henkilökohtaisista kokoelmista, osa Coppolan omista tuotannoista etc.

Halusin kuitenkin tunkeutua Coppolan yksityiselämään ja yläkuvassa näemme vasemmalla Francisin isoveljen Augustin, keskellä sisaren Talian ja oikealla itse ohjaajan. Kautta vuosien Coppolan elokuvissa on yksi teema, joka käsittelee veljessuhdetta aina suuresta kiintymyksestä kateuteen ja väärinymmäryksiin. Mainitaanpa kirjan lopussa Kain ja Abelkin, mutta Coppolan tarve pitää perhe koossa ja rakastavana on hyvin italialainen ja vahva.

Tässä kuvassa Francis San Franciscossa 1969. Edessä istuu vanhin poika Gio ja takana Roman, joka sai nimensä ohjaaja Roman Polanskin mukaan. Nainen kuvassa on Eleanor, jonka ios vanhemmat saapuivat Italiasta Yhdysvaltoihin samoin kuin Francisin vanhemmatkin. Myöhemmin perheeseen syntyy myös tytär Sofia, josta tulee myös elokuvaohjaaja.

Francis Coppolan valtti on ollut kaiken aikaa se, että on paitsi lostava ohjaaja, myös huippu käsikirjoittajana. Häneltä syntyi käsikirjoitus melkein mistä vain ja missä vain. Hän saattoi myös rynnistää eteenpäin, sillä hän ei tuhlannut useinkaan aikaa rahan miettimiseen ja ne filmit, mitkä menivät tappiolle, menivät tappiolle. Usein hänen filminsä saivat Euroopassa Yhdysvaltoja paremman vastaanoton tai sitten vain kriitikot ylistivät niitä, mutta katsomot olivat tyhjinä. Sanomattakin on selvää, että Kummisetä ja Ilmestyskirja.Nyt olivat kaikkien suosikkeja. Hollywood oli Francisille rajoittavaa ja hän perustikin omat tuotantoyksikkönsä sekä Los Angelesiin että San Franciscoon. Kaikki alkoi kuitenkin rakkaasta San Franciscosta, jonne Coppola perusti American Zoetrope tuotantoyhtiön, jota kuvaillaan näin:

Astuessaan Folsomilla sijaitsevaan kolmikerroksiseen varastorakennukseen aisti välittömästi, että Zoetropen erikoinen tunnelma oli kaukana Hollywoodista. Eteishallissa oli hopeinen espressokeitin, ja seinillä roikkui suomalaisia Marimekon kankaita. Kankaiden vahvat värit toistuivat purppuralla, keltaisella ja...

Kuvassa Francisin perhe seuraamassa Kummisetä II:n kuvauksia. Alakuvassa Francis keskustelee Kummisetä II:n kuvauksissa näyttelijä Al Pacinon kanssa.

Kivisistä puutarhoista (Gardens of Stone) tuli Francisin perheen traaginen vedenjakaja. Alkuvuosi meni hyvässä työvireessä ja oma poika Gian-Carlo eli Gio videokuvasi harjoitusviikot ja teki tuotantoa varten kuvakäsikirjoituksesta ”elävän” version. Gio lähti kuitenkin viettämään tyttöystävänsä ja Griffin O’Nealin (Ryan O’Nealin poika) kanssa kaatuneiden muistopäivää. He vuokrasivat nelimetrisen veneen ja lähtivät ajelemaan Routh River –joelle. O’Neall ohjasi venettä kun se törmäsi kahden muun veneen välille pingotettuun hinausköyteen. Gio menehtyi sairaalassa vammoihinsa. Tästä tuli se hetki, jota Francis toisti omalla tavallaan myöhemmissä elokuvissaan. Siis veljessuhde, menetys, itsesyytökset ja oman identiteetin etsintä keskellä vahvaa perhettä, siinä Coppolan elokuvien teemat.

Monella tapaa kaipasin kirjassa enemmän Eleanorin tai Sofian ääntä, mutta Sofia Coppolasta tuli kuitenkin lopulta elokuvaohjaaja. Kuvassa hän isänsä kanssa Tuckerin kuvauksissa. Sille ei voi kuitenkaan mitään, että Coppola ympäröi itsensä miehillä. Ihaili eniten Orson Wellesiä ja naiset ovat jossain taka-alalla aivan päinvastoin kuin Euroopassa kuvanneella Polanskilla.

Coppola on itsekin myöntänyt, että hänessä ei ole yhtään liikemiestä, joten hänen suuri innostuksensa alkaa viljellä viiniä, on kiinnostavaa. Hänellä oli siihen niin kova into, että vuonna 1975 hän osti Niebaumin tilan, joka käsitti vajaat 700 hehtaria. Tilan oli alkujaan perustanut suomalainen merikapteeni Gustave Niebaum.

Miettiessään ensimmäistä kertaa, millainen Niebaum-Coppola-viinistä tehtäisiin, Francis toivoi sen olevan ”punainen sekoitus Cabernet Sauvignonia, Cabernet Francia ja Merlot’ta” ja pyysi, että siitä tehtäisiin ”täyteläinen, voimakas viini, joka eläisi sata vuotta.”

Coppolasta on moneksi, sillä ohjaamisen ja käsikirjoittamisen lisäksi hän laulaa ja tanssii, soittaa ilmabassoa, lentää helikopteria, nauttii kokkailusta, pelkää vallan palvomista, mutta haluaa matkustaa elämän teillä tehden omia juttujaan keskittyen vaikka luovaan kirjoittamiseen nauttien samalla ohitse kiitävien hetkien tarjoamista iloista. Coppola on kuin unelmaviininsä: Täyteläinen, voimakas ja elää hyvinkin sata vuotiaaksi.

*****

Nino Rotan Godfather Thema Song

****

Elämäkerrat Leena Lumissa

Elämäni elokuvat TOP20

Lupasin tässä jokin aika sitten tehdä listauksen elämäni leffoista eli tässä yleisön pyynnöstä. Sille ei voi mitään, että edelleen listani vuodelta 2010 elokuvat TOP10 on vahvasti mukana, mutta uusiakin löytyy. Myönnän olevani varsin intona elokuvista, mutta valitsen tarkkaan mitä katson. Kun joku filmi on kunnolla tuntunut ja järisyttänyt, se on sitten aivan pakko saada omaksi. Aina se ei kuitenkaan onnistu muuta kuin ehkä alkuperäiskielellä, joka ykkösjäristyksessäni on espanja:

1.  Suklaata iholla (Como agua para chocolate, 1992) perustuu Laura Esquivelin romaaniin Pöytään ja vuoteeseen. Elokuvan ohjasi Esquivelin aviopuoliso Alfonso Arau. Elokuva on Latinalaisen Amerikan maagista realismia potenssiin ziljoona. Filmissä katsojaa viedeään äärestä ääreen, ahdistuksesta ja groteskiudesta intohimoiseen rakkaustarinaan, jossa sekoittuvat ruoanlaitto ja kiima kutkuttavalla tavalla. Ken on tämän nähnyt, odottaa iäti revanssia. Katso!

Pääosissa Lumi Cavazos, Marco Leonardi, Marioa Ivan Martinez sekä Regina Torn tekevät loistoroolit. Katso!

Tietty seepiansävyinen melankolia ei saa elokuvassa ylivaltaa, vaikka Titan (Lumi Cavazos) kohtalo alkupuolella saa siihen uskomaankin. Lopulta meno on niin magiista, että huh, huh, mutta miten unforgettable!

2.  Match Point vuodelta 2005 elokuva, jota pidetään ohjaajalleen Woody Allenille epätyypillisenä luomuksena, mutta olen aikamoinen Allen -fani ja en tässä muuta erikoisuutta olen itse huomannut kuin että pars Allen -leffa ikinä.

Pääosissa Jonathan Rhys Meyer, Scarlett Johansson, Emily Mortimer, Matthew Goode...Rhys Meyer tekee sellaisen pahan pojan roolin, että alta pois. Musiikkina huikea Una furtiva lagrima Luciano Pavarottin esittämänä.

Scarlett Johanssonia en ollut ennen tätä filmiä noteerannut ollenkaan, mutta Scarlett tekee filmin Nolana aivan loistoroolin. Mikä sattuma, että tämä elokuva liittyy tennikseen samoin kuin suosikkikirjani Kaksoisvirhe, jota pidän Shrviverin parhaana teoksena.

3.  Jos minulta kysyttäisiin ikimuistoisinta pääosasuoritusta ikinä, se osa lankeaisi Geoffrey Rushille roolityöstä elokuvassa Loisto ( Shine, 1996) kovan onnen pianistina. Austalialaisdraama perustuu pianisti David Helfgottin elämäntarinaan ja Rush sai suorituksestaan Oscarin. 

Scott Hicksin ohjaustyö ei säästele katsojia ja tämän filmin toivoisi jokaisen vanhemman katsovan, sillä tarina on kertomus siitä, miten liian kunnianhimoiset vanhemmat (tai vain toinen heistä), voi murtaa lapsen mielen. Rachaminov Piano Concerto 3

4.  Frances (1982) kertoo yhdysvaltalaisen näyttelijän Frances Palmerin elämästä. Pääosaa näyttelee Jessica Lange, joka on kuin rooliin syntynyt. Elokuvan on ohjannut Graeme Clifford.

Tässäpä filmi, joka ei unohdu...

5.  Sylvia (2003) on runoilija Sylvia Plathin elämästä kertova brittifilmi, jossa Sylvian roolin näyttelee Gwyneth Paltrow ja aviopuolison, Ted Hughesin roolin, tekee Daniel Craig! Siis ihan tosi: sama mies, joka on näytellyt Bondia ja jonka elämäkerrasta voitte lukea täältä  Jos jaksoitte avata linkin auki, huomasitte miten suopea minusta on tullu Craigia kohtaan Sylvian jälkeen;)

Sylvian on ohjannut Christine Jeffs. Karheanrosoinen Craig on kyllä aikamoinen karheanrosoinen komistus, vähän Burtonin tyyliin...

6.  Tunnit (Hours, 2002) on elokuva, josta pitävät varmaankin etenkin he, joille nimet Virginia Woolf ja/tai Michael Cunninghamin teos Tunnit on tuttu. Tunnit kertoo kolmesta naisesta, joita yhdistää Woolfin romaani Mrs. Dalloway. Ohjaaja on Stephen Daldry ja naispääosissa nähdään monien suosikkinäyttelijät Meryl Streep, Nicole Kidman ja Julianne Moore.

Nicole Kidman nappasi roolistaan Oscarin.

7.  Leo Tolstoin loistavasta teoksesta Anna Karenina on tehty useampiakin sovituksia, mutta itse pidän eniten uusimmasta englantilais-ranskalaisesta draamaelokuvasta vuodelta 2012, jonka on ohjannut Joe Wright. Pääosissa nähdään Keira Knightley, Aaron Taylor Johnson ja Jude Law.

Anna Karenina on kokonaisuudessaankin upea, mutta tässä valssi

8.  Mike Leighin ohjaama Vuosi elämästä (Another Year, 2010) on hyvin kiinnostava brittielokuva eläkeikää lähestyvästä pariskunnasta, joiden elämässä kaikki tuntuu olevan kohdillaan ja kohtuullista. Elokuva etenee vuodenaikojen mukaan ja näyttää, miten pääpari vaativien uriensa ohella hoitaa puutarhapalstaansa. Loistorooleissa tässä Ruth Sheen (Gerri) ja Jim Broadbent (Tom).

Heiltä tuntuu riiittävän myös empatiaa ja ymmärrystä sekä Ruthin huonommin elämässä pärjänneelle työkaverille Marylle, jota esittää Leslie Manville kuin myös Jimin epäonniselle veljelle, Ronnielle, jota esittää David Bradley:

Tiettyyn rajaan heitä siedetään kuin myös kuvioon tulevaa ylipainoista ja työtöntä Keniä (Peter Wight). Ennemmin tai myöhemmin katsoja tajuaa täydellisen parin ammentavan omahyväisyyden ja paremmuuden sammiosta. Miten heidän erinomaisuutensa erottuisi ilman näitä täydellisen epäonnisia heidän ympärillään. Toisaalta heistä ei myöskään voinut olla pitämättä...kaikesta huolimatta.

Oi, toivoisin mahdollisimman monen katsovan tämän elokuvan, jonka syvin olemus näkyy kirkkaasti viimeistään toisella katselukerralla.

 9.  Tanskalaisen Susanne Bierin filmit ovat meillä kovassa kurssissa, mutta valitsin nyt tämän eniten katsotun eli Häiden jälkeen (Efter Brylluppet, 2006). Pääosissa ovat Mads Mikkelsen, Sidse Barett Knudsen ja Rolf Lassgård.

10.  Atonement, 2007, on Joe Wrightin ohjaus Ian McEwanin samannimisen romaanin Sovitus pohjalta. Elokuva tekee kunniaa kirjalle, mikä ei aina ole ollenkaan selviö. 

Kaikki olisi voinut olla niin suloista ja intohimoista...Tässä Robbie (James McAvoy) kirjoittaa rakastetulleen Cecilialle (Keira Knightley) viestiä ja onnettomuudeksi (hyväuskoisuuttaan!) antaa sen Cecilian pikkusiskon vietäväksi. Pikkusiskoa Brionya, 13 vee, esittää Saoirse Ronan ja ilman tuota ilkiötä kaikki olisi mennyt toisin...

Tällaiseen tyyppiin ei kannata luottaa missään tilanteessa!

Tämä rakkaus oli tähtiin kirjoitettu ja voisinpa sanoa, että Cecilian ja Jamesin kirjastorakastelukohtaus ohittaa Postimies soittaa aina kahdesti Jessican ja Jackin vastaavan leivontapöydällä. Kirjat ja etenkin korkeat hyllyt tuovat tilanteeseen omaa unohtumattomuuttaan ja...kunpa vain Brionya ei olisi ollut olemassakaan.  Keira ja James tekevät loistoroolit!

11.  Revolutionary Road, 2008, on Sam Mendesin ohjaama brittiläis-amerikkalainen elokuva, joka perustuu Richard Yatesin samannimiseen loistavaan romaaniin. Pääosissa loistavat suosikkini Kate Winslet ja Leonoardo de Caprio.

Uskon, että tosi monen on helppo samaistua April ja Frank Wheelerin tuntoihin...

12.  Bernhard Schlinkin romaaniin perustuva ja Stephen Daldryn ohjaama Lukija, 2008, päihittää kerrankin alkuperäisen teoksen, joka oli minulle liian ennalta-arvattava. Lukija on kirjana muuten hyvä, mutta tuo yksi asia jättää sen jälkeen vaikka Schlinckin Viikonlopusta, josta pidin kirjana paljon enemmän.

Kate Winslet vetää jälleen tähtiroolin ja nuorena lukijana nähdään David Kross. Se, että yhdessä pääroolissa on Ralph Fiennes on puhdasta bonusta.

13.  Neil Jordanin ohjaama Jutun loppu (The End of the Affair, 1999) perustuu Graham Greenen samannimiseen romaaniin. Elokuva on yltiöromanttinen ja ikimuistoisissa pääosissa nähdään Julianne Moore Sarah Milesina  ja Ralph Fiennes Maurice Bendrix nimisenä kirjailijana. Sarahin aviomiestä esittää Stephen Rhea.

Graham Greenin ikuinen 'tavaramerkki' ristiriidassa katoliseen uskontoon näkyy tässäkin elokuvassa ja varsin yllättävällä tavalla.

14.  Hettie MacDonaldin ohjaama brittielokuva Ensirakkaus (Beautiful Thing, 1996) on koskettava kertomus betonilähiön ihmisistä ja etenkin kahdesta nuoresta miehestä, josta rakastuvat toisiinsa. Pääosissa ovat Andrew Fraser, Ben Davids, Glen Berry, Linda Harry, Martin Walsh...

Tämä filmi saa sekä nauramaan että itkemään, mutta lupaan, että loppu on onnellinen. Mama Cassin musiikki tekee betolähiölle ja poikien rakkaudelle taikaa.

15.  Joka vuosi joulun aikaan, katsomme Arnaud Desplechin ohjaaman ranskalaiselokuvan Eräs joulutarina (Un conte de Noël, 2008) Pääosissa ovat Mathieu Amalric, Anne Consigny, Catherine Deneuve...

Filmi ei ole mikään ihan tavanomainen jouluntuoksuinen kertomus, vaan sisältää paljon, paljon muuta.

Perheen sisäiset jännitteet ovat suuret ja kun kaikki kokoontuvat jouluksi yhteen, niin...Tärkeässä osassa on äidin ja pojan välinen suhde.

16.  Elia Kazanin vuonna 1951 ohjaama Viettelysten vaunu on aina vain yhtä hot. Tennesee Williamsin näytelmään perustuva elokuva toi koko maailman tietoisuuten Marlon Brandon ja siitä kyllä kiittävät monet, monet filmatisoinnit maailmassa. Vivien Leighiä paremmin ei kukaan olisi osannut mielenterveydeltään haurasta Blanchea esittää.  Viettelysten vaunu sai 12 Oscar-ehdokkuutta ja sai lopulta 4 Oscaria!

Marlon Brando...on ihan oma lukunsa...monella tavalla.

17.  Katson mieluummin tummia kuin hauskoja elokuvia, mutta kyllä meiltä löytyy myös leffoja päiviin, jotka kaipaavat naurua.  Useimmat hauskoista ovat elokuvia, joissa on mukana Jack Nicholsson, mutta päädyin nyt tähän brittileffaan, johon en ole vieläkään kyllästynyt eli Neljät häät ja yhdet hautajaiset Mike Newellin ohjaus vuodelta 1994, Four Weddings and A Funeral pitää sisällään jotain sellaista ikiaikaista huumoria, että käy hyvinkin listalleni.

Elokuvan pääosissa ovat Hugh Grant ja Andie MacDowell, mutta kuvassa Andien sijasta Hughin seurassa oma suosikkinäyttelijäni Kristin Scott Thomas.

18.  Sarah Polleyn debyyttiohjaus Away from her, 2006, on tarina pariskunnasta, jossa vaimo sairastuu Alzheimerin tautiin. Pääosissa ovat Julie Christie (Živagon Lara!), Gordon Pinsent, Olympia Dukakis, Krista Thompson, Michael Murphy...

Elokuva on kaunis, älykäs ja koskettava olematta siirappinen eli yhdellä sanalla: Tyylikäs! Kaikkein parasta ovat kuitenkin loistavat näyttelijät. Jos tästä ei löydy mistään ja kiinnostaa, niin CDON.COMiin.

19.  Pascale Ferranin 2007 ohjaama Lady Chatterley on ollut minusta kaikkein rehevin ja rohkein. Pääosissa ovat Marina Hands ja Jean-Louis Coulloc. D.H.Lawrencen jo vuonna 1928 julkaisema Lady Chatterleyn rakastaja aiheutti paheksuntaa sekä ilmestyessään että myöhemminkin. Nyt tätä Ferranin ohjausta on pidetty hieman liian rohkeana, mutta minusta filmi oli vain aidompi kuin aikaisemmat ja kaunis.

Ferranin ohjaustyö sai viisi Cèsar -palkintoa.

20.  Lumiukko on ehkä katsotuimpia joulun ajan animaatioita maailmassa Samu Sirkan joulutervehdyksen ohella. Brittianimaatio The Snowman perustuu Raymond Briggsin samannimiseen lastenkirjaan vuodelta 1978.

Walking In The Air

leffaterveisin
Leena Lumi

PS. Seuraavalta listalta voi odottaa sitten jotain, mistä olen vain osannut unta nähdä, sillä kaikessa tarkkaavainen lukijani Sanna, kertoi minulle, että kuvanveistäjä Camille Claudelin elämästä olisi suunnitteilla elokuva. Päätähdeksi on suunniteltu tai ehkä jo sovittu Juliette Binoche.