Vuoden 2021 Kauneimmat Kirjan Kannet Leena Lumissa on jälleen valittu. Te äänestitte kauneimmaksi kanneksi Ilona Pietiläisen Tummuvien iltojen taikaa 8 äänellä, toiseksi Janne Huuskosen Täydellinen päivä 5 äänellä, kolmanneksi Kate Quinnin Ruusukoodi 5 äänellä eli tasapeli Huuskosen kirjan kanssa! Neljänneksi valitsitte Katri Valan Katri Vala Kulkuri&näkijä 4 äänellä ja viidenneksi Koko Hubaran Bechi 2 äänellä.
Palkintoja luvattiin jakaa kolme, mutta nyt jaankin bonuksena neljännen. Lumimies toimi onnettarena kuten monta kertaa ennenkin. Voittajat valitsevat palkintonsa täältä Ensin valitsee voittaja, sitten toiseksi tullut etc. Valitun palkinnon kohdalle laitan 'varattu.' Toivon voittajien ottavan yhteyttä ja antavan ensisijaisen valintansa sekä toisen vaihtoehdon, jos oma suosikki onkin mennyt. Samalla ilmoitatte minulle postitusosoitteen. Minun s-postini on leenalumi@gmaill.com
Onnetar suosi tällä kertaa seuraavia:
Marja-Liisa
Sanna
Birgitta
Ripranie
Onnea voittajille♥ Kiitos kaikille osallistujille♥
Yhteystietojanne odotellen...
Leena Lumi
Täällä voitte muistella viime vuoden valintoja.
Mukavaa viikonloppua♥
Leena Lumi
kuva Nea Siemann
Ja mitä tämä joku tuntematon olento tekikään viime kevättalvena, kun Tykkylumi laukaisi kohtauksen.
Takalla näkyy olevan Wrendalen mukit kettu ja orava.
Kaikkein ihanin tähän asti Wrendalelta ovat minusta Rakastuneet pöllöt!
Once Snowy Day taitaa mennä kuusen alle...
Winter Mice menee eräälle joka kohta syntyy...
Omat talvihiireni ovat vaikka yrttikäytössä. Pesemme muuten Wrendalen mukit käsin varmuuden vuoksi.
Ilona Pietiläinen on keksinyt laittaa oravamukiin kynttilän hienolla kukka-asetelmalla.
terveiset mukimaanikon ihmeellisestä maailmasta♥
Leena Lumi
Tässä yhden kameran kokeilu, mutta kyllä nuput näkyvät. Sen sijaan takana ei näytä hedelmäpuutarhalta, vaikka siellä on nuoria luumu- ja päärynäpuita. Ovat jo pudottaneet lehtensä.
Tässä yksi ihan nupullaan oleva, mutta ehtinee aueta. En tiedä gladioluksista paljoakaan, mutta kuulemma pitäisi nostaa maasta ja sitten säilyttää kuivassa etc. Ei me siihen nyt kaikkien remonttien ja vauvojen keskellä ryhdytä, jos yksi pussi maksaa 2,50! Kolme valkoista olisin kuvannut yhteen kuvaan, mutta vain yksi on kunnolla auki. Lisäksi Merin krookuskivellä aukeaa myös yksi.
Leila Tuuren Elämä kerrassaan (Sunkirja 2021, kansi Teijo Laaksonen) vie meidät niihin hetkiin, mihin Tuulentuojat jättivät. Jäin niin odottamaan kultatukan ja Penttilän tyttären suhteen kehittymistä ja hyvinhän se kaikki meni. Tosin Miriam ei osannut puhua mitään Allidan isän kanssa, mutta äiti, Thyra vaikutti tyylikkäämmältä edes ja osasi keskustella. Onneksi edes Allidan eno oli lapsettomana kouluttanut Allidan toimittajaksi. Mirjamin puheissa tietysti ulkomaan toimittajaksi, sillä Porissa piti olla tarkka etteivät pää kenossa juoruilevat ja moni itsekin alemmista perheistä ylempiin luokkaretken tehnyt vain alkanut mutristella suutaan ja vähätellä hänen Laurinsa valintaa. Hyvin pian nuori pari asettui asumaan Miriamin omistamaan asuntoon Helsinkiin.
Poliittinen tilanne oli maailmalla muuttumassa 1930 -luvulla ja Saksa alkoi näyttää pelikorttejaan. Allida ja Lauri näkivät Saksassa omin silmin mihin maata viedään. Tämä iski kapulaa Laurin ja hänen veljensä Gustavin väliin, jolle "Saksan tie on Suomenkin tie". Hän viis veisasi siitä, mihin kohden rodullista puhtautta tai sen puutetta saksalaiset asettivat pienen Suomen kansan. Lauri mietti, että
ihan samaa löpinää, jota ruotsalaiset olivat vielä vajaat sata vuotta sitten todistelleet kummallisin perustein. Maatiaiskansaa, jolla ei ollut omaa kulttuuria, ja kaikki se vähä mitä oli, oli varastettu kehittyneimmiltä kansoilta - siis ruotsalaisilta. Lauri ei herrakansaan halunnut kuulua! Herrakansalla ei ollut kädenjälkeä, vaan saappaanjälki, joka oli kädenjälkeä paljon pahempi.
Mitähän olisi Lauri sanonut siihen, että Saksan tuleva kuuluisuus Göring meni avioliittoon ruotsittaren kanssa ja yhdessä he toivat sitten Saksaan tuliaisina rotuopin! Ja Ruotsista käytiin mittailemassa suomalaisten kalloja niin aikuisilta kuin lapsilta...(Tapio Tamminen, Kansankodin pimeämpi puoli).
Sitten tapahtui Miriamin järkytyksistä suurin. Apteekkia vetävä tarmokas Synnöve tytär halusi erota Gystavistaan kaiken Horst Wesselin ja Sieg Heil-karjahdusten uuvuttamana. Gustav myös oli kaikki illat IKL -riennoissaan. Tuskin perhe häntä enää tunsi. Hyvä, että Miriam ei saanut sydänkohtausta. Millään muotoa hän ei sallinut avoeroa. Heidän suvussaan ei erottu!
Jotain kuitenkin muuttui. Miriam teetätti upeita vaatteita kraatarillaan Helsingissä. Hän halusi loistaa kuin kolibri. Lapsenlapsista hän ei niin perustanut ja onnekseen oli saanut Aron Ruusvirrasta miehen, joka enimmäkseen nautti hänen värikkyydestään ja elävyydestään, jossa ei ollut typerää nyreyttä ja ahdasmielisyyttä, kunhan vain kauniin perään oli. Siltikin....Miriam tunsi itsensä nuoreksi eikä voinut sietää sanaa 'nuorekas'. Hänhän oli nuori! Silti kun hän sairastui vuoteenomaksi, hän haalistui kuin kaunein ruusu ja muut pelästyivät. Kilvan suvun miehet kävivät häntä kauniiksi kehumassa ja lopulta ruusu puhkesi uuteen kukintoon.
Leila Tuure on mestarikoukuttaja, sillä odotan kirjalle jo kolmatta osaa. Jäätiin vuoteen 1939 ja jokainen historiaa tunteva tietää, että silloin alkoi tapahtua. Kaiken pelon ja ennakoinnin keskellä kuitenkin porilaiset elivät elämäänsä. Marraskuussa kaupunki oli harmaa ja loskainen, luistelusta ei voinut kuin unelmoida. Synnöven tytär on kaunis kuin kedon kukkanen ja jo lukiossa. Hän lähtee oikeisiin lottiin. Aron Ruusvirta ei tajua ajanjuoksua. Miten se näin nopeasti? Kun perheen rakas huushollerska ostaa oman asunnon Tähtikadulta, ovat maailman kirjat sekaisin. Kotihengetär kuitenkin huolehtii uuden apulaisen koulutuksesta ja paljastaa parhaat niksinsä. Ukot edelleen suuntavat Klubille, mutta meno ei ole enää entisenlaista. Mieluummin jäisi kotiin kuin lähtisi Otavaan, Tirraan tai edes Klubille!
Mää niin tykkään tästä kirjasta, jossa murre ja paikannimet ovat tutut. Lukiota käyvä Ainokin pitää kiinni sanoista 'mää' ja 'sää', vaikka Miriam parhaansa tekee. Ja Tuuren teksti soljuu kuin vesi Kokemäenjoessa suviaikaan. Oi, lukekaa, sillä kerroin vain masaliisan murusten verran. Teos on sekä lämminhenkinen että yllättävän tarkkanäköinen niin hyvässä kuin pahassa. Itse koin kauheaa nostalgiaa...Viimeksi katselin Porin harmaita katuja ja viiletin tuulitunneleissa ja mietin, mitä jos? Ystäväporukka olisi jo valmiina ja Lumimies saisi urheilla mun sanomatta sanaakaan vastaan. Kävisin Suomen parhaassa teatterissa ystävättärieni kanssa ja sen jälkeen valittuun ravintolaan syömään! Ja Ratsulassa brunssilla ja sieltä vaatteita, jotka käyttäisin loppuun kuten tapani on.
Kirja on yli neljäsataa sivua, joten vahva suositus! Tarina nostaa kyyneleet silmiin jopa porilaiselt. Seki mussa o porilaist, ei luvialaist, et helpost e muitte nähre poraa. Mut kummas enempi juure, Pori karuil vai Luvia savipelloil.
Miriam tuli, meni, liehui, liverteli, suunnitteli ja iloitsi. Aamuisin Aron kuvitteli ruokasalin olevan täpötäynnä lentäviä, sinisen ja punaisenkirjavia papukaijoja. Miriamin aamutakin liehuessa edestakaisin hänen silmiensä edessä ennen kuin rouva ehti asettua paikalleen kahvipöytään.
Perheen kirkkain liekki, Aronin aurinko, kuu ja tähdet.
Nyt on ehkä paras aika valita lukuvuoteni 2021 kauneimmat/parhaat kannet. Ilmassa on sellaisia väreitä, että ajamme piankin kohti Lohjaa koirien hoviväeksi, kun nuoremme ovat noutamassa vauvaa. Jos nyt kävisi niin, että vauva ilahduttaisi tämän arvonnan aikana, pääsen hyvinkin vastaamaan, mutta en valintoja postittamaan eli ne tulevat kun ehtivät kotiuduttuamme.
Arvonta alkaa nyt ja päättyy su 24.10. klo 12. Johonkin aikaan iltapäivästä Lumimies toimii onnettarena. Palkintoja on jaossa kolme. Lahjakortti Suomalaiseen kirjakauppaan ja kirjoja. Kirjat ovat siististi yhteen tai kahteen kertaan luettuja.
Osallistua voivat lukijoikseni kirjautuneet. Jos et ole varma, kurkista kohdasta Lukijat, löydätkö itsesi ja millä nimellä. Ellet ole kirjautunut, voit sen vielä tehdä eikä se maksa mitään. Arvontaan osallistutaan vain blogissa Leena Lumi. Vinkit arvontaan entiseen tapaan facebookissa, jotta halukkaat saavat tiedon.
Voittaja valitsee ensin, sitten toiseksi tullut etc. Anna kommenttikenttään vain sen yhden kirjan nimi, jonka kannesta pidät eniten. Klikkaa kuvaa suuremmaksi niin näet kirjan nimen. Joulu lähestyy ja tässä olisi kivaa kuusen alle. Muista ilmoittaa kommenttikentässä myös nimesi, s-postisi tai aktiivinen blogisi. Nimettömät jäävät arvonnan ulkopuolelle. Jos jotain kysyttävää, minut tavoittaa leenalumi@gmail.com Tällainen arvonta on tapa muistuttaa kustantajille, että kannella on merkitystä.
Ilmoittakaa valintanne kirjan nimellä. Kiitos♥
Iloista arvontamieltä♥
30 euron lahjakortti Suomalaiseen Kirjakauppaan varattu!
Camilla Grebe: Veteen piirretty viiva
Carin Gerhardsen: Tuhkimotytöt
Venla Hiidensalo: Suruttomat
Minna Maijala: Katri Vala Kulkuri&näkijä varattu!
Anna Ekberg: Vaarallinen nainen
Philip Roth: Mieheni oli kommunisti
Kristina Ohlsson: Korkein tarjous kuolemasta
Sanna Tahvanainen: Kirsikoita lumessa
Simone de Beauvoir: Erottamattomat
Janne Huuskonen: Täydellinen päivä
Jerry Hopkins: Kesytön Jim Morrison Legendan elämä 1943-1971
Sofie Sarenbrant: Häpeänurkka
Mattias Edvardsson: Hyvät naapurit
Ilona Pietiläinen: Olisipa aina joulu
Ilona Pietiläinen: Tummuvien iltojen taikaa varattu!
Katja Kaukonen: Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan
Andreas Slätt&Karlsson-Dahlénin perhe: Kevinin kuolema
Jane Harper: Luonnonvoimat Viisi lähtee, vain neljä palaa
Håkan Nesser: Koston Jumalatar
Joyce Carol Oates: Elämäni rottana
Lisa Jewell: Kaikista synkimmät salaisuudet
Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
Anna Jansson: Katoavat jäljet
Antti Tuomainen: Jäniskerroin
David Grossman: Kun Nina sai tietää
Lisa Vintage: Ennen kuin olimme sinun
Nina Honkanen: Pohjakosketus
Stina Jackson: Erämaa
Karoliina Suoniemi: Ameriikan lapset Suomalaisten elämää Amerikassa
Ian McEwan: Kaltaiseni koneet
Karen Cleveland: Totuuden tuolla puolen
Lisa Jewell: Joka askel jonka otat varattu!
Liane Moriarty: Sulje silmäsi ja laske kymmeneen
Alex Schulman: Eloonjääneet
Leila Tuure: Elämä kerrassaan
Siri Hustvedt: Muistoja tulevaisuudesta
Emma Rous: Täydelliset vieraat
Raili Mikkanen: Hilja Yksi maailman ensimmäisistä
Anne Hakulinen-Laila Nevakivi: Lapsen oma perhoskirja
Aileen Wuornos&Christopher Berry-Dee: Monster Amerikansuomalaisen sarjamurhaajan tosi tarina
Kerro se tarina, kokoa tapahtumat yhteen, kertaa niitä. Sillä lailla ne pysyvät hengissä. Muuten kudos rispaantuu langoiksi, jotka linnut poimivat pesäntekotarpeiksi. Toista, tai tarina hajoaa, eikä miehet kuninkaan, ei kuninkaamme ratsutkaan...Toista, ja pitele palasia varovasti, muuten tapahtumat leviävät kuin marmorikuulat puulattialle.
Ann-Marie MacDonald Linnuntietä
Perjantai-iltana saavuimme Luvialle. Heti kuvasin ruskaa kotikylässäni, mutta vahinko, että edullinen pokkarikamera oli jäänyt kotiin...Otin mm. sen meidän etupihan ruskakuvan vanhalla pokkarilla ja värit tulivat paremmin esiin.
Olin tietysti matkalla isän haudalle, jonne vein sellaisen syklaamiasetelman, jossa kodinonnen oksia ja sitä hopeista, mitä se nyt olikaan...Vaistomaisesti käyn myös ohi liian varhain lähteneiden ystävieni haudat.
Kello oli jo paljon, mutta olimme syöneet Ikeassa ja myös vähän miettineet, mitä jouluksi? Äiti tiesi, että viivymme, joten ei mitään hätää. Juhlistimme äidin syntymäpäivää etukäteen kolmistaan jo samana iltana, mutta paketin äiti avaa vasta tämän kuun lopun synttärinä. Sen sijaan maistelimme salaisen reseptimme kirsikkalikööriä, joka sai nyt nimen äitini mukaan. Joka kerta hänelle oma pieni pullo piiloon joulun ajaksi ja sitten satokauden arvostelu erikseen mukana. Vielä olemme pystyneet yllättämään maun paranemisella joka kerta ja tänä vuonna oli taas uusi osanen mukana, joten jäljitys on vaikeaa. Jouluna olemme kutsutut pienen vauvan ensimmäiseen jouluun vaaleanpunaiseen satavuotiaaseen taloon, mutta seuraava joulun viettänemme Luvialla. Kuvia on vähän, sillä sovimme, että nyt ei stressata niillä, vaan touhutaan muuta.
Olimme lauantaina jo kello 11 Ratsulan brunssilla. Paikka oli tyyliltään uudistunut. Kivannäköistä. Skoolasimme myös brunssilla kuoharit äidin tämän kuun synttäreille. Vastapäätä sisareni annokset ja hän niistä nauttimassa. Tietenkin äiti jaksoi tulla mukaan mikä oli tosi kivaa.
Syömisen jälkeen ja vähän vaatteita katseltuamme, lähdimme piipahtamaan Porin Pieneen Kynttilä ja Savipajaan Sieltä tuli hankittua Babelle Winter Mice -muki Wrendalelta, saman firman kortteja ja oma joululahjani:
Once Snowy Day♥
Tästä Pienestä Onnenpuodista löytyy kaikkea hirmu suloista! Serveteistä Wrendalen kaikkiin mahdollisiin tuotteisiin.
Babelle ostin jotain kivaa, koska ei varma, millä vuosikymmenellä hän saa oman mukinsa omaan pikkukätöseen, mutta en halua paljastaa kaikkea. En tietenkään!
Lauantai-iltapäivän vietin lapsuudenystäväni Tuula-Marjan eli Tipsun kanssa. Oli niin kiva rupatella ja aluksi mukana olivat myös Tipsun kuopus Anni kumppaninsa Timon kanssa. Reimakin sai kahvia juodakseen, mutta sitten hän lähti road tripille entisille kotikulmilleen, jonne oli aikanaan rakentanut täystiilitalon. Mitä lienee mies miettinyt?
Tipsulta sain tilaamani norjlalaisen villapaidan Léttlopin, joka olisin teillä nyt ylläni esitellyt, mutta kun on kylmää ja sadetta, vietän villasukkapäivää oloasussa ja meikittä. Lupaan näyttää tämän ylläni viimeistään ensi lumilla, ehkä jo talviomenoiden päivänä, jolloin kerään hirmuisesti omenoita kellariin makeutumaan ja kypsymään. Siinä jutellessamme niitä näitä ja muistellessamme , uuttakin suunnitellessa, Tipsu kutoi loppuun yhden monista ylläreistä, joita olen jouluksi Lohjan perhejouluun tilannut. Muutama lähtee ulkomaillekin. Tämä salaisuus nyt pidetään yli joulun. Kiitos Tipsu♥
Pitäkää lapsuudenystävistä kii, sillä elämä on lyhyt....Kivampi tavata eläessä. Nyt haikeana jo muutamien haudoilla. Enemmän kuin muutamien...
Sunnuntaina kokoonnuimme koko Luvian perheemme kanssa äidille syömään Reiman valmistamaa uunilohta, josta äiti pitää eniten. Jaakko oli tehnyt lohelle tartar -kastikkeen. Sunnuntai olikin sitten perheen aikaa.
Tätä ette ole minusta ennen nähneet. Lukulasit päällä, että näkee hinnat, ilme aivan tyhjä eli olen tosi uupunut, vain uupunut. Yleensä minua ei nähdä ikinä suupielet alaspäin eikä nytkään, mutta ilme kertoo, että kotiin ja pian. Sain siskolta etukäteen joululahjaksi aika upean korin, jossa voi säilyttää vaikka terassityynyjä, mutta tämä menee nyt meillä minun talviomenaprojektiini. Lähetän Luvian joululahjat likempänä joulua. Tämän kuvan perusteella ette minua tunnista! Sanon aina lukijoilleni privaattiviesteissä, että ota hihasta kii, jos tullaan vastatuksin. (Käytän maskia, otin vain kuvaan pois.)
Tässä teidän Leena Lumi! Tälle voi tulla juttelemaan eikä uupumuksesta tietoakaan, vaikka aina olen noussut kaikkiin juniin ja niihinkin, jotka eivät ole asemalta lähteneet. Teille sopivia kuvia löytyy ihan tältäkin vuodelta, mutta nyt on juuri näiden syyshortensioiden aika! 'grandiflorat' eivät petä ikinä. Koirahauvelit meillä jos heidän hoviväkensä reissussa. Ensi vuonna taidamme jäädä Lohjan päähän näitä hoitamaan. Ja vappuna olemme kuulemma lupautuneet tulevan vauvan ja koiruuksien hoitajiksi...
Taas Ikean kassalla, mutta nyt Tampereella. Viimeksi Espoossa.
No niin ja nyt ajomatka kotiin vielä. Kuvitelkaa tulemme tänne vielä kerran ennen joulua! Nyt aion lukea ja lukea sekä alkaa täyttää tuota koria talviomenoilla. Kääräisen ne kuivikkeeseen kuten aikoinaan kaupassa isän alaisena. Kellarin täyttää ihana tuoksu. Tuossa punaisessa laatikossa on jotain edullista ja ihanaa...Niitä oli menomatkalla ostettu jo yksi itselle, mutta aloin suunnitella, miten kiva nuorten on tulla vauvan kanssa kotiin, kun otamme heidät vastaan muutamin tervetulotoivotuksin, joista Merikin tietää vain tämän Strålan.
Kivaa viikon jatkoa. Minä uppoudun nyt toiseen aikakauteen, toisiin maailmoihin, mutta jos huomenna on hyvä keli, ehkä niitä omenoita, sillä ainakaan lumen alle ne eivät saa jäädä. Ei tuoksu vielä lumi...,mutta kohta, kohta.
Leena Lumi&kurre
Niin, niitä kuorellisia kauppoihin odotamme.
Kaikki oli
ohi.
Andreas Slättin&Karlsson-Dahlènin
perheen kirjoittama Kevinin kuolema (Berättelssen om Kevinfallet, Atena 2021,
suomennos Christine Thorel) on kertomus helvetistä, johon tavalliset ihmiset ja
lapset voivat joutua vääristellyn poliisi- ja sosiaalitoimen yhdistäessä
voimansa. Miten on mahdollista, että elokuussa 1998, kun ihminen on jo käynyt
kuussa, yksi tutkinnanjohtaja, Rolf Sandberg, päättää merkitä Kevinin parhaan
ystävän, viisivuotiaan Robinin ja tämän vain kaksi vuotta vanhemman veljen
Christianin Kevinin murhaajiksi! Olen sanaton, olen järkyttynyt ja samalla
mieleni surussa kulkee Vilja Erikan järkyttävä elämä ja kuolema. Hirmuisinta
tässä on se, että ihmisten mielletään luottavan juuri näihin virkavallan
edustajiin, poliisiin ja sosiaalitoimeen. Kyllä se voisi olla mahdollista, jos näiden
elinten toiminta olisi täysin läpinäkyvää eivätkä he saisi vedota vaitiolovelvollisuuteen.
Mihin voimme enää luottaa, jos emme viranomaisiin, joiden kuuluisi olla
ihmisten elämän helpottajia, ei sen tuhoajia.
On
järkyttävää, että syyttäjä voi ohittaa selvän alibin! Christian ja Robin olivat
vanhempineen kalastamassa ystäväperheensä kanssa. Miten ihmeessä rikoskomisario
Rolf Sandberg sai muut poliisit uskomaan määräyksiään, olemaan mainitsematta
selvää todistetta, joka oli bensakuitti. Toinen järkytys on, että mikään ei
yhdistänyt poikia, pikkupoikia, parhaan ystävänsä murhaan, ei edes DNA. Ja
kolmanneksi, kun alueella tapahtuu uusi teko myöhemmin, poliisitoimi ei halua
yhdistää mitenkään teon tehnyttä vanhempaa poikaa Kevinin tapaukseen!
Pojista ja
heidän perheistään tulee hylkyjä, joilla ei ole enää oikeutta asua
Dottevikissä. Heille haetaan erikoisasunto muualta. He asuvat alakerrassa ja
valvoja yläkerrassa. Näin jatkuu kunnes he saavat muodollisesti alkaa asua omassa
uudessa kodissaan muualla taas. Silloin kotiin tulee noin vuoden ajan valvoja
joka päivä kello 10 ja lähtee illalla kello kahdeksan. Jokaista sanaa
kuunnellaan ja vanhempia kielletään puhumasta asiasta poikien kanssa.
Se mitä on
tapahtunut tätä ennen, on vaikeinta. Se on laitonta. Pientä lasta kuulustellaan
ja kovistellaan viikkoja, kuukausia monia tunteja päivässä ilman kummankaan
vanhemman läsnäoloa. Jopa eräs vähemmässä asemassa oleva poliisi tulee välillä
keskeyttämään, sillä lasten kunto alkaa todella heiketä. Perhe ei uskalla tai
ymmärrä hankkia asianajajaa. Jos he vastustelevat, heitä uhataan poikien
erottamisella toisistaan ja lähettämisellä kasvatuskoteihin jonnekin kauas. Poikien isä Weine
tekee uupumustaan virheen ja luottaa hetken poliisiin. Hän menee kuten on
käsketty, kertomaan poikien sanomisia, mutta lapset ovat niin sekaisin ettei
mikään heidän sanomastaan ole enää todellista. Murha on pitkissä kuulusteluissa
ajettu heidän sisäänsä. Sitten romahtaa Weine…Yksi kerrallaan joku poikien
aikuisista putoaa paitsi eivät isovanhemmat Monica ja Inge.
On jäätävää
lukea, miten Christian ajetaan niin uuvuksiin, että hän makaa sikiöasennossa
huutaen äitiään. Nyt Sandberg on saanut pakotetun tunnustuksen, joka on vain
loppuun ajetun pikkupojan hätähuuto päästä kotiin.
Siltä
varalta, että joku kuvittelisi minulla olevan jotain yleisesti poliisia
vastaan, ei pidä paikkaansa. Minä jopa hain poliisikouluun, mutta peruin sen,
kun sain kuulla naisten joutuvan vain paperihommiin ja lastensuojeluun. Tyttäremme
edesmennyt kummisetä oli poliisi ja lapsuuden ystäväni isä oli poliisi, joten
sitä kautta sain kerran leikkiessämme käteeni käsiraudat eikä me saatukaan
niitä auki…Valitsin aivan muun tien eli kirjoittamisen ja henkilöstörekrytoinnin.
Halusin tämän lasinkirkkaaksi, sillä minulla itselläni ei ole ollut mitään polisia
vastaan ja toivoisinkin heidän määräänsä lisättävän, ei vähennettävän. Sen
sijaan haluan sosiaalitoimesta täysin läpinäkyvän etenkin kun kyseessä ovat lapset!
Kevinin kuolema
on 321 sivuinen ja hyvin tehty. Tietokirjailija Andreas Slätt on tehnyt vaikuttavaa
tekstiä järkyttävästä tapauksesta ja poikien sekä perheiden kahdenkymmenen vuoden
piinasta yhdessä perheiden kanssa. Siis kaikkien poikien perheiden kanssa, myös
Kevinin.
Sanon usein,
että totuus ei pala tulessakaan ja niinhän se on. Tosin sitä ennen Suomessa
kidutetaan Vilja Erikaa ja lopulta surmataan kymmeniä ja kymmeniä kidutusjälkiä
pikkulapsen ihollaan. Ja sitä ennen murtui moni Kevinin tapauksessa. Onneksi on
olemassa ihmeitä ja sellainen oli kaiken jälkeen eräs mies Norlannista:
Jotakuinkin
niihin aikoihin Robinin ja koko perheen elämä oli muuttumassa heidän tietämättään.
Itsepintainen norlantilainen ylilääkäri oli onnistunut saamaan yhteyden
erääseen toimittajaan ja saanut tämän käymään läpi Kevinin tapauksen sisältämät
lasten kuulustelut vuodelta 1998.
Hänen
nimensä oli Rickard L.Sjöberg, ja hän yritti saada toimittaja Dan Josefssonia
kiinni. Josefsson vaikuttuu, sillä media oli hämmästellyt ja kauhistellut
tapausta ensi sumun hälvettyä. Toimittaja otti yhteyttä perheisiin ja pitkien
neuvonpitojen jälkeen luottamus löytyi ja päätettiin tehdä kolmiosainen dokumentti.
Sitä tehdessä kävi ilmi, että perhettä oli kuulusteltu 73 kertaa mukaan lukien
järkyttävät käynnit rikospaikalla. Kun The Kevin Case -dokumentti julkaistiin moni
raivostui lasten ja perheiden puolesta. Sen sijaan sosiaalitoimi vaikeni ja
lasten kuulusteluissa mukana ollut psykologi ei tullut oikeudenistuntoon, jossa…Myös
Rolf Sandberg katsoi edelleen tehneensä kaiken oikein. Annika, joka oli
selvinnyt omalla tavallaan valitsemalla uuden ammatin hevosten parissa
säilyttääkseen mielenterveytensä, oli vahvin. Nyt hän alkoi kirjata ylös omia
tekojaan ja putoaa häpeän ja järkytyksen sekaiseen posttraumaattiseen stressiin.
Hän muistaa, miten oli käskenyt Christianin vain jatkaa kiltisti kuulusteluissa
vaikka lapsi oli aivan lopussa.
Mä katsoin kun Christian makasi melkein apaattisena sikiöasennossa laiturilla rekonstruktion aikana ja lopulta vastasi kuulustelijalle: ”Ei voi tietää mitään, jos ei ole nähnyt mitään."
